Älä tyydy vain sanomaan: ”Pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina”
”Jos – – joku teistä sanoo heille [puutteenalaisille veljille]: ’Menkää rauhassa, pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina’, mutta ette anna heille heidän ruumiinsa tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? – – Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” – JAAKOB 2:15-17.
1. Miten eräs nigerialainen veli joutui pulaan?
LASKELMIEN mukaan Lebechi Okwaraocha syntyi ennen vuotta 1880, joten hän on runsaasti yli 100-vuotias. Hän peri nigerialaisten vanhempiensa taikakalun, jujun, ja palvoi sitä. Noin 80-vuotiaana hän alkoi sitten tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Hän sovelsi oppimaansa ja hänet kastettiin. Hän on siis ollut todistaja noin 30 vuotta. Jonkin aikaa sitten hänen seurakuntansa vanhimmat vierailivat hänen ja hänen 72-vuotiaan, anglikaaniseen kirkkoon kuuluvan vaimonsa luona hyvin rankan sadekuuron jälkeen. Tämä veli ja hänen vaimonsa olivat erittäin masentuneita – heidän olkikattoisen majansa lattia oli veden vallassa, eikä heillä ollut sukulaisia, jotka olisivat voineet tarjota heille majapaikkaa tai auttaa heitä korjaustyössä. Jos sinä olisit ollut siellä, niin mitä olisit tehnyt? Ennen kuin katsomme mitä tapahtui, tarkastelkaamme joitakin Raamatun neuvoja.
2. Miksi me olemme kiinnostuneita ”hyvistä teoista”?
2 Kristus Jeesus ”antoi itsensä meidän puolestamme – – puhdistaakseen itselleen kansan, joka on erityisesti hänen omansa, innokas hyviin tekoihin”. (Tiitukselle 2:14) Nämä teot keskittyvät elämää pelastavaan Valtakunnan saarnaamiseen. (Markus 13:10; Ilmestys 7:9, 10) Mutta kristillisiin ”hyviin tekoihin” sisältyy muutakin kuin elintärkeä saarnaaminen, sillä Jeesuksen velipuoli Jaakob selittää: ”Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta.” – Jaakob 1:27.
3, 4. Mitä voimme oppia 1. Timoteuksen kirjeen 3–5. luvuista ”hyvien tekojen” suhteen, ja mitä kysymyksiä se saa meidät tekemään?
3 Ensimmäisen vuosisadan seurakunnat harjoittivat kummankinlaisia ”hyviä tekoja”. Esitettyään ensin 1. Timoteuksen kirjeen 3. luvussa valvojien ja avustavien palvelijoiden pätevyysvaatimukset apostoli Paavali kirjoitti, että ”elävän Jumalan seurakunta” on ”totuuden pylväs ja tuki”. (1. Timoteukselle 3:1–15) Hän osoitti, että noissa totuudellisissa opetuksissa pysyvät kristityt voisivat pelastaa sekä itsensä että ne, jotka kuuntelevat heitä. (1. Timoteukselle 4:16) Sitten Paavali käsitteli erästä ’hyvää tekoa’, aineellista huolenpitoa uskollisista leskistä, jotka olivat ’puutteenalaisia’. – 1. Timoteukselle 5:3–5.
4 Meidän tulisi siis evankelioimisemme lisäksi kiinnittää huomiota sellaisiin ”hyviin tekoihin” kuin ”orvoista ja leskistä huolehtimiseen heidän ahdistuksessaan”. Mitä vanhimmat ja avustavat palvelijat voivat tehdä tässä suhteessa sellaisina, ”jotka ottavat johdon”? (Heprealaisille 13:17) Miten me muut voimme auttaa heitä tässä? Ja miten me itse voimme tehdä tällaisia ”hyviä tekoja”?
Vanhimmat jotka ottavat hyvän johdon
5. Miten erikoistarve sai Paavalin toimimaan, ja mitä nykyisiä vastaavuuksia sillä on?
5 Kun Juudeassa ilmeni erityistä tarvetta, Paavali, vanhin, otti johdon avustuspalveluksen järjestämisessä. Tällaisen johdon avulla voitiin välttyä hämmennykseltä; tarvikkeet voitiin jakaa oikeudenmukaisesti, tarpeen mukaan. (1. Korinttolaisille 16:1–3; Apostolien teot 6:1, 2) Nykyäänkin vanhimmat ovat ottaneet johdon avustuspalveluksissa tuhoisien tulvien, mutavyöryjen, tulva-aaltojen, pyörremyrskyjen tai maanjäristysten jälkeen ’pitäen siten silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina toisten asioita’. – Filippiläisille 2:3, 4.
6. Miten vanhimmat menettelivät, kun Kaliforniassa sattui eräs luonnononnettomuus?
6 Herätkää-lehti 8.10.1986 esitti esimerkin tällaisesta toimivasta kristillisyydestä. Kun murtunut rantavalli aiheutti tulvan Kaliforniassa Yhdysvalloissa, vanhimmat ryhtyivät toimiin. Nämä hengelliset paimenet ottivat nopeasti selvää laumaansa kuuluvista nähdäkseen, ketkä saattaisivat olla kadoksissa tai tarvita lääkärinhoitoa, ruokaa tai majoitusta. Vanhimmat ponnistelivat yhteistoiminnassa Jehovan todistajien päätoimiston kanssa. Perustettiin avustuskomitea, ja kun toisia todistajia saapui auttamaan, heidät järjestettiin työryhmiksi puhdistamaan ja korjaamaan vahingoittuneita koteja. Vanhimmat valvoivat myös tarvikkeiden ostoa ja jakelua. Tämä valaisee sitä, että kun sellaisia erityistarpeita ilmenee, ’kukin opetuslapsi voi päättää varojensa mukaan antaa’ tai tehdä jotakin, mutta olisi viisasta neuvotella paikallisten vanhinten kanssa ja pyytää heiltä ohjeita. – Vrt. Apostolien teot 11:27–30.
7. Mille yleisemmille tarpeille meidän tulisi myös osoittaa vastakaikua?
7 Sen lisäksi että sinä (oletpa vanhin tai et) saatat joskus auttaa jonkin onnettomuuden jälkeen suuressa tarpeessa olevia, on olemassa tavallisempia tilanteita, joissa tarve voi olla aivan yhtä kipeä – omassa seurakunnassasi. Koska nuo tilanteet eivät ehkä herätä samanlaista kohua kuin suuri onnettomuus, on helppo sivuuttaa ne tai kiinnittää niihin hyvin vähän huomiota. Jaakobin 2:15–17:ssä puhutaan kuitenkin nimenomaan paikallisista tarpeista. Oma seurakuntasi voi siis asettaa suurimman haasteen sille, ’onko uskollasi tekoja, vai onko se itsessään kuollut’.
8. Miten valvojat voivat osoittaa viisautta käsitellessään seurakunnan tarpeita?
8 Ottaessaan johdon vanhinten tulisi pyrkiä olemaan ’viisaita ja ymmärtäväisiä’. (Jaakob 3:13) Viisauden avulla he voivat suojella laumaa huijareilta, jotka kulkevat veljen luota toisen luo (tai seurakunnasta toiseen) lainaten rahaa tai sepittäen kertomuksia saadakseen ”apua”. Valvojien ei ole viisasta osoittaa myötätuntoa laiskoja kohtaan, sillä Raamatun sääntö kuuluu: ”Jos joku ei tahdo tehdä työtä, älköön hän syökökään.” (2. Tessalonikalaisille 3:10–15) He eivät halua kuitenkaan ’sulkea hellän sääliväisyytensä ovea’ tai saada veljiään menettelemään niin. (1. Johannes 3:17) Heidän täytyy osoittaa viisautta myös siksi, että Raamattu ei esitä loppumattomasti sääntöjä siitä, miten huolehtia puutteessa olevista ja ahdistetuista. Tilanteet ovat erilaisia eri aikoina ja eri paikoissa.
9. a) Miten arvollisista kristityistä leskistä huolehdittiin ensimmäisellä vuosisadalla? b) Millaisesta avusta he voisivat hyötyä nykyään?
9 Esimerkiksi 1. Timoteuksen kirjeen 5:3–10:ssä Paavali kirjoitti arvollisista leskistä, jotka olivat ’jääneet puutteenalaisiksi’. Heidän uskovilla sukulaisillaan oli ensisijainen velvollisuus auttaa heitä; tuon velvollisuuden laiminlyöminen voisi vahingoittaa sukulaisten asemaa Jumalan edessä. Mutta jos puutteenalainen ja arvollinen leski ei voinut saada apua sillä tavoin, vanhinten oli mahdollista järjestää jonkin verran aineellista apua seurakunnasta. Viime aikoinakin jotkin seurakunnat ovat auttaneet keskuudessaan erityisesti niitä, jotka ovat kärsineet puutetta. Useimmissa maissa on kuitenkin nykyään järjestetty verovaroista apua iäkkäille, sairaille tai niille, jotka ovat halukkaita tekemään työtä mutta eivät onnistu saamaan sitä. Siitä huolimatta kristityt vanhimmat voivat haluta auttaa eräällä toisella tavalla. Jotkut todellisessa tarpeessa olevat, joilla olisi täysi oikeus saada avustusta julkisista varoista, eivät saa sitä, koska he eivät osaa anoa sitä tai koska he ovat liian arkoja pyytääkseen sitä. Vanhimmat voivat silloin tiedustella asiaa virastoista tai ottaa yhteyttä todistajiin, joilla on kokemusta näissä asioissa. Sitten he voivat pyytää jotakuta pystyvää veljeä tai sisarta auttamaan puutteenalaista henkilöä hankkimaan lailliset avustukset. – Roomalaisille 13:1, 4.
Käytännöllisen avun järjestäminen
10. Mihin vanhinten tulisi kiinnittää huomiota paimentaessaan laumaa?
10 Valppailla valvojilla on usein avainasema siitä huolehtimisessa, että ahdistetut ja puutteenalaiset saavat apua rakkaudellisilta veljiltä ja sisarilta. Vanhinten tulisi laumaa paimentaessaan huomata kaikkien siihen kuuluvien hengelliset ja fyysiset tarpeet. On aivan ymmärrettävää, että vanhimmat panevat pääpainon ”rukoukseen ja sanan palvelukseen”. (Apostolien teot 6:4) Siksi he yrittävät huolehtia siitä, että vuoteenomaksi tai sairaalaan joutuneita lauman jäseniä ravitaan hengellisesti. Vanhimmat voivat järjestää kokousten nauhoittamisen niitä varten, jotka eivät voi olla läsnä. Vanhimmat ja avustavat palvelijat, jotka ovat vuorollaan vieneet noita nauhoja, ovat havainneet voivansa näillä käynneillään antaa muita hengellisiä lahjoja. (Roomalaisille 1:11, 12) Samalla he voivat ottaa selvää senhetkisistä tarpeista.
11. Valaise sitä, miten puutteessa olevalle sisarelle voitaisiin järjestää apua.
11 He voivat panna merkille, että joku vammainen tai iäkäs sisar voisi aika ajoin tulla valtakunnansaliin tai osallistua lyhyen aikaa kenttäpalvelukseen, jos joku sisar auttaisi häntä peseytymään ja pukeutumaan. (Vrt. Psalmi 23:1, 2, 5.) Valvojat voisivat jopa määrätä jonkun keskuudestaan järjestämään tällaiset asiat. He voisivat myös pyytää seurakunnasta vapaaehtoisia matkustamaan vammaisen kanssa tai kuljettamaan häntä. Aikataulun avulla tästä voitaisiin huolehtia vieläkin järjestyksellisemmin.
12. Miten muut voivat olla yhteistoiminnassa valvojien kanssa sairaiden ja iäkkäiden auttamisessa?
12 Vanhimmat voivat huomata muita asioita, joissa voitaisiin tarjota apua tai tehdä rakkaudellisia järjestelyjä. Esimerkiksi joku iäkäs tai sairas sisar ei ehkä ole kyennyt huolehtimaan talostaan niin kuin ennen. Voisivatko jotkut avustavat palvelijat ja muut auttaa? Se, että he leikkaavat nurmikon tai pensaat, voi saada hänet jopa voimaan paremmin, koska hän tietää nyt, ettei hänen talonsa ole enää tuon alueen häpeäpilkkuna. Kaipaako puutarha kitkemistä tai kastelemista? Haluaisiko joku ruokaostoksille lähdössä oleva sisar kysyä, mitä hän tarvitsee, ja sitten hoitaa ostokset? Muista, että apostolit olivat kiinnostuneita sellaisista käytännöllisistä puolista, ja he järjestivät seurakunnassa olevia pystyviä miehiä auttamaan. – Apostolien teot 6:1–6.
13. Mitä seurauksia oli siitä, että vanhimmat auttoivat aikaisemmin mainittua nigerialaista veljeä?
13 Aiemmin mainitut vanhimmat, jotka paimennuskäyntiä tehdessään havaitsivat Lebechi Okwaraochan ja hänen vaimonsa surullisen tilanteen, osoittivat sellaista kristillistä kiinnostusta. Vanhimmisto otti asian nopeasti käsiteltäväksi ja kertoi seurakunnalle mitä sillä oli mielessä: talon jälleenrakentaminen. Useat veljet ja sisaret lahjoittivat tarvikkeita ja osallistuivat halukkaasti hankkeeseen. Viikossa he rakensivat kestävän, metallikattoisen pienen talon. Nigeriasta tuleva raportti kertoo:
”Kyläläiset olivat yllättyneitä ja toivat oma-aloitteisesti ruokaa ja juomia veljille ja sisarille, jotka työskentelivät ahkerasti pitkiä päiviä saadakseen työn valmiiksi ennen seuraavaa sadekuuroa. Monet kyläläiset moittivat muita uskonnollisia ryhmiä, jotka heidän sanojensa mukaan ryöstävät ihmisiä sen sijaan että auttaisivat köyhiä. Kylässä keskusteltiin paljon tästä tapauksesta. Asukkaista on tullut hyvin vastaanottavaisia, ja monissa kodeissa on aloitettu raamatuntutkisteluja.”
Osallistumisesi näihin ”hyviin tekoihin”
14. Miten meidän tulisi suhtautua ”hyvien tekojen” tekemiseen veljillemme?
14 Usein me tietysti voimme auttaa yksityisesti ja suoraan iäkkäitä, raihnaisia, sairaalaan joutuneita tai muita vaikeuksissa olevia lähimmäisiämme. Jos näemme, miten voisimme osoittaa todellista kristillisyyttä, miksi emme ryhtyisi tuumasta toimeen ja koettaisi auttaa? (Apostolien teot 9:36–39) Meitä ei saa toimimaan toisten painostus vaan kristillinen rakkaus. Voidaksemme antaa käytännöllistä apua meidän täytyy aivan ensimmäiseksi tuntea aitoa kiinnostusta ja sääliä. Kukaan meistä ei tietenkään voi muuttaa ajan kulkua iäkkäille, parantaa sairauksia ihmeiden avulla tai saattaa kaikkia seurakunnassa olevia samanlaiseen taloudelliseen asemaan. Mutta meillä tulisi varmasti olla huolehtivainen ja antelias henki. Kun meillä on se ja kun toimimme sen mukaan, se vahvistaa rakkauden sidettä, joka on meidän ja niiden välillä, joita autamme. Näin kävi Paavalin ja Onesimuksen tapauksessa – Onesimus oli suhteellisen uusi kristitty, joka ’palveli Paavalia hänen vankilakahleissaan’. – Filemonille 10–13; Kolossalaisille 3:12–14; 4:10, 11.
15. Miten saattaisimme auttaa joitakuita todella tarpeessa olevia arvollisia?
15 Joskus voimme antaa aineellisessa tarpeessa olevalle huomaavaisen lahjan; voimme joko lähettää sen nimettömästi tai antaa sen yksityisesti. Onko joku veli menettänyt työpaikkansa kykenemättä löytämään toista tilalle? Joutuuko sisar maksamaan odottamattomia lääkärinlaskuja; onko hän joutunut onnettomuuden tai ryöstön uhriksi? Tällaista voi sattua. Kun annamme ”armonlahjoja”, Isämme, joka katselee salassa, panee merkille ja hyväksyy sen. (Matteus 6:1–4) Tai rahan antamisen sijasta me voimme ehkä Jobin tavoin antaa vaatteita köyhille ja elintarpeita tai kotona valmistettuja aterioita leskille tai orvoille. – Job 6:14; 29:12–16; 31:16–22.
16. Millä muulla käytännöllisellä tavalla apua voidaan joskus antaa? Valaise.
16 Voit ehkä antaa käytännöllistä apua kokemuksesi tai liiketuttavuuksiesi perusteella. Eräs veli pyysi veli W—:ltä lainaa. Tämä vastasi ystävällisesti: ’Miksi ajattelet, että minulla voisi olla ylimääräistä rahaa lainattavaksi?’ Veli vastasi: ’Koska osaat paremmin hoitaa raha-asioitasi.’ Veli W—, joka oli usein lainannut rahaa puutteessa oleville, ehdotti järkevästi: ’Kenties tarvitset todellisuudessa apua sen oppimisessa, miten voit järjestää raha-asiasi, ja jos haluat, niin autan sinua mielelläni.’ Sellaista apua arvostavat erityisesti ne veljet, joiden on sopeutettava elintasonsa uusiin olosuhteisiin tai jotka ovat halukkaita työskentelemään kovasti jopa jossakin vähemmän arvostetussa työssä. Tietysti jos lainaa todella tarvitaan, olisi hyvä laatia allekirjoituksin varustettu velkakirja, jottei myöhemmin heräisi ongelmia. Mutta monet veljet, jotka ovat haluttomia pyytämään rahaa lainaksi, arvostaisivat syvästi sitä, että joku auttaisi heitä neuvoillaan tai kertomalla kokemuksistaan. (Roomalaisille 13:8) Tätä valaisee Länsi-Afrikassa Emmanuelille sattunut kokemus:
Vaikka Emmanuel oli ammattitaitoinen parturi, hänellä oli vähän asiakkaita, ja hän oli masentunut siitä, ettei hän kyennyt ansaitsemaan elatustaan. Silloin eräs seurakunnan valpas vanhin kysyi Emmanuelilta, voisiko hän harkita toisenlaisen työn tekemistä. Hän vastasi myöntävästi, sillä hän ei aikonut antaa ammattiylpeyden olla esteenä. Tuo vanhin puhui tovereidensa kanssa ja löysi Emmanuelille työpaikan sairaala-apulaisena. Hän on menestynyt hyvin tässä työssä ja on voinut auttaa muita seurakunnassa olevia.
17. Miten voisit ehkä auttaa sairaalassa olevaa veljeä? (Psalmi 41:2–4)
17 Erityisesti silloin, kun joku kristitty on sairaalassa tai parantolassa, meidän on mahdollista auttaa häntä. Vilpitön kiinnostus ja huolehtivaisuus ovat jälleen perusasioita. Voit ilmaista näitä tarjoutumalla lukemaan potilaalle rakentavaa kristillistä kirjallisuutta tai kertomaan kannustavia kokemuksia. Mutta onko hänellä joitakin fyysisiä tarpeita, joissa voisit olla avuksi? Joissakin paikoissa hoitohenkilökunnalla on niin paljon työtä, että potilasta ei kylvetetä eikä ruokita, ellei vierailija tee sitä. Jos siis lääkärit suostuvat, voisit tuoda potilaalle ravitsevan aterian tai auttaa häntä pesemään tukkansa tai kylpemään. Haluaisiko hän saada lämpimän aamutakin tai tohvelit? (2. Timoteukselle 4:13) Tai voisitko tarjoutua huolehtimaan jostakin potilasta vaivaavasta asiasta? Hän voi olla huolissaan siitä, kuka nostaa hänen palkkansa ja kuka maksaa hänen sähkö- ja vesilaskunsa. Voit tuottaa hänelle helpotusta tekemällä jotain aivan pientä, esimerkiksi huolehtimalla siitä, ettei posti keräänny hänen kotiinsa, että kukat kastellaan tai että keskuslämmitysuuni sammutetaan.
18. Mitä olet päättänyt tehdä puutteessa olevien veljien suhteen?
18 Epäilemättä jokainen meistä voi löytää keinoja edistymiseen, ettemme tyytyisi vain sanomaan: ”Pysytelkää lämpiminä ja hyvin ravittuina.” (Jaakob 2:16) Ajattele seurakuntasi veljiä ja sisaria. Ovatko jotkut arvolliset todella aineellisesti puutteessa, sairaita, vammaisia tai vuoteenomia? Mitä käytännöllistä voit tehdä auttaaksesi näitä rakkaita seurakunnanjäseniä, joiden puolesta Kristus kuoli? Tällainen asenne auttaa sinua olemaan valmiimpi toimimaan nopeasti, kun vaikeuksia ilmaantuu.
19. a) Miksi tasapaino on hyvin tärkeää tällä alalla? b) Miten voimme tehdä toisille eniten hyvää, ja miksi on niin? (Psalmi 72:4, 16)
19 Kun näemme vaivaa auttaaksemme veljiämme, me osoitamme, että uskomme ei ole kuollut. Sama usko saa meidät työskentelemään kovasti kristillisessä saarnaamisessa. Meidän on säilytettävä tasapaino toisten aineellisen auttamisen ja säännöllisesti kristillisen evankelioimiseen osallistumisen välillä. (Vrt. Matteus 15:3–9; 23:23.) Jeesuksen Martalle ja Marialle antama neuvo ilmaisee tuota tasapainoa. Hän sanoi, että jos aineellisia punnitaan hengelliseen ravintoon verrattuna, niin viimeksi mainittu on ”hyvä osa”, jota ei oteta pois. (Luukas 10:39–42) Tässä asiainjärjestelmässä tulee aina olemaan sairaita ja köyhiä. Me voimme tehdä ja meidän tulisi tehdä hyvää heille. (Markus 14:7) Mutta parasta ja kestävintä hyvää voimme tehdä opettamalla toisille Jumalan valtakunnasta. Siihen Jeesus keskittyi. (Luukas 4:16–19) Sen avulla köyhät, sairaat ja ahdistetut voivat saada pysyvän helpotuksen. Mikä ilo onkaan auttaa veljiämme ja muita panemaan toivonsa Jumalaan ja saamaan ”luja ote todelliseen elämään”. – 1. Timoteukselle 6:17–19.
Muistatko?
□ Mitkä ovat tärkeimpiä ”hyviä tekoja”, joita kristillinen seurakunta tekee?
□ Miten paikalliset vanhimmat voivat kiinnittää tasapainoisesti huomiota veljiensä aineellisiin olosuhteisiin liittyviin ”hyviin tekoihin”?
□ Mihin käytännöllisiin toimiin vanhimmat voisivat ryhtyä?
□ Mitä käytännöllistä voisit tehdä auttaaksesi puutteessa olevia veljiäsi tai sisariasi?
[Tekstiruutu s. 19]
Seurakunta piti huolta
Muuan pariskunta, joka oli muuttanut maaseudulle erääseen pieneen seurakuntaan, kertoi tämän ajatuksia herättävän kokemuksen:
’Kolme vuotta sitten myimme vaimoni kanssa kotimme ja muutimme erääseen kaukaiseen seurakuntaan, joka tarvitsi joidenkin ongelmien vuoksi kypsää apua. Pian minulla oli neljä vastuuasemaa. Rakastimme veljiä ja halusimme työskennellä heidän kanssaan. Kuukausien mittaan seurakunnan henki parani, ja siihen muutti kaksi erinomaista vanhinta.
’Vaimollani alkoi olla terveysongelmia, ja viime vuonna hänelle piti tehdä suuri leikkaus. Samana päivänä jona hän meni sairaalaan minä sairastuin maksatulehdukseen. Kaksi kuukautta myöhemmin jouduin pois työpaikastani, koska tuon seudun taloudellinen tilanne oli erittäin heikko. Rahamme loppuivat, olin vailla työtä ja me kumpikin yritimme jälleen tervehtyä. Olin masentunut, koska piirikonventti oli tulossa ja minulle oli annettu osa ohjelmasta. Minulle oli myös annettu tehtävä kierroskonventissa, joka olisi muutaman viikon päästä. Mutta koska meillä ei ollut rahaa, en käsittänyt, miten pääsisin näihin konventteihin tai pystyisin edes huolehtimaan perheestäni. Eräänä aamuna vaimoni lähti kenttäpalvelukseen, ja minä istuuduin tarkastelemaan tilannettamme.
’Katsoessani ulos ikkunasta kysyin itseltäni: missä on luottamukseni Jehovaan? Olin pyytänyt, ettei vaimoni murehtisi, mutta nyt minä aloin epäillä. Ilmaisin ”vähäisen uskoni” Jehovalle ja pyysin häneltä apua. Lopetettuani rukouksen eräs veli koputti ovelle. Hän halusi, että lähtisin hänen kanssaan juomaan kupillisen kahvia. Selitin hänelle, että minun olisi parempi jäädä kotiin, koska minun pitäisi valmistautua omaan osaani, joka minulla olisi sen illan kokouksessa. Hän oli kuitenkin hyvin itsepintainen ja sanoi, että olisi kysymys vain muutamista minuuteista. Niinpä lähdin. Palasimme puolen tunnin kuluttua, ja noustessani hänen autostaan tunsin oloni paremmaksi.
’Kun tulin talon luo, havaitsin, että keittiön työpöydällä oli suuri röykkiö ruokatavaroita. Ajattelin, että vaimoni oli varmaan käynyt ostoksilla. ”Mutta miten hän olisi voinut, sillä meillä ei ole yhtään rahaa.” Sitten huomasin kirjekuoren, jonka päällä luki:
’”Veljiltänne ja sisariltanne, jotka rakastavat teitä hyvin paljon. Älkää panko tästä kirjekuoresta mitään lahjalaatikkoon. Siihen on jo pantu teidän puolestanne.”
’En voinut pidättää kyyneleitäni. Ajattelin ”vähäistä uskoani”, ja se sai minut itkemään vielä enemmän. Sitten vaimoni tuli kotiin. Näytin vain ruokatavaroita ja muita lahjoja. Hänkin puhkesi itkuun samoin kuin kaksi hänen kanssaan tullutta sisarta. Yritimme selittää, ettemme voineet ottaa vastaan niin paljoa, mutta sisaret sanoivat, että kukaan ei tiennyt, kuka oli mitäkin antanut. Kaikki seurakuntalaiset olivat osallistuneet, ja he halusivat tehdä sen, koska he ajattelivat, että me olimme opettaneet heille, miten tuli antaa muille. Se sai kyyneleemme virtaamaan vielä vuolaammin!’
Myöhemmin kun veli kertoi tapauksesta, hän oli saanut jälleen työtä. Hän ja hänen vaimonsa osallistuivat osa-aikaiseen tienraivauspalvelukseen.
[Tekstiruutu s. 20]
Osoitus kristillisestä rakkaudesta
Eräälle Yhdysvaltain länsiosassa toimivalle Jehovan todistajien seurakunnalle sattui ainutlaatuinen tilanne, jonka ansiosta se saattoi ilmaista sellaista kristillistä rakkautta, jota suositellaan Raamatussa. Osavaltio avasi sen alueella keskuksen, jossa huolehdittiin pahasti vammautuneista aivohalvauksen uhreista. Keskuksen ensimmäisiä asukkaita oli 25-vuotias Gary, josta ei voitu enää huolehtia kotona. Sairaus oli halvaannuttanut hänen kätensä ja jalkansa ja vaikeutti myös puhumista.
Gary oli ollut kastettuna Jehovan todistajana seitsemän vuotta. Päästyään tuohon uuteen keskukseen hän halusi käydä paikallisen seurakunnan kokouksissa. Hänen vanhempansa asuivat lähellä, ja jonkin aikaa he kuljettivat häntä. Mutta koska he olivat jo iäkkäitä, toiset seurakunnan veljet alkoivat auttaa. Yhdellä oli pakettiauto. Niinpä hän, hänen vaimonsa ja heidän kaksi tytärtään laittautuivat kokouskuntoon ja lähtivät kotoa 45 minuuttia ennen kokousta ehtiäkseen noutaa Garyn. He veivät hänet kokouksen jälkeen takaisin tuohon keskukseen ja pääsivät siksi kotiin melko myöhään.
Tilanne kehittyi kuitenkin tuossa keskuksessa. Jotkut muut aivohalvauksen uhrit ilmaisivat kiinnostusta Raamatun totuuteen. Pian kaksi heistä halusi raamatuntutkistelun. Myöhemmin jotkut muutkin osoittivat kiinnostusta. Miten heidät kaikki voitaisiin tuoda kokouksiin? Eräs toinen seurakunnan perhe osti pakettiauton, ja eräs paikallisten todistajien omistama liikeyritys antoi käyttöön kolmannen pakettiauton. Mutta toisinaan eivät edes nämä kaikki riittäneet tai ne olivat hankalia. Voisiko seurakunta tehdä enemmän?
Vanhimmat keskustelivat tästä ja ehdottivat sitten, että ostettaisiin auto nimenomaan vammaisten kokousmatkoja varten. Seurakunta suostui ja lahjoitti mielellään siihen varoja. Jotkut lähiseudun todistajat kuulivat tästä hankkeesta ja hekin lahjoittivat siihen rahaa. Hankittiin auto, ja se rakennettiin sellaiseksi, että siinä voitiin kuljettaa pyörätuoleja.
Nyt joka kuukausi yksi seurakunnan kirjantutkisteluryhmistä huolehtii vuorollaan pakettiauton kuljettamisesta kokouksiin ja konventteihin. Viisi tuosta keskuksesta olevaa aivohalvauspotilasta käy säännöllisesti kokouksissa, ja neljä heistä on nyt kastettuja todistajia. Monet veljet ja sisaret ovat oppineet tuntemaan heidät ja rakastamaan heitä, ja he tuntevat auttamisesta tulevaa onnellisuutta. He auttavat heitä näyttämällä heille laulukirjaa ja etsimällä heidän puolestaan raamatunkohtia kokousten aikana. Kierros- ja piirikonventeissa he auttavat jopa syöttämällä heitä ja huolehtimalla niistä, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. Tämä on luonut keskinäisen kiintymyksen siteet, jotka ovat todella sydäntä lämmittäviä. Entä miten on Garyn laita? Hän palvelee nyt avustavana palvelijana tässä seurakunnassa, joka on osoittanut rakkauttaan niin suurenmoisella tavalla. – Apostolien teot 20:35.