Jehovan ylistäminen musiikilla
JEHOVAN palvelijat voivat ylistää häntä hyvin monin tavoin. ’Laulaminen ja sävelmän esittäminen hänelle’ on epäilemättä kauneimpia tapoja ylistää häntä, ja lisäksi se tuottaa suurta iloa hänen sydämelleen. (Psalmi 105:2, UM) Syystä onkin sanottu, että musiikki on yksi ”ihmisen inhimillisyyden tunnusmerkki”.
Musiikkia on myös kutsuttu ”tuoksi ainutlaatuiseksi ihmisen lahjaksi, joka on sekä luova että virkistävä”. Eläimillä, ovatpa ne sitten villi- tai kotieläimiä, ei ole musikaalisuutta. Jotkin linnut tosin laulavat kauniisti, mutta ne tekevät sen pelkästään vaistonvaraisesti. Ne eivät kykene sen enempää arvostamaan musiikkia kuin papukaijatkaan ymmärtämään sanoja, joita ne on opetettu sanomaan. Mutta kauniilla musiikilla me ihmiset pystymme tavoittamaan toistemme sydämen aivan samoin kuin me voimme puheen avulla välittää ajatuksia toistemme mieleen.
Musiikki on todella lahja Luojalta ihmiskunnalle, ja millainen lahja se onkaan! Tuoreet tutkimukset osoittavat, että vauvat ilmaisevat jo ennen syntymäänsä, millaisesta musiikista ne pitävät – sointuvasta ja melodisesta – ja millaisesta ne eivät pidä – kovaäänisestä ja meluisasta, kuten rock-musiikista. Lisäksi kerrotaan, että syntymättömän lapsen musikaalisuus kehittyy sen kuullessa kaunista musiikkia. Musiikki ei siis tuota ihmiselle mielihyvää ainoastaan kehdosta hautaan vaan jopa kohdusta hautaan! Koska musiikkia ei tavallisesti pidetä ihmiselämälle välttämättömänä, niin se, että Luoja soi ihmisille kyvyn säveltää musiikkia ja nauttia siitä, on jälleen yksi esimerkki hänen viisaudestaan ja rakkaudestaan. Kerrotaan, että ”heprealaiset olivat erityisen musikaalinen kansa”. Ja on todella merkittävää, että musiikkiin liittyviä ammatteja pidettiin jo hyvin varhain ihmiskunnan historiassa maanviljelyksen ja erilaisten käsityötaitojen ohella varsin tärkeinä. – 1. Mooseksen kirja 4:20–22.
Musiikin vaikutukset
Älkäämme kuitenkaan koskaan unohtako sitä tosiasiaa, että musiikki voi olla joko rakentavaa tai turmelevaa. Hyvässä musiikissa yhdistyvät melodian, harmonian ja rytmin mukaiset miellyttävät äänet; se vetoaa ihmisen jaloihin tunteisiin. Huono musiikki taas vetoaa ihmisen alhaisiin taipumuksiin. Sellaista musiikkia on kutsuttu ”väkivallan, seksin ja melun – – epäpyhäksi kolminaisuudeksi”.
Valitettavasti jotkut muusikot, jotka väittävät palvelevansa Jehova Jumalaa, eivät ole tässä suhteessa toimineet väitteensä mukaan. Jotkut heistä ovat menneet maksusta soittamaan häissä, ja esittämällään musiikilla he ovat paljastaneet arvostuksen puutteensa Raamatun periaatteita kohtaan. He ovat soittaneet niin kovaäänisesti, etteivät häävieraat ole pystyneet keskustelemaan tavallisella äänellä. Soittajat ovat ilmeisesti unohtaneet kokonaan sen, etteivät häävieraat ole tulleet ensisijaisesti kuuntelemaan taidoillaan mahtailevia soittajia.
Hyvä musiikki palvelee monia hyödyllisiä tarkoituksia. Hiljainen taustamusiikki voi rauhoittaa ja rentouttaa. Suuri osa niin sanotusta ”suuresta musiikista”, esimerkiksi sinfonioista ja oopperoista ja balettimusiikista, voi vedota älyyn, kiihottaa mielikuvitusta tai herättää tunteita. Ei pidä myöskään unohtaa tavallisesti raamatullisiin aiheisiin perustuvia oratorioita, joiden esittämiseen tarvitaan suuria orkestereita ja kuoroja. Tunnetuimpia niistä on Händelin Messias.
Musiikki voi olla siunaus vanhuksille, kotiinsa sidotuille ja sairaille. Sitä on käytetty tavoittamaan henkisesti vammaisten lasten mieli ja sydän, kun muut menetelmät ovat epäonnistuneet. Väitetään, että tietynlainen musiikki voi rauhoittaa potilaita lääkärien ja hammaslääkärien vastaanotolla. Oikealaatuisen musiikin sanotaan kannustaneen tehdastyöläisiä tekemään enemmän ja parempaa työtä. On kiinnostavaa, että jo yli 3 000 vuotta sitten Israelin kuningas Saul ymmärsi musiikin terapeuttisen arvon. – 1. Samuelin kirja 16:14–23.
Parhaiten musiikkia voidaan tietenkin käyttää Jehova Jumalan ylistämiseen. Tällaisia ylistyslauluja esitettiin jo noin 3 500 vuotta sitten, kun Israel lauloi Jehovalle ylistystä pelastuttuaan tuhosta Punaisellamerellä. (2. Mooseksen kirja 15:1–21) Jehovan ylistäminen laululla ja soittimilla oli hyvin huomattava osa palvontaa Jumalan temppelissä. Yli kymmenesosa leeviläisistä oli omistautunut esittämään musiikkia temppelissä. (1. Aikakirja 23:3, 5) Salomon temppelin vihkiäisissä esiintyi valtava orkesteri ja kuoro. (2. Aikakirja 5:12, 13) Onkin mitä sopivinta, että Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa (varsinkin Psalmien kirjassa) meitä kehotetaan kerran toisensa jälkeen laulamaan ja esittämään sävelmää Jehova Jumalalle.
Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista me puolestaan luemme, että Jeesus ja hänen apostolinsa lauloivat Herran illallisella. Apostoli Paavali ja Silas lauloivat ollessaan vankilassa Filippissä. (Matteus 26:30; Apostolien teot 16:25) 1. Korinttolaiskirjeen 14:15:n mukaan voimme ymmärtää, että laulaminen kuului apostolisina aikoina säännöllisenä osana palvontaan seurakunnassa. Niinpä Paavali esittikin sopivan kehotuksen Kolossalaiskirjeen 3:16:ssa: ”Opettakaa ja neuvokaa vakavasti toisianne psalmein, Jumalan ylistyksin ja hengellisin lauluin miellyttävästi, laulaen sydämessänne Jehovalle.” Samantapainen ohje löytyy Efesolaiskirjeen 5:18–20:stä.
Sopusoinnussa näiden kehotusten kanssa Jehovan nykyiset kristityt todistajat ovat varhaisimmista ajoista lähtien käyttäneet hyvin musiikin lahjaa palvontatilaisuuksissaan. Niinpä samana vuonna jona alettiin julkaista lehteä Zion’s Watch Tower (Siionin Vartiotorni) (1879), julkaistiin myös laulukirja Songs of the Bride (Morsiamen lauluja). Vuonna 1896 Seura julkaisi Zion’s Watch Tower -lehden numeron, joka koostui kokonaan raamatuntutkijoitten säveltämistä lauluista. Lehden seuraavassa numerossa sanottiin: ”Totuuden laulaminen on oivallinen tapa juurruttaa se Jumalan kansan mieleen ja sydämeen. – – Me kiitämme Jumalaa siitä, että hän on suonut joillekin pyhilleen kyvyn säveltää ja sepittää runoja.” Laulukirjoja on julkaistu sadan vuoden ajan, mutta vuonna 1984 julkaistussa kirjassa musiikki ja sanat ilmentävät kaikkein suurinta lahjakkuutta. Kirjan nimi on Laulakaa ylistystä Jehovalle.
Tietoja sävelmistä
Uusimmassa laulukirjassa on kaksi kertaa enemmän sivuja kuin aikaisemmassa. Sitä on saatavissa mukavana taskukokoisena ja suurena laitoksena, jonka sanoja ja nuotteja on erityisen helppo lukea. Sekä sanoituksia että sävellyksiä kirjaan on tullut todistajilta eri puolilta maailmaa, muun muassa Australiasta, Brasiliasta, Englannista, Italiasta, Japanista, Kanadasta, Ranskasta, Saksan liittotasavallasta, Suomesta, Tanskasta ja Yhdysvalloista.
Toisin kuin kaikissa aikaisemmissa Vartiotorni-seuran julkaisemissa laulukirjoissa, neliäänisestä soinnutuksesta on nyt luovuttu. Sen sijaan sävelmiin sovitettiin melodisemmat ja helpommin soitettavat säestykset. Kitaraa varten lisättiin sointumerkinnät.
Kaksi uutta melodiaa sävellettiin ennalta tuttuihin sanoihin, sillä saatiin tietää, että aikaisemmat melodiat eivät olleetkaan Jehovan todistajien säveltämiä. Miten näin on voinut käydä? Säveltäjä saattaa kuulla oudon melodian. Kun se myöhemmin tulee hänen mieleensä, hän saattaa kuvitella säveltäneensä sen.
Parannuksia ajatussisältöön
Kun Jumalan totuuden valo tuli yhä kirkkaammaksi sopusoinnussa Sananlaskujen 4:18:n kanssa, niin katsottiin tarpeelliseksi tehdä muutoksia aikaisemmissa laulukirjoissa olleisiin lauluihin.
Lisäksi useissa tapauksissa tunnettuihin melodioihin laadittiin uudet sanat, jotka tuntuivat olevan vaikuttavampia ja hyödyllisempiä. Laulun 60, ”Jumalan tuhatvuotinen valtakunta”, melodia on sama kuin edellisen laulukirjan laulun 86 melodia. Laulun 2, ”Totellen Jumalaa ennemmin kuin ihmisiä”, sanat ovat osaksi entisen laulun 79 sanoja. Näytti siltä, että tämä aihe ansaitsi kokonaisen sivun tilan puolen sivun sijaan.
Hengellisiä aarteita
Uusimman laulukirjan nimi on sopivasti Laulakaa ylistystä Jehovalle, ja se perustuu Psalmin 96 jakeisiin 1 ja 4. Useat laulut on osoitettu Jehovalle ja ylistävät hänen ominaisuuksiaan. Pane merkille muutama: ”Suuri Jumala, Jehova!” (jossa luetellaan noin 20 Jehovan ominaisuutta tai arvonimeä), ”Jehova, paras Ystävämme”, ”Jehova huolehtii meistä”, ”Jehovan siunaus tekee rikkaaksi”, ”Jehova, pakotien Avaaja”, ”Luomakunta ilmaisee Jehovan kunniaa” ja ”Jehova, ’kaiken lohdutuksen Jumala’”.
Meitä kehotetaan ’opettamaan ja neuvomaan vakavasti toisiamme psalmein, Jumalan ylistyksin ja hengellisin lauluin’, ja tämä laulukirja todella noudattaa tätä kehotusta. (Kolossalaisille 3:16) Havaitset tämän seuraavista otsikoista: ”Olkaa vakaita, järkähtämättömiä!”, ”Olkaa miehuulliset”, ”Tee enemmän – nasiirien tavoin”, ”Eteenpäin, te Valtakunnan palvelijat!”, ”Alistukaamme uskollisesti teokraattiseen järjestykseen” ja ”Pysykää valveilla, pysykää lujina, tulkaa väkeviksi”.
Voidaksemme noudattaa apostoli Paavalin kehotusta: ”Iloitkaa aina Herrassa” (Filippiläisille 4:4) meillä on laulut: ”Riemulaulu”, ”Iloitse Valtakunnan toivosta!”, ”Olkaa iloisia kaiken päivää”, ”Laulakaa Valtakunnan riemulaulu”, ”Osallistukaamme iloiten elonkorjuuseen” ja ”Valtakunnan palveluksen ilot ja hedelmät”.
Myös Valtakunnan siunaukset saavat uusimmassa laulukirjassa ansaitsemansa huomion: ”Jumalan tuhatvuotinen valtakunta”, ”Jumalan lupaus paratiisista”, ”Vihdoinkin loputon elämä!”, ”Kristuksen kanssa paratiisissa”.
Varsinkin nuoremme ovat nauttineet seuraavista uusista lauluista: ”Nuoret, jäljitelkää heidän uskoaan”, ”Nuoren paikka Jumalan järjestössä” ja ”Lapset, arvokkaita lahjoja Jumalalta”. Laulu ”Naisia on suuri armeija” ilmaisee arvostusta sisariemme suurenmoista työtä kohtaan.
Miten voimme osoittaa arvostavamme näitä suurenmoisia lauluja? Osaksi siten, että suhtaudumme vakavasti etuumme ja velvollisuuteemme laulaa niitä osana valtakunnansaleissa harjoittamaamme palvontaa. Meidän tulisi pyrkiä saapumaan kokouksiin riittävän ajoissa ennen ohjelman alkua ja jäämään ohjelman loppuun asti, niin että voimme osallistua näiden laulujen laulamiseen. Laulakaamme koko sydämestämme, avaten suumme aivan auki ja ilmaisten lämpöä ja intoa. Me voimme osoittaa arvostavamme näitä lauluja myös laulamalla ja kuuntelemalla niitä seuranpitotilaisuuksissamme. Me voimme hankkia laulukirjan sävelmiä sisältäviä kasettinauhoja ja soittaa niitä halutessamme nauttia taustamusiikista. Näin voimme rakentua hengellisesti joka kerta, kun kuuntelemme tätä kaunista musiikkia.
Mikä tärkeintä, osoittakaamme arvostavamme näitä kauniita lauluja elämällä päivittäin niiden sisältämien oivallisten ajatusten mukaisella tavalla niin päivittäisen käytöksemme kuin palvelusvelvollisuuksiemmekin suhteen.