Job – esimerkki jumalisesta käytöksestä

’SILLÄ miehellä on Jobin kärsivällisyys.’ Tällaisen ilmauksen kuuleminen ei ole harvinaista nykyäänkään. Raamatun kertomus Jobista tunnetaan kautta maailman ja syystä. Jumala sanoi Jobista: ”Ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa.” (Job 1:8; 2:3) Raamatun kuvaus Jobista esittää jäljittelemisen arvoisen esimerkin jumalisesta käytöksestä.

Job asui Uusissa, ilmeisesti Pohjois-Arabiassa sijainneella alueella. Monet kohdat Jobin kirjassa viittaavat siihen, että hän eli patriarkaalisena aikana, mahdollisesti Israelin ollessa Egyptin orjuudessa. Jobin elinoloista kerrotaan: ”Hänelle syntyi seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita. Tämä mies oli kaikista Idän miehistä mahtavin.” – Job 1:1–3.

Jobin nuhteettoman ja rehellisen käytöksen takana olivat puhtaat ajatukset, vaikuttimet ja halut. ”Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa”, sanoi Job. ”Kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen!” (Job 31:1) Koska patriarkka rakasti syvästi omaa vaimoaan, hän ei voinut ajatellakaan ’väijyvänsä lähimmäisensä ovella’ tehdäkseen aviorikoksen hänen vaimonsa kanssa. (Job 31:9–12) Vaikka Job oli tavattoman varakas, hän ei pannut luottamustaan rikkauksiin. (Job 31:24, 25) Uskollisuus Jumalaa kohtaan ei jättänyt hänen sydämeensä sijaa epäjumaliselle auringon, kuun ja muiden taivaankappaleitten palvonnalle, mikä oli yleistä noihin aikoihin. – Job 31:26–28.

”MINÄ . . . PELASTIN KURJAN”

Yhtenä niistä vanhimmista, jotka istuivat kaupungin portissa huolehtimassa kansalaisten asioista, Job oli moitteeton. Hän sanoo:

”Minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut. Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan. Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka. Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin. Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.” – Job 29:12, 13, 15–17.

Näin ollen Job ilmaisi samanlaista hyväntahtoisuutta ollessaan tekemisissä yksilöiden kanssa. Hän kohteli huonekunnassaan olevia palvelijoita ihmisystävällisesti. (Job 31:13–15) Köyhät, lesket, orvot ja ne, jotka olivat menehtymässä elämän välttämättömyyksien puutteeseen, saivat Jobilta voimakasta tukea. (Job 31:16–21) Job ei kostanut eikä toivonut pahaa niille, jotka kohtelivat häntä vihamielisesti. – Job 31:29, 30.

Job on erityisen huomattava vielä yhdestä jumalisesta ominaisuudesta. Raamatunkirjoittaja Jaakob mainitsee sen sanoessaan: ”Me sanomme onnellisiksi niitä, jotka ovat kestäneet. Olette kuulleet Jobin kestävyydestä.” (Jaak. 5:11) Miten Job osoitti olevansa esimerkki jumalisesta kestävyydestä?

ONNETTOMUUS KOHTAA

Saamatta mitään varoitusta ennakolta Job joutui onnettomuuksien saartamaksi. Ne vyöryivät hänen päälleen kuin aalto aallon jälkeen. Patriarkka ei kyennyt toipumaan yhdestä onnettomuudesta, kun jo toinen iski. Hän menetti perä perään karjansa, aasintammansa, lampaansa ja kamelinsa sabalaisille, salamoille ja kaldealaisille. (Job 1:13–17) Sitten tuli tieto, että kaikki hänen poikansa ja tyttärensä olivat saaneet surmansa. – Job 1:18, 19.

Miltä sinusta tuntuisi, jos samanlaiset onnettomuudet kohtaisivat sinua toinen toisensa perään? Jobin suhtautumistapa on todella kiitettävä. Sen sijaan että hän olisi tullut katkeraksi Jumalaa kohtaan, hän huudahti: ”Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi.” – Job 1:21.

Mutta Jobin oli kestettävä vielä lisää vaikeuksia. Seuraavaksi häneen tuli ”pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.” (Job 2:7, 8) Tämä äärimmäinen masentuneisuus johtui ylenmääräisestä kärsimisestä ja murheesta. Viitatessaan sairautensa inhottavaan luonteeseen Job huudahti: ”Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.” – Job 7:4, 5.

OTAMMEKO VASTAAN VAIN HYVÄÄ?

Ihmiset, jotka aikaisemmin ihailivat Jobia, alkoivat kääntyä hänestä pois, he hylkäsivät hänet tyystin. ”Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.” (Job 19:15) Vaimostaan ja veljistään Job sanoi: ”Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.” – Job 19:17.

Rikolliset ja hylkiötkin herjasivat Jobia. Job ilmaisi, kuinka suuri vastakohta oli hänen aikaisempi vaurauden tilansa, kun hän sanoi: ”Minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa. Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin. Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut; he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.” – Job 29:25; 30:1, 9, 10.

Jobin kärsimykset tulivat niin ankariksi, että hän huusi kuolemaa vapautuakseen kärsimyksestä. ”Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan [hautaan], piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!” huudahti hän. – Job 14:13.

Jobin vaimo jopa sanoi: ”Kiroa Jumala ja kuole.” (Job 2:9) Mutta Job ei edes äärimmäisen kivun ja tuskan vallassa turvautunut sellaiseen, mikä saattoi näyttää ’helpolta ulospääsytieltä’. Sen sijaan hän vastasi vaimolleen: ”Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?” – Job 2:10.

Raamatun kertomuksen mukaan Saatana Panettelija aiheutti kaikki nämä onnettomuudet Jobille Jumalan sallinnalla. Saatana väitti, että Jobin syvä kunnioitus Jumalaa kohtaan johtui pelkästään aineellisen omaisuuden rakastamisesta. Panettelija väitti, että jos Jumala ’ojentaisi kätensä’ Jobia vastaan saattamalla hänet epämiellyttäviin olosuhteisiin, niin Job ’kiroaisi Jumalaa vasten kasvoja’. (Job 1:11; 2:4, 5) Mutta Panettelija osoittautui tässä valehtelijaksi.

”KURJIEN LOHDUTTAJIEN” KESTÄMINEN

Jobin kestävyyskoe oli tuleva yhä suuremmaksi. Hänen luokseen tuli kolme ystävää, teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar. Näennäisesti he tulivat ”surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä”. (Job 2:11) Mutta vierailu osoittautui kaikkea muuta kuin lohduttavaksi. Nämä ystävät väittivät itsepintaisesti, että Jobin sairaus oli rangaistus Jumalalta hänen tekemiensä vakavien syntien vuoksi. (Job 4:7–9; 8:11–19; 20:4–29; 22:7–11) Elifaan, Bildadin ja Soofarin mielestä ihmisen olosuhteet, olivatpa ne ilmaus menestyksestä tai epäonnesta, osoittivat kyseisen henkilön moraalisen arvon. He olivat vakuuttuneita siitä, että Jobin sairaus oli todistus hänen tuomittavasta käytöksestään, ja vaativat häntä katumaan.

Job ei saanut mitään lohdutusta heidän vääristä syytöksistään. ”Olen kuullut paljon tällaista”, hän huudahti. ”Te olette kaikki hankalia lohduttajia! . . . Jospa sielunne olisi siellä, missä minun sieluni on, niin loistaisinko sanoilla teitä vastaan ja nyökyttelisinkö päätäni teitä vastaan? Vahvistaisin teitä suuni sanoilla.” – Job 16:2, 4, 5, UM.

Uskollinen patriarkka hylkäsi suorasukaisesti sellaisen näkemyksen, että vanhurskaat elävät aina vauraudessa ja hyvissä oloissa, kun taas pahat kärsivät jatkuvasti puutetta ja sairautta. Hän kysyi: ”Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua? Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla. Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa. Hänen [jumalattoman] sonninsa polkee eikä turhaan, hänen lehmänsä poikii eikä kesken.” – Job 21:7–10; ks. myös jakeita 29–31 ja Psalmia 73:1–14.

Koska patriarkka Job ei tiennyt Panettelijan väitteestä, että Job kiroaisi Jumalan onnettomuuden kohdatessa, hän joutui ymmälle olosuhteiden äkillisen muuttumisen vuoksi. Niinpä Job toisinaan oli liiaksi huolissaan oman nuhteettomuutensa kunniaan saattamisesta. Esimerkiksi Job huudahti kiihtyneenä:

”Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa, minä sanon Jumalalle: ’Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille. Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?”’ (Job 10:1–3) ”Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa. Katso, minä huudan: ’Väkivaltaa!’ enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta. Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.” – Job 19:6–8.

Tällaisten lausuntojen ei kuitenkaan pitäisi saada ketään ajattelemaan, ettei Job enää luottanut siihen, että Jumala kohtelisi ihmisiä vanhurskaasti. Päinvastoin hän uskoi lujasti siihen, että vaikka jumalaton usein menestyisikin jonkin aikaa samalla kun vanhurskaat kärsisivät, Jumala lopulta korjaisi tilanteen. ’Jumalan varaamasta jumalattoman ihmisen osasta’ Job selitti: ”Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi. Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä. Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea, kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.” – Job 27:13–17.

Job ei koskaan hyväksynyt ystäviensä järkeilyä, jonka mukaan kärsiminen on varma merkki Jumalan epäsuosiosta. Eikä hän koskaan ollut samaa mieltä Elifaan vakuuttelun kanssa, jonka mukaan Jumala ei luota palvelijoihinsa, ei enkeleihin eikä ihmisiin. (Job 4:18, 19) Job sen sijaan väitti, että Jumala tiesi hänet nuhteettomaksi mieheksi ja toimisi hänen puolestaan vapauttamalla hänet niistä kurjista olosuhteista, joihin hän oli joutunut. – Job 16:18, 19; 19:23–27.

OTTAA VASTAAN OIKAISUN

Tosiasia oli, että Job oli tullut liian huolestuneeksi oman vanhurskautensa todistamisesta. Raamatun kertomus sanoo, että ”buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua”, vihastui Jobiin, ”koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana”. (Job 32:2) Elihu ojensi Jobia esittäen oman näkemyksensä, että ”Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta”. (Job 34:12) Elihun puheen jälkeen Jehova itse ”vastasi Jobille tuulispäästä”. (Job 38:1) Sekä Elihu että ennen kaikkea Jehova osoittivat, että todistus Jumalan kätten töistä ja se, että hän valvoo koko luomakuntaa, ylittää suuresti ihmisen käsityskyvyn.

Tämä vaikutti Jobiin niin, että hän päätteli puhuneensa ymmärtämättä täysin Jumalan häneen kohdistamia toimenpiteitä. ”Katso, minä olen siihen liian halpa”, julisti Job. ”Mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni; kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee.” (Job 39:37, 38) Kun Jehova oli tehnyt Jobille kysymyksiä omasta mittaamattomasta viisaudestaan, joka ilmenee eläinkunnassa, Job huudahti: ”Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa.” – Job 42:2, 5, 6.

Palkaksi Jobin kestävyydestä Jehova antoi hänelle takaisin terveyden, siunasi häntä kaksi kertaa suuremmalla omaisuudella kuin hänellä oli aikaisemmin ollut ja antoi hänen vielä elää 140 vuotta. ”Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä [tyydytyksen, UM] saaneena.” – Job 42:10, 16, 17.

Job on erinomainen esimerkki Jumalan palvojille nykyään. Hän läpäisi ankaran tulikokeen tietämättä silloin itse syytä siihen, mutta ei tullut katkeraksi Jumalaa kohtaan. Vaikkei hän ymmärtänytkään, miksi hänen täytyi kärsiä, hän oppi tajuamaan, että mitä tahansa Jumala salliikin, sillä täytyy olla jokin hyödyllinen tarkoitus.

Etkö olekin samaa mieltä siitä, että Jobin kirjalla on paljon arvokasta tarjottavana Jumalan palvojille nykyään? Miksi et siis järjestäisi ensi tilassa aikaa sen huolelliseen läpi lukemiseen?