Käki – ovela lurjus?

Herätkää!-lehden Englannin-kirjeenvaihtajalta

NEUVOSTOLIITOSSA se tunnetaan nimellä kukuška, Englannissa cuckoo, Saksassa Kuckuck, Ranskassa coucou, Alankomaissa koekoek ja Japanissa kakko. Mutta tunnetaanpa se sitten millä nimellä tahansa joko Skotlannissa tai Fujivuoren rinteillä Japanissa, kysymyksessä on sama lintu – käki.

Täydessä höyhenyksessään se on komea lintu ja lähes yhtä suuri kuin kyyhkynen, ja kuitenkin se painaa vain runsaat sata grammaa. Sen puhtaan harmaasta värityksestä erottuvat selvästi poikkijuovaiset liivit ja sen pitkässä pyrstössä on valkoisia täpliä ja valkoiset kärjet. Sen kukkuu-huuto on vailla vertaa lintujen joukossa.

Niin kiehtova kuin tämä lintu onkin, sillä on ominaisuuksia, jotka saavat sen näyttämään jonkinlaiselta lurjukselta. Käki laskee munansa toisten lintujen pesiin eikä koskaan vaivaudu rakentamaan pesää itselleen.

Kasvatusvanhempien valinta

Naaraskäki valitsee toisen linnun poikastensa kasvattajaksi. Se seuraa kasvattajaksi valitsemansa linnun pesänrakennuspuuhia, ja sen jälkeen kun pesään on tehty yksi tai useampia munia, käki sijoittaa sinne yhden omista munistaan, sillä aikaa kun toinen lintu on poissa. Koska käki munii vuosittain 12–20 munaa, sen on löydettävä melkoinen määrä kasvatusvanhempia.

Jollakin salaperäisellä tavalla naaras onnistuu naamioimaan munansa siinä määrin, että ne muistuttavat sen valitseman kasvatusvanhemman munia. Käen munia on viittä värisävyä ruskeasta vihreään, niissä on hyvin monenlaisia laikkuja ja pilkkuja, ja ne voivat olla päärynän- tai pallonmuotoisia ja kuitenkin pieniä suhteessa linnun kokoon.

Tämä vilppi ei ilmeisestikään rajoitu tähän. Jotkut havainnoitsijat sanovat, että naaras ottaa kasvatusvanhemman pesästä pois yhden alkuperäisen munan, jonka se joko syö tai pudottaa, kun se lentää pois.

Käenpoikasten kasvatus

Koska käen munan hautominen vie ainoastaan kaksitoista ja puoli päivää, tämä muna kuoriutuu usein ensimmäisenä pesässä. Näyttää siltä, että noin kymmenen tunnin kuluttua kuoriutumisestaan käenpoikanen ei pysty sietämään mitään, mikä koskettaa sitä, ja tästä vaistonvaraisesta syystä se yrittää epätoivoisesti työntää toiset munat tai poikaset pesästä. Käenpoikasen selässä on erittäin herkkä syvennys, johon se siirtää sitä ärsyttävän munan tai poikasen, minkä jälkeen se ponnistaa voimansa ja käyttämällä höyhenettömiä siipiään ja jäykistämällä koipiaan työntää taakan pois pesästä, niin että se jää sinne yksin. Tässä poikanen epäonnistuu harvoin, vaikka se onkin sokea, höyhenetön ja näennäisesti avuton. Vaisto on niin voimakas, että se panee poikasen vapautumaan kaikista kilpailijoista, jotka kamppailisivat sen kanssa ruokinta-aikoina.

Sen käskevällä viserryksellä on niin voimakas vaikutus, etteivät ainoastaan sen kasvatusvanhemmat käytä kaikkea aikaansa ravinnon etsimiseksi sille, vaan toisetkin linnut tuntevat, että niiden on pakko pudottaa omille poikasilleen tarkoitettuja makupaloja käenpojan jatkuvasti ammottavaan kitaan. Usein aivan liian pieneksi käyneessä pesässä, jota ei ole rakennettu sille, se on erittäin vihainen kaikenlaiselle häirinnälle, sihisee uhmaavasti ja nokkii hurjasti ihmisen kättä ja joskus jopa sitä lintua, joka on juuri ruokkinut sitä!

Tuntuu kummalliselta, että kasvatusvanhemmilla on niin voimakas, pakottava vaisto kasvattaa tällaista epämiellyttävää poikasta. Mutta vaikka ne saattaisivatkin jotenkin aavistaa, ettei se olekaan niiden jälkeläisiä, se ilmeisesti tukahtuu siihen, kun ne uurastavat sen ruokkimiseksi välttämättömät kaksikymmentä päivää tai niillä main, ennen kuin se on valmis pitämään huolta itsestään.

Arvoituksellinen muutto

Vuodenaikojen vaihtuessa käet matkaavat täältä Englannista Afrikkaan. Mutta nuoret käet menevät usein vasta viikkojen kuluttua siitä, kun niiden vanhemmat ovat lähteneet. Miten ne muiden muuttolintujen ohella löytävät tiensä valtavien maamassojen ja merten yli lentäen usein hyvin korkealla, missä ilma on luultavasti harvaa ja missä puhaltavat kylmät ja voimakkaat tuulet – ja silti saapuvat määränpäihinsä tietokoneohjelmoidun matkan täsmällisyydellä? Vain Luoja tietää.

Keväällä ne löytävät taas tiensä takaisin. Vuodesta vuoteen aikuiset linnut palaavat täsmälleen sille alueelle, jolla ne edellisenä kesänä asuivat. Kukin koiraskäki ilmoittaa tulostaan itsepintaisella kukunnalla, jolla se vaatii omakseen tiettyä maa-aluetta ravintoalueekseen.

Ketkä naaras valitsee poikastensa kasvatusvanhemmiksi? Punarinnoista, niittykirvisistä, ruokokerttusista, rytikerttusista, västäräkeistä, rautiaisista, punatulkuista ja muista on tullut tahtomattaan ahnaiden käenpoikasten vanhempia. Mutta naaras muistaa lajin, joka kasvatti sen, ja valitsee saman lajin hautomaan muniaan ja kasvattamaan poikasiaan.

Hyödyllisiä ruokailutapoja

Käellä on monista huonoista ominaisuuksistaan huolimatta joitakin hyödyllisiä tapoja. Koska se on aina ahnas syömään, tämä pohjaton ruokahalu ilmeisesti selittää sen, miksi se syö sellaisia tuholaistoukkia, joihin muut linnut eivät koske. Näillä toukilla, joita ovat esimerkiksi siilikehrääjien, kehrääjäkoiden, heinänorsujen tai kehrääjien toukat, on ärsyttäviä karvoja, jotka suojaavat niitä muilta linnuilta, mutta jotka eivät pelota nälkäistä käkeä. Samoin kahdella muulla toukalla, karviaismittarin ja erään lehtipistiäisen toukalla, on suojaväritys, joka säikyttää muut linnut, mutta ei käkeä, joka on suorastaan mieltynyt niihin. Tämä jatkuvasti nälkäinen lintu ahmii ahnaasti kuoriaisia, matoja ja tuhatjalkaisia.

Ihmisen mittapuilla käki voitaisiin hyvin luokitella lurjukseksi. Mutta sehän ei ole ihminen. Tapa, jolla se järjestää jälkeläisensä toisten hoidettaviksi, voi tuntua järkyttävältä, mutta toiset linnut eivät valita. Käki elää Luojan sille asettaman mallin mukaan ja osaltaan edistää luonnon tasapainoa. Ja niin tehdessään se esiintyy tavalla, joka kiehtoo kaikkia, jotka tarkkailevat sitä, ja se ilmeisesti on myös Luojan tarkoitus.