Valinnanvapautta puolustava päätös

ITSE koko kaikkeuden loistavin Persoona tunnustaa vapauden tehdä tietoon perustuva valinta. Hän on Luojamme. Koska hänellä on rajattomasti tietoa ihmisen tarpeista, hän opettaa, varoittaa ja opastaa auliisti, niin että voimme toimia viisaasti. Hän ei kuitenkaan väheksy tahdonvapautta, jonka hän antoi älyllisille luomuksilleen. Hänen profeettansa Mooses kuvasi hänen näkemystään: ”Olen pannut eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen; ja sinun on valittava elämä, jotta pysyisit elossa, sinä ja jälkeläisesi.” (5. Mooseksen kirja 30:19.)

Tämä periaate ulottuu lääketieteeseenkin. Tietoon perustuvan valinnan tai suostumuksen käsite on pikkuhiljaa saamassa hyväksyntää Japanissa ja muissa maissa, missä se ei aiemmin ole ollut kovin yleinen. Tri Michitaro Nakamura esitti tietoon perustuvasta suostumuksesta seuraavan kuvauksen: ”Kyse on siitä, että lääkäri kertoo potilaalle helppotajuisesti sairaudesta, ennusteesta, hoidosta ja mahdollisista sivuvaikutuksista sekä kunnioittaa potilaan oikeutta päättää omasta hoidostaan.” (Nihon Ijishinpo.)

Japanilaiset lääkärit ovat vuosien ajan esittäneet erilaisia syitä, joiden perusteella he ovat vastustaneet potilaiden hoitamista tällä tavoin, ja tuomioistuimet ovat olleet taipuvaisia mukautumaan vallitsevaan hoitokäytäntöön. Siksi asiassa saavutettiin virstanpylväs, kun Tokion ylioikeuden ylituomari Takeo Inaba antoi 9. helmikuuta 1998 tietoon perustuvaa valintaa puolustavan päätöksen. Millainen tuo päätös oli, ja mikä riita-asia toi jutun oikeussaleihin?

Heinäkuussa 1992 Jehovan todistajiin kuuluva 63-vuotias Misae Takeda tuli hoitoon Tokion yliopistolliseen sairaalaan. Hänellä oli diagnosoitu pahanlaatuinen maksakasvain, ja hänet piti leikata. Koska hän halusi ehdottomasti noudattaa veren väärinkäyttöä koskevaa Raamatun kieltoa, hän esitti lääkäreilleen selvästi halunsa saada ainoastaan veretöntä hoitoa (1. Mooseksen kirja 9:3, 4; Apostolien teot 15:29). Lääkärit ottivat vastaan vastuusta vapauttamista koskevan dokumentin, joka vapautti heidät ja sairaalan kaikesta vastuusta hänen päätöksensä seurauksiin nähden. He vakuuttivat hänelle mukautuvansa hänen toivomuksiinsa.

Leikkauksen jälkeen, kun Misae oli vielä rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena, hänelle tehtiin kuitenkin verensiirto – täysin vastoin hänen selvästi ilmaistuja toivomuksiaan. Yritykset pitää luvaton siirto salassa paljastuivat, kun eräs sairaalan työntekijä ilmeisesti kertoi asiasta uutistoimittajalle. Misae, vilpitön kristitty nainen, oli ymmärrettävästi järkyttynyt saatuaan tietää luvattomasta verensiirrosta. Hän oli luottanut hoitohenkilöstöön ja uskonut, että he pitäisivät sanansa ja kunnioittaisivat hänen uskonnollista vakaumustaan. Koska tämä lääkärin ja potilaan välisen suhteen karkea loukkaus aiheutti hänelle suurta tuskaa ja hän toivoi, että siitä tulisi ennakkotapaus, joka säästäisi muut samanlaiselta hoidolta, hän vei asian oikeuteen.

Yleinen järjestys ja moraali

Kolme tuomaria käsitteli jutun Tokion aluetuomioistuimessa ja ratkaisi asian lääkäreiden hyväksi ja täten vastoin oikeutta tietoon perustuvaan suostumukseen. Päätöksessään, joka annettiin 12. maaliskuuta 1997, he sanoivat, että yritys tehdä sopimus ehdottoman verettömästä hoidosta oli aina mitätön. He perustelivat näkemystään sillä, että kojo ryozokuaa eli sosiaalisia normeja loukattaisiin, jos lääkäri nimenomaisesti suostuisi pidättymään veren antamisesta kriittisessäkin tilanteessa. Heidän mielestään lääkärin tärkein velvollisuus on pelastaa ihmishenkiä parhaan kykynsä mukaan, joten sellainen sopimus olisi mitätön alun alkaenkin, riippumatta potilaan uskonnollisesta vakaumuksesta. He päättivät, että lääkärin asiantunteva mielipide oli viime kädessä tärkeämpi kuin hoitoa koskevat pyynnöt, joita potilas saattaisi esittää etukäteen.

Lisäksi tuomarit sanoivat, että vaikka lääkärin odotetaan kertovan ehdotetun leikkauksen kulusta, vaikutuksista ja riskeistä, hän samoista syistä ”voisi jättää sanomatta, aikooko hän antaa verta vai ei”. Heidän päätöksensä kuului: ”Sitä ei voida määritellä laittomaksi eikä sopimattomaksi, että vastaajana olevat lääkärit ymmärsivät kantajan toivomukset kieltäytyä verensiirroista kaikissa olosuhteissa ja toimivat ikään kuin he kunnioittaisivat hänen toivomuksiaan, minkä perusteella kantaja suostui kyseiseen leikkaukseen.” Ajatus oli se, että potilas olisi voinut kieltäytyä leikkauksesta ja lähteä sairaalasta, jos lääkärit olisivat toimineet toisin.

Oikeuden päätös järkytti ja tyrmistytti niitä, jotka kannattavat tietoon perustuvaa suostumusta. Käsitellessään Takedan jutun päätöstä ja sen merkitystä tietoon perustuvan suostumuksen käsitteelle Japanissa professori Takao Yamada, siviilioikeuden johtava asiantuntija, kirjoitti: ”Ellei tämän päätöksen taustalla olevaan ajattelutapaan puututa, verensiirroista kieltäytymisestä ja tietoon perustuvaa suostumusta koskevasta oikeusperiaatteesta tulee kuin tuulessa lepattava liekki.” (Lakitieteen julkaisu Hogaku Kyoshitsu.) Hän tuomitsi vastoin tahtoa annetun verensiirron voimakkain sanoin ”luottamuksen törkeäksi pettämiseksi, joka vastaa yllätyshyökkäystä”. Professori Yamada lisäsi, että sellaista luottamuksen tuhoavaa toimintaa ei tulisi ”koskaan sallia”.

Vaatimattomuutensa vuoksi Misaen oli vaikea seisoa yhtäkkiä julkisuuden valokeilassa. Mutta kun hän tajusi, että hän voisi puolustaa Jehovan nimeä ja veren pyhyyttä koskevia vanhurskaita normeja, hän päätti tehdä oman osansa. Hän kirjoitti asianajajalleen: ”Olen pelkkää tomua, tuskin sitäkään. Miksihän minunlaistani epäpätevää ihmistä käytetään? Mutta kun pyrin tekemään juuri niin kuin Jehova – hän joka voi saada kivet huutamaan – sanoo, hän antaa minulle voimaa.” (Matteus 10:18; Luukas 19:40.) Todistajanaitiossa oikeudessa hän kuvaili ääni väristen sitä tuskaa, jota petos oli hänelle tuottanut. ”Tunsin, että minulle oli tehty väkivaltaa, niin kuin naiselle joka on raiskattu.” Hänen todistajanlausuntonsa ei jättänyt montaa silmää kuivaksi oikeussalissa tuona päivänä.

Yllättävää kannustusta

Aluetuomioistuimen päätöksestä valitettiin heti ylioikeuteen. Käsittely alkoi tässä muutoksenhakutuomioistuimessa heinäkuussa 1997, ja kalpeaksi käynyt mutta päättäväinen Misae ilmaantui paikalle pyörätuolissa. Syöpä oli uusiutunut, ja hänen kuntonsa oli heikkenemässä. Häntä rohkaisi suuresti, kun ylituomari – poikkeuksellisesti – teki oikeuden valitseman linjan heti selväksi. Hän ilmoitti, että muutoksenhakutuomioistuin ei yhtynyt alioikeuden päätökseen, jonka mukaan lääkärillä oli oikeus sivuuttaa potilaan toivomukset ja toimia niin, että hän ikään kuin aikoi mukautua toivomuksiin mutta olikin salassa päättänyt tehdä jotain muuta. Ylituomari sanoi, että tuomioistuin ei lääketieteen alueella kannattaisi holhoavaa eettistä ohjetta ”Shirashimu bekarazu, yorashimu beshi”,b joka tarkoittaa ”pidä heidät tietämättöminä ja riippuvaisina”. Misae sanoi myöhemmin: ”Olen hyvin iloinen tuomarin reiluista sanoista, jotka eroavat täysin aluetuomioistuimen aiemmasta päätöksestä.” Hän lisäsi: ”Juuri tätä olen rukoillut Jehovalta.”

Misae kuoli seuraavassa kuussa rakastavan perheen sekä hoitohenkilöstön ympäröimänä eräässä toisessa sairaalassa, jossa hänen vilpitöntä vakaumustaan ymmärrettiin ja kunnioitettiin. Vaikka hänen poikansa Masami ja muut perheenjäsenet surivat hänen poismenoaan hyvin paljon, he olivat päättäneet viedä asian loppuun saakka hänen toivomustensa mukaisesti.

Päätös

Vihdoin 9. helmikuuta 1998 ylioikeuden kolme tuomaria antoivat päätöksensä, jolla alemman oikeuden päätös kumottiin. Pieni oikeussali oli täynnä toimittajia, akateemisia henkilöitä ja muita, jotka olivat uskollisesti seuranneet oikeudenkäyntiä. Tärkeimmät sanomalehdet ja televisioasemat ilmoittivat päätöksestä muun muassa seuraavin otsikoin: ”Oikeusistuin: potilaat voivat kieltäytyä hoitomuodosta”, ”Ylioikeus: verensiirto loukkasi oikeuksia”, ”Verensiirron vastoin potilaan tahtoa tehnyt lääkäri hävisi oikeusjutun” ja ”Jehovan todistajalle vahingonkorvausta verensiirrosta”.

Uutiset päätöksestä olivat tarkkoja ja lähes kauttaaltaan myönteisiä. The Daily Yomiuri kertoi: ”Tuomari Takeo Inaban mukaan lääkärien oli sopimatonta suorittaa toimenpiteitä, joista potilas oli kieltäytynyt.” Lehdessä sanottiin myös selvästi: ”[Verensiirron] tehneet lääkärit riistivät häneltä vapauden valita, mitä hoitoa hän halusi.”

Asahi Shimbun -sanomalehti huomautti, että vaikka tässä tapauksessa oikeus katsoi riittämättömiksi todisteet sopimuksesta, jossa molemmat osapuolet olisivat sopineet veren käyttämättä jättämisestä jopa hengenvaarallisessa tilanteessa, tuomarit olivat eri mieltä alioikeuden kanssa tuollaisen sopimuksen laillisuudesta: ”Jos osapuolten välillä vallitsee harkittu yksimielisyys siitä, että verensiirtoa ei tehdä missään olosuhteissa, tämä oikeusistuin ei pidä sitä yleisen järjestyksen vastaisena eikä näin ollen mitättömänä.” Sanomalehti kertoi vielä tuomarien katsoneen, että ”kaikki ihmiset on tuomittu kuolemaan jonain päivänä, ja jokainen saa itse päättää siitä prosessista, joka johtaa tuohon kuolinhetkeen”.

Jehovan todistajat ovat todellisuudessa tutkineet tätä asiaa hyvin tarkkaan ja ovat varmoja, että he ovat valinneet parhaan tavan elää. Siihen sisältyy se, että he torjuvat verensiirtojen tunnetut riskit ja hyväksyvät sen sijaan verettömät hoitomuodot, joita käytetään laajalti monissa maissa ja jotka ovat sopusoinnussa Jumalan lain kanssa (Apostolien teot 21:25). Tunnettu japanilainen valtiosääntöoikeuden professori sanoi: ”Kieltäytyminen tästä hoitomuodosta [verensiirrosta] ei todellisuudessa ole sen valitsemista, ’miten kuolla’, vaan pikemminkin sen valitsemista, miten elää.”

Ylioikeuden päätöksen tulisi herättää lääkärit huomaamaan, että heidän harkinnanvaraiset oikeutensa eivät ole niin laajat kuin jotkut ovat ehkä ajatelleet. Päätöksen pitäisi lisäksi saada vielä monet sairaalat sopimaan eettisestä ohjeistosta. Vaikka tämä oikeuden päätös on hyväksytty yleisesti ja se rohkaisee potilaita, joilla ei ole ollut paljon sananvaltaa hoitonsa suhteen, niin kaikki osapuolet eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Oikeuteen vedetty valtion sairaala ja kolme lääkäriä ovat valittaneet asiasta korkeimpaan oikeuteen. Nähtäväksi siis jää, kannattaako myös Japanin korkein oikeusaste potilaiden oikeuksia kuten kaikkeuden Suvereeni.

[Alaviitteet]