Natsismin pahuus paljastettiin

SAMALLA kun Saksa 1920-luvulla kamppaili toipuakseen ensimmäisessä maailmansodassa kärsimästään tappiosta, Jehovan todistajilla oli kädet täynnä työtä heidän levittäessään valtavat määrät Raamattua selittävää kirjallisuutta. Se ei ainoastaan tarjonnut Saksan asukkaille lohdutusta ja toivoa, vaan se myös sai heidät kiinnittämään huomiota militarismin vallan kasvamiseen. Vuosina 1919–33 levittivät todistajat Saksassa jokaiseen perheeseen, joita oli noin 15 miljoonaa, keskimäärin kahdeksan kirjaa, kirjasta tai lehteä.

Kultainen Aika ja Lohdutus kiinnittivät usein huomiota militarismin voimistumiseen Saksassa. Vuonna 1929 eli runsaat kolme vuotta ennen Hitlerin valtaannousua saksankielinen Kultainen Aika kirjoitti rohkeasti: ”Kansallissosialismi on – – liike, joka – – toimii suoranaisesti ihmisen vihollisen, Saatanan, palveluksessa.”

Kultainen Aika (engl.) kirjoitti 4.1.1933, Hitlerin valtaannousun aattona: ”Kansallissosialistinen liike häämöttää uhkaavan näköisenä kuin vaarallinen kallionkieleke. Tuntuu uskomattomalta, että poliittinen puolue, joka aluksi oli niin merkityksetön ja jonka politiikka on niin epäsovinnaista, on voinut muutamassa vuodessa kehittyä sellaisiin mittoihin, että se jättää varjoon maansa hallintojärjestelmän. Silti Adolf Hitler ja hänen kansallissosialistinen puolueensa (natsit) ovat kyenneet tähän harvinaislaatuiseen saavutukseen.”

Vetoomus ymmärtämyksen saamiseksi

Hitleristä tuli pääministeri 30. tammikuuta 1933, ja parin kuukauden kuluttua, 4. huhtikuuta, Jehovan todistajien haaratoimisto Magdeburgissa otettiin takavarikkoon. Määräys kumminkin peruutettiin 28. huhtikuuta, ja omaisuus palautettiin. Mitä tapahtui tämän jälkeen?

Hitlerin hallituksen selvästä vihamielisyydestä huolimatta Jehovan todistajat järjestivät kesäkuun 25. päiväksi 1933 konventin Berliiniin. Siinä oli läsnä noin 7000 henkeä. Todistajat tekivät tarkoituksensa julkisesti selväksi: ”Järjestömme ei ole missään mielessä poliittinen. Me vain pidämme ehdottomasti kiinni siitä, että saamme opettaa ihmisille Jehova Jumalan sanaa ja tehdä sen ilman rajoituksia.”

Jehovan todistajat yrittivät tällä tavoin vilpittömästi selittää heitä koskevat tosiasiat. Millaisin seurauksin?

Hyökkäys alkaa

Hitlerin hallituksen oli mahdotonta hyväksyä todistajien peräänantamatonta puolueettomuusasennetta ja heidän uskollisuuttaan Jumalan valtakunnalle. Natsit eivät aikoneet suvaita sitä, että jotkut kieltäytyisivät antamasta tukeaan heidän ideologialleen.

Kun Berliinin konventti oli päättynyt, natsit panivat heti toimeksi. He ottivat Magdeburgin haaratoimiston 28. kesäkuuta 1933 jälleen takavarikkoon. He hajottivat todistajien kokouksia ja toimeenpanivat pidätyksiä. Pian todistajia alettiin irtisanoa työpaikoistaan. Heidän koteihinsa tehtiin ratsioita, ja heitä pahoinpideltiin ja pidätettiin. Vuoden 1934 alkuun mennessä natsit olivat takavarikoineet todistajilta 65 tonnia raamatullista kirjallisuutta ja polttaneet sen Magdeburgin ulkopuolella.

Todistajien päättäväinen asenne

Näistä ensimmäisistä hyökkäyksistä huolimatta Jehovan todistajat olivat päättäväisiä ja tuomitsivat julkisesti sen sorron ja epäoikeudenmukaisuuden, jota olivat saaneet osakseen. Marraskuun 1. päivän Vartiotornissa 1933 (suom. 1.1.1934) oli kirjoitus nimeltä ”Älkää pelätkö heitä”. Se oli laadittu erityisesti Saksan todistajia varten, ja se kehotti heitä rohkaisemaan mielensä, kun he kohtaisivat kasvavaa painostusta.

9. helmikuuta 1934 J. F. Rutherford, Vartiotorni-seuran presidentti, lähetti Hitlerille vastalausekirjeen, jossa luki: ”Te saatatte vastustaa menestyksellä jotakuta tai kaikkia ihmisiä, mutta Te ette voi vastustaa menestyksellä Jehova Jumalaa. – – Minä vaadin – – Jehova Jumalan ja Hänen voidellun Kuninkaansa, Kristuksen Jeesuksen, nimessä Teitä antamaan määräyksen kaikille hallituksenne virkailijoille ja palvelijoille, että Jehovan todistajien – – Saksassa on sallittava kokoontua rauhassa ja ilman ehkäisyä palvomaan Jumalaa.”

Rutherfordin asettama takaraja oli 24. maaliskuuta 1934. Hän sanoi, että jos Saksan todistajat eivät siihen mennessä saa asemaansa parannusta, heidän vainoamistaan koskevat tosiasiat saatettaisiin julkisuuteen kaikkialla Saksassa ja muualla maailmassa. Natsien vastaus Rutherfordin vaatimukseen oli vainoamisen kiihdyttäminen, ja he passittivat suuren määrän Jehovan todistajia vastikään perustetuille keskitysleireille. Täten he olivat näiden leirien ensimmäisten asukkien joukossa.

Todistajat paljastavat natsien kauhuteot

Kuten Jehovan todistajat olivat luvanneet, he alkoivat paljastaa Saksassa tehtyjä kauhutekoja. Todistajat ympäri maailman lähettivät toistuvasti vastalauseita Hitlerin hallitukselle.

7. lokakuuta 1934 luettiin kaikissa Jehovan todistajien seurakunnissa Saksassa kirje, joka sen jälkeen lähetettiin Hitlerin hallituksen edustajille. Siinä sanottiin: ”Teidän lakinne ja Jumalan lain välillä on suoranainen ristiriita – –. Ilmoitamme siis Teille, että me tottelemme mihin hintaan hyvänsä Jumalan käskyjä, kokoonnumme tutkimaan hänen Sanaansa ja palvomme ja palvelemme häntä, niin kuin hän on käskenyt.”

Samana päivänä pitivät Jehovan todistajat 49 muussa maassa erikoiskonventteja ja lähettivät seuraavanlaisen sähkeen Hitlerille: ”Jehovan todistajien huono kohtelu, joka on Teistä lähtöisin, pöyristyttää kaikkia maailman hyväntahtoisia ihmisiä ja häpäisee Jumalan nimeä. Lakatkaa vainoamasta Jehovan todistajia, tai muuten Jumala hävittää Teidät ja Teidän kansallispuolueenne.”

Natsien vastaus tuli melkein heti: he kiihdyttivät vainotoimenpiteitään. Hitler huusi: ”Tämä pesue hävitetään perin pohjin Saksasta!” Mutta vastustuksen voimistuessa kasvoi myös todistajien päättäväisyys.

Vuonna 1935 Kultainen Aika (engl.) paljasti natsihallinnon käyttämät kidutusmenetelmät, jotka muistuttivat inkvisitiota, sekä sen urkkimisjärjestelmän. Se paljasti myös sen, että Hitler-Jugendin, natsien nuorisoliiton, tavoitteena oli juuria Saksan nuorista pois heidän uskonsa Jumalaan. Seuraavana vuonna Gestapo pidätti maanlaajuisen kampanjansa aikana tuhansia todistajia. Pian sen jälkeen, 12. joulukuuta 1936, järjestivät puolestaan todistajat oman kampanjansa, jonka aikana kaikkialle Saksaan levitettiin kymmeniätuhansia kappaleita painettua päätöstä, jossa esitettiin vastalause Jehovan todistajien vainoamisen johdosta.

20. kesäkuuta 1937 levittivät ne todistajat, jotka vielä olivat vapaana, uuden sanoman, jossa säästelemättä kerrottiin seikkaperäisesti vainosta. Siinä mainittiin nimeltä viranomaisia sekä tapahtuma-aikoja ja -paikkoja. Gestapo oli tyrmistynyt tästä paljastuksesta ja siitä, että todistajat olivat kyenneet tekemään sen.

Lähimmäisenrakkaus pakotti todistajat varoittamaan Saksan asukkaita siitä, että nämä eivät antaisi hämätä itseään häikäisevillä visioilla kolmannen valtakunnan loisteliaasta tuhatvuotishallinnosta. ”Meidän täytyy kertoa totuus ja antaa varoitus”, sanottiin vuonna 1938 julkaistussa kirjasessa Katso tosiasioita suoraan silmiin. ”Me näemme totalitäärisen hallituksen – – Saatanan tuotteeksi, joka on esitetty Jumalan valtakunnan sijaiseksi.” Jehovan todistajat olivat ensimmäisiä natsien toimeenpanemien vainojen kohteita, mutta he tuomitsivat voimakkaasti myös muun muassa juutalaisiin, puolalaisiin ja kehitysvammaisiin kohdistuneet julmuudet.

Päätös nimeltä ”Warning!” (Varoitus!), joka hyväksyttiin Seattlessa Yhdysvaltojen länsirannikolla vuonna 1938 pidetyssä konventissa, sanottiin: ”Fascistit ja natsit, radikaalit poliittiset organisaatiot, ovat laittomasti ottaneet vallan monissa Euroopan maissa – –. Kaikki ihmiset pannaan kovaan komentoon, kaikki heidän vapautensa otetaan pois, kaikkien on pakko taipua mielivaltaisen diktaattorin alaisuuteen, ja sen jälkeen entisajan inkvisitio kokee täyden elpymisen.”

Rutherford esiintyi säännöllisesti radioaalloilla pitäen voimakkaita esitelmiä natsismin pirullisesta luonteesta. Nämä esitelmät välitettiin radioasemien verkoston avulla kaikkialle maailmaan, ja niitä levitettiin painetussa muodossa miljoonia kappaleita. 2. lokakuuta 1938 hän piti puheen ”Fascismi vai vapaus”, jossa hän ehdottoman selväsanaisesti tuomitsi Hitlerin.

”Saksan tavallinen kansa on rauhaarakastava”, Rutherford julisti. ”Saatana on antanut ohjakset edustajalleen Hitlerille, miehelle, joka on mieleltään sairas, julma, paha ja säälimätön. – – Hän vainoaa julmasti juutalaisia, koska he olivat kerran Jehovan liittokansaa ja kantoivat Jehovan nimeä ja koska Kristus Jeesus oli juutalainen.”

Sitä mukaa kuin natsien raivo Jehovan todistajia vastaan yltyi, sitä musertavammaksi muuttui myös todistajien esittämä arvostelu. Lohdutus (engl.) kirjoitti 15.5.1940 päivätyssä numerossaan: ”Hitler on niin täydellisesti Saatanan lapsi, että nämä puheet ja päätökset virtaavat hänen lävitseen kuin vesi hyvin tehdystä viemäristä.”

Leirien kauheudet paljastetaan

Vaikka yleisö olikin suurimmaksi osaksi tietämätön keskitysleirien olemassaolosta aina vuoteen 1945 asti, niistä oli 1930-luvulla useaan otteeseen Vartiotorni-seuran julkaisuissa seikkaperäisiä selontekoja. Esimerkiksi Lohdutus (engl.) kertoi vuonna 1937 Dachaussa tehdyistä myrkkykaasukokeista. Vuoteen 1940 mennessä todistajat olivat kertoneet julkaisuissaan nimeltä mainiten 20:stä eri leiristä ja niiden hirvittävistä olosuhteista.

Mistä johtui, että Jehovan todistajat tunsivat niin hyvin keskitysleirit? Kun toinen maailmansota alkoi vuonna 1939, leireillä ja vankiloissa oli jo 6000 todistajaa. Saksalainen historiantutkija Detlef Garbe on arvioinut, että kaikkien leirien väkimäärästä oli tuohon aikaan yhteensä 5–10 prosenttia todistajia.

Seminaarissa, jonka aiheena oli todistajat ja natsien hirmuteot, Garbe sanoi: ”Niistä 25000 ihmisestä, jotka kolmannen valtakunnan alussa lukeutuivat Jehovan todistajiin, vietti noin 10000 eripituisia aikoja vankeudessa. Näistä yli 2000 oli passitettuna keskitysleireille. Tämä merkitsee sitä, että Jehovan todistajat olivat SS:n pahiten vainoama uskontokunta, jollei oteta lukuun juutalaisia.”

Kesäkuussa 1940 Lohdutus (engl.) kirjoitti: ”Saksan aloittaessa salamasotansa Puolassa oli 3,5 miljoonaa juutalaista – – ja mikäli länteen tulleet tiedot pitävät paikkansa, heidän tuhoamisensa näyttää olevan täydessä vauhdissa.” Vuonna 1943 Lohdutus (engl.) totesi: ”Kokonaisia kansoja, kuten kreikkalaisia, puolalaisia ja serbejä, tuhotaan nyt systemaattisesti.” Vuoteen 1946 mennessä Kultainen Aika ja Lohdutus olivat kertoneet 60:stä eri vankilasta ja keskitysleiristä.

Todistajat saavat natsit turhautumaan

Vaikka natsit yrittivät tehdä lopun Vartiotorni-seuran kirjallisuuden levittämisestä, eräs berliiniläinen viranomainen kuitenkin tunnusti: ”On vaikeata löytää Saksasta niitä salaisia paikkoja, joissa raamatuntutkijain kirjallisuutta yhä painetaan; kenelläkään ei ole nimiä eikä osoitteita eikä kukaan ilmianna toista.”

Kiihkeistä yrityksistään huolimatta Gestapo sai enimmillään vangituksi vain puolet kaikista Saksan todistajista. Voidaan hyvin kuvitella, miten turhautunut natsien taidokas urkkimisjärjestelmä oli, kun se ei kyennyt keräämään tämän pienen armeijan jäseniä ja vaientamaan heitä eikä pysäyttämään kirjallisuuden levittämistä. Kirjallisuus löysi tiensä kaduille ja pääsi jopa piikkilanka-aitojen läpi keskitysleireille.

Voitto barbaarisuudesta

Natsit, joita pidettiin ihmistahdon murtamisen mestareina, yrittivät epätoivoisesti saada Jehovan todistajat luopumaan kristillisestä puolueettomuudestaan, mutta he epäonnistuivat siinä surkeasti. Kirja Der SS-Staat sanoo: ”Ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että SS ei psykologisesti kyennyt täysin vastaamaan Jehovan todistajien asettamaan haasteeseen.”

Todistajat tosiaankin voittivat tämän taistelun, Jumalan hengen vahvistamina. Historiantutkija Christine King, englantilaisen Staffordshiren yliopiston kansleri, luonnehti tämän taistelun osapuolia näin: ”Toinen [natsit] oli valtavan iso, voimakas ja voittamattoman oloinen. Toinen [todistajat] oli erittäin pieni – – jolla ei ollut muita aseita kuin uskonsa – – Jehovan todistajat pakottivat mahtavan, voimakkaan Gestapon moraalisesti polvilleen.”

Jehovan todistajat olivat pieni, rauhaisa saareke natsien valtapiirin sisällä. He kuitenkin kävivät tätä taistelua omalla tavallaan ja myös voittivat sen omalla tavallaan – taistelun oikeudesta saada palvella Jumalaansa, taistelun lähimmäistensä rakastamisesta ja taistelun totuuden kertomisesta.

[Tekstiruutu s. 9]

Jehovan todistajat paljastivat leirien olemassaolon

VAIKKA Auschwitz, Buchenwald, Dachau ja Sachsenhausen olivat useimmille tuntemattomia nimiä toisen maailmansodan päättymiseen asti, ne olivat tuttuja Kultaisen Ajan ja Lohdutuksen lukijoille. Jehovan todistajien raportit, jotka suuria vaaroja uhmaten oli salakuljetettu näiltä leireiltä ja jotka julkaistiin Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa, paljastivat kolmannen valtakunnan murhanhimoiset aikeet.

Vuonna 1933 Kultainen Aika (engl.) julkaisi ensimmäisen monista raporteistaan, jotka kertoivat keskitysleirien olemassaolosta Saksassa. Vuonna 1938 Jehovan todistajat julkaisivat kirjan ”Ristiretki kristillisyyttä vastaan” puolaksi, ranskaksi ja saksaksi. Se sisälsi tarkkoja dokumentteja natsien raakalaismaisista hyökkäyksistä todistajien kimppuun ja myös pohjakaavioita Sachsenhausenin ja Esterwegenin keskitysleireistä.

Nobelin palkinnon saanut tri Thomas Mann kirjoitti: ”Olen lukenut kirjanne ja sen kauhistavat asiakirjat mitä syvimmin liikuttuneena. En voi kuvailla sitä kammon ja inhon sekaista tunnetta, mikä on täyttänyt sydämeni tarkastellessani näitä ihmisen alennuksen ja iljettävän julmuuden kertomuksia. – – vaiti oleminen vain edistäisi maailman moraalista tunnottomuutta – – Te olette tehneet velvollisuutenne julkaistessanne tämän kirjan ja saattaessanne nämä tosiasiat päivänvaloon.” (Kursivointi meidän.)

[Tekstiruutu s. 10]

Jehovan todistajat ensimmäisten joukossa leireillä

MADAME Geneviève de Gaulle, Ranskan entisen presidentin Charles de Gaullen veljentytär, oli Ranskan saksalaismiehityksen aikaisen vastarintaliikkeen jäseniä. Jäätyään kiinni ja jouduttuaan myöhemmin vangiksi Ravensbrückin keskitysleirille vuonna 1944 hän tutustui Jehovan todistajiin. Toisen maailmansodan jälkeen madame de Gaulle luennoi eri puolilla Sveitsiä ja puhui usein todistajien tinkimättömyydestä ja rohkeudesta. 20. toukokuuta 1994 antamassaan haastattelussa hän sanoi heistä:

”He olivat ensimmäisten tälle leirille tuotujen vankien joukossa. Monet heistä olivat jo kuolleet – – Heidät saattoi tunnistaa omasta merkistään. – – Heitä oli ehdottomasti kielletty puhumasta vakaumuksestaan ja pitämästä hallussaan mitään uskonnollisia kirjoja, varsinkaan Raamattua, joka katsottiin pahimmanlaatuiseksi kiihotuskirjaksi. – – Tiedän, että – – [yksi Jehovan todistaja] teloitettiin sen takia, että hänellä oli muutama sivu raamatunjakeita, ja minulle kerrottiin, että heitä oli ollut muitakin – –.

Ihailin heissä suuresti sitä, että he olisivat voineet koska tahansa päästä pois, jos he olisivat vain allekirjoittaneet paperin, jossa he lupaavat luopua uskostaan. Nämä naiset, jotka näyttivät niin heikoilta ja loppuun ajetuilta, olivat loppujen lopuksi vahvempia kuin SS, jolla oli voimaa ja kaikki keinot käytettävissään. – – [Jehovan todistajilla] oli lujuutensa, eikä kukaan kyennyt nujertamaan heidän tahdonvoimaansa.”

[Tekstiruutu s. 11]

Todistajien käyttäytyminen leireillä

RAKKAUDESTA lähimmäisiään – sellitovereitaan, parakkitovereitaan ja leiritovereitaan – kohtaan todistajat antoivat näille ei vain hengellistä ravintoaan, vaan myös sitä kirjaimellista ravintoa, mitä heillä sattui olemaan.

Eräs juutalaismies, joka säilyi hengissä Buchenwaldin keskitysleiriltä, selitti: ”Siellä tutustuin Bibelforschereihin [raamatuntutkijoihin]. He antoivat jatkuvasti todisteita vakaumuksensa aitoudesta. Mikään ei voinut estää heitä puhumasta Jumalastaan. He olivat hyvin avuliaita muita vankeja kohtaan. Kun vainot toimittivat tälle leirille suuren määrän juutalaisia 10. marraskuuta 1938, ’Jehovas Schwein’ [saks. ’Jehovan siat’], joiksi vartijat heitä nimittivät, jakoivat leipäannoksiaan iäkkäille ja nälkiintyneille juutalaisille ja olivat itse neljäkin päivää ilman ruokaa.”

Myös eräs Lichtenburgin leirillä vankina ollut juutalaisnainen sanoi todistajista: ”He olivat rohkeita ihmisiä, jotka kärsivällisesti kestivät sen, mitä he joutuivat kohtaamaan. Vaikka ei-juutalaisia vankeja oli kielletty puhumasta kanssamme, nämä naiset eivät koskaan noudattaneet tätä määräystä. He rukoilivat puolestamme, aivan kuin olisimme olleet heidän perhettään, ja he pyysivät hartaasti, ettemme antaisi periksi.”

[Tekstiruutu s. 12]

Yritykset natsien hirmutekojen kieltämiseksi oli ennustettu

SYYSKUUN 26. päivän numerossaan vuonna 1945 Lohdutus (engl.) totesi, että tulevaisuudessa yritettäisiin ehkä korjailla historiaa ja kiistää se, mitä oli tapahtunut. Kirjoituksessa nimeltä ”Onko natsismi hävitetty?” sanottiin:

”Propagandistit ajattelevat, että ihmisillä on lyhyt muisti. Heidän tarkoituksenaan on pyyhkiä pois historiaa, esiintyä nykyään hyväntekijöitten valepuvussa ja salata heidän oman syyllisyytensä paljastava todistusaineisto.”

Tämä lehti varoitti havaintokykyisesti: ”Natsismi tulee jatkuvasti nostamaan rumaa päätään, kunnes Jehova käy Harmagedonin taistelun.”

[Kaaviot s. 11]

(Ks. painettu julkaisu)

Todistajien julkaisuissa oli vuonna 1937 tällaisia kaavioita keskitysleireistä

[Kuva s. 7]

Jehovan todistajien Magdeburgin-haaratoimiston 150 työntekijää vuonna 1931

[Kuvat s. 8]

Jehovan todistajat paljastivat julkaisuissaan kirkon yhteistyön natsien kanssa