Jehovan todistajat – rohkeina natsien uhatessa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN SAKSAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

JEHOVAN TODISTAJAT ovat tunnettuja siitä, että he pitävät päättäväisesti kiinni Jumalan sanasta, Raamatusta. Tämä vaatii usein rohkeutta ja vaikuttaa epäilemättä heidän elämäänsä ja suhteisiinsa muihin ihmisiin.

Esimerkiksi todistajat kunnioittavat syvästi kaikenlaisia ihmisiä, olipa heidän etninen tai kulttuuritaustansa mikä hyvänsä. He rakastavat Jumalaa ja lähimmäistään (Matteus 22:35–40). He ovat tosiaan täysin yhtä mieltä apostoli Pietarin kanssa, joka julisti: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.)

Jehovan todistajat ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja myös siitä, että he kunnioittavat lakia, järjestystä ja hallitusvaltaa. He eivät ole koskaan lietsoneet kapinaa eivätkä koskaan tule tekemään niin. Tämä pitää paikkansa silloinkin, kun heitä vainotaan joissakin maissa sen vuoksi, että he omaksuvat apostolisen kannan: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:29; Matteus 24:9.) Samanaikaisesti todistajat tunnustavat, että muilla on oikeus harjoittaa uskontoa omantuntonsa mukaan.

Jehovan todistajien omaksuma rohkea kristillinen kanta Saksassa ja muissa Adolf Hitlerin hallitsemissa maissa on tunnettu tosiasia. Muuan merkittävä tapaus, joka sattui vuonna 1933 Berliinissä Saksassa, valaisee heidän rohkeuttaan, rakkauttaan Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan sekä kunnioitustaan lakia, järjestystä ja uskonnonvapautta kohtaan.

Ei myönnytyksiä Hitlerille

Hitlerin kaksitoista vuotta kestänyt rasistinen ja murhanhimoinen hirmuvalta päättyi yli 50 vuotta sitten. Ihmiskunta on kuitenkin saanut kärsiä natsihallituksen aiheuttamista haavoista näihin päiviin asti.

Historia tuntee vain muutamia ryhmiä, jotka eivät taipuneet eivätkä olleet vaiti natsiterrorin edessä. Niihin kuuluivat Jehovan todistajat, joita kuvailtiin ”herpaantumattoman [moraalisen] vastustuksen pikkuruiseksi saarekkeeksi terrorisoidun kansan keskellä”. Arvossa pidetyt historioitsijat ovat esittäneet runsaasti todistusaineistoa heidän rohkeasta kannastaan.

On kuitenkin muutamia – muun muassa joitakuita Jehovan todistajien yhteydessä aiemmin olleita – jotka väittävät, että todistajat yrittivät alussa tehdä myönnytyksiä Hitlerin hallitukselle. He sanovat, että Vartiotorni-seuran edustajat pyrkivät tuloksetta liehakoimaan uutta hallitusta ja että ainakin jonkin aikaa he kannattivat natsien rasistista ideologiaa, jonka vuoksi kuoli lopulta kuusi miljoonaa juutalaista.

Nämä vakavat syytökset ovat ehdottomasti vääriä. Seuraavaksi tarkastellaan avoimesti kyseisiä tapahtumia käytettävissä olevien todisteiden ja historiallisten taustatietojen pohjalta.

Katsaus menneisyyteen

Jehovan todistajat ovat toimineet Saksassa yli sata vuotta. Vuonna 1933 Saksassa oli noin 25000 todistajaa, jotka palvoivat Jehova Jumalaa ja levittivät kaikkialla tuossa maassa raamatullista kirjallisuutta.

Saksan silloisen perustuslain suomista vapauksista huolimatta Jehovan todistajat kohtasivat jatkuvasti häväistyskampanjoita, joita järjestivät pääasiassa uskonnolliset vastustajat. Jo vuonna 1921 todistajia, joista käytettiin tuolloin nimitystä Ernste Bibelforscher (vilpittömät raamatuntutkijat), syytettiin osallistumisesta juutalaisten kanssa kumouksellisten poliittisten liikkeiden toimintaan. Raamatuntutkijat leimattiin vaarallisiksi bolsevistisiksi ”juutalaisnilviäisiksi”, vaikka näiden syytösten puolesta ei esitetty koskaan mitään todisteita. Sveitsiläinen teologi Karl Barth kirjoitti myöhemmin: ”Syytös, jonka mukaan Jehovan todistajat ovat yhteydessä kommunisteihin, voi johtua vain tahattomasta tai jopa tahallisesta väärinymmärryksestä.”

Eräs kirkollinen saksalaislehti väitti, että todistajat ja juutalaiset olivat yhdessä salaa mukana vallankumouksellisissa liikkeissä. Vastaukseksi saksankielinen Kultainen Aika (Herätkää!-lehden edeltäjä) 15.4.1930 sanoi: ”Meillä ei ole mitään syytä pitää tätä väärää syytöstä loukkauksena, sillä olemme vakuuttuneita siitä, että juutalainen on yhtä arvokas ihminen kuin nimikristittykin. Mutta me kiistämme tuon kirkollisen lehden edellä mainitun valheen, koska sen tarkoitus on halventaa työtämme, ikään kuin sitä ei tehtäisikään evankeliumin vaan juutalaisten puolesta.”

Historianprofessori John Weiss kirjoittikin: ”Todistajat olivat vapaita Saksan rasistisesta kansallismielisyydestä, eivätkä he olleet hautoneet mielessään vuosisatojen ajan sitä, että juutalaiset eivät olleet kääntyneet. Todistajat pitivät edelleen kiinni alkuperäisestä, joskin ylimielisestä, kristillisestä käsityksestä, jonka mukaan kaikki mahdolliset käännynnäiset tuli taivuttaa Kristuksen puolelle.”

Mitä tapahtui kun Hitler tuli valtaan?

Tammikuun 30. päivänä 1933 Adolf Hitler nimitettiin Saksan uudeksi valtakunnankansleriksi. Aluksi Hitlerin hallitus pyrki kätkemään väkivaltaisen ja äärimmäisyyshenkisen luonteensa. Niinpä todistajat samoin kuin miljoonat muut saksalaiset ajattelivat vuoden 1933 alkupuolella, että kansallissosialistisella puolueella oli laillinen valta-asema. Todistajat toivoivat kansallissosialistisen hallituksen ymmärtävän, että tämä rauhaa rakastava, lakia noudattava kristillinen ryhmä ei ollut vallankumouksellinen uhka valtiolle. Tämä ei tarkoittanut sitä, että todistajat tinkisivät Raamatun periaatteista. He halusivat saattaa hallituksen tietoon uskontonsa todellisen epäpoliittisen luonteen, kuten he ovat menetelleet muissakin maissa.

Pian kävi ilmeiseksi, että Jehovan todistajat olisivat niiden joukossa, jotka natsit ensimmäisenä yrittäisivät raa’asti nujertaa. Jälleen todistajien sanottiin olevan mukana bolsevikkien ja juutalaisten oletetussa salaliitossa. Vainoaminen alkoi.

Miksi uusi hallitus purki raivoaan tällaiseen pieneen uskonnolliseen yhteisöön? Historiantutkija Brian Dunn mainitsee kolme perussyytä: 1) todistajien toiminta oli kansainvälistä, 2) he vastustivat rasismia, ja 3) he suhtautuivat valtioon puolueettomasti. Raamatullisten näkemystensä vuoksi Saksan todistajat kieltäytyivät esittämästä hitlertervehdystä, tukemasta kansallissosialistista puoluetta ja osallistumasta myöhemmin natsien sotatoimiin (2. Mooseksen kirja 20:4, 5; Jesaja 2:4; Johannes 17:16).

Tämän vuoksi poliisi ja SA (Hitlerin Sturmabteilung ’hyökkäysosasto’ eli ruskeapaidat) uhkaili todistajia, kuulusteli heitä, järjesti etsintöjä heidän kodeissaan ja ahdisti heitä muilla tavoin. Huhtikuun 24. päivänä 1933 viranomaiset ottivat haltuunsa ja sulkivat Magdeburgissa Saksassa olevan Vartiotornin toimiston. Koska perusteellisissa etsinnöissä ei löytynyt langettavaa todistusaineistoa ja koska Yhdysvaltain ulkoministeriö painosti, poliisi palautti kiinteistön. Toukokuuhun 1933 mennessä todistajien työ oli kuitenkin kielletty useissa Saksan osavaltioissa.

Todistajat ryhtyvät rohkeisiin toimiin

Näinä alkuaikoina Hitler pyrki huolellisesti luomaan itsestään julkisuudessa sellaisen kuvan, että hän kannatti kristillisyyttä. Hän julisti sitoutuvansa pitämään kiinni uskonnonvapaudesta ja lupasi kohdella kristillisiä kirkkokuntia ”puolueettoman oikeudenmukaisesti”. Antaakseen itsestään paremman kuvan uusi valtakunnankansleri näyttäytyi kirkoissa. Tässä vaiheessa monien myöhemmin Saksan kanssa sotaan joutuvien maiden ihmiset ilmaisivat ihailevansa Hitlerin saavutuksia.

Huolestuneina jännityksen kiristymisestä Saksassa Joseph F. Rutherford, Vartiotorni-seuran silloinen presidentti, sekä Paul Balzereit, joka oli Saksan haaratoimiston johdossa, päättivät järjestää kampanjan saattaakseen valtakunnankansleri Hitlerin, hallituksen virkamiesten ja yleisön tietoon, että Jehovan todistajat eivät olleet uhka Saksan kansalle ja valtiolle. Ilmeisesti Rutherford ajatteli, ettei Hitler ollut selvillä Jehovan todistajiin kohdistuvista hyökkäyksistä tai että uskonnolliset ainekset olivat antaneet hänelle todistajista vääriä tietoja.

Siksi Magdeburgin toimisto järjesti konventin käyttääkseen hyväkseen Saksan kansalaisen anomusoikeutta. Jehovan todistajia kutsuttiin lyhyellä varoitusajalla kaikkialta Saksasta saapumaan 25. kesäkuuta 1933 Wilmersdorferin tennishalliin Berliiniin. Odotettiin noin viittätuhatta osanottajaa. Vihamielisestä ilmapiiristä huolimatta yli seitsemäntuhatta oli rohkeasti läsnä. Osanottajat hyväksyivät päätöksen, jonka nimi oli ”Tosiasiain julistus”. Tässä asiakirjassa esitettiin vastalause todistajien työlle asetettujen rajoitusten vuoksi. Siinä ilmaistiin selvästi heidän kantansa ja kiistettiin kaikki syytökset kumouksellisista yhteyksistä poliittisiin liikkeisiin. Siinä sanottiin:

”Meitä syytetään väärin tämän hallituksen vallanpitäjien edessä – –. Pyydämme kunnioittavasti tämän kansan hallitsijoita ja tätä kansaa tarkastelemaan oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti tässä esitettyjä tosiasioita.

Me emme ole riidoissa keidenkään ihmisten tai uskonnollisten opettajien kanssa, mutta meidän on kiinnitettävä huomio siihen, että yleensä juuri ne, jotka väittävät edustavansa Jumalaa ja Kristusta Jeesusta, todellisuudessa vainoavat meitä ja esittävät meidät väärässä valossa hallituksille.”

Rohkeudesta vai perään antamisesta kertova konventti?

Jotkut ovat nyt sitä mieltä, että huomattavat todistajat yrittivät vuoden 1933 Berliinin konventin ja ”Tosiasiain julistuksen” avulla antaa tukea natsihallitukselle ja sen osoittamalle juutalaisvihalle. Heidän väitteensä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Ne perustuvat vääriin tietoihin ja tosiasioiden vääristelyyn.

Arvostelijat esimerkiksi väittävät, että todistajat koristelivat Wilmersdorferin tennishallin hakaristilipuin. Vuoden 1933 konventista otetuista valokuvista käy selvästi ilmi, etteivät he olleet panneet esille hakaristejä hallin sisällä. Silminnäkijät vahvistavat, ettei lippuja ollut sisäpuolella.

Lippuja on kuitenkin saattanut olla rakennuksen ulkopuolella. Muuan natsien sotilasosasto oli käyttänyt hallia 21. kesäkuuta, konventtia edeltäneenä keskiviikkona. Sitten vain päivää ennen konventtia suuri joukko nuoria oli juhlinut yhdessä SS-yksiköiden (SS lyhennys sanasta Schutzstaffel, alkuaan Hitlerin mustapaitainen henkivartiosto), SA:n ja muiden kanssa kesäpäivänseisausta lähistöllä. Sunnuntain konventtiin saapuneita todistajia on siis saattanut tervehtiä hakaristilipuin koristeltu rakennus.

Jos hakaristiliput koristivat hallin ulkopuolta, käytäviä tai jopa sen sisäpuolta, todistajat jättivät ne paikoilleen. Nykyäänkään todistajat eivät poista kansallissymboleja niistä julkisista tiloista, joita he vuokraavat kokouksiaan ja konventtejaan varten. Mitään todisteita ei kuitenkaan ole siitä, että todistajat olisivat itse ripustaneet esille lippuja tai tervehtineet niitä.

Arvostelijat sanovat myös, että todistajat aloittivat konventin laulamalla Saksan kansallislaulun. Todellisuudessa konventti alkoi todistajien uskonnollisen laulukirjan laululla 64 ”Siionin loistoisa toivo”. Tämän laulun sanat oli sepitetty Joseph Haydnin vuonna 1797 säveltämään musiikkiin. Laulu 64 oli ollut raamatuntutkijoiden laulukirjassa ainakin vuodesta 1905 lähtien. Vuonna 1922 Saksan hallitus teki Haydnin melodiasta Saksan kansallislaulun, jonka sanat oli sepittänyt Hoffmann von Fallersleben. Silti Saksan raamatuntutkijat lauloivat silloin tällöin laulua 64, kuten muidenkin maiden raamatuntutkijat.

Siionista kertovan laulun laulamista voitaisiin tuskin pitää yrityksenä tyynnyttää natseja. Juutalaisia vihaavien natsien painostuksesta muut kirkot poistivat sellaiset heprealaiset sanat kuin ”Juuda”, ”Jehova” ja ”Siion” virsikirjoistaan ja liturgioistaan. Jehovan todistajat eivät tehneet siten. Konventin järjestäjät eivät näin ollen varmaankaan olettaneet pääsevänsä hallituksen suosioon laulamalla Siionia ylistävän laulun. Mahdollisesti jotkut osanottajista ovat voineet olla haluttomia laulamaan laulua ”Siionin loistoisa toivo”, koska kansallislaulussa oli sama Haydnin säveltämä melodia.

Tarkoitusperät tuodaan julki

Koska hallitus oli muutostilassa ja maassa elettiin kuohunnan aikaa, todistajat halusivat tuoda selvästi julki kantansa. ”Julistuksen” avulla todistajat kiistivät voimakkaasti syytökset taloudellisista tai poliittisista kytköksistä juutalaisiin. Asiakirjassa todettiin:

”Vihollisemme ovat väittäneet valheellisesti, että juutalaiset ovat tukeneet työtämme taloudellisesti. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Tähän mennessä juutalaiset eivät ole lahjoittaneet pienintäkään rahasummaa työhömme.”

Rahan mainitsemisen jälkeen ”Julistuksessa” tuomittiin suurpääoman epärehelliset toimet. Siinä sanottiin: ”Juuri Angloamerikkalaisen maailmanvallan kauppaa käyvät juutalaiset ovat koonneet ja ylläpitäneet suurpääomaa, jotta sen avulla voitaisiin riistää ja sortaa ihmisiä monissa maissa.”

Tämä toteamus ei selvästikään viitannut juutalaisiin yleensä, ja on valitettavaa, jos se on ymmärretty väärin ja jos se on loukannut jotakuta. Jotkut ovat väittäneet, että Jehovan todistajatkin ilmensivät sitä vihamielisyyttä juutalaisia kohtaan, jota opetettiin tuolloin yleisesti Saksan kirkoissa. Tämä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Todistajat osoittivat natsivallan aikana kirjallisuudessaan ja käytöksellään hylkäävänsä juutalaisvihaa ilmentävät näkemykset ja tuomitsevansa sen, että natsit kohtelivat huonosti juutalaisia. Heidän huomaavaisuutensa juutalaisia kohtaan, jotka joutuivat olemaan heidän kanssaan keskitysleireissä, todistaa voimakkaasti tätä väärää syytöstä vastaan.

”Julistus” luonnehti todistajien työn uskonnolliseksi sanomalla: ”Järjestömme ei ole missään mielessä poliittinen. Me vain pidämme kiinni Jehova Jumalan sanan opettamisesta ihmisille.”

”Julistuksessa” myös muistutettiin hallitusta tämän omista lupauksista. Todistajat pitivät kiinni joistakin korkeista ihanteista, ja nämä sattuivat olemaan samoja ihanteita, joita Saksan hallitus oli julkisuudessa kannattanut. Niitä olivat esimerkiksi perhearvot ja uskonnonvapaus.

Tässä mielessä ”Julistuksessa” lisättiin: ”Kirjojemme ja muun kirjallisuutemme huolellinen tarkastelu paljastaa, että juuri niitä korkeita ihanteita, joita nykyinen kansallinen hallitus kannattaa ja tekee tunnetuksi, tuodaan julki, puolletaan ja voimakkaasti korostetaan julkaisuissamme, ja osoittaa Jehova Jumalan huolehtivan siitä, että kaikki vanhurskautta rakastavat ihmiset saavuttavat aikanaan nämä korkeat ihanteet.”

Todistajat eivät siis koskaan ilmaisseet kannattavansa natsipuoluetta. Lisäksi koska maassa oli uskonnonvapaus, he eivät aikoneet lopettaa julkista saarnaamistyötään (Matteus 24:14; 28:19, 20).

Jehovan todistajain vuosikirjan 1981 mukaan jotkut saksalaistodistajat pettyivät sen vuoksi, että ”Julistuksen” kieli ei ollut sävyltään suorasukaisempaa. Oliko haaratoimiston johdossa ollut Paul Balzereit vesittänyt asiakirjan tekstiä? Ei ollut, mikä käy ilmi, kun saksan- ja englanninkielistä tekstiä verrataan toisiinsa. Päinvastainen vaikutelma perustui nähtävästi joidenkuiden sellaisten subjektiivisiin havaintoihin, jotka eivät olleet suoranaisesti osallistuneet ”Julistuksen” valmistukseen. Heidän johtopäätöksiinsä on saattanut vaikuttaa myös se, että Balzereit kielsi uskonsa vain kaksi vuotta myöhemmin.

Nyt tiedetään, että Saksan Jehovan todistajia koskeva kielto annettiin lauantaina 24. kesäkuuta 1933, vain päivää ennen Berliinin konventtia. Konventin järjestäjät ja poliisi saivat tietää kiellosta muutamaa päivää myöhemmin. Kun ajatellaan kireää ilmapiiriä ja natsiviranomaisten ilmiselvästi vihamielistä asennetta, on merkittävää, että konventti ylipäänsä pidettiin. Ei ole liioiteltua sanoa, että nuo seitsemäntuhatta todistajaa vaaransivat rohkeasti vapautensa osallistumalla tähän kokoukseen.

Konventin jälkeen todistajat levittivät ”Julistusta” 2,1 miljoonaa kappaletta. Jotkut todistajat pidätettiin heti, ja heidät lähetettiin työleireihin. Näin natsihallitus teki täysin ilmeiseksi sortavan, väkivaltaisen luonteensa. Se käynnisti pian suurhyökkäyksen tätä pientä kristillistä ryhmää vastaan.

Professori Christine King kirjoitti: ”Raaka voima ei voinut nujertaa todistajia, minkä natsit tulisivat pian havaitsemaan.” ”Julistuksessa” sanottiinkin: ”Jehova Jumalan voima on ylivertainen, eikä ole mahtia, joka voi menestyksellisesti vastustaa häntä.”a

[Alaviite]

[Kuvat s. 13]

Valokuvia konventista, johon Jehovan todistajat osallistuivat vuonna 1933 tässä tennishallissa