Miljoonia ihmisiä on lähtenyt kirkoista – pitäisikö sinunkin lähteä?
KRISTIKUNNAN kirkkoihin kuuluu lähes miljardi henkeä. Toiset kirkot ovat kasvaneet viime vuosina nopeasti. Julkaisu Religion in America 1975 (Uskonto Amerikassa 1975) osoittaa, että nyt 31 prosenttia ihmisistä ajattelee uskonnon saavan lisää vaikutusvaltaa. Vuonna 1970 ainoastaan 14 prosenttia ajatteli tällä tavalla.
”Samanaikaisesti kuitenkin enemmistö (56 prosenttia) nykyään sanoo uskonnon menettävän vaikutusvaltaa”, huomauttaa sama julkaisu. Kristikunnan kirkkojen useimpien jäsenten asenteitten ja käytöksen lyhyt tarkastelu paljastaa kiinnostavan seikan: Miljoonat kirkon jäsenet eivät osallistu uskonnollisiin jumalanpalveluksiin eivätkä muihinkaan kirkon toimintoihin. Vaikka heidän nimensä saattavat jäädä kirkon jäsenluetteloihin, niin he ovat todellisuudessa, joskaan eivät muodollisesti, lähteneet kirkoista. Ajattelehan:
JÄSENYYS JA KIRKOSSAKÄYNTI VÄHENEE
Yhdysvalloissa on Yhdistynyt metodistikirkko menettänyt noin 150 000 jäsentä joka vuosi viitenä viime vuonna. Eräät toiset protestanttiset ryhmät tässä maassa ovat menettäneet 1970-luvulla kannattajiaan kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin. Sama suuntaus vallitsee kautta maailman. Joissakin Saksan liittotasavallan kaupungeissa kirjaajat ilmoittavat, että heidät pitävät kiireisinä sellaisten ihmisten suoranaiset jonot, jotka tahtovat peruuttaa kirkonjäsenyytensä. Vuoden 1975 brittiläisen vuosikirjan Britannica Book of the Year numerot verrattuina vuosien 1974 ja 1973 teosten numeroihin osoittavat vähennyksen olevan yhteensä 80 041 050 roomalaiskatolisessa, ortodoksisessa ja protestanttisessa kirkkokunnassa ympäri maailman vain kahdessa vuodessa.
Suoranaisten menetysten ohella kristikunnan kirkot ovat saaneet viime vuosina yhä vähemmän uusia jäseniä. Kirkossa käydään myös hyvin vähän. Ranskassa tehdyt laskelmat osoittavat, että vaikka yli 80 prosenttia Ranskan kansalaisista on kastettu roomalaiskatolilaisiksi, niin ainoastaan noin 20 prosenttia käy kirkossa jotakuinkin säännöllisesti. Eräs kanadalainen tutkimus vuodelta 1972 osoittaa, että ainoastaan 30 prosenttia Montrealin katolilaisista käy messussa ja saa sakramentit. Yhdysvalloissa on kirkossakävijäin lukumäärä nipin napin 40 prosenttia aikuisista jäsenistä. Suomessa käy kirkossa 2,3 prosenttia väestöstä!
Miksi niin monet miljoonat ihmiset ovat kääntäneet selkänsä kristikunnan kirkoille?
MIKSI HE LÄHTEVÄT?
Syyt, joiden tähden ihmiset sanovat hylkäävänsä kirkot, ovat monet ja vaihtelevat. Jotkut länsisaksalaiset tekevät sen päästäkseen maksamasta kirkollisveroja. Useammin kuitenkin ovat syynä roomalaiskatolisen kirkon opetuksessa viime vuosina tapahtuneet muutokset. Ne ovat hämmentäneet monia, jotka ovat luulleet, että heillä on oikea apostolinen uskonto. Eräs Yhdysvalloissa oleva katolinen pappi esitti asian näin: ”Jos se, mitä kirkko on sanonut kymmenenä viime vuonna, on totta, niin kaikki, mitä se on sanonut 2 000 viime vuonna, on valhetta.”
Jotkut papit ovat yrittäneet pitää nuoria kirkoissa mukautumalla nuorten mieltymyksiin. Esimerkiksi folk- ja rock-musiikkia sisällytettiin jumalanpalveluksiin. Mutta nämä yritykset ovat suuresti epäonnistuneet. ”Ei se näy tepsivän”, mainitsi roomalaiskatolinen pappi Andrew M. Greeley. ”Jostakin syystä nuoria eivät viehätä sellaiset pappismiehet, jotka käyttäytyvät kuin narkomaanit, eivätkä kirkot, jotka yrittävät korvata paikkakunnan kuppiloita tai järjestää [rockfestivaaleja].”
Se, että monet pappismiehet hyväksyvät avoimesti nykyään vallitsevat löyhämoraaliset mittapuut, on aiheuttanut lisätappioita monille kirkoille. Nuoretkin paheksuvat tätä, kuten sanottiin sanomalehtipalstalla ”Nuorison asenteet”:
”Vanha sanonta kuuluu, että et voi vetää itseäsi ylös kiskomalla toista alas. Pitäisi olla aivan päinvastoin. Siitä syystähän meidän mielestämme kirkot ovat erehtyneet, kun ne eivät seiso lujina korkeitten moraalinormien takana eivätkä ole samalla lailla lujia sen opettamisessa, mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin. Nuoret tarvitsevat ja kaipaavat ohjausta. . . . Ei voida tehdä myönnytyksiä sen suhteen, mikä on moraalisesti väärin.”
Roomalaiskatolinen pappi ja psykologi Martin Pable mainitsi toisen pääsyyn, miksi ihmiset ovat pettyneitä kirkkoihin. ”Ihmisillä on todella uskonnon nälkä, ja yksi heidän harvoista mahdollisuuksistaan tyydyttää tätä nälkää on sunnuntain jumalanpalveluksen aikana. Ja kun pappi (tai saarnaaja) ei ruoki hengellisesti nälkäisiä, niin se on todellinen pettymys.”
Millaiset olosuhteet vallitsevat sinun kirkossasi? Saatko sinä tervettä, Raamattuun perustuvaa neuvontaa, joka rakentaa hengellisyyttä? Vai kuulutko sinä niihin satoihin tuhansiin, jotka ovat pettyneet kuullessaan uusiutuvia rahanpyyntöjä, politiikan käsittelemistä ja löyhän moraalin hyväksyntää saarnastuolista? Jos kokemuksesi on ollut tällainen, niin onko järkevää pysyä sellaisen kirkon jäsenenä? Miljoonat ovat päättäneet, ettei ole, ja he ovat lähteneet kirkoista. Olisiko sinun lähdettävä?
Tämä on vakava kysymys harkittavaksesi. Muista harkitessasi punnita huolellisesti, mitä Jumala itse sanoo Raamatussa 2. Kor. 6:14–17:ssä: ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? . . . Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko’.”
Jos päätät noudattaa tätä Raamatun neuvoa ja lähteä kirkostasi, niin minne voit kääntyä tyydyttämään hengellistä tarvettasi?
ONKO ”HENKILÖKOHTAINEN” USKONTO VASTAUS?
Useimmat ihmiset, jotka ovat lähteneet kirkoista, uskovat silti Jumalaan ja tuntevat hengellisyyden tarvetta. Miten he yrittävät tyydyttää sitä? U.S. News & World Report -lehden mukaan on ”herännyt uudelleen kiinnostusta henkilökohtaisempia ja tunneperäisempiä uskonnon piirteitä kohtaan”.
Huomattava määrä ihmisiä on viime vuosina ilmoittanut saaneensa ”mystisiä” kokemuksia. Mutta tämä ei ole todellisuudessa lainkaan uutta. Pappi Andrew M. Greeley ja William C. McCready huomauttavat äskeisessä kirjoituksessa ”Olemmeko me mystikkokansaa?”:
”Tällaisia tavallisesta poikkeavia kokemuksia . . . kerrotaan jokaisena historian aikana ja joka paikassa maapallolla. . . . Itämaalainen ja länsimaalainen, pyhä ja syntinen, mies ja nainen, nuori ja vanha, kaikki näyttävät kertovan itse asiassa samanlaisesta kokemuksesta: kiihkeästä, suunnattomasta ilosta, joka näytti kirjaimellisesti kohottavan heidät ulos itsestään.”
Onko sinulla koskaan ollut tällaista henkilökohtaista uskonnollista kokemusta? Jollei, niin ehkä tunnet jonkun, jolla on ollut. Tällaiset kokemukset tekevät syvän vaikutuksen ihmisiin. Mutta on syytä varovaisuuteen. Miksi? Koska ne ovat olleet, kuten edellä on mainittu, laajalle levinneitä läpi historian pakanamaailmassa sekä kristikunnassa. Haltiotilakokemukset eivät itsessään auta ihmisiä tuntemaan tosi Jumalaa, hänen vaatimuksiaan hyväksyttävälle palvonnalle ja hänen tarkoitustaan maan ja ihmiskunnan suhteen. Haltiotilakokemukset saattavat jopa estää ihmistä etsimästä tätä tärkeää tietoa. Kuinka niin?
On kiinnostavaa, että edellä mainitussa Greeleyn ja McCreadyn selonteossa sanottiin, että 48 prosenttia 600 henkilöstä, jotka ilmoittivat saaneensa tällaisia kokemuksia, tunsi ”varmuutta siitä, että kaikki koituisi hyväksi”. Kun eräältä henkilöltä, jota he haastattelivat, kysyttiin, mitä hän ajatteli ihmisen eloonjäämisestä kuoleman jälkeen, niin hän sanoi:
”Minä vain tiedän, että kun kerran on kokenut sellaista kuin minä koin . . ., niin tämä kysymys ei näytä kovin tärkeältä. Silloin tietää, että asiat tulevat sujumaan hyvin, eikä välitä itse huolehtia yksityiskohdista.”
Mutta Raamattu kehottaa ihmisiä ’etsimään’ tietoa Jumalasta kuin kaivaisi kätkettyjä aarteita. (Sananl. 2:3–5) Jeesus kehotti opetuslapsiaan ’ponnistelemaan tarmokkaasti’ saavuttaakseen iankaikkisen elämän. (Luuk. 13:24, Um) Ja vaikka heidät oli jo ”pyhitetty Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, kutsuttu olemaan pyhiä”, niin apostoli Paavali varoitti eräitä ensimmäisen vuosisadan kristittyjä: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” (1. Kor. 1:2, Um; 10:12; vrt. Fil. 2:12; Matt. 24:13.) Näin ollen ei mikään kokemus, joka pyrkii tekemään ihmisen itsetyytyväiseksi ja vuorenvarmaksi pelastuksesta, voi olla Jumalasta.
Mutta jos eivät kristikunnan kirkot eivätkä henkilökohtaiset uskonnolliset kokemukset ole Jumalan oikean palvonnan peruste, niin mihin ihmiset voivat turvautua?
HE LÖYSIVÄT TOSI KRISTILLISYYDEN
Jeesus sanoi keinosta erottaa hänen tosi seuraajansa ihmisistä, jotka vain tunnustavat kristillisyyttä: ”Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.” (Matt. 7:20) Mistä ”hedelmistä”? Tarkastelkaamme kahta niistä.
Tosi kristillinen seurakunta on Raamatun mukaan ”kansa [Jumalan] nimelle”. (Apt. 15:14) Se käyttää ilmeisesti Jumalan, Jeesuksen Kristuksen Isän, nimeä palvonnassaan. Tekeekö sinun kirkkosi näin? Tunnetko sinä itse Jumalan nimen ja käytätkö sitä palvonnassa? Eräs länsisaksalainen nuori mies selittää, miten juuri tämä asia auttoi häntä löytämään tosi kristityt:
”Olin asunut eräässä kommuunissa, nauttinut huumausaineita ja varastanut saadakseni ruokaa. Huomasin kuitenkin pian, miten järjetöntä sellainen elämä oli, ja niin aloin etsiä tarkoitusta elämälle. Mutta mikään päämäärä ei näyttänyt olevan sen arvoinen, että olisin keskittänyt siihen kaikki ponnisteluni. Luovuin tavallisesti yrittämästä ennen kuin olin aloittanutkaan.
”Kun palasin eräänä iltana tuohon kommuuniin, niin huomasin toisten keskustelevan Jumalasta. Se, mitä siinä kuulin, kiihotti kiinnostustani Raamatun lukemiseen. Aloin silloin etsiä, sillä luotin siihen, että jossain täytyy olla tosi kristillinen seurakunta.
”Sitten sisareni antoi minulle Raamatun Uuden maailman käännöksen. Ensi kerran elämässäni tuli eteeni nimi Jehova. Kysyin muutamia päiviä myöhemmin yhdeltä Jehovan todistajalta: ’Mistä johtuu nimi Jehova?’ Hänen vastauksensa oli täsmällinen, mutta minä olin epäilevä ja annoin vain hänen puhua ajatellen, että voisin tällä tavalla solmia hänet hänen omista sanoistaan.
”Elättelin tätä epäilevää asennetta viikkomääriä raamatullisten keskustelujen kuluessa. Mutta lopulta totesin, että olin löytänyt juuri sen, mitä olin niin usein rukoillut. Tässähän oli tosi kristillinen järjestö! Aloin pian tehdä muutoksia saattaakseni elämäni sopusointuun Raamatun periaatteitten kanssa. Nyt minulla on etu käyttää suuri osa ajastani Raamatun totuuden jakelemiseen toisille.”
Jeesus esitti toisen tosi kristillisyyden tunnusmerkin, kun hän sanoi: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Eräs nuori nainen huomasi tämän auttaneen häntä tunnistamaan tosi kristillisyyden. Hän kertoo:
”Lähdin kotoa 18-vuotiaana, aloin käyttää huumausaineita ja asua eräässä kommuunissa. Siellä asui usein jopa kaksikymmentä ihmistä kahdessa huoneessa, joten se näytti roskaläjältä. Sain siellä kokea, miten pahoja ja henkisesti julmia ihmiset voivat olla.
”Olin vakuuttunut siitä, että jossakin täytyy olla ihmisiä, jotka toteuttavat tosiaan käytännössä rakkautta. Jouduin sitten kosketukseen ’Jeesus-nuorten’ kanssa ja liityin heihin. Totesin kuitenkin pian, ettei se ollut minua varten. Jokapäiväiseen elämänmenoon kuului pelkästään laulamista, rukoilemista ja tanssimista. Vaikka nämä nuoret eivät käyttäneetkään huumausaineita, niin huomasin, että joku saattoi ’mennä pilveen’ heidän läsnä ollessaan.
”Luin Raamattua joka päivä ja rukoilin, että Jumala johtaisi minut tosi kristittyjen joukkoon. Sitten luonani kävi [eräs ystävä] ja kertoi minulle, että Jumalan nimi on Jehova, sekä muita asioita, joita hän oli oppinut Jehovan todistajilta. Mutta se ei kiinnostanut minua siihen aikaan. Sanoin etsiväni Kristusta. ’Jos haluat nähdä kristittyjä, niin tule kanssani’, [hän] vastasi.”
Tämä nuori nainen oli kokouksessa Jehovan todistajain valtakunnansalissa. Hän yllättyi täällä tavatessaan ihmisiä, jotka osoittivat todella rakkautta toisiaan ja vieraita kohtaan. Hän kertoo: ”Siellä tapaamani ihmiset tekivät minuun erittäin syvän vaikutuksen.” Kuusi kuukautta myöhemmin hänet kastettiin yhtenä Jehovan kristittynä todistajana. Hän avioitui sen henkilön kanssa, joka tutustutti hänet Jehovan todistajiin, ja käyttää nyt kaiken aikansa Raamatun totuuden kertomiseen naapureilleen. Tehden yhteenvedon tunteistaan hän sanoi: ”Olen Jehovalle sydämeni pohjasta kiitollinen siitä, että hän pelasti minut tästä kierosta maailman järjestelmästä ja on saattanut minut ihmeelliseen valoonsa.”
Oletko sinä ollut huolissasi siitä, että kirkkosi ei ole täyttänyt jäsentensä hengellisiä tarpeita? Onko kirkkosi korvannut terveen Raamatun opetuksen ”yhteiskunnallisella toiminnalla” ja politiikkaan sekaantumisella? Jos näin on, niin sinun on tehtävä tärkeä valinta. Merkitseekö kirkon jäsenyys sinulle enemmän kuin hyväksytty suhde Jumalan kanssa? Haluatko kuulua edelleen järjestöön, joka on kristillinen ainoastaan nimellisesti? Vai haluatko lähteä siitä?
Jos haluaisit saada lisää tietoa Jumalan sanasta ilman mihinkään kirkkoon liittymisen velvoitusta, niin Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään. He johtavat sinulle ilmaista raamatuntutkistelua kotonasi tai missä tahansa muussa sopivassa paikassa. Jos toimit tämän kehotuksen mukaan, niin se auttaa sinua oppimaan itsensä Raamatun opettaman palvontamuodon. Etkö ole etsinytkin juuri sitä?
[Kaavio s. 364]
(Ks. painettu julkaisu)
Kirkossakävijöiden väheneminen USA:ssa
Kirkossakävijöiden määrä prosentteina
50 1955
1960
45
1965
1970
40 1975
Vuonna 1974 kävi kristikunnan kirkkojen 131 424 564 jäsenestä vain 40 prosenttia kirkossa tavallisina viikkoina. Kirkossakävijöiden lukumäärät muissa maissa ovat paljon alhaisempia.