Meksikon talouden elpyminen – miten hyvin se on täyttänyt odotukset?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN MEKSIKON-KIRJEENVAIHTAJALTA

KAUTTA maailman monet maat kamppailevat voimakkaan inflaation, rahansa devalvoitumisen, olojen epävakaisuuden ja yleisen huolestuneisuuden kanssa. Venäjällä on kahden viime vuoden aikana tapahtunut muutoksia, mutta näyttää kumminkin siltä, että sen taloudelliset ongelmat ovat pahenemassa. Vaikka Yhdysvaltoja pidetään maailman rikkaimpana maana, se yrittää tointua taloudellisesta taantumastaan. Japanin talouden myötätuuli on heikentynyt, ja japanilaiset katsovat nykyään tarkemmin, mihin rahojaan sijoittavat. Latinalaiselle Amerikalle talousvaikeudet ovat osa jokapäiväistä elämää.

Tässä yhteydessä saattaa olla yllättävää lukea julistuksista, jotka kertovat Meksikon talouden elpymisestä. Meksikon presidentti Carlos Salinas de Gortari on sanonut: ”Olemme saaneet inflaation hidastumaan vuoden 1987 melkein 200 prosentista tasolle, joka on jo 10 prosenttia ja on nyt putoamassa sen alle.” Puheessaan, jonka hän piti New Yorkissa ulkopoliittisen yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa, hän sanoi vielä: ”Vuoden 1989 jälkeen on 13 miljoonaa meksikolaista päässyt sähkönjakelun, 11 miljoonaa juomavesihuollon ja 8,5 miljoonaa viemäriverkoston piiriin.”

Voi näin ollen herätä joitakin kysymyksiä. Mitä kaikkea talouden elpyminen pitää sisällään? Onko meksikolaisten elintaso kohentumassa?

Kriittiset vuodet

Ennen 1970-lukua Meksikoa pidettiin taloudellisesti vakaana maana. Sen valuuttana on peso, ja 12,5 pesolla sai yhden dollarin. Talous oli pääosin tasapainossa eikä ulkomaanvelan hoitamisessa ollut mitään suurempia ongelmia. Kun Meksikosta löydettiin 1980-luvulla lisää öljyä, ajateltiin, että Meksikon talous lähtee nyt nousuun, mutta toisin kuitenkin kävi: tapahtumainkehitys vei maan ahdinkotilaan, ja vuonna 1987 inflaatiovauhti löi kaikki entiset ennätykset.

Siihen aikaan oli hyvin vaikeaa tyydyttää rahantarvetta, ja valtio painoi aina vain lisää rahaa, joka menetti arvoaan joka päivä. Maasta alkoi paeta runsaasti rahaa parempaan turvaan ulkomaisiin pankkeihin. Peson devalvoituminen oli suunnilleen yhtä nopeaa kuin inflaatio. Kun 12,5 pesolla oli 1970-luvulla saanut yhden dollarin, niin vuonna 1992 dollarin vaihtokurssi oli jo 3110 pesoa, eli devalvoituminen oli tuossa ajassa ohittanut 24000 prosentin rajan.

Kahtena kuusivuotiskautena ennen vuotta 1988 olivat useimmat niistä toimenpiteistä, joihin valtiovalta oli ryhtynyt edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi, olleet kaikesta päättäen epäonnistumaan tuomittuja ja heikentäneet Meksikon taloutta. Epäluottamus alkoi lisääntyä sekä Meksikossa että ulkomailla, ja sitä vahvisti Meksikon vuonna 1982 tekemä ilmoitus, jonka mukaan se ei enää pysty maksamaan edes ulkomaanvelkansa korkoja.

Meksikon talouden kampeaminen uusille urille

Muutoksia on tapahtunut presidentti Carlos Salinas de Gortarin hallintokaudella, joka alkoi 1. joulukuuta 1988. Presidentti, joka myös on Harvardin yliopiston käynyt talousmies, keräsi ympärilleen joukon talouseksperttejä ja otti tehtäväkseen Meksikon talouden voimakkaan uudistamisen. Oli kaksi vaihtoehtoa: sekatalous tai markkinatalous. Sekatalouden vallitessa valtiovalta ohjaa ja valvoo suurinta osaa elinkeinoelämästä, samalla kun se sallii yksityisen yrittäjyyden. Markkinatalouden vallitessa maalle on annettu täysi vapaus ja valtiovalta sääntelee vain vähän elinkeinoelämän ja sen yksityisen sektorin toimintaa. Salinasin hallitus halusi kääntää taloudenpidon uusille urille, joten se valitsi sekatalouden. Edellisellä hallituksella oli ollut taakkanaan joukko liikeyrityksiä ja palvelulaitoksia, joiden toiminta oli tappiollista ja joita valtio oli joutunut pönkittämään tukiaisilla. Yksityisyritysten toimintamahdollisuuksia parannettiin, ja niinpä osa valtionyrityksistä pantiin myyntiin. Tähän mennessä niitä on myyty jo lähes 400, ja näin saadut rahat ovat helpottaneet valtion rahatilannetta.

Valtionyhtiöiden myymisen ja samanaikaisesti tapahtuneen julkisten menojen rajun vähentämisen ansiosta Meksikolla on rahaa, jolla se on kyennyt lyhentämään ulkomaanvelkaansa, joka vuonna 1993 oli yli 103 miljardia dollaria. Tällainen tilanne on lisännyt joidenkin maiden luottamusta Meksikoon kelvollisena sijoituskohteena.

Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus NAFTA

Kanadan, Yhdysvaltojen ja Meksikon välille on vuodesta 1990 lähtien neuvoteltu vapaakauppasopimusta. Taistelu sopimuksen lopullisen hyväksymisen puolesta jatkui vuonna 1993 ennen muuta Yhdysvalloissa. Sopimus oli saatava ratifioiduksi vuoden 1993 loppuun mennessä, jotta se voi tulla voimaan tammikuun alusta vuonna 1994. Vaikka sopimus neuvoteltiinkin valmiiksi jo George Bushin presidenttikaudella, se on Bill Clintonin presidenttikaudella saanut monia vastustajia Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Miksi siitä yhä riidellään?

NAFTAn vaikutukset jakavat mielipiteitä. Meksikolaisten näkemys on ymmärrettävästi myönteinen. Jaime José Serra Puche, Meksikon elinkeinoelämän edistämisyhdistyksen sihteeri, sanoi ryhmälle amerikkalaisia liikemiehiä Detroitissa: ”NAFTA on järkevä ja käytännöllinen. Se tahtoo sanoa sitä, että NAFTAn avulla kykenemme luomaan uusia työpaikkoja, lisäämään kilpailukykyämme ja NAFTAn avulla pystymme kohentamaan myös elinympäristöämme.” Nimenomaan tätä viimeistä lausumaa monet amerikkalaiset epäilevät, sillä heidän mukaansa ympäristö ei ole ollut päällimmäisiä huolenaiheita niille meksikolaisille liikeyrityksille, jotka toimivat Yhdysvaltojen rajan tuntumassa. Kerrotaan myös, että amerikkalaiset ammattiliitot pelkäävät NAFTAn vievän runsaasti työpaikkoja Meksikoon. Presidentti Salinasin vastaus kuuluu: ”Meksiko on nopeimmin kasvava markkina-alue yhdysvaltalaisille vientituotteille.” Hänen mukaansa Meksiko on ”Kanadan ja Japanin jälkeen kolmanneksi suurin amerikkalaisten tuotteiden ostaja”.

Meksiko on avaamassa oviaan muillekin kauppakumppaneille kuin vain Yhdysvalloille ja Kanadalle. Japanilaiset sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita Meksikosta. Esimerkiksi valtion puhelinyhtiö Teléfonos yksityistettiin pääosin japanilaisella pääomalla.

Meksikon rahauudistus

Yksi valtiovallan toimenpiteistä rahankäytön saamiseksi hallintaan on ollut rahauudistus. Peso oli devalvoitunut suhteessa dollariin niin paljon, että liiketoimien hoitamiseen tarvittiin valtavat määrät pesoja. Vielä vuonna 1992 dollarin vaihtokurssi oli 3150 pesoa, eli 1000 dollarin vastineeksi tarvittiin 3150000 pesoa. Osaammeko kuvitella, paljonko pesoja tarvittiin esimerkiksi miljoonan tai 100 miljoonan dollarin vastineeksi? Numeroita tarvittiin enemmän kuin oli liiketoimien hoitamisen kannalta käytännöllistä. Niinpä vuonna 1993 päätettiin ottaa pesosta kolme nollaa pois. Nyt dollarin vaihtokurssi on 3,2 pesoa, ja peson sadasosille, centavoille, on jälleen tullut käyttöä kotimaanmarkkinoilla.

Talousuudistuksen jälkivaikutuksia

Muutama vuosi sitten pääsivät työnantajat, teollisuus ja pankkiala Meksikossa sopimukseen hintasäännöstelystä. Ammattiliitot ovat myös suostuneet pidättäytymään palkankorotusvaatimuksista. Näin haluttiin saada inflaatio talttumaan. Miten sen taltuttamisessa on sitten onnistuttu? Jotkut katsovat, että palkkojen jäädyttämisestä huolimatta hinnat ovat nousseet. Vaikka inflaatiovauhti oli vuonna 1993 virallisten tietojen mukaan alle 10 prosenttia, niin tavalliset ihmiset, perheenemännät mukaan lukien, tunsivat rahojensa ostovoiman pienenevän päivä päivältä. Lontoossa ilmestyvä talouslehti Economist tiivisti arvionsa tilanteesta sanoihin: ”Fiesta [juhla] on tehnyt tilaa siestalle.”

Tämän jälkeen on aiheellista kysyä: onko talouden tervehdyttäminen tervehdyttänyt myös meksikolaista yhteiskuntaa? Valitettavasti köyhyys jatkaa nopeaa lisääntymistään. Sanotaan, että työläisten minimipalkka kuukaudessa, joka vastaa 900:aa markkaa, on niin pieni, että heidän on monin paikoin mahdotonta välttyä köyhyydeltä. Joissakin Meksikon osavaltioissa vähimmäispalkka on vielä pienempi. Tavallisen työläisen tai muurarin, joka saa palkkaa sanokaamme 1200–1800 markan verran kuussa, on hyvin vaikea huolehtia perheensä toimeentulosta. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan ”91,9 prosenttia Meksikon väestöstä elää köyhyydessä, 30,1 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä” (El Universal, 31.3.1993).

Tällaisissa elämänpuitteissa julistaa nyt yli 380000 Jehovan todistajaa 85 miljoonalle meksikolaiselle myönteistä sanomaa, jonka sisältönä on se, että Jumalan Valtakunta-hallitus, jota kuolleista herätetty Jeesus Kristus hallitsee, tulee pian poistamaan köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden kaikkialta maailmasta. Raamatussa luvataan: ”Katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.” ”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.” (Jesaja 65:17, 21–24.) Sen jälkeen köyhyyttä ei ole enää missään.

[Huomioteksti s. 20]

”Meksiko on nopeimmin kasvava markkina-alue yhdysvaltalaisille vientituotteille.” (Presidentti Salinas)