Marquesas- ja Tuamotusaarille vietiin kutsu ”elää ikuisesti paratiisissa”

LENNETTYÄMME Tahitista noin 1 500 kilometriä koilliseen vaimoni ja minä saavuimme Nukuhivaan, joka on Marquesassaarten suurin saari. Kartassa nämä saaret näyttävät vain pelkiltä pilkuilta valtavalla eteläisellä Tyynellämerellä, mutta niiden jylhä kauneus teki meihin syvän vaikutuksen.

Marquesassaariryhmän useimpien saarten hallitsevana piirteenä ovat korkeat, pilviä hipovat vuorenhuiput ja jyrkät, hyvin poimuiset kalliorannat. Syvät ja hedelmälliset laaksot, jotka ovat kookospähkinäviljelmien ja muun upean kasvillisuuden peitossa, avautuvat pieniin kodikkaisiin merenlahtiin. Rantautuminen veneellä on kuitenkin vaikeaa, koska saarten ympärillä on voimakkaita aaltoja ja merivirtoja ja koska koralliriuttoja ei ole. Tuamotusaarten hajallaan olevia atolleja pystyy tuskin näkemään taivaanrannalla, mikä auttoi meitä ymmärtämään, miksi entiset merenkulkijat kutsuivat niitä ’mataliksi saariksi’ tai ’vaaralliseksi saaristoksi’.

Me saavuimme tänne esittääksemme saarten asukkaille kutsun, joka muistuttaa värikkään Raamatun tutkimisen apuvälineen Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä otsikkoa. Nukuhivassa nousimme Araroa-nimiseen rahtilaivaan 21 päivää kestävää ja 4 000 kilometriä pitkää matkaa varten Marquesas- ja Tuamotusaarilla. Kun laiva pysähtyisi eri paikoissa purkamaan ja ottamaan vastaan lastia, me esittäisimme sanomaamme.

Saarten asukkaiden yksinkertainen elämäntapa

Saatat ehkä pohtia, millaisia ihmisiä tapasimme. Suurin osa Marquesassaarten asukkaista elää pienissä kylissä lahdenpoukaman rannalla tai joen varrella. Kylien koko vaihtelee kahden tai kolmen perheen kylistä jopa useiden satojen asukkaiden kyliin. Useimmat perheet ovat suuria: lapsia on 8–10, joissakin jopa 18–20. Heidän elämänsä on yksinkertaista mutta karua. He syövät meren antimia sekä silloin tällöin sikoja ja kanoja, joita kasvatetaan talojen ympärillä. He menevät myös sisämaahan metsästämään villejä vuorivuohia tai ottamaan kiinni villihevosia, jotka he kesyttävät ja joita he käyttävät vetojuhtina. Kookospalmuja on paljon, ja niistä he saavat kopraa (kookospähkinän kuivattua siemenvalkuaista, josta öljy on uutettu pois saippuan ja muiden tuotteiden valmistamista varten). Kopra on saarten pääasiallinen myyntituote, mutta jonkin verran tuloja saadaan puuleikkauksista, tapa-vaatteista (koristeellisia vaatteita, jotka on tehty puunkuoresta) sekä kuivatuista banaaneista, joita kutsutaan nimellä piere.

Marquesassaarten asukkaat harjoittivat aikoinaan ihmissyöntiä ja esittivät ihmisuhreja tiki-jumalilleen. Nykyään suurin osa väestöstä on katolilaisia. He koristavat kotinsa Marian ja Jeesuksen kuvilla ja patsailla. On kiintoisaa, että Nukuhivan saaren katolisen piispan talon sisäänmenoväylä on reunustettu tiki-patsailla. Tuamotusaarilla uskonnollista elämää hallitsevat mormonit, katolilaiset ja Uudelleen järjestetyn myöhempien aikojen pyhien kirkon jäsenet, joita kutsutaan paikallisesti nimellä sanitos.

Saarten asukkaat puhuvat Marquesassaarten kieltä, mutta he ymmärtävät myös ranskaa ja tahitia. Heillä on polynesialaisille tyypillinen elämäntyyli: he elävät päivän kerrallaan saarten hitaan rytmin mukaan. Laivojen epäsäännöllisten ja harvojen vierailujen vuoksi ihmiset ovat oppineet odottamaan kärsivällisesti. Sähkö otettiin käyttöön vuoden 1979 tammikuussa, ja nyt television saavuttua saarten asukkaat ovat sopeutuneempia koko maailmaa koskeviin tosiasioihin.

Nukuhivan saaressa

1 800 asukkaan Nukuhiva on Marquesassaarten hallinnollinen keskus. Lähtöpaikassamme, Taiohaen lahden rannalla, sijaitsevat hallintorakennus, pääsatama ja piispan talo.

Ovikelloja ei ollut lainkaan. Me vain huusimme: ”Hou-hou”, ja jos joku vastasi, sanoimme ystävällisesti hymyillen: ”Kaoha!” (”Hei!”) ja selitimme käyntimme syyn. Monet saarten asukkaista ottivat innokkaasti kirjan vastaan ja sanoivat: ”Kiitoksia oikein paljon, että tulitte. Meillä ei ole koskaan ollut mitään tämänkaltaista auttamassa meitä ymmärtämään Raamattua.” Asukkailla on käytettävissään katolinen Raamattu tahitin kielellä ja kolme evankeliumia Marquesassaarten kielellä.

Jotkut tarjouksemme ottaneista pyysivät vilpittömästi meitä käymään muiden luona. Esimerkiksi eräs nuori mies kehotti vaimoani seuraamaan häntä ja sanoi: ”Tuolla takana! Tuolla takana!” Vaimoltani olisi jäänyt huomaamatta eräs talo, jollei tuo nuori mies olisi näyttänyt sitä. Myöhemmin kävi ilmi, että talossa asunut kuvanveistäjä arvosti suuresti opettavaa kirjaamme.

Hakauissa oli vain kaksi perhettä, jotka asuivat kapean jokisuun vastakkaisilla puolilla. Kun me saavuimme sinne, ensimmäinen perhe näytti olevan melko kiireinen, joten ystävällisten veneilijöiden avulla menimme moottoriveneellä joen yli toisen perheen luo. Noustuamme veneestä näimme kahden naisen istuvan talon ympärillä kuljeksivien sikojen keskellä – todella vaatimaton näkymä. Näytettyämme heille kirjaa he kuitenkin tarjosivat mielihyvin sen vähän mitä heillä oli saadakseen omansa. Emme voineet olla ajattelematta Luukkaan 21:2–4:ssä mainittua köyhää leskeä, joka antoi temppelissä kaiken mitä hänellä oli.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Nukuhivan kaakkoisrannikolla sijaitseva Taipivai, joka tuli kuuluisaksi Herman Melvillen kirjasta Typee (suom. Taipii). Se oli syvä ja kaunis laakso ja täynnä kookospähkinäviljelmiä. Liukuessamme jokea pitkin moottoriveneellä kello kuuden aikaan aamulla kookospalmut ja päivän ensimmäinen sarastus heijastuivat peilinkirkkaaseen vedenpintaan. Saatoimme erottaa melkoisen joukon taloja puiden keskeltä.

”Kuinka kauan viivymme täällä?” Minulle kerrottiin, että koprasäkkejä kuljettanut kuorma-auto oli mennyt rikki. Jos siis pitäisimme kiirettä, ehtisimme ratsain käydä koko alueen aina laakson kaukaisimpaan kärkeen asti, missä komea vesiputous syöksyi saniaisten keskelle. Kymmenkunta perhettä suhtautui suopeasti nopeaan käyntiimme.

Muille saarille

Noin 40 kilometriä Nukuhivasta itään on Uahuka. Tämä saari on pienempi, karumpi ja melko vuoristoinen. Lähdimme jälleen matkaan rannalta kello kuusi aamulla. Kapusimme kiviseltä rannalta ylös jyrkkää rantatietä ja tunnin jalkamatkan jälkeen saavuimme tärkeimpään kylään, Haneen. Kuten tavallista paikallinen kirkko hallitsi maisemaa. Sen vaikutus oli äskettäin lisääntynyt erään karismaattisen liikkeen vuoksi, joka vetosi ihmisiin. Mutta eräs siellä asunut nuori mies ilmaisi huolensa maailman tapahtumien kriittisen suunnan johdosta ja otti innokkaasti vastaan ”kutsumme”, sanoman maanpäällisessä paratiisissa elämisestä.

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Uapun saari. 1 200 metriä korkeat mustat basalttihuiput, jotka työntyivät ylös pilviin kuin tornit, tekivät meihin heti syvän vaikutuksen. Itse asiassa ne ovat kuluneiden tulivuorten laavasydämiä. Tässä saaressa oli käytävänä viisi kylää. ”Kutsumme” otettiin vastaan monin levein hymyin ja säteilevin silmin. Kuulimme usein huomautuksen: ”Mea kanahau!” (”Se on kaunis!”). Kirja teki niin syvän vaikutuksen moniin kyläläisiin, että he halusivat välttämättä täyttää selkäreppumme kiitokseksi simpukoilla ja hedelmillä – sitruunoilla, mangoilla, appelsiineilla ja greipeillä. Haakutin kylässä, joka sijaitsee korkealla rantakallion reunalla, löysimme erään naisen ja hänen tyttärensä, jotka olivat niin innostuneita siitä, mitä he kuulivat, että he laskeutuivat koko matkan alas aina veneelle asti kehottaakseen siellä kaikkia kuuntelemaan sanomaamme ja hankkimaan kauniin kirjan.

Kun saavuimme pääkylään, Hakahauhun, olimme huolissamme siitä, miten tavoittaisimme sen tuhat asukasta niin lyhyen pysähdyksen aikana. Suureksi helpotukseksemme eräs mies, joka oli ilahtunut sanomastamme, tarjoutui käyttämään autoaan: ”Voin viedä teidät mihin tahansa haluatte mennä.” Muutamia vuosia aiemmin paikallinen pappi keräsi ja poltti kaiken Jehovan todistajien jättämän kirjallisuuden. Tämä oli pelästyttänyt ihmiset. Mutta sanomamme osoittautui niin puoleensavetäväksi, että kymmenkunta perhettä karkotti mielestään ihmispelon ja otti vastaan tuomamme kirjan.

Matkamme seuraava saari Hiva’oa on Marquesassaarten hedelmällisin ja rehevin saari. Se tuli kuuluisaksi Paul Gauguinin värikkäistä, impressionistisista maalauksista. Hän vietti viimeiset vuotensa Atuonassa, johon me saavuimme laivalla. Vierailijalta kysytään tavallisesti: ”Oletteko käyneet katsomassa tikiä?” Aivan lahden päässä sijaitseva 2,4 metriä korkea kivinen tiki on suurin Ranskan Polynesiassa. Vastasimme ystävällisesti: ”Sillä on silmät, mutta se ei voi nähdä, ja suu, mutta se ei voi puhua. Koska me olemme täällä vain lyhyen aikaa, haluamme puhua elävien ihmisten kanssa ja näyttää heille jotain kiinnostavaa.” Eräs rouva oli niin haltioissaan tarjouksesta, että hän kannusti ystäväänsä hankkimaan kirjan ja lainasi jopa ystävälleen rahaa sitä varten. Eräs toinen rouva selitti: ”Alan ymmärtää, että Raamatun lukeminen on tärkeämpää kuin kirkossa rukoileminen joka ilta.”

Puhuimme hämärän aikaan lampun valossa Hanaiapan rantalaiturilla joillekin ihmisille. Keskustelu kääntyi käsittelemään helvettiä. ”Oletetaan, että teillä on hyvin tuhma lapsi. Tekisittekö tulen ja heittäisitte hänet siihen?” kysyimme. ”Emme!” he vastasivat. ”Antaisiko Jumala sitten lastensa kärsiä tulessa ikuisesti?” Neljä naista ja muuan mies olivat erityisen kiinnostuneita Jumalan rakkaudellisesta ”kutsusta” elää sellaisen maan päällä, jossa ’jumalattomia ei enää ole’, koska heidät on tuhottu ikuisiksi ajoiksi; heitä ei piinata ikuisesti. – Psalmi 37:10.

Hiva’oasta on vain lyhyt hyppäys pienelle Tahuatan saarelle. Eräs venemies kertoi meille puolileikillään, että vain vähän yli sata vuotta sitten paikan alkuasukkaat söivät valkoisia ihmisiä. Me kuitenkin vain kävimme kiinnostavia keskusteluja heidän kanssaan. Kylän karismaattisen liikkeen johtaja oli haluton hankkimaan kirjaa, mutta halusi ehdottomasti, että me ottaisimme lasin vettä häneltä. ”Minun antamani veden ansiosta teidän ei tule ikinä jano, vaan se tulee vesilähteeksi, joka pulppuaa teissä”, hän sanoi käyttäen siten väärin Johanneksen 4:14:ssä olevia Jeesuksen sanoja. Kiitimme häntä ja vastasimme: ”Tämä vesi on vain vettä, ja me otamme sen kiitollisina vastaan. Mutta kieltäydyttekö te elämää antavasta vedestä ja hengellisestä ruoasta, jota me kutsumme teidät nauttimaan?” Liikuttuneena näistä sanoista hän otti useita kirjoja. Myöhemmin laiturilla jotkut ihmiset alkoivat pilkata: ”Ottiko yksikään kyläläinen vastaan teidän tarjoustanne?” Yleisten töiden päällikkö pyysi kuitenkin nähdä kirjan ja aivan kaikkien nähden hän päätti ottaa sen. Miten yllättyneitä he kaikki olivatkaan saadessaan tietää, että muutkin olivat ottaneet tarjouksemme!

Viimeinen pysähdyspaikkamme Marquesassaarilla oli eteläisin saari, Fatuhiva. Se oli ensimmäisiä näistä saarista, jotka espanjalainen Álvaro de Mendaña de Neyra löysi vuonna 1595. Hän nimitti saaret Perun varakuninkaan, Las Marquesa de Mendozan, vaimon kunniaksi. Fatuhiva on hyvin kaunis saari. Tärkeimmässä kylässä, Omoassa, tapasimme erään perheen, joka oli hyvin kiinnostunut. Lähdettyämme kohti laaksoa perheen äiti meni kokoamaan ystävänsä, niin että kun me palasimme, he kaikki odottivat meitä leveästi hymyillen. He halusivat kirjat oppiakseen jotakin Jumalan sanasta iltaisissa raamatuntutkistelukokouksissaan. Tullessamme takaisin laiturille toinen selkärepuistamme oli tyhjä ja toinen oli täynnä appelsiineja ja sitruunoita.

Tuamotusaarille

Purjehdittuamme lounaaseen yhden päivän ja kahden yön ajan saavuimme Tuamotusaarten Pukapuka-atollille. Araroalla tehtiin erikoisjärjestelyjä, jotta se voisi pysähtyä vähäksi aikaa aina kahdelle atollille päivässä. Se antoi meille mahdollisuuden tavoittaa joitakin sellaisia atolleja, joille muutoin olisi vaikea päästä.

Näiden saarten tuhannen paumotun joukosta 30 perhettä otti iloiten vastaan meidän ”kutsumme”. Eräs vaatimattomassa talossa kookospalmujen keskellä asunut nainen kiiruhti myymään kookospähkinöiden maitoa saadakseen omat kirjansa, ennen kuin meidän täytyi lähteä. Meidän on vaikea unohtaa tätä perhettä, joka halusi myös ehdottomasti tarjota meille kuivattua bonitoa [eräänlaista tonnikalaa], jota roikkui heidän talonsa peltikaton alla.

Miellyttäviä muistoja

Monet muutkin onnelliset kasvot tulevat aina pysymään muistissamme, ja luotamme Jehovan huolehtivan heistä. Olemme hyvin onnellisia, että teimme tämän matkan Marquesas- ja Tuamotusaarille, missä saimme itse olla todistamassa sen ”kutsun” voimakasta vaikutusta, joka kuuluu: ”Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä”! – Lähetetty.

[Kartat s. 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Marquesassaaret

Nukuhiva

Taiohae

Uahuka

Uapu

Hiva’oa

Atuona

Tahuata

Fatuhiva

Omoa