Onko YK:lla ratkaisu?
Voiko YK tukkia vuotokohdat?
RANSKA
KIINA
SNTL
ISO-BRITANNIA
USA
TERRORISMI
KANSALLISMIELISYYS
ITSEKKYYS
VIHA
HUUMEET
RIKOLLISUUS
SOTA
PAINOASUSSA esiintyvät virheet ovat kirjapainoalan kirous. Joitakin vuosia sitten eräässä englanninkielisessä sanomalehdessä Yhdistyneitä Kansakuntia käsitelleessä kirjoituksessa ”i” ja ”t” vaihtoivat vahingossa paikkaa sanassa ”united” (yhdistyneet). Sen sijaan, että kirjoitus olisi puhunut Yhdistyneistä Kansakunnista, se päätyi kertomaan Sitoutumattomista (Untied) Kansakunnista.
Tietenkin joku voisi ironisesti selittää, ettei siinä todellisuudessa ollutkaan painovirhettä. Vaikka Yhdistyneet Kansakunnat on yhä olemassa yli 30 vuotta sitten tapahtuneen perustamisensa jälkeen, on kuitenkin ollut aikoja, jolloin kansat ovat näyttäneet pikemminkin ”sitoutumattomilta” – kunkin kansan kulkiessa omaa tietään ja etsiessä omia etujaan – kuin yhteen sidotuilta eli yhdistyneiltä yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja pyrkimysten suhteen.
Kiitettäviä päämääriä
Yhdistyneitten Kansakuntien järjestöllä on kiitettävät tavoitteet. Sen peruskirjassa sanotaan: ”Yhdistyneiden Kansakuntien päämäärät ovat: 1. ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. . . .”
Peruskirja sanoo 55. artiklassaan: ”Luodakseen kansakuntien välisille rauhallisille ja ystävällisille suhteille välttämättömät vakiintuneiden olojen ja hyvinvoinnin edellytykset, jotka perustuvat yhtäläisten oikeuksien ja kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteiden kunnioittamiseen, Yhdistyneiden Kansakuntien tulee edistää: a. elintason kohoamista, täystyöllisyyttä sekä taloudellista ja sosiaalista edistymistä ja kehittymistä; b. kansainvälisten taloudellisten, sosiaalisten, terveydellisten ja muiden tämänlaatuisten kysymysten ratkaisemista sekä kansainvälistä yhteistyötä sivistyksen ja kasvatuksen alalla; sekä c. kaikille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta kuuluvien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien arvossapitämistä ja kunnioittamista koko maailmassa.”
Erinomaisia tavoitteita, mutta missä määrin ne on saavutettu? Missä määrin ne voidaan saavuttaa? Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdessä vuonna 1965 ollut kirjoitus kiinnitti huomion eräisiin seikkoihin, jotka pätevät vielä nykyään neljätoista vuotta myöhemmin: ”YK:n kaksikymmenvuotisesta historiasta ja pitkästä sovittelu- ja välitystoimenpiteiden luettelosta tehtävä tilinpäätös osoittaa, että Yhdistyneet Kansakunnat on menestynyt tapauksissa, joihin ’supervallat’ eivät olleet suoranaisesti sekaantuneet.”
Kirjoitus kiinnitti huomiota Yhdistyneiden Kansakuntien muilla aloilla toimivien elinten suorittamaan erinomaiseen työhön. Sellaisia ovat esimerkiksi Maailman terveysjärjestö (WHO), Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO), Yhdistyneiden Kansakuntien lastenrahasto (UNICEF) ja lukemattomat muut.
YK:hon kuuluu virastoja, jotka käsittelevät esimerkiksi avaruuden, atomienergian ja merenpohjan rauhanomaista käyttöä. Lisäksi pohditaan ympäristöön sekä teolliseen ja taloudelliseen kehitykseen liittyviä asioita. On olemassa Yhdistyneitten Kansakuntien huumerahasto. Paljon on tehty avun järjestämiseksi suurten onnettomuuksien uhreille. Miljoonien Bangladeshin pakolaisten tarpeista huolehtiminen Pakistanin kanssa käydyn sodan jälkeen oli huomattavimpia saavutuksia.
Myös rikollisuuden ehkäisyä ja valvontaa käsittelevä komitea on tehnyt erinomaista työtä. YK järjesti Mexico Cityssä vuonna 1975 ensimmäisen suuren yksinomaan naisille omistetun hallitusten välisen kokouksen.
Perusongelma
Nämä erinomaiset tulokset eivät kuitenkaan ole yleensä se peruste, jolla itse järjestöä arvostellaan. Kirjoitus jatkoi, että YK:n ”täytyy tottua siihen ajatukseen, että sitä mitataan poliittisella mittanauhalla”.
Mutta poliittisen mittanauhan käyttö on vaikeaa. YK ei ole yhteinen poliittinen hallitus. Se on jotakin muuta. Se ei ole maailmanhallitus, eikä sitä suunniteltu sellaiseksi, vaikka sen nykyinen pääsihteeri Kurt Waldheim myöntää: ’”Alkuaikoina pelättiin yleisesti sitä, että Yhdistyneet Kansakunnat loukkaisi kansallista itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.”
Mutta miten se voisi loukata sitä? YK:lla ei ole voimaa tehdä lakeja, saati sitten saattaa niitä voimaan. Sen päätökset eivät sido jäsenkansoja. Jäsenvaltiot ovat kaikki riippumattomia, ja niitä pidetään tasaveroisina. Nimenomaan se, että YK:lta puuttuu kaikkien jäsenkansojen kunnioittama ja tunnustama todellinen valta, näyttää olevan yksi sen suurista myötäsyntyisistä vioista.
Esimerkiksi kansainväliseen rauhaan ja turvallisuuteen liittyviä tapauksia lukuun ottamatta Yhdistyneillä Kansakunnilla ei ole mahdollisuutta puuttua yksittäisten kansojen sisäisiin asioihin. Mutta tämä on tietenkin tulkinnanvarainen asia – mitkä ovat kansainvälisiä asioita ja mitkä ovat puhtaasti sisäisiä asioita?
Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter on puhunut voimakkaasti ihmisoikeuksien puolesta ja esittänyt vastalauseita siksi, että jotkin maat eivät ole tunnustaneet niitä vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa. Toiset maat syyttävät Yhdysvaltoja siitä, että tekemällä niin se puuttuu asiattomasti niiden sisäisiin asioihin. Todellisuudessa se merkitsee sitä, että kukin valtio hyväksyy vain sen, minkä se haluaa hyväksyä, ja hylkää sen, minkä se katsoo loukkaavan oikeuksiaan riippumattomana valtiona. Ongelma on sama kuin ”Euroopan yhdysvalloissa”, mutta vain suuremmassa mitassa!
Voimakas kansallismielisyys
Tätä tukee se, mitä eräässä YK:n kirjasessa sanotaan YK:n Kansainvälisestä tuomioistuimesta: ”Tuomioistuimen perussääntö on osa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa, ja jokainen jäsenvaltio voi automaattisesti kääntyä tuomioistuimen puoleen. Perussäännön hyväksyneet valtiot voivat milloin tahansa julistaa, että ne tunnustavat tuomioistuimen sitovan tuomiovallan laillisissa kiistakysymyksissä. Suurin osa jäsenvaltioista ei ole vielä hyväksynyt sitovaa tuomiovaltaa. [Kursivointi meidän.] Se on siis tuomioistuin vailla todellista valtaa, ”paperitiikeri”!
Kurt Waldheim sanoi tarkastellessaan YK:n 30-vuotista toimintaa, että käyttökelpoinen kansainvälinen järjestelmä rajoittaa väistämättä yksityistä riippumattomuutta. Hän sanoi, että vaikka joillakin aloilla on tapahtunut tällaisia rajoituksia, silti kuluneiden 30 vuoden aikana kautta maailman on ilmennyt myös ”kansallismielisyyden uutta, varteen otettavaa voimistumista”.
”Kansallismielisyyden uusi, varteen otettava voimistuminen” vaikeuttaa maailman ykseyden saavuttamista. Waldheim ilmaisi sen, minkä kanssa YK on kasvotusten, sanomalla: ”Yleisen kunnioituksen turvaaminen järjestömme johtavien elinten päätöksiä kohtaan sen roolin lujittamiseksi rauhan säilyttämisessä on kenties kaikkein vaikein tehtävä.”
Tällaisen ”yleisen kunnioituksen” saavuttaminen ei tunnustetusti ole helppoa. N. J. Padelford ja L. M. Goodrich tekevät kirjassaan seuraavan tärkeän havainnon YK:sta: ”Sen puoleen on käännytty rauhan säilyttämiseksi siellä, missä ei ole ollut rauhaa ihmisten sydämissä . . . Järjestö ei voi estää ydinsotaa nielaisemasta ihmiskuntaa, jos kansakunnat ovat päättäneet niin. Se ei voi pakottaa suurvaltoja tottelemaan sitä tai noudattamaan sen suosituksia. . . . Se tarjoaa näyttämön, jolla valtioiden edustajat voivat väitellä keskenään, jos he haluavat. Se voi pitää tarjolla ehkäisevään diplomatiaan, sovitteluun ja rauhan säilyttämiseen liittyviä menetelmiä kiistojen selvittämisen edistämiseksi ja kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämiseksi. Mutta valtioiden täytyy olla valmiit hyväksymään ne ja käyttämään niitä, tai yritykset ovat kuolleita syntyessään.” [Kursivointi meidän.] – The United Nations in the Balance – Accomplishments and Prospects.
Siinä asian vaikeus piilee. Ykseyden saavuttamiseksi kaikkien osapuolten tulee olla halukkaita toimimaan yhdessä yhteiseksi hyväksi. Tämän halukkuuden tulee olla halua, joka lähtee sydämestä eikä vain mielestä. Lyhyesti sanottuna rakkaus on avain maailman ykseyteen.
Mutta kansallismielisyys, suurin maailman ykseyden tiellä oleva ongelma, ei ole rakkauden ilmaus. Se korostaa yhden kansakunnan omia, itsekkäitä etuja, sen sijaan että se tavoittelisi kaikkien kansakuntien yleistä hyvinvointia.
Aito rakkaus vaatii ihmistä avartumaan kiinnostuksen ja mieltymyksen kohteissaan niin, että niihin eivät sisälly ainoastaan hänen omaan kansaansa kuuluvat, vaan koko maailman ihmiset. Se vaatii kansainvälistä ajattelua.
Mutta rakkautta ei voida säätää lailla. Miten se sitten voidaan saavuttaa? Onko olemassa mitään todisteita osoittamassa sitä, että joko ne valtiot, jotka leikittelevät ”Euroopan yhdysvaltojen” ajatuksella, tai YK:n 150 jäsenvaltiota ovat löytäneet tämän avaimen ja että ne käyttävät sitä avatakseen oven maailman ykseyteen, niin että se olisi vihdoin saavutettavissa?