Saksan kirkot vaikeuksissa

Herätkää!-lehden Saksan-kirjeenvaihtajalta

NYKYÄÄN eroaa kirkosta joka vuosi kymmeniä tuhansia protestantteja ja roomalaiskatolilaisia Saksassa. Berliinin-Brandenburgin piispa Kurt Scharf huomautti: ”Kirkon tila Saksassa ja Länsi-Berliinissä on tullut kriittisemmäksi. Kirkosta eroavien määrä on odotettua suurempi.”

Tätä suuntausta kommentoitiin Saksan pappien 49. kokouksessa, joka pidettiin Darmstadtissa vuoden 1970 syyskuussa. Esimerkiksi frankfurtilainen professori Hans Rausenhenberger sanoi: ”Tässä maassa ei nykyisenä aikana ole mitään liikkeelle panevaa halua kuunnella saarnaa.”

Se pitää paikkansa. Sunnuntaiaamuisin kirkot ovat käytännöllisesti katsoen tyhjillään, varsinkin kaupungeissa. Tämän osoittamiseksi saksalainen aikakauslehti Stern julkaisi kuvia sunnuntaiaamun kirkonmenoista Flensburgin kaupungin evankelisessa ja roomalaiskatolisessa kirkossa. Selostuksen otsikkona oli: ”Flensburgin kirkoissa papit saarnaavat melkein tyhjille kirkonpenkeille.”

Sen sijaan että Düsseldorfer Handelsblatt -lehti olisi pitänyt suuntausta tilapäisenä ja muuttuvana, se totesi tammikuun 20. päivän numerossaan 1970: ”Koska itse kirkko on jatkuvasti tullut maailmallisemmaksi, sen ei pidä hämmästyä, jos monien mielestä sen moraalinen julistus näyttää horjuvan. Useammat eroavat kirkosta ja kirkossakävijöiden määrä vähenee jatkuvasti.”

Berliiniläisen teologian professorin Günther Harderin ennustus oli vielä synkempi. Hän sanoi: ”Henkeäsalpaava vyöry on tulossa.”

Yksi syy Saksan kirkkojen vaikeuksiin on tyytymättömyys rahankeruujärjestelmään. Saksassa valtio kerää veroja kirkoille, ja veroja on suuresti korotettu. Valtio kerää nyt noin 4000 miljoonan markan arvosta verorahoja kirkoille vuodessa!

Kirkot eivät ole tarkkoja sen suhteen, keitä niiden jäsenet ovat, kunhan vain rahaa virtaa kirkkoihin. Esimerkiksi eräs tutkimus paljasti, että 32 prosenttia Saksan kirkkojen jäsenistä ei usko Raamatun Jumalaan, 51 prosenttia ei usko, että Aadam ja Eeva olivat esivanhempamme, ja 64 prosenttia ei usko Jeesuksen neitseelliseen syntymään. Kuitenkin heidät kaikki hyväksytään hyviksi kirkon jäseniksi, koska he maksavat veronsa!

Jopa prostituoidut ja muut epäilyttävillä tavoilla rahaa ansaitsevat hyväksytään mielihyvin kirkon jäseniksi. ”Kirkkomme toimii niin hyvin”, sanoi eräs nuori katolinen pappi ivallisesti, ”että voimme tulla toimeen ilman perustajaa, mutta emme ilman yhtiöpääomaa.”

Kirkkoja vastustetaan nyt lisääntyvässä määrin, koska ne ovat kiinnostuneita rahasta ja aineellisista tavoitteista. Frankfurter Rundschau -lehti totesi ihmisten vastustavan sitä, että miljoonat veromarkat kuluvat ”prameileviin ja koreisiin rakennuksiin . . . kirkkoihin, jotka ulkoapäin säteilevät Jumalan kunniaa – ja joissa sisäpuolella Jumala tavallisesti istuu yksin pimeässä.”

Düsseldorfer Handelsblatt -lehti arvosteli samaan tyyliin ja herätti kysymyksen: ”Onko kaikki kirkon omaisuus tarpeen, jotta se voisi olla välittäjänä tuonpuoleiseen maailmaan? Se näyttää pikemminkin hallintorakennuksiensa ja virkavaltaisuutensa perusteella kehittyvän maailmalliseksi, talouselämään suuntautuvaksi liikeyritykseksi, jolla on alituisesti laajeneva taloudellinen pohja.” Kuitenkin kirkot pitävät arvossa tuloja ja näin ollen jatkuvasti kannattavat erittäin tuottoisaa kirkollisveroa.

Jopa jotkut papitkin myöntävät, ettei se ole oikein. Hampurilainen pappi Edgar Spir sanoi puhuessaan kirkon verotusjärjestelmän muuttamisesta: ”Ehkä me vetäydymme pois vain siksi, että me pidämme yksinkertaisesta mukavuudesta uskonnon varjolla enemmän kuin Jeesuksen Kristuksen todistajana olemisesta. Katsokaamme tosiasioita suoraan silmiin, tapakristillisyytemme on Saatanan lempilapsi.”

Monet ovat päätyneet samaan arviointiin, ja siksi he eroavat kirkosta välttyäkseen tukemasta rahallisesti järjestöä, jonka kanssa he eivät ole samaa mieltä. Mutta heidän täytyy mennä valtion virastoon ja todella ilmoittaa, että he eroavat kirkosta, välttyäkseen maksamasta kirkollisveroa.

Kirkollisvero ei yksistään aiheuta tyytymättömyyttä kirkkoihin. Syynä on myös hengellisyyden puuttuminen kirkoista – ne tuskin lainkaan opettavat ihmisille Jumalasta ja hänen sanastaan. Saksan uskonnolliseen järjestelmään on tarttunut epäilevä, jopa vihamielinen suhtautuminen Raamattuun ja Jumalaan.

Esimerkiksi tunnettu kölniläinen teologi Dorothee Sölle väittää, että ”ei ole mitään hyötyä todistaa Jumalan teoista menneisyydessä” ja että ”Jumalaksi kutsuttu teistinen pyhä fetišši” on kuollut. Voiko joku syyttää vilpittömiä ihmisiä, kun he eroavat kirkosta, joka sallii sellaisten oppien levittämisen?

Erikoisesti nuoret voivat nähdä, että kirkolla ei ole paljon tarjottavaa. Kun eräiden evankelisten nuorten keskuudessa suoritettiin mielipidetutkimus, he esittivät hyvin kärkeviä huomautuksia. Haastatelluista 2500 esseniläisestä opiskelijasta 70 prosenttia sanoi, että sunnuntain saarnalla oli hyvin vähän vaikutusta ihmisen elämänkatsomukseen. Lähes 25 prosenttia sanoi, että sillä ”ei ole mitään merkitystä”. Eräs 17-vuotias sanoi: ”Tuntuu siltä kuin menisi joka sunnuntai hautajaisiin.”

Kaikki, jotka eroavat kirkosta, eivät suinkaan ole välinpitämättömiä Jumalaa ja Raamattua kohtaan. Päinvastoin monet heistä ovat läsnä jossain yli 42000:sta Raamatun kotitutkistelusta, joita Jehovan todistajat viikoittain johtavat Länsi-Saksassa. Viime vuonna edistyi 5828 henkeä, joista jotkut olivat hiljattain eronneet kirkosta, Raamatun tuntemuksessa ja antautui Jehova Jumalalle ja vertauskuvasi sen vesikasteella. Siis vastakohtana kirkkojen jäsenten ja niissä kävijöiden määrän vähenemiselle Jehovan todistajien määrä on kasvanut Länsi-Saksassa yli 90000:een Raamatun opettajaan.

Useita vuosia Jehovan todistajat ovat sanoneet, että kristikunnan kirkot ovat epäonnistuneet Jumalan edustamisessa ja hänen sanansa Raamatun opettamisessa ihmisille. Tämä tosiasia tulee nyt ilmeiseksi yhä useammille ihmisille, ja siksi he suurin joukoin hylkäävät kirkot.