”Jumalan temppeli” ja epäjumalat yhteen soveltuneita Kreikassa?
AURINKO helottaa kimmeltäville kiville tänä tukahduttavan kuumana kesäpäivänä. Kova kuumuus ei kuitenkaan näytä verottavan hartaista ortodoksipyhiinvaeltajista koostuvan väkijoukon intoa ja kiihkeää päättäväisyyttä, kun se suuntaa kulkunsa kohti kukkulan laella olevaa kappelia.
Voit nähdä uupuneen vanhan naisen, joka on tullut tänne maan toiselta laidalta ja yrittää nyt pitää väsyneet jalkansa liikkeessä. Vähän ylempänä joku innokas mies hikoilee voimakkaasti, kun hän koettaa kiivaasti raivata itselleen tietä tungoksen läpi. Nuori tyttö konttaa pahoin verta vuotavilla polvillaan selvästikin tuskissaan ja kasvoillaan epätoivoinen ilme. Mikä on heidän päämääränsä? He haluavat ehtiä ajoissa kuuluisan ”pyhimyksen” ikonille sekä rukoilla sen edessä ja, mikäli mahdollista, koskettaa ja suudella sitä.
Tällaiset näkymät toistuvat joka puolella maailmaa paikoissa, jotka on omistettu ”pyhimysten” kunnioittamiseen. Kaikki nämä pyhiinvaeltajat ovat ilmeisen varmoja siitä, että näin he lähestyvät Jumalaa hänen hyväksymällään tavalla osoitukseksi antaumuksestaan ja uskostaan. Kirjassa Our Orthodox Christian Faith sanotaan: ”Vietämme – – [”pyhimysten”] muistoa ja annamme heidän pyhille persoonilleen kunnian ja kirkkauden – – ja pyydämme heitä esittämään rukouksia ja anomuksia Jumalalle meidän puolestamme sekä auttamaan meitä elämämme monissa tarpeissa. – – Turvaudumme ihmeitä tekeviin Pyhimyksiin – – hengellisten ja aineellisten tarpeidemme johdosta.” Roomalaiskatolisen kirkon synodisten päätösten mukaan ”pyhimyksiä” tulee myös pyytää toimimaan esirukoilijoina Jumalan edessä ja sekä pyhäinjäännöksiä että ”pyhimysten” kuvia tulee kunnioittaa.
Aidon kristityn tulisi olla kiinnostunut ensisijaisesti siitä, että hän palvoo Jumalaa ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:24). Tutkitaanpa sen tähden hiukan sitä, miten ”pyhimysten” kunnioittaminen liitettiin kristikunnan uskonnollisiin tapoihin. Tällaisen tarkastelun pitäisi olla hyvin valaisevaa jokaisesta, joka haluaa lähestyä Jumalaa Hänen hyväksymällään tavalla.
”Pyhimykset” omaksutaan kristinuskoon
Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ”pyhiksi” eli ”pyhimyksiksi” kutsutaan kaikkia niitä varhaiskristittyjä, jotka puhdistettiin Kristuksen verellä ja asetettiin erilleen Jumalan palvelukseen Kristuksen tulevina perijätovereina (Apostolien teot 9:32; 2. Korinttilaisille 1:1; 13:13).a Miehiä ja naisia, seurakunnan huomattavia ja vähäisiä, kuvailtiin kaikkia ”pyhiksi” heidän eläessään maan päällä. Heidät selvästikin tunnustettiin raamatullisesti pyhiksi jo ennen kuin he kuolivat.
Mutta 200-luvulta lähtien, kun luopiokristillisyys alkoi muotoutua, kristillisyydestä alettiin tehdä jokamiehen uskontoa, joka vetoaisi pakanakansoihin ja joka niiden olisi helppo omaksua. Nuo pakanat palvoivat lukuisia jumalia, ja tämä uusi uskonto oli tiukan yksijumalainen. Kompromissi olisi mahdollinen siten, että otettaisiin käyttöön ”pyhimykset”, jotka korvaisivat muinaiset jumalat, puolijumalat ja myyttiset sankarit. Tästä kerrotaan eräässä kirkkohistoriassa seuraavasti: ”Niiden, jotka käännytettiin pakanuudesta kristinuskoon, oli helppo tunnistaa taakse jätetyt sankarit marttyyrien hahmoissa ja alkaa osoittaa näille sitä kunnioitusta, jota he aiemmin osoittivat noille sankareille. – – Tällainen pyhimysten kunnioitus muuttui kuitenkin hyvin usein puhtaaksi epäjumalanpalvelukseksi.” (Ekklisiastiki Istoria.)
Eräässä toisessa hakuteoksessa selitetään, miten ”pyhimykset” omaksuttiin kristinuskoon: ”Pyhimysten kunnioitus ortodoksikirkossa sisältää selviä merkkejä pakanauskontojen voimakkaasta vaikutuksesta. Niitä ominaisuuksia, joita – – [ihmiset] ennen kristinuskoon käännyttämistään liittivät olympolaisiin jumaliin, yhdistettiin nyt pyhimyksiin. – – Tämän uuden uskonnon alkuvuosista lähtien on nähtävissä, miten sen harjoittajat korvasivat auringonjumalan (Foibos Apollonin) profeetta Elialla ja rakensivat kirkkoja tuon jumalan muinaisten temppelien tai pyhäkköjen raunioille tai niiden viereen, enimmäkseen vuorten ja kukkuloiden laelle, kaikkialle, missä antiikin kreikkalaiset olivat kunnioittaneet valon antajaa Foibos Apollonia. – – He jopa samaistivat neitsytjumalatar Athenen itse Neitsyt Mariaan. Näin täyttyi kääntyneen epäjumalanpalvojan sielussa se aukko, joka oli syntynyt, kun epäjumala Athene oli murskattu.” (Neoteron Enkyklopaidikon Lexikon [Uusi tietosanakirja], osa 1, s. 270, 271.)
Tarkastellaanpa esimerkkinä tilannetta, joka vallitsi Ateenassa vielä 300-luvun lopussa. Enemmistö kaupungin asukkaista oli edelleen pakanoita. Heidän pyhimpiä rituaalejaan olivat Eleusiin mysteerit, kaksiosainen tapahtuma,b joka järjestettiin vuosittain helmikuussa Eleusiin kaupungissa Ateenasta 23 kilometriä luoteeseen. Päästäkseen näihin mysteereihin mukaan oli pakanallisten ateenalaisten kuljettava Pyhää tietä (Hi·e·raʹ Ho·dosʹ). Kaupungin johtajat halusivat tarjota vaihtoehtoisen palvontapaikan ja osoittautuivat tässä varsin oveliksi. Saman tien varrelle noin 10 kilometrin päähän Ateenasta rakennettiin Dafnin luostari houkuttelemaan pakanoita ja estämään heitä menemästä mysteereihin. Luostarin kirkko rakennettiin perustuksille, joilla oli seisonut kreikkalaiselle jumalalle Dafnaios eli Pythios Apollonille pyhitetty muinainen temppeli.
Todisteita siitä, että pakanajumaluudet sulautettiin ”pyhimysten” kunnioittamiseen, on löydettävissä myös Kytheran saaresta Kreikasta. Eräällä saaren vuorenhuipulla on kaksi pientä bysanttilaista kappelia – toinen on pyhitetty ”Pyhälle” Yrjänälle, toinen Neitsyt Marialle. Kaivauksissa paljastui, että tällä huipulla on sijainnut minolainen pyhäkkö, joka toimi palvontapaikkana lähes 3 500 vuotta sitten. 500- tai 600-luvulla ”kristityt” rakensivat ”Pyhän” Yrjänän kappelinsa täsmälleen samalle paikalle. Tällä taktikoinnilla oli suuri vertauskuvallinen merkitys. Tuo minolaisen uskonnon kehittynyt keskus hallitsi Egeanmeren kulkureittejä. Paikalle rakennettujen kahden kirkon tarkoitus oli taata Marian ja ”Pyhän” Yrjänän suosio; jälkimmäisen muistopäivää vietettiin samana päivänä kuin ”merenkulkijoiden suojelijan” ”Pyhän” Nikolauksen juhlaa. Löydöstä raportoinut sanomalehti sanoi: ”Nykyään [ortodoksi]pappi nousee vuorelle aivan samalla tavalla kuin sinne nousi muinaisina aikoina minolaispappi” suorittamaan uskonnollisia seremonioita!
Esittäessään tiivistelmän siitä, miten laajalti kreikkalainen pakanauskonto vaikutti luopiokristillisyyteen, muuan historiantutkija huomauttaa: ”Kristinuskon pakanallinen perusta pysyy usein muuttumattomana kansan uskomuksissa, mikä todistaa perinteen kestävyydestä.”
’Sen palvominen, minkä tunnemme’
Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Me palvomme sitä, minkä tunnemme – – tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä.” (Johannes 4:22, 23.) Huomaa, että on aivan välttämätöntä palvoa totuudessa! Siksi on mahdotonta palvoa Jumalaa otollisesti ilman täsmällistä tietoa totuudesta ja syvää rakkautta sitä kohtaan. Tosi kristillisen uskonnon tulee perustua totuuteen, ei pakanuudesta lainattuihin perinteisiin ja tapoihin. Tiedämme, mitä Jehova ajattelee, kun ihmiset yrittävät palvoa häntä väärällä tavalla. Apostoli Paavali kirjoitti muinaisen kreikkalaisen Korintin kaupungin kristityille: ”Miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? – – miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat?” (2. Korinttilaisille 6:15, 16.) Jokainen yritys sovittaa Jumalan temppeli ja epäjumalat yhteen on hänestä vastenmielinen.
Lisäksi Raamattu sulkee hyvin selvästi pois sellaisen ajatuksen, että ”pyhimyksiä” voisi rukoilla toimimaan esirukoilijoina Jumalan edessä. Jeesus opetti mallirukouksessaan, että rukoukset on osoitettava ainoastaan Isälle, sillä hän neuvoi opetuslapsiaan: ”Teidän on siis rukoiltava näin: ’Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.’” (Matteus 6:9.) Lisäksi Jeesus sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos pyydätte mitä tahansa minun nimessäni, niin teen sen.” Ja apostoli Paavali totesi: ”On yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen, Kristus Jeesus.” (Johannes 14:6, 14; 1. Timoteukselle 2:5.)
Jos todella haluamme, että Jumala kuulee rukouksemme, meidän on välttämätöntä lähestyä häntä hänen Sanansa viitoittamalla tavalla. Paavali tähdensi ainoaa oikeaa tapaa lähestyä Jehovaa kirjoittaessaan myös: ”Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, niin, pikemminkin se, joka on herätetty kuolleista, joka on Jumalan oikealla puolella ja joka myös puhuu meidän puolestamme.” ”Hän voi myös täysin pelastaa ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen välityksellään, koska hän on aina elossa puhuakseen heidän puolestaan.” (Roomalaisille 8:34; Heprealaisille 7:25.)
Palvominen ”hengessä ja totuudessa”
Luopiokristillisyydellä ei ollut sen enempää hengellistä voimaa kuin Jumalan pyhän hengen tukeakaan, niin että se olisi saanut pakanat hylkäämään väärän palvontansa ja noudattamaan Jeesuksen Kristuksen totuudellisia opetuksia. Se imi itseensä pakanauskomuksia ja -tapoja tavoitellessaan käännynnäisiä, valtaa ja suosiota. Tästä syystä se ei tuottanut lujia, Jumalalle ja Kristukselle otollisia kristittyjä, vaan tekouskovia, ”rikkakasveja”, jotka eivät olleet kelvollisia Valtakuntaan (Matteus 13:24–30).
Tänä lopun aikana tosi palvontaa kuitenkin ennallistetaan merkittävässä mitassa Jehovan ohjauksessa. Joka puolella maailmaa Jehovan kansaan kuuluvat ihmiset koettavat yhteiskunnallisesta, uskonnollisesta tai kulttuuritaustastaan riippumatta mukauttaa elämänsä ja uskomuksensa Raamatun normeihin. Jos haluat tietää lisää siitä, miten palvoa Jumalaa ”hengessä ja totuudessa”, niin ota yhteyttä paikkakuntasi Jehovan todistajiin. He ovat todella iloisia siitä, että voivat auttaa sinua suorittamaan Jumalalle otollista pyhää palvelusta, joka perustuu järjenkykyihisi ja hänen Sanansa täsmälliseen tuntemukseen. Paavali kirjoitti: ”Minä Jumalan sääliväisyyden kautta hartaasti pyydän teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, mikä on pyhää palvelusta järjenkykyinenne. Ja älkää enää muovautuko tämän asiainjärjestelmän mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistamisen avulla voidaksenne koettelemalla todeta Jumalan hyvän ja otollisen ja täydellisen tahdon.” Lisäksi hän sanoi kolossalaisille: ”Emme mekään, siitä päivästä lähtien, jona siitä kuulimme, ole lakanneet rukoilemasta teidän puolestanne ja pyytämästä, että täyttyisitte hänen tahtonsa täsmällisellä tuntemuksella kaikessa viisaudessa ja hengellisessä käsityskyvyssä vaeltaaksenne Jehovan arvon mukaisesti, jotta voisitte täysin miellyttää häntä kantaessanne jatkuvasti hedelmää kaikessa hyvässä työssä ja kasvaessanne Jumalan täsmällisessä tuntemuksessa.” (Roomalaisille 12:1, 2; Kolossalaisille 1:9, 10.)
[Alaviitteet]
a Joissakin raamatunkäännöksissä kreikkalainen sana haʹgi·os käännetään ”pyhäksi”, joissakin ”pyhimykseksi”.
b Suuret Mysteerit pidettiin vuosittain syyskuussa Ateenassa ja Eleusiissa.
[Tekstiruutu/Kuva s. 28]
Parthenonin erikoista käyttöä
Ateenan kaupunkia koskevilla julistuksillaan (v. 438) ”kristitty” keisari Theodosius II lakkautti pakanalliset riitit ja mysteerit sekä sulki pakanatemppelit. Ne voitiin sen jälkeen muuttaa kristillisiksi kirkoiksi. Ainoa vaatimus tällaiselle toimenpiteelle oli se, että temppeli puhdistettiin asettamalla sinne risti!
Ensimmäisiä tällä tavoin muutettuja temppeleitä oli Parthenon. Siihen tehtiin huomattavia korjauksia, jotta se olisi sopinut ”kristilliseksi” temppeliksi. Vuodesta 869 lähtien se toimi Ateenan katedraalina. Alkujaan sitä sanottiin kunnioittavasti ”Pyhän viisauden” kirkoksi. Tällä on ehkä tarkoituksellisesti haluttu muistuttaa siitä, että temppelin alkuperäinen ”omistaja”, Athene, oli viisauden jumalatar. Myöhemmin se vihittiin ”ateenalaiselle Pyhälle Neitsyelle”. Kun temppeli oli ollut 800 vuotta ortodoksien käytössä, se muutettiin Ateenan Pyhän Marian katoliseksi kirkoksi. Tällainen Parthenonin uskonnollinen ”kierrätys” jatkui, kun turkkilaiset ottomaanit muuttivat sen 1400-luvulla moskeijaksi.
Nykyään Parthenonissa, antiikin ajan doorilaistyylisessä temppelissä, joka oli pyhitetty Athene Parthenokselle (’Neitsyelle’), kreikkalaiselle viisauden jumalattarelle, käy tuhansia turisteja katsomassa sitä pelkästään kreikkalaisen arkkitehtuurin mestariteoksena.
[Kuva s. 26]
Dafnin luostari – antiikin aikana Ateenan pakanoille tarkoitettu vaihtoehtoinen palvontapaikka