Ilkeämieliset ainekset pitävät pilkkanaan Malawin perustuslakia

Vuonna 1966 hyväksytty Malawin tasavallan perustuslaki sisältää ensimmäisessä luvussaan seuraavan säädöksen:

”III) Malawin hallitus ja kansa tunnustavat jatkuvasti Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen tallennettujen henkilökohtaisten vapauksien pyhyyden ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen pyhyyden.”

Mitkä ovat joitakin noista henkilökohtaisista vapauksista, joiden pyhyys tunnustettaisiin? Seuraavissa artikloissa sanotaan:

”IV) Keneltäkään ei tulisi riistää hänen omaisuuttaan ilman hyväksyttävän korvauksen maksamista, ja niinkin vain silloin, kun yleinen etu sitä vaatii.

”V) Kaikkien ihmisten, väristä, rodusta tai uskonnosta riippumatta, tulisi nauttia yhtäläisistä oikeuksista ja vapauksista.”

Mutta melkein heti perustuslain hyväksymisen jälkeen maan rikolliset ainekset ovat pitäneet noita sanoja pilkkanaan.

Jo ennen tämän uusimman perustuslain kirjoittamista Malawin Jehovan todistajia vastaan oli hyökätty väkivaltaisesti vuonna 1964. Yhteensä 1081 heidän kotiaan ja yli sata heidän kokouspaikkaansa, joita sanotaan valtakunnansaleiksi, poltettiin tai hävitettiin muilla tavoin. Heidän peltojaan tuhottiin satamäärin, jotta he eivät saisi tarvitsemaansa ruokaa. Mutta vuonna 1964 laki tarjosi ainakin jonkin verran turvaa.

Esimerkki siitä, että oikeuslaitos yhä toimii, oli niiden kahdeksan miehen tuominen oikeuden eteen ja tuomitseminen, jotka murhasivat malawilaisen todistajan nimeltä Elton Mwachande. Sen syytöksen torjumiseksi, että todistaja oli ’yllyttänyt’ hyökkääjiään tai että Malawin Jehovan todistajat eivät täyttäneet kansalaisvelvollisuuksiaan, virkaatekevä tuomari L. M. E. Emejulu sanoi siihen aikaan:

”En tarvitse mitään todisteita kiihotuksesta. On totta, että Jehovan todistajat ovat levittäneet päättäväisesti uskoaan ja pyrkineet voittamaan käännynnäisiä, mutta he olivat tietoisia kansalaisvelvollisuuksistaan ja tekivät kaiken, mitä heitä pyydettiin tekemään, yhteiskunnan kehittäminen mukaan luettuna. He ainoastaan kieltäytyivät liittymästä mihinkään poliittiseen puolueeseen. . . . Ei ole todisteita siitä, että he olisivat koskaan pakottaneet tai yrittäneet pakottaa ketään omaksumaan uskontoaan. Todisteet osoittavat päinvastaista. Perustuslaki takaa heille oikeuden kuulua johonkin poliittiseen puolueeseen tai olla kuulumatta. En havaitse mitään todisteita kiihotuksesta.

Oikeus katoaa

Näin oli vuonna 1964. Vuodesta 1967 lähtien kuitenkin kaikki oikeudenmukaisuudelta vivahtavakin tätä puolustuskyvytöntä vähemmistöä kohtaan on täysin kadonnut.

Huolimatta perustuslain takaamista yhtäläisistä oikeuksista ja kaikille ihmisille suodusta vapaudesta hallitus julisti virallisesti 23. lokakuuta 1967 Jehovan todistajat ”laittomaksi yhteisöksi”, kuten The Times of Malawi -lehti ilmoitti. Tämä oli merkki koko maan käsittävälle hyökkäykselle Jehovan todistajia vastaan, joita oli silloin noin 18000. Jälleen he joutuivat näkemään, että heidän vaatimattomat kotinsa ryöstettiin ja poltettiin. Yksistään Lilongwen kaupungissa Keski-Malawissa poltettiin 170 kotia vain kolmessa yössä. Yhteensä koteja poltettiin 1095, ja 115 valtakunnansalia hävitettiin. Tuhansia Jehovan todistajia lyötiin ja heitettiin vankilaan. Toiset tuhannet etsivät väliaikaista turvapaikkaa menemällä rajan yli naapurimaihin Sambiaan ja Mosambikiin.

Entä mitä teki hallitus, ’lain ja järjestyksen’ lähde ja kaikkien Malawin kansalaisten oikeuksien ’virallinen suojelija’? Se ei millään lailla tuominnut tätä rikollista toimintaa! Kuitenkin nähdessään väkivallan valtavan laajuuden hallitus kehotti poliittisen puolueensa jäseniä lopettamaan ilkeämielisen vainon. Sen jälkeen vallitsi jonkin aikaa jonkinlainen rauha ja tyyneys, ja maasta pois paenneet todistajat palasivat takaisin. He saarnasivat edelleen Jumalan valtakunnan hyvää uutista toisille malawilaisille, ja vaikka he eivät kiellon tähden voineetkaan tehdä työtään avoimesti, se kukoisti.

Noin kaksi vuotta myöhemmin Malawin presidentti tohtori H. Kamuzu Banda lausui 6. lokakuuta 1969 julkisesti, ettei ketään maan asukasta pakotettaisi ostamaan poliittista puolueen jäsenkorttia. Osoittaisiko tulevaisuus, että näillä sanoilla olisi merkitystä ja voimaa ja että niitä kunnioitettaisiin? Vai pitäisivätkö myöhemmät tapahtumat tuotakin lausuntoa pilkkanaan?

Kolmas väkivallan aalto alkaa vyöryä

Vuonna 1972 saatiin vastaus. Malawin kongressipuolueen vuosikokouksessa hyväksyttiin päätös. Siinä esitettiin väärä väite, että Jehovan todistajat ’ehkäisivät Malawin sekä poliittista että taloudellista kehitystä’, ja siinä esitettiin seuraavat lähes uskomattomat päätökset:

”b) Päätetty, että näiden kiihkouskonnollisten lahkojen kaikki jäsenet, jotka olivat kaupan ja teollisuuden palveluksessa, oli viipymättä erotettava ja että jokainen kaupallinen tai teollinen liikeyritys, joka ei mukautuisi tähän päätökseen, menettäisi toimilupansa.

”c) Päätetty, että kaikki näiden kiihkouskonnollisten lahkojen jäsenet, jotka olivat valtion viroissa, oli viipymättä erotettava ja että kaikkia näiden lahkojen jäseniä, jotka olivat yksityisyrittäjiä joko liikealalla tai maanviljelyksen piirissä, oli estettävä harjoittamasta liiketoimintaa tai maanviljelystä.

”d) Päätetty, että kaikki näiden lahkojen jäsenet, jotka asuivat kylissä, oli ajettava niistä pois, ja vedottu hallitukseen, että se antaisi suurimman mahdollisen suojelun niille puolueen jäsenille, jotka käsittelisivät näiden lahkojen kannattajia.”

Mikä oli näiden julmien ja kiihottavien päätösten vaikutus; kehottivathan ne niin monin sanoin karkottamaan Jehovan todistajat ihmisyhteiskunnasta? Melkein heti leimahti joukkoväkivallan henki liekkiin kaikkialla maassa. Tuon vuoden (1972) heinäkuusta alkaen puolueen sotaisan Nuorisoliigan ja sen Nuorten pioneerien liikkeen jäsenet ottivat johdon todellisessa sodassa Jehovan todistajia vastaan.

Puolueen jäsenet eivät säästäneet raaoilta hyökkäyksiltään ketään, eivät edes vanhuksia tai raskaana olevia naisia. Nuoria tyttöjä raiskattiin toistuvasti; miehiä hakattiin tajuttomiksi. Erilaisia kidutuskeinoja, joita ainoastaan sairaat mielet voivat keksiä, kuten kuuden tuuman naulojen työntämistä miesten säärien läpi ja heidän pakottamistaan kävelemään, käytettiin yritettäessä pakottaa nämä ihmiset rikkomaan uskonnollista vakaumustaan ja omaatuntoaan vastaan ja ostamaan puolueen jäsenkortti. Tällä kertaa hävitettyjen kotien määrä nousi tuhansiin. Sopusoinnussa Malawin kongressipuolueen päätöksen kanssa todistajat ajettiin pois kylistään ja pelloiltaan metsiin ja savanneille. Heidän karjansa joko varastettiin tai tapettiin.a

Kaikessa tässä yhtäkään näihin rikollisiin hyökkäyksiin osallistunutta ei pidätetty tai saatettu oikeuteen! Miten tyhjiltä kaikki tämä saikaan perustuslain lupaukset näyttämään! Presidentin lupaus, ettei ketään ihmistä pakoteta ostamaan puolueen jäsenkortteja, tehtiin arvottomaksi sanahelinäksi, jota ei kunnioiteta eikä noudateta. Nuorisoliigan jäsenet kerskuivat usein: ”Me olemme poliisi.” Toiminnallaan sellaiset Nuorisoliigan jäsenet itse asiassa ilmaisevat halveksivansa perustuslakia ja sen lupausta myöntää vapaus ”kaikille ihmisille, väristä, rodusta tai uskosta riippumatta”.

Seuraus oli, että Jehovan todistajat pakenivat Malawista joukoittain. Lopulta noin 36000 ihmistä (lapset mukaan luettuina) asui kymmenessä eri pakolaisleirissä naapurimaassa Mosambikissa. Siellä heille annettiin jonkin verran maata viljeltäväksi, ja heitä autettiin siten pysymään elossa. Näille pakolaisleireille he rakensivat kymmeniä valtakunnansaleja, joissa he jatkoivat Jumalan sanan tutkimista. He olivat menettäneet melkeinpä kaiken aineellisen omaisuutensa, mutta he eivät olleet menettäneet uskoaan.

Pakotetut takaisin vainoojien käsiin

Kuitenkin Portugalia vastaan suoritetun onnistuneen vallankumouksen jälkeen vuonna 1975 Mosambikin valtio alkoi muuttua portugalilaisesta siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi. Eräät radikaalit poliittiset ainekset käyttivät tilaisuutta hyväkseen kiihottaakseen mielialoja pakolaisleirien malawilaisia todistajia vastaan ja alkoivat vaatia, että näiden tuli yhtyä huutamaan poliittisia iskulauseita, kuten: ”Viva Frelimo [Mosambikin huomattavimman poliittisen puolueen nimi]!” Koska todistajat kieltäytyivät sekaantumasta politiikkaan, heidät pakotettiin poistumaan Mosambikin pakolaisleireiltä. Heidät pakotettiin palaamaan rajan yli Malawiin.

Malawin rajalla palaavia pakolaisia oli vastassa Keski-Malawin ministeri herra Kumbweza Banda. Hän sanoi heille: ”Lähditte Malawista omasta halustanne ja nyt palaatte omasta halustanne. Menkää takaisin kyliinne ja olkaa yhteistoiminnassa puolueen puheenjohtajien ja muiden paikallisten puoluevirkailijoitten kanssa.” Lisäksi hän viittasi Malawin Nuorisoliigan jäseniin sanoessaan: ”Minun poikani pitävät huolen siitä, että olette yhteistoiminnassa puolueen kanssa.”

Tämä ei juuri herättänyt toiveita siitä, että pakolaisten olosuhteet korjaantuisivat. Monilla heistä ei ollut edes rahaa matkustaakseen linja-autolla kotikyläänsä. Pakolaisia kulki jalkaisin suurin joukoin yli 150 kilometriä pienten lastensa kanssa. Eräs ryhmä kulki noin 500 kilometriä, ja naisten sääret ja jalat olivat perille tultaessa turvoksissa. Mikä heitä odotti?

Elokuun 27. päivänä 1975, pian heidän paluunsa alkamisen jälkeen, Nkhotakotassa sijaitsevan Malawin kongressipuolueen päämajan piirisihteeri lähetti seuraavansisältöisen (tšinjanjasta käännetyn) kiertokirjeen, jonka ensimmäinen kappale on selvästi ristiriidassa sen herra Kumbweza Bandan väitteen kanssa, että Jehovan todistajat palasivat Malawiin omasta halustaan:

”Ilmoitan teille, että olemme saaneet Keski-Malawissa sijaitsevan Lilongwen puoluetoimistosta sanoman. Siinä sanotaan, että nuo tuon ’Jehovan todistajain’ kielletyn kirkon jäsenet on ajettu pois paikasta, jonne he pakenivat Mosambikiin. Nämä ihmiset ovat nyt palaamassa koteihinsa.

”Me haluamme lausua selvästi, että jos nämä ihmiset saapuvat koteihinsa, teidän, alue- ja haaratoimistojen johtajien, tulisi varmistautua kylienne päämiesten kanssa siitä, että pidätte huolen, että kukin heistä ostaa PUOLUEEN JÄSENKORTIN. Kuten tiedätte, on hyvin tärkeätä, että jokainen kyläläisenne ostaa Malawin kongressipuolueen jäsenkortin. Tämä on se ainoa tapa, jolla me tämän maan kansalaiset voimme ilmaista arvostuksemme elinikäistä Johtajaamme Ngwazia [tri Bandaa] kohtaan tämän Malawin maan kehittämisestä.

”Teidän kanssanne puoluetyössä,

”[Allekirjoitus] P. Kamsuli Chirwa

Piirisihteeri”

Nyt väkivallanteot alkoivat jälleen ja tulivat niin kiivaiksi, että yli 4000 palannutta pakolaista meni jälleen Malawin rajan yli, tällä kertaa Sinda Misaleen Sambiaan, ja toivoi saavansa sieltä turvapaikan. Mutta lokakuuhun mennessä Sambian hallitus oli pakottanut heidät poistumaan ja lähettänyt heidät takaisin Malawiin, missä tuhannet muut todistajat saivat osakseen raakaa kohtelua.

Mitä Jehovan todistajat oikeastaan saavat kokea Malawissa? Onko tilanne todellisuudessa niin traaginen kuin esitetään? Lue nyt malawilaisista lähteistä tullut selonteko.

[Alaviitteet]