Mihin Yhdistyneet Kansakunnat on menossa?

JOKA vuosi lokakuun 24. päivänä Yhdistyneet Kansakunnat viettää vuosipäiväänsä. Tuona päivänä pidetään erikoiskonsertti sen yleiskokouksen istuntosalissa. Yksi sävellys, joka toisinaan esitetään, on Beethovenin yhdeksännen sinfonian mahtava kuoro-osa. Ilmeisesti tämän sävellyksen ihmisen veljeyttä käsittelevien sanojen ajatellaan olevan Yhdistyneiden Kansakuntien hengen ja tarkoituksen mukaiset.

Näemmekö kuitenkaan nyt, YK:n olemassaolon 26 vuoden jälkeen, sen jäsenmaiden noudattavan käytännössä sanoja ”kaikki ihmiset tulevat veljiksi”, kuten niin liikuttavasti on laulettu? Onko tuo yleiskokouksen istuntosali, missä tämä jalo ilmaisu laulettiin, ollut suuren ykseyden näyttämönä YK:n monien kokousten aikana?

Viime vuosina maailma on päinvastoin nähnyt joitakin hyvin myrskyisiä istuntoja YK:n mahtavissa rakennuksissa Manhattanin keskikaupungilla New Yorkissa. Tämä on saanut yhä useammat ajattelevat ihmiset suhtautumaan epäillen YK:n tulevaisuuteen. He ovat päässeet harhakuvitelmistaan sen suhteen. Ehkä sinä olet yksi heistä.

Toisaalta on joitakuita, joiden mielestä YK:ta vaivaavat ongelmat voitaisiin voittaa, jos siinä tehtäisiin muutoksia. Mitä sinä arvelet?

Auttavatko muutokset?

Cyrus R. Vance, Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Pariisin rauhanneuvotteluissa, sanoi hiljattain: ”Me olemme ehdottomasti astumassa uuteen vaiheeseen Yhdistyneiden Kansakuntien historiassa. Nyt on ehdottoman kriittinen aika yrittää tehdä järjestöstä sellainen kuin sen täytyy olla, jos halutaan, että maailmasta tulisi sellainen kuin sen pitäisi olla.”

Ovatko muutokset YK:ssa vastaus? Ajatelkaamme sitä muutosta, joka tehtiin Korean sodan aikana 1950-luvun alussa. Silloin hyväksyttiin päätös, jonka mukaan kaksi kolmannesta yleiskokouksen äänistä riitti kumoamaan vaikutusvaltaisen turvallisuusneuvoston yhden jäsenen veto-oikeuden käytön. Tämän menettelytavan muutoksen uskottiin tukahduttavan turvallisuusneuvoston jonkin jäsenen minkä tahansa yrityksen estää Yhdistyneiden Kansakuntien ponnisteluja rauhan rakentamiseksi.

Todellisuudessa tämä muutos ei ollut riittävän jyrkkä, kuten myöhempi historia on todistanut. Kriisitilanteessa havaittiin, että tavallisesti ei voitu saada kokoon kahta kolmasosaa äänistä veto-oikeuden käytön kumoamiseksi. Turvallisuusneuvoston suurvaltajäsenet pystyvät vaikuttamaan paljon siihen, miten yleiskokouksen jäsenet äänestävät.

Turvallisuusneuvostossa esitetty veto ehkäisi äskettäisen Intian ja Pakistanin välisen kriisin ratkaisemisyritykset. Sen johdosta Pakistanin ulkoministeri huudahti neuvoston istunnon aikana: ”Veto-oikeus on tehnyt tyhjäksi yrityksemme. Pystyttäkäämme muistomerkki veto-oikeudelle. Pystyttäkäämme muistomerkki voimattomuudelle ja kykenemättömyydelle.”

Onko mitään toivoa todellisten muutosten tekemisestä YK:n toiminnan tehostamiseksi? Mitä kulunut historia osoittaa? Washingtonissa (D.C.) ilmestyvässä julkaisussa Human Events varoitettiin vuonna 1966 eräässä pääkirjoituksessa, että ”vain jyrkkä uudistus pelastaa” Yhdistyneet Kansakunnat vuonna 1939 toimintansa lopettaneen ”Kansainliiton kohtalolta”. Vuonna 1970 kuului yhä tuo vaatimus, sillä New York Times -lehti julkaisi kirjoituksen nimeltä ”Vaatimus YK:n uudistamiseksi”. Se pyysi harkitsemaan, ”miten [Yhdistyneet Kansakunnat] voidaan parhaiten purkaa ja järjestää uudelleen”.

Saman sanomalehden esittämät huomautukset YK:n 26. istuntokauden lopulla viime joulukuussa eivät myöskään olleet kovin toiveikkaat. ”Istuntokauden päättyessä kukaan ei voinut rehellisesti sanoa, että oli luotu lupaava uusi alku. . . . Uskottiin vahvasti, että Yhdistyneet Kansakunnat hoitaisi edelleen, kuten menneisyydessäkin, ahkerasti toissijaisia kiistakysymyksiä, mutta suurten kiistakysymysten suhteen se olisi voimaton suurvaltojen toiminnan tai välinpitämättömyyden vuoksi.”

Miksei tehdä merkityksellisempiä muutoksia? Yhdysvaltain entinen YK:n suurlähettiläs J. Russell Wiggins vastaa: ”Järjestelmän muuttamisyritykset loisivat vielä suurempia ongelmia.” Ilmeisesti Yhdistyneiden Kansakuntien toiminta ei tule tehostumaan. Monien mielestä järjestö sen sijaan näyttää olevan menossa kohti hajoamista.

Entä sen saavutukset?

Erikoispalvelusten alalla Yhdistyneiden Kansakuntien osuus on melko huomattava. Näihin kuuluvat mm. koulutus, terveydenhoito, köyhien auttaminen, maanviljelyksen ja teollisuuden kehittäminen.

Mutta maailman suuriin ongelmiin verrattuna nämä saavutukset jäävät merkityksettömiksi. Köyhyyteen, sairauksiin ja nälkään on ehkä käyty käsiksi, mutta niitä ei ole lähimainkaan kukistettu. Saturday Review -lehti valitti vuonna 1965, että YK:lla ”on vaikeuksia rakentaa silta vallihaudan yli, joka erottaa kansat, ’joilla on’, kansoista, ’joilla ei ole’. Surullista kyllä tuo vallihauta laajenee päivä päivältä.” Ja jos kertaat viime vuoden sanomalehtiuutisia nälänhädästä, köyhyydestä ja sairauksista, jotka ahdistavat Intiaa, Pakistania ja joitakin Afrikan maita, niin voisit sanoa, ettei tuon vallihaudan yli ole vieläkään rakennettu siltaa.

Jotkut sanovat YK:n suureksi saavutukseksi sitä, että se on estänyt suursodan syttymisen. Se johtuu siitä, että YK:ssa on paikka, jossa asioita voidaan selvittää. Ja kuten Winston Churchill kerran sanoi: ”Jaarittelu on parempi kuin sota.” Vaikka tämä saattaisi kuulostaa järkevältä, entinen pääsihteeri U Thant varoitti kerran, että Yhdistyneistä Kansakunnista oli tulossa ”pelkästään julkisen väittelyn foorumi eikä mikään muu”.

Realistinen katsahdus maailman historiaan YK:n olemassaolon menneiden 26 vuoden aikana osoittaa, että aivan liian usein oli aikoja, jolloin ajateltiin, että sota oli väittelyä parempi ja tehokkaampi. YK:n jäsenmaat marssivat maailman eri osissa taistelukentälle eivätkä neuvottelupöydän ääreen. Itse asiassa Yhdistyneiden Kansakuntien syntymävuodesta 1945 lähtien arvioidaan käydyn suunnilleen 55 sotaa, mm. kolmanneksi suurin sota Yhdysvaltain historiassa.

Selventävää on myös se, että siitä lähtien erään tietolähteen mukaan on eri puolilla maailmaa tapahtunut yli 300 vallankumousta, kansannousua, vallankaappausta, kapinaa ja kapinayritystä. Tarvitaan siis paljon enemmän kuin vain keskustelemista.

Miten tehokkaita ovat sen istunnot?

Kanadan ulkoasiainministeri Mitchell Sharp valitti sitä suunnatonta puhetulvaa joka jatkuu YK:ssa. Hän sanoi järjestön hukkuvan sanamereen.

Kanadan entinen pääministeri Lester Pearson oli samaa mieltä ja lisäsi, että Yhdistyneet Kansakunnat ”tukehtuu omiin asiakirjoihinsa”. Kuulostaako tämä siltä kuin istunnot olisivat tehokkaita?

Se, miten kaikki tämä voi estää kriisin ratkaisuyrityksiä, kävi ilmi Intian ja Pakistanin välisen sodan käsittelemistä varten pidetyissä istunnoissa. Pakistanin valtuutettu Zulfikar Ali Bhutto sanoi: ”Pelkäänpä, että turvallisuusneuvosto on kunnostautunut jarruttamisen taidossa. Jonkin verran kyynisenä seurasin eilen, kun kokonainen tunti tuhlattiin sen ratkaisemiseksi, olisivatko jäsenet valmiita kokoontumaan kello 9.30 tai vaatisiko nukkuminen ja aamiainen, että he kokoontuisivat kello 11.” Sinä aikana satoja ihmisiä kuoli sodassa.

Hieman toista viikkoa aikaisemmin puhkesi kiivas väittely, jonka vuoksi YK:n kokousta oli siirrettävä tuonnemmaksi. Eräs valtuutettu huusi ja pui nyrkkiään uhkaavasti alipääsihteerille ja vaati oikeutta puhua ennen erästä toista valtuutettua, jonka oli määrä esittää raportti. Heidät oli saatettava erilleen ennen kuin iskuja olisi alkanut sadella. Varmastikaan tällaiset tapaukset eivät herätä kunnioitusta ja luottamusta tähän maailmanjärjestöön.

Taloudellisia vaikeuksia

Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1971 talousarvio oli noin 950 miljoonaa dollaria (noin 3,9 miljardia markkaa). Mutta se ei kyennyt suoriutumaan menoistaan. Erään raportin mukaan tämä maailmanjärjestö on velkaa 189 miljoonaa dollaria (noin 780 miljoonaa markkaa). Nyt kun kansallinen Kiina on karkotettu siitä, tilanne ei ole parantunut, sillä sijaan tulleet Kiinan kommunistit eivät todennäköisesti maksa sen 30 miljoonan dollarin (noin 123 miljoonan markan) velkaa. Lisäksi sen 132 jäsenmaan keskuudessa lisääntyy maksuosuutensa suorittamatta jättävien ja hitaasti maksavien määrä.

YK:n on viime aikoina täytynyt toisinaan ottaa lainaa vapaaehtoisten avustusten rahastosta ja erikoistileiltä henkilökunnan palkkojen maksamista varten. Taloudellisia ongelmia pahentavat ne maat, jotka kieltäytyvät maksamasta joistakin toimenpiteistä, joita ne eivät ole hyväksyneet. Nämä maat eivät ajattele olevansa velvollisia tukemaan taloudellisesti sellaista, mitä vastaan ne äänestivät. Jos nämä rahaongelmat jatkuvat, niin YK on menossa kohti taloudellista katastrofia.

Mihin se todellisuudessa on menossa?

Tilanne, jossa Yhdistyneet Kansakunnat nykyään on, on synkkä. Sen toiminnan tehostumisesta on heikkoja toiveita. Eräs kirjoittaja huomauttikin: ”Niin kauan kuin YK muodostuu ihmisistä, joilla on ihmismielen synnynnäiset rajoitukset, se puhuu rauhasta ja valmistautuu sotaan.”

Edesmennyt Adlai Stevenson kuvaili ongelmaa seuraavasti: ”Keskeinen kysymys koskee sitä, tietääkö tämän maan päällä elävien ihmisten suurenmoisen erilainen ja lahjakas edustajakokous todella, miten hoitaa sivilisaatiota.” Vastaus on ilmeisesti kielteinen.

Miksi on näin? Koska Jehova Jumala ei luonut ihmiselle kykyä hallita lajiaan. Ihminen tarvitsee Jumalaa tekemään sen hänen puolestaan. Siksi ihmisen hallitsemisyritykset johtavat niin moniin vaikeuksiin. Ja tämä auttaa myös meitä ymmärtämään, mihin YK on todellisuudessa menossa ja miksi!

Jumalan silmissä YK edustaa tämän maailman toimenpidettä, joka uhmaa häntä ja hänen tätä maata hallitsemaan perustamaansa taivaallista hallitusta, hänen Kristuksen hallitsemaa valtakuntaansa. YK yrittää siten tehdä sitä, minkä Jumala yksin voi tehdä ja tulee tekemään, nimittäin aikaansaamaan tosi veljeyden, pysyvän rauhan ja turvallisuuden maan päälle. Koska YK uhmaa häntä, se on menossa kohti tuhoa hänen käsissään. – Matt. 24:15; Ilm. 17:8–11.

Mitä sinä teet? Mihin panet luottamuksesi? Ratkaisuusi liittyy elämäsi.