Yhtenäinen maailma – tuleeko se koskaan olemaan todellisuutta?

Yhtenäinen maailma – tuleeko se koskaan olemaan todellisuutta?

”JOS onnistumme muutaman seuraavan sukupolven aikana muuttamaan tämän itsenäisistä valtioista koostuvan maailman jonkinlaiseksi aidoksi kansainväliseksi yhteisöksi, – – niin olemme tosiasiassa lakkauttaneet myös ikivanhan sotainstituution – –. Mutta jos emme onnistu tässä, – – sivilisaatiota ei todennäköisesti enää tule olemaan.” Näin sanoo sotahistorioitsija Gwynne Dyer kirjassaan War.

Historian sivut ovat Dyerin mukaan täynnä kertomuksia kansakunnista ja muista voimakkaista ryhmistä, jotka ovat turvautuneet sotaan erimielisyyksiensä ratkaisukeinona. Niiden eripuraisuus on järkyttänyt miljoonien uhrien elämää. Kuningas Salomon kuvaus tämän vaikutuksesta omiin aikalaisiinsa pitää yhä paikkansa nykyään. Hän kirjoitti: ”Minä itse palasin voidakseni nähdä kaikki sortotoimet, joita harjoitetaan auringon alla, ja katso: sorrettujen kyyneleet, mutta heillä ei ollut lohduttajaa; ja valta oli heidän sortajiensa puolella, niin ettei heillä ollut lohduttajaa.” (Saarnaaja 4:1.)

Kuten edellä mainittu historioitsija osoittaa, meidän on nykyään toisestakin syystä kuin vain myötätunnosta ”sorrettujen kyyneleitä” kohtaan keksittävä jokin keino, jolla itsenäisistä valtioista koostuva maailma muutettaisiin jonkinlaiseksi aidoksi kansainväliseksi yhteisöksi: koko sivilisaation säilyminen on vaarassa! Nykyaikainen sodankäynti tietää sitä, että sodassa tuhoutuu jokainen siihen turvautuva kansakunta eikä jäljelle jää voittajia.

Yhtenäinen maailma näköpiirissä?

Onko odotettavissa, että maailma yhtenäistyy? Pystyvätkö ihmiset voittamaan ne jakavat voimat, jotka uhkaavat maapallon säilymistä? Jotkut uskovat niin. Englantilaiseen Daily Telegraph -lehteen maanpuolustuksesta kirjoittava toimittaja John Keegan sanoo: ”Sekavuudesta ja epävarmuudesta huolimatta näyttää juuri ja juuri mahdolliselta erottaa, miten sodattoman maailman ääriviivat alkavat muotoutua.”

Mihin hänen optimistinen näkemyksensä perustuu? Miksi monet tuntuvat toiveikkailta siitä huolimatta, että ihmiskunnan sotahistoria on pitkä eikä ihminen näytä kykenevän ohjaamaan itseään menestyksellisesti? (Jeremia 10:23.) ”Ihmiskunta menee eteenpäin. Historia kertoo jatkuvasta edistymisestä.” Näin väitettiin yhteen aikaan. Vielä nykyäänkin jotkut uskovat, että jollain tavalla ihmisen luontainen hyvyys pääsee voitolle pahuudesta. Onko tällainen toivo realistinen? Vai onko se vain harhakuva, joka johtaa uusiin pettymyksiin? Kirjassaan Shorter History of the World historioitsija J. M. Roberts kirjoitti todellisuudentajuisesti: ”Maailman tulevaisuuden voi tuskin sanoa näyttävän turvatulta. Tätä nykyä näköpiirissä ei liioin ole inhimillisen kärsimyksen loppua eikä mitään perustetta uskoa, että niin kävisi.”

Onko meillä todellisia syitä uskoa, että kansat ja kansakunnat todella voittavat keskinäisen epäluottamuksensa ja jakavat erimielisyytensä? Vai vaaditaanko tähän jotain muutakin kuin ihmisten ponnistuksia? Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 2]