Tilojen laajentaminen Valtakunnan sanoman levittämiseksi
YHÄ useammat ihmiset ovat ahdistuneita pahenevan maailmantilanteen vuoksi ja ihmettelevät, miten sitä voitaisiin korjata. Tarvitaan yhä enemmän kirjallisuutta, joka esittää Jumalan ratkaisun – hänen Valtakunnan hallituksensa. Tämän kysynnän tähden on Jehovan todistajien kirjapainoja täytynyt laajentaa kaikkialla maailmassa.
Vuonna 1920 Jehovan todistajat hankkivat ensimmäisen rotaatiopainokoneen ja aloittivat painotyön pienessä rakennuksessa Brooklynissa New Yorkissa. Kokonaislattiapinta-ala oli vain 280 m2. Vuonna 1927 valmistui uusi kahdeksankerroksinen painorakennus, joka oli lähes 25 kertaa niin tilava. Mutta raamatullisen kirjallisuuden kysynnän jatkuva kasvu vaati tilojen laajentamista vielä lisää.
Vuoteen 1968 mennessä kirjapaino oli kasvanut yli yhdeksän kertaa niin suureksi kuin vuoden 1927 paino. Se täytti neljä kaupunkikorttelia, ja sen lattiapinta-ala oli noin 6,2 hehtaaria! Ja rotaatiopainokoneitten määrä oli noussut kahdeksaantoista. Mutta nopein laajennus oli vielä tulossa.
Laajentuminen nopeutuu
Vuoden 1969 marraskuussa Jehovan todistajat hankkivat Squibbin lääketehtaan valtavan kymmenen rakennusta käsittävän kompleksin, joka sijaitsi runsaan puolen kilometrin päässä heidän Brooklynin kirjapainonsa rakennusryhmästä. Tämä melkein kaksinkertaisti käytettävissä olevat tilat ja antoi kipeästi kaivattua varastotilaa erityisesti paperille. Viidessä vuodessa noin 40 tonnin painoisten rotaatiopainokoneitten määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut. Niitä on nyt 40!
Vuonna 1972 nämä painokoneet käyttivät yli 18000 tonnia paperia – 800 junanvaunullista, joista kukin painaa noin 22 tonnia. Yksi rotaatiopainokone kuluttaa 640 kiloa painavan, 8 kilometriä pitkän paperirullan 40 minuutissa! Melkein joka päivä yli 200 erikokoista paperirullaa muutetaan raamatulliseksi kirjallisuudeksi. Lisäksi 20 pienempää sylinteripainokonetta kuluttaa vuodessa satoja tonneja paperia.
Tästä huolimatta vuoteen 1970 mennessä oli käynyt selväksi, että Brooklynin painotilat eivät kykenisi tyydyttämään raamatullisten julkaisujen kasvavaa kysyntää. Niinpä alettiin rakentaa yksikerroksista 60x90 metrin suuruista painorakennusta Vartiotornin maatilalle noin 160 kilometriä pohjoiseen Brooklynista. Se saatiin valmiiksi maaliskuussa 1971.
Mutta jo ennen sen valmistumista kävi ilmeiseksi, että tämäkin paino olisi liian pieni. Valtakunnan painetun sanoman kysyntä oli niin suuri! Niinpä alettiin välittömästi rakentaa paljon suurempaa kolmikerroksista lisärakennusta. Kun tämä tehdaskompleksi on valmis, sen lattiapinta-ala tulee olemaan noin neljä hehtaaria!
Painaminen alkoi tässä painossa helmikuussa 1973. Painokoneista virtaa nyt miljoonia lehtiä kuukaudessa. Kymmenen 40 tonnin rotaatiopainokonetta on asennettu paikoilleen, ja tilaa on vielä monelle.
Ainutlaatuinen painotoiminta
Valtavat mittasuhteet eivät tee tästä painotoiminnasta ainutlaatuista. Suunnattomat sanomalehtipainot valmistavat enemmän painotuotteita. Mutta Modern Lithography -julkaisu esitti syyskuussa 1970 aivan oikein:
”Lukuunottamatta ehkä niitä huomattavia suurkaupunkilehtiä, joilla on omat Kanadassa sijaitsevat metsänsä ja omat paperitehtaansa, Vartiotornin paino saattaa hyvin olla Yhdysvaltain omavaraisin.”
Tämä omavaraisuus on ilmeistä monella tavalla. Esimerkiksi kaikki suurissa painokoneissa käytettävä painoväri valmistetaan itse Brooklynin painossa – yli 230 tonnia vuodessa kymmenissä väreissä! Myös liisteriä ja liimaa valmistetaan satoja tonneja lehtien paperiin käärimistä ja kirjojen ja Raamattujen sitomista varten. Dieselkoneet kehittävät tasavirtaa monien painokoneitten ja muiden painamisessa ja sitomisessa tarvittavien koneitten käyttämiseksi. Kuusikymmentäseitsemän mekaanikkoa huoltaa ja korjaa koneita.
Kirjapainossa suoritetaan käytännöllisesti katsoen kaikki toimenpiteet valmiin julkaisun tuottamiseksi. Käsikirjoitukset käännetään, tarkistetaan ja ladotaan, painolaatat valmistetaan, ja julkaisut painetaan. Lehdet leikataan, kääritään paperiin ja postitetaan. Kirjan painoarkit ommellaan ja liimataan, kannet liisteröidään kiinni nidoksiin ja valmiit kirjat lähetetään matkaan.
Mutta omavaraisuus on erityisen selvästi havaittavissa työntekijöissä ja heidän ylläpidossaan. Yli 800 ihmistä työskentelee Brooklynin painossa. He asuvat kaikki muutaman korttelin päässä perheenä, jota kutsutaan Beetel-perheeksi. Toiset perheenjäsenet hoitavat Beetelkotia, valmistavat ateriat, pesevät vaatteet jne. Kaikki perheenjäsenet ovat Jehovan todistajia, jotka antavat vapaaehtoisesti palveluksiaan, koska he ovat vilpittömästi kiinnostuneita näkemään Valtakunnan hyvän uutisen tulevan saarnatuksi koko asutussa maassa. Kukin saa ruoan ja asunnon ja 14 dollaria (52 mk) kuukaudessa satunnaisia menoja varten. He eivät ole kiinnostuneita henkilökohtaisesta aineellisesta voitosta vaan Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisesta.
Koko maailman käsittävä laajennus
Raamatullisen kirjallisuuden maailmanlaajuisen kysynnän tähden Jehovan todistajat ovat perustaneet samanlaisia painoja moniin maihin. Saksassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Englannissa ja Sveitsissä on paino, jossa on yksi tai useampi suuri rotaatiopainokone. Tanskan, Ruotsin ja Suomen painot valmistavat yli 15 miljoonaa lehteä vuodessa pienemmillä sylinteripainokoneilla. Myös Ranskan Jehovan todistajat painavat lehtiä.
Mutta samoin kuin laajentumisen vauhti on kiihtynyt Yhdysvalloissa, se on kiihtynyt kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi pelkästään suunnilleen vuoden kuluessa aloitti toimintansa kuusi uutta kirjapainoa.
JAPANI
Uusi asuntola ja kirjapaino valmistuivat vuosi sitten Numazuun, 120 kilometriä lounaaseen Tokiosta. Se kustannettiin Japanin Jehovan todistajain antamilla lainoilla ja lahjoituksilla; rahaa ei tullut mistään muualta. Lahjoitukset ovat olleet niin runsaat, että vuoden 1972 loppuun mennessä useimmat lainat oli maksettu takaisin.
Jo ennen kuin rakennus oli täysin valmis, sinne asennettiin uusi noin 40 tonnia painava Japanissa valmistettu rotaatiokone. Ensimmäinen sillä valmistettu lehti oli lokakuun 8. päivän 1972 Herätkää!, jota painettiin noin 300000 kappaletta! Nyt tällä koneella painetaan yli miljoona kappaletta japaninkielistä Herätkää!- ja Vartiotorni-lehteä joka kuussa. Se valmistaa tunnissa hämmästyttävän määrän lehtiä – 21000 kappaletta! Monet japanilaiset arvostavat niitä, sillä ne käsittelevät aiheita, joista japanilaiset ovat kiinnostuneita; erityisesti sitä, miten tuon maan rikollisuus- ja saasteongelmat ratkaistaan.
Tässä kolmikerroksisessa painorakennuksessa on runsaasti laajentumisen varaa. Kun Milan Miller, joka valvoo painokoneen asentamista, ensimmäisen kerran astui sisään, hän huudahti: ”Valtavaa!” Mitattuaan sen hän sanoi, että ensimmäiseen kerrokseen voitaisiin asentaa kahdeksan suurta rotaatiopainokonetta! Vieressä oleva viisikerroksinen koti on myös tilava, sillä siellä asuu mukavasti 49 Beetel-perheen jäsentä, ja tilaa on vielä monelle muulle.
Rakennustyöt ja painon työntekijät
Rakennustyöt suoritti sama yhtiö, joka rakensi keisari Hirohiton uuden Tokiossa sijaitsevan palatsin. Tämä yhtiö suostui kuitenkin antamaan sähköasennuksen aliurakaksi Tojiro Takahashille, joka on Jehovan todistaja. Kuusi kuukautta kestäneen sähköasennuksen suuri hetki koitti, kun veljet kokoontuivat rotaatiopainokoneen luo. Kytkintä käännettiin, ja kone alkoi pyöriä!
Monimutkainen japanilainen kirjoitusjärjestelmä aiheuttaa painotyössä monia ongelmia. Japanin kielessä voidaan käyttää 16000:ta erilaista kirjoitusmerkkiä. Sanomalehdet käyttävät tavallisesti 1400:aa merkkiä, vaikkakin tavallisessa painamisessa tarvitaan paljon useampia. Monotype-latomakoneen näppäimistössä on 3249 standardimerkkiä, ja latojan täytyy heti tuntea jokainen niistä. Jehovan todistajat ovat kuitenkin oppineet käyttämään näitä koneita nopeasti, niin että yksi työntekijä voi nyt latoa viikossa lehden lähes kokonaan.
Työntekijät haluavat nähdä Jumalan valtakunnan sanoman leviävän kaikkialle Japaniin, ja tämä saa heidät ponnistelemaan vilpittömästi. He kaikki palvelevat vapaaehtoisina työntekijöinä kaikkien yli 16000 todistajan tavoin, jotka saarnaavat Japanissa innokkaasti ”hyvää uutista”. Painon työntekijöitten joukossa on Akinobu Hironaka, jonka isä kuului ryhmään, joka otti vastaan brittikenraalin esittämän Singaporen antautumisen toisen maailmansodan aikana. Myös entinen golfin ammattilaispelaaja Hiroyuki Negami on nyt painon lehtiosaston valvoja. He ovat kiinnostuneita Jumalan tahdon tekemisestä.
BRASILIA
São Paulon uusi kirjapaino- ja asuinrakennus Brasiliassa on jopa suurempi kuin Japanin rakennus, sillä siinä on lähes 8000 m2:n verran lattiapinta-alaa! Rakennusryhmä sai alkunsa oikeastaan vuonna 1968, jolloin uusi kolmikerroksinen asuinrakennus saatiin valmiiksi. Mutta koska brasilialaisten Valtakunnan saarnaajien määrä kasvoi kahdessa vuodessa yli 13000:lla, lisälaajentaminen oli välttämätöntä.
Sen tähden yritettiin ostaa rakennuksen vieressä olleita kiinteistöjä. Mutta oli vaikeata saada käsiin erästä omistajaa, koska hän asui Brasilian kaukaisella seudulla. Hänen ystävälleen, joka omisti läheisen liikkeen, kerrottiin, että todistajat halusivat tavata kyseisen omistajan. Aika kului, eikä mitään kuulunut, ja niin eräs todistaja meni liikkeeseen tekemään tiedusteluja. Liikkeenpitäjä oli juuri sanonut: ”Ei, en ole saanut häneltä sanaakaan”, kun sisään astui – kiinteistön omistaja! Kaupoista sovittiin.
Niinpä vuoden 1971 lopulla alettiin rakentaa kahta viisikerroksista lisärakennusta. Ostettiin myös viereisellä tontilla sijainnut tehdas, joka sisustettiin uudelleen ja yhdistettiin muihin rakennuksiin. Nämä lisärakennukset tekivät alkuperäisen lattiapinta-alan yli 2 1/2-kertaiseksi.
Noin puolet rakennustöissä olleista 158 työntekijästä oli Jehovan todistajia. Monet heistä halusivat työskennellä hyvin pienellä palkalla. Toiset ottivat vastaan kutsun asua Beetel-kodissa, jolloin he saivat kuukausittain määrärahan, jonka kaikki Beetel-perheen jäsenet saavat. Lisäksi lähiseurakuntien todistajat auttoivat viikonloppuisin rakennuksen puhdistamisessa sisältä ja ulkoa. Rakennuskustannuksissa säästettiin siten monia tuhansia markkoja.
Painaminen alkaa
Rakennus valmistui ja vihittiin maaliskuussa 1973. Pian sen jälkeen toimitettiin Saksasta suuri rotaatiopainokone. Se painaa nykyään noin 700000 portugalinkielistä Vartiotorni- ja Herätkää!-lehteä kuukaudessa. Näiden lehtien levikki on itse asiassa suurempi kuin minkään muun lehden levikki Brasiliassa. Toinen suuri rotaatiopainokone on äskettäin saapunut Saksasta, ja toiveena on, että pian siellä painetaan myös espanjankielistä kirjallisuutta.
Sen lisäksi että lehtiä lähetetään tavanomaisesti postitse, niitä kuljetetaan myös kuorma-autoilla moniin Brasilian 1260 seurakunnasta, joissa on nyt yli 75000 todistajaa. Lehtien tulo oli usein epäsäännöllistä silloin, kun ne lähetettiin Brooklynista. Mutta nyt brasilialaiset voivat saada raamatulliset lehtensä säännöllisemmin.
AUSTRALIA
Uuden painon rakentaminen alkoi Sydneyssä tammikuussa 1972. Se yhdistettiin kahteen muuhun Jehovan todistajien rakennukseen, jotka korjattiin. Tuloksena oli yksi uusi nykyaikainen rakennus, jonka lattiapinta-ala on 4000 m2. Työskentelyala tuli siten noin viisinkertaiseksi entiseen verrattuna!
Todistajat tekivät itse kaiken rakennustyön joitakin erikoistöitä lukuunottamatta. Vapaaehtoisia tuli halukkaasti jopa lähes 2000 kilometrin päästä! Tehtiin järjestelyt neljän rakennuksen purkamiseksi. Niistä saadut rakennusaineet, erityisesti tiilet ja puutavara, käytettiin sitten uuteen rakennukseen, mikä merkitsi valtavaa säästöä.
Painaminen ja sen vaikutus
Neljänkymmenen tonnin painokone saapui pian Japanista. Näin ollen Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden säännöllinen painaminen alkoi vähemmän kuin vuoden kuluttua rakennustöitten alkamisesta! Australiassa painetaan nyt lähes 700000 lehteä kuukaudessa, suurin osa englanniksi. Muutamia tuhansia painetaan myös motun, Melanesian-pidginin ja fidzin kielellä. Australia valmistaa lehtiä kahtakymmentaviittä maata tai saarta varten.
Useimmat englanninkieliset lehdet levitetään Australiassa, ja ne auttavat siellä asuvia yli 23000 todistajaa saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Monet lukevat Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä ja ilmaisevat vastakaikua niiden sisältämälle ”hyvälle uutiselle”. Jehovan todistajain Sydneyn toimistoon saapui esimerkiksi seuraavanlainen kirje maaliskuun 27. päivänä 1973:
”Hyvä herra,
”Olen katolinen nunnaluostarin johtajatar, ja 25 vuoden ajan olen palvellut kirkkoa. Odottaessani tri Baileyn vastaanotolla Macquarie Streetillä tapasin Bondista olevan naisen, joka alkoi puhua minulle. Katsoin, mitä hän luki lääkäriä odottaessaan, ja kysymyksessä oli kolminaisuutta käsittelevä kirjoitus.
”Sitä käsitellään pitkään katolisten nunnien koulutuksessa, ja se on tärkeimpiä oppejamme. Nainen selitti, että hän oli ollut auto-onnettomuudessa ja että hänelle tehtäisiin joitakin kokeita. Hän oli niin vilpitön uskossaan Jumalaan, että tiedän vain harvojen olevan sellaisia nykyään, . . . Lehti jäi häneltä vahingossa, ja minä otin sen ja aloin lukea.
”Olin hämmästynyt, sillä varmastikaan se, mitä olin oppinut 25 vuoden aikana, ei voinut olla väärin. . . .
”Olen nyt lukenut tämän kirjoituksen yhä uudelleen ja varmistautunut tosiasioista. Katsokaahan, haluan palvella Totuuden Jumalaa.
”Kun rukoilen tätä asiaa, koko ruumiini on tietoinen siitä, että kirkossa on ehkä muitakin vikoja. Etsin käsiini teikäläisia ja keskustelen uusista kysymyksistä.
”Ette voi kirjoittaa minulle, koska kuulun karmeliittojen suljettuun nunnakuntaan, mutta minulla on kolmen viikon loma. En vieläkään voi uskoa olevan mahdollista, että havaitsen 25 vuoden kuluttua olevani väärässä, mutta jos olen, niin Jumala on näyttävä minulle tien ulos.
”Kiittäkää tuota naishenkilöä puolestani, jos tunnette hänet.
Vilpittömästi Teidän
(Allekirjoitus), nunnaluostarin johtajatar”
GHANA
Toukokuussa 1972, vähemmän kuin vuoden kuluttua rakentamisen alkamisesta, Jehovan todistajien Akkrassa Ghanassa olevat laajennetut tilat olivat valmiit käyttöön. Näihin tiloihin kuuluu uusi paino.
Jehovan todistajat tekivät itse kaiken rakennustyön. Ammattitaitoiset muurarit, putkimiehet, sähkömiehet, puusepät ja muiden ammattien harjoittajat tarjosivat vapaaehtoisesti palveluksiaan. Eräs todistaja, joka oli rakennusurakoitsija, valvoi koko rakennustyötä maksutta. Joka viikonloppu neljä Jehovan todistajien Akkran ja lähellä sijaitsevan Teman 45 seurakunnasta tuli ilmaiseksi töihin, niin että vapaaehtoisia oli rakennuksella 70–100 henkeä joka lauantai ja sunnuntai. Jos lapsi oli liian nuori jätettäväksi kotiin, äiti sitoi hänet selkäänsä ja suoritti työtään vauvan nukkuessa tyytyväisenä.
Toisen kerroksen valamiseksi kaikki betoni oli kannettava yläkertaan. Betoni pantiin teräksisiin pään päällä kannettaviin astioihin, joiden kunkin tilavuus oli noin 30 litraa. Nämä astiat pantiin sitten naisten pään päälle, ja he kantoivat ne rakennusportaita pitkin ylös toiseen kerrokseen. Koko tuo 330 m2:n alue toisessa kerroksessa valettiin tällä tavoin kolmessa päivässä!
Uusi kirjapaino on omavarainen ja tehokas ja valmistaa lehtiä Ghanan yli 16000 todistajan käyttöön. Ladelmat ja kuvalaatat valmistetaan siellä. Painaminen tapahtuu upouudella sylinteripainokoneella. Sitten taittokone taittaa arkit 24-sivuisiksi lehdiksi. Lehtiä painetaan afrikkalaisilla twin, gan ja even kielillä noin 20000 kappaletta joka kuukausi. Siellä levitetään lisäksi yli 58000 englanninkielistä Englannissa painettua lehteä. Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien levikki on Ghanassa näin ollen paljon suurempi kuin minkään muun aikakauslehden levikki!
NIGERIA
Uusi paino valmistui tänä vuonna myös Lagosiin Nigeriaan. Sen tilat ovat uuden kolmikerroksisen rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tämän uuden rakennuksen toisessa ja kolmannessa kerroksessa on kirjasto, toimistotiloja ja 31 makuuhuonetta. Se on yhdistetty entiseen Beetel-kotiin, ja se kaksinkertaistaa käytettävissä olevat tilat.
Nigerialaiset todistajat maksoivat koko rakennuksen. He tekivät myös kaiken työn mosaiikkikuvioisia lattiapintoja lukuunottamatta. Kokeneet puusepät, rapparit, muurarit sekä metalli- ja sähkömiehet tarjoutuivat palvelukseen ilmaiseksi. Heinäkuusta 1972 maaliskuuhun 1973 työssä oli jatkuvasti 52 todistajan huippumäärä, ja pienempi 16 työntekijän ryhmä teki viimeistelytyöt. Koko urakka oli valmis vähän yli vuodessa, mikä on Nigeriassa hyvin lyhyt aika niin suuren rakennuksen valmistumiselle.
Kirjapaino aloitti toimintansa vuoden 1973 toukokuussa. Painaminen tapahtuu kahdella Saksasta saadulla sylinteripainokoneella. Vartiotornia painetaan kolmella Nigeriassa puhutulla kielellä, jorubaksi, iboksi ja efikiksi, ja Herätkää!-lehteä painetaan jorubaksi. Yhteensä yli 111000 lehteä painetaan kuukaudessa. Lisäksi Englannista tulee joka kuukausi englanninkielisiä lehtiä yli 200000 kappaletta, jotka jaetaan Nigerian 88000 todistajan käyttöön. Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden yhteinen kuukausilevikki on näin ollen suurempi kuin minkään muun aikakauslehden levikki Nigeriassa!
FILIPPIINIT
Toisen maailmansodan jälkeen Jehovan todistajat ovat jatkuvasti laajentaneet tilojaan Filippiineillä, niin että heillä on nyt viiden rakennuksen ryhmä. Suuri kaksikerroksinen kirjapaino ja asuntola valmistuivat viime vuonna. Nämä lisärakennukset kasvattavat käytettävissä olevat tilat yli puolitoistakertaisiksi.
Näiden rakennusten tontti saatiin erityisen alhaisella hinnalla toisen maailmansodan jälkeen. Syynä oli se, että sodan aikana japanilaiset olivat tällä paikalla kiduttaneet filippiiniläisiä saadakseen heiltä tietoja. Tämän poltinmerkin tähden kukaan ei yleensä halunnut ostaa tonttia.
Viime helmikuussa tämä vasta rakennettu kirjapaino alkoi painaa lehtiä kahdeksalla Filippiinien murteella, mikä työ oli aikaisemmin tehty Brooklynissa. Myös saaria varten tarkoitetut englanninkieliset Vartiotorni-ja Herätkää!-lehdet painetaan nyt Filippiineillä. Uusi 40 tonnin rotaatiopainokone hankittiin Japanista tätä työtä varten. Siitä huolimatta että lehtiä painetaan niin monella kielellä, niitä valmistuu kuukaudessa yli 250000 kappaletta. Filippiinien 55000 todistajaa käyttävät niitä Valtakunnan sanoman levittämiseen.
MUUALLA TAPAHTUNUTTA LAAJENTAMISTA
Näiden Vartiotornin maatilan uusien kirjapainojen ja edellä mainittujen kuuden uuden painon lisäksi on viime aikoina tapahtunut muutakin laajentumista. Toisia kirjapainoja on joko laajennettu tai ne on siirretty uusiin tiloihin. Niistä ovat esimerkkinä seuraavat:
Toukokuussa 1973 siirrettiin painokoneet Ranskan Jehovan todistajien kirjapainorakennuksesta Pariisista noin 100 kilometrin päähän Louviersiin rakennettuihin uusiin tiloihin. Vuonna 1972 Etelä-Afrikan painoon tehtiin lisärakennus, joka laajensi tiloja huomattavasti. Ruotsin painoa laajennettiin vuonna 1971, ja siellä valmistuu nykyään paljon yli puoli miljoonaa lehteä kuukaudessa. Myös Suomen painon uusi suuri lisärakennus on valmistumaisillaan. Vuosittain siellä sidotaan yli 200000 kirjaa ja painetaan miljoonia lehtiä.
Jehovan todistajien Wiesbadenissa Saksassa sijaitsevaan kirjapainoon tehtiin vuonna 1972 lisärakennus, ja sinne ostettiin uudet kirjansidontakoneet. Nyt siellä on mahdollista sitoa 30000 kirjaa yhdessä päivässä! Saksan paino valmistaa lisäksi noin kolme miljoonaa lehteä kuukaudessa. Sveitsissä siirryttiin vuonna 1970 pienestä kirjapainosta Bernistä viisikerroksiseen asuntolaan ja kirjapainoon Thuniin. Siellä painaa kaksi suurta rotaatiokonetta joka kuukausi yli kaksi miljoonaa lehteä.
Vuodesta 1955 lähtien Jehovan todistajat ovat lisänneet eri puolilla maailmaa olevien suurten rotaatiopainokoneittensa määrän 9:stä 64:ään! Painotiloja siis on käytettävissä raamatullisen kirjallisuuden kasvavan kysynnän tyydyttämiseksi! Ja Jehovan todistajat käyttävät niitä ahkerasti hyväkseen suorittaakseen työn, jonka Jeesus antoi seuraajiensa tehtäväksi.
Kenelle kuuluu kunnia kaikesta tästä? Samoin kuin apostoli Paavali tunnusti (sen jälkeen kun hän ja Apollos olivat suorittaneet saarnaamistyönsä), että ’Jumala antaa kasvun’, samoin nykyajan kristityt Jehovan todistajatkin antavat Jehova Jumalalle kaiken kunnian Hänen valtakuntansa hyvän uutisen saarnaamisen edistämisestä. – 1. Kor. 3:5–7.
Entä sinä henkilökohtaisesti?
On siis ilmeistä, että nykyisessä uskonnollisessa tilanteessa on kaksi puolta. Kuten monien kristikunnan uskontojen sekä jäsenet että johtajat myöntävät, heidän kirkkonsa ovat vakavan rappeutumisen tilassa.
Samanaikaisesti työ, jota Jeesus ennusti opetuslastensa tekevän, kukoistaa paremmin kuin koskaan aikaisemmin historian kuluessa. Kuten tosiasiat osoittavat, tätä työtä suorittavat kristityt Jehovan todistajat. Heidän uskomansa asiat ja saarnaamansa sanoman on Jumala merkityttänyt muistiin Raamattuun. Tuo hyvä uutinen on antanut satojen tuhansien vilpittömien ihmisten elämälle todellisen tarkoituksen; se on tuonut heidät puhdasta elämää viettävien ihmisten pariin, jotka todella välittävät lähimmäisistään, ja se on antanut heille varman tulevaisuuden toivon.
Jehovan todistajat jakavat mielellään tuon tiedon sinunkin kanssasi. Olet tervetullut kokouksiin heidän valtakunnansaleihinsa. He tutkivat myös mielellään sinun kanssasi Raamattua ilmaiseksi omassa kodissasi. Kirjoita vain tämän lehden julkaisijoille tai tee halusi tiettäväksi paikkakuntasi Jehovan todistajille.
[Kuva s. 11]
Vuonna 1972 Jehovan todistajat rakensivat uuden suuren painon ja vapaaehtoisten työntekijöitten asuntolan Numazuun Japaniin
[Kuva s. 12]
Täällä Brasiliassa painetaan nyt joka kuukausi 700000 ”Vartiotorni”- ja ”Herätkää!”-lehteä portugalin kielellä
[Kuva s. 13]
Australiassa painetaan lehtiä kahtakymmentä viittä maata tai saarta varten
[Kuva s. 14]
Ghanassa on valmistunut uusi kirjapaino raamatullisen kirjallisuuden painamista varten; tässä sekä miehet että naiset, jotka ovat kaikki vapaaehtoisia, osallistuvat betonin valamiseen
[Kuva s. 15]
Nigeriassa lähetetään joka kuukausi yli 300000 ”Vartiotorni”- ja ”Herätkää!”-lehteä yleisölle levitettäväksi