Miksi he eivät pelänneet puhua
NÄIN jälkeenpäin ajatellen voidaan sanoa, että Jehovan todistajien ja natsismin eli kansallissosialismin yhteentörmäys oli väistämätöntä. Syynä oli se, että natsit vaativat järkähtämättömästi jotakin sellaista, mikä oli ristiriidassa kolmen Jehovan todistajien olennaisen tärkeän, Raamattuun perustuvan käsityksen kanssa. Ne ovat: 1) Jehova Jumala on Korkein Suvereeni. 2) Tosi kristityt ovat poliittisesti puolueettomia. 3) Jumala tulee herättämään kuolleista ne, jotka ovat olleet hänelle uskollisia kuolemaansa asti.
Nämä Raamattuun perustuvat käsitykset saivat Jehovan todistajat vastustamaan päättäväisesti natsien jumalattomia vaatimuksia. Niinpä he korottivat rohkeasti äänensä ja paljastivat natsismin siksi pahaksi, joka se oli.
Jehovan todistajat kieltäytyivät lausumasta ylistävää Heil Hitler -tervehdystä. He kieltäytyivät, koska he katsovat pelastuksensa kuuluvan Jumalalle ja koska he ovat vihkineet elämänsä yksistään hänelle. Raamatussa sanotaan Jehovasta: ”Sinä yksin olet Korkein kaikessa maassa.” (Psalmit 83:19, UM.)
”Heil Hitlerin” huutaminen olisi merkinnyt sitä, että pelastus kuului Hitlerille. Todistajat eivät siis olisi olleet uskollisia Jumalalle, jos he samanaikaisesti olisivat pitäneet pelastajanaan jotakuta ihmistä. Sekä heidän elämänsä että myös heidän uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa kuuluivat Jumalalle.
Jehovan todistajilla oli selkeitä esikuvia, joiden avulla he osasivat kieltäytyä noudattamasta Hitlerin perusteettomia vaatimuksia. Kun esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla Jeesuksen apostoleita käskettiin lopettamaan Kristusta koskevan hyvän uutisen julistaminen, he kieltäytyivät tekemästä niin. He sanoivat: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” Raamattu sanoo, että heidän päättäväisen kantansa takia viranomaiset ”pieksivät heitä ja käskivät heidän lakata puhumasta Jeesuksen nimen perusteella”. Apostolit kuitenkin kieltäytyivät tottelemasta tätä Jumalaa uhmannutta määräystä. ”He jatkoivat herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista.” (Apostolien teot 5:29, 40–42.)
Monet varhaiskristityt kuolivat sen takia, että he tottelivat Jumalaa ennemmin kuin ihmisiä. Heitä kuoli paljon roomalaisilla areenoilla, kun he olivat kieltäytyneet tekemästä keisarille palvontatekoa ja siten pitämästä häntä pelastajanaan. Nämä ihmiset kuitenkin pitivät kunnianaan ja voittonaan sitä, että he olivat uskollisia Jumalalle jopa kuolemaansa saakka, samalla tavoin kuin urhoollinen sotilaskin on halukas kuolemaan maansa puolesta.
Jotkut ovat katsoneet Jehovan todistajien olevan vaaraksi yhteiskunnalle, koska nämä antavat kannatuksensa vain yhdelle hallitukselle, Jumalan valtakunnalle. Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Jeesuksen apostolien esimerkin mukaisesti ”he eivät ole osa maailmasta” (Johannes 17:16). He ovat poliittisesti puolueettomia. Uskollisuus Jumalaa kohtaan saa heidät tottelemaan sen maan lakeja, jossa he asuvat. He ovat varmasti mallikelpoisella tavalla ”alamaisia esivalloille” (Roomalaisille 13:1). He eivät ole koskaan kannattaneet kapinointia mitään ihmishallitusta vastaan.
On silti olemassa raja, jota ei voida missään tapauksessa ylittää. Kyseessä on raja, joka erottaa Jehovan todistajien velvollisuudet ihmisiä kohtaan heidän velvollisuuksistaan Jumalaa kohtaan. He antavat keisarille eli viranomaisille sen, mikä kuuluu keisarille, mutta Jumalalle sen, mikä kuuluu Hänelle (Matteus 22:21). Jos joku yrittää vaatia heiltä sellaista, mikä kuuluu Jumalalle, tämä yritys tulee epäonnistumaan.
Entä jos Jehovan todistajaa uhataan kuolemalla? Siinä tapauksessa todistajat luottavat horjumattomasti siihen, että Jumala kykenee herättämään heidät kuolleista (Apostolien teot 24:15). Todistajilla on näin ollen samanlainen asenne kuin oli kolmella nuorella heprealaisella muinaisessa Babyloniassa. Kun kuningas Nebukadnessar uhkasi heitä kuolemalla tulisessa pätsissä, he vastasivat hänelle: ”Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät – – tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.” (Daniel 3:17, 18.)
Kuten jo edellä todettiin, ideologinen taistelu oli väistämätön sen jälkeen, kun Hitler alkoi kavuta jalustalleen omatekoiseksi jumalaksi. Miekkansa paljastanut kolmas valtakunta huomasi joutuneensa vastakkain Jehovan todistajien pienen joukon kanssa, joka oli vannonut uskollisuutta tosi Jumalalle, Kaikkivaltiaalle Jumalalle, Jehovalle. Taistelun lopputulos oli kuitenkin selvä jo ennen kuin se oli edes alkanut.
[Tekstiruutu s. 5]
Uskollisia kuolemaansa saakka
WOLFGANG KUSSEROW oli yksi niistä, jotka tapettiin sen takia, että hän säilytti uskollisuutensa Jumalaa kohtaan ja kieltäytyi antamasta tukeaan natsismille. Vähän ennen teloitustaan, joka tapahtui 28. maaliskuuta 1942, hän kirjoitti vanhemmilleen ja sisaruksilleen: ”Kolmantena poikananne ja veljenänne minun täytyy huomisaamuna jättää teidät. Älkää olko surullisia, sillä tulee aika, jolloin tapaamme jälleen. – – Kuinka suuri ilomme onkaan silloin, kun pääsemme jälleen yhteen! – – Nyt meidät on revitty erilleen, ja meidän kunkin on kestettävä koetuksemme; mutta sitten meidät palkitaan.”
Vähän ennen 8. tammikuuta 1941 tapahtunutta teloitustaan Johannes Harms kirjoitti yhdessä viimeisistä kirjeistään isälleen: ”Kuolemantuomioni on jo julistettu ja joudun olemaan yötä päivää käsiraudoissa – (paperilla olevat) merkit johtuvat käsiraudoista – –. Rakas isäni, hengessä huudan sinulle: pysy uskollisena niin kuin minäkin olen yrittänyt pysyä uskollisena, niin voimme nähdä toisemme jälleen. Ajattelen sinua loppuun saakka.”