Onko tosiaan pyydettävä anteeksi?

”MINÄ en koskaan pyydä anteeksi”, on George Bernard Shaw kirjoittanut. ”Tehtyä ei saa tekemättömäksi”, saattavat jotkut muut sanoa.

Ehkä emme itsekään ole kovin halukkaita myöntämään virhettä sen pelosta, että menetämme kasvomme. Saatamme selitellä, että ongelma on toisessa osapuolessa. Tai kenties aiomme pyytää anteeksi, mutta lykkäämme sitä, kunnes asia on mielestämme lopulta painettu villaisella.

Tarvitaanko siis anteeksipyyntöjä? Onko niistä oikeastaan mitään hyötyä?

Rakkaus velvoittaa meitä pyytämään anteeksi

Veljellinen rakkaus on Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajien tuntomerkki. Hän sanoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) Raamattu kehottaa kristittyjä: ”Rakastakaa toisianne hellittämättömän hartaasti sydämestä.” (1. Pietarin kirje 1:22.) Hellittämättömän harras rakkaus velvoittaa meitä pyytämään anteeksi. Miksi? Koska inhimillinen epätäydellisyys aiheuttaa väistämättä loukkaantuneita tunteita, jotka kahlitsevat rakkautta, ellei niille tehdä jotain.

Meillä voi esimerkiksi olla henkilökohtaisia erimielisyyksiä jonkun kanssa kristillisessä seurakunnassa, ja siksi emme ehkä halua puhua hänen kanssaan. Jos olemme loukanneet häntä, niin miten voimme korjata suhteen yhtä rakkaudelliseksi kuin se oli ennen? Useimmiten pyytämällä anteeksi ja yrittämällä sitten tosissamme keskustella lämpimässä hengessä. Olemme uskonveljillemme velkaa sen, että rakastamme heitä, ja kun sanomme olevamme pahoillamme siitä, että olemme loukanneet, suoritamme tuota velkaa (Roomalaisille 13:8).

Valaisemme asiaa. Mari Carmen ja Paqui ovat kaksi kristittyä naista, jotka olivat pitkään olleet ystävyksiä. Mari Carmen uskoi kuitenkin erääseen vahingolliseen juoruun, ja heidän ystävyytensä viileni. Hän karttoi tykkänään Paquita ilman minkäänlaista selitystä. Vajaan vuoden kuluttua Mari Carmen sai tietää, että juoru oli ollut perätön. Mitä hän teki? Rakkaus sai hänet menemään Paquin luokse ja kertomaan tälle nöyrästi, miten syvästi pahoillaan hän oli huonosta käytöksestään. Molemmat purskahtivat itkuun, ja siitä lähtien heidän ystävyytensä on ollut luja.

Anteeksipyyntö voi selvittää väärinkäsityksen, vaikkemme ehkä tunnekaan tehneemme mitään väärää. Manuel muistelee: ”Vuosia sitten olimme kotimiehinä erään sairaalaan joutuneen hengellisen sisaremme asunnossa. Yritimme parhaamme mukaan olla hyödyksi hänelle ja hänen lapsilleen hänen sairautensa aikana. Mutta palattuaan kotiin hän valitti eräälle ystävälle, että me emme olleet hoitaneet talousmenoja kunnolla.

Menimme käymään hänen luonaan ja selitimme, ettemme ehkä olleet huolehtineet asioista samalla tavalla kuin hän olisi huolehtinut, koska olimme nuoria ja kokemattomia. Hän vastasi heti, että hän se oli kiitollisuudenvelassa meille ja että hän oli todella iloinen kaikesta, mitä olimme tehneet hänen hyväkseen. Ongelma oli selvitetty. Tuo kokemus opetti minulle, miten tärkeää on pyytää nöyrästi anteeksi, kun on tapahtunut väärinkäsitys.”

Jehova siunasi tätä pariskuntaa siksi, että he olivat ilmaisseet rakkautta ja pyrkineet ”siihen, mikä edistää rauhaa” (Roomalaisille 14:19). Rakkauteen kuuluu myös toisten ihmisten tunteiden huomaaminen. Pietari neuvoo meitä olemaan ”myötäeläviä” (1. Pietarin kirje 3:8). Jos olemme myötäeläviä, meidän on helpompi huomata tuska, jonka tahditon sanamme tai tekomme on aiheuttanut, ja tunnemme, että meidän on pyydettävä anteeksi.

”Vyöttäytykää – – nöyrämielisyyteen”

Kiivasta sananvaihtoa voi toisinaan syntyä jopa uskollisten kristittyjen vanhinten välille (vrt. Apostolien teot 15:37–39). Näissä tilanteissa anteeksipyyntö tekisi todella hyvää. Mutta mikä auttaa vanhinta tai ketä tahansa kristittyä, josta tuntuu vaikealta pyytää anteeksi?

Avainasia on nöyryys. Apostoli Pietari neuvoi: ”Vyöttäytykää – – nöyrämielisyyteen toisianne kohtaan.” (1. Pietarin kirje 5:5.) Vaikka useimmissa kiistoissa syytä on molemmissa osapuolissa, nöyrä kristitty ajattelee omia virheitään ja tunnustaa ne auliisti (Sananlaskut 6:1–5).

Sen jolle anteeksipyyntö esitetään, tulisi antaa nöyrästi anteeksi. Ajatellaanpa seuraavaa kuvausta: Kuvitellaan, että kaksi miestä, joiden pitäisi puhua keskenään, seisoo kahden eri kukkulan laella. Keskustelu heidän välissään olevan syvänteen yli osoittautuu mahdottomaksi. Mutta kun toinen heistä laskeutuu alapuolella olevaan laaksoon ja toinen seuraa hänen esimerkkiään, he pystyvät keskustelemaan vaivatta. Vastaavasti jos kahden kristityn täytyy selvittää välillään oleva erimielisyys, kohdatkoon kumpikin nöyrästi toisensa ikään kuin laaksossa ja esittäköön sopivan anteeksipyynnön. (1. Pietarin kirje 5:6.)

Anteeksipyynnöt merkitsevät paljon avioliitossa

Kahden epätäydellisen ihmisen avioliitto tuo väistämättä eteen tilaisuuksia pyytää anteeksi. Ja jos aviomies ja vaimo ovat molemmat myötäeläviä, se saa heidät pyytämään anteeksi, mikäli he sattuvat puhumaan tai toimimaan harkitsemattomasti. Sananlaskujen 12:18:ssa todetaan: ”Joku puhuu ajattelemattomasti kuin miekan pistoin, mutta viisaiden kieli on lääkitystä.” ’Ajattelemattomia pistoja’ ei saa tekemättömiksi, mutta ne voidaan sovittaa vilpittömällä anteeksipyynnöllä. Tämä vaatii tietysti jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja ponnistelua.

Susana kertoo avioliitostaan: ”Olemme olleet Jackin* kanssa naimisissa 24 vuotta, mutta opimme vieläkin uusia asioita toisistamme. Jokin aika sitten me valitettavasti lopetimme yhteiselämämme ja asuimme erillään muutaman viikon. Otimme kuitenkin vaarin vanhinten raamatullisista neuvoista ja muutimme taas yhteen. Nyt ymmärrämme, että koska olemme hyvin erilaisia persoonallisuuksia, yhteentörmäykset ovat todennäköisiä. Kun sellaisia sattuu, me pyydämme nopeasti anteeksi ja yritämme tosissamme ymmärtää toistemme näkökulman. Voin ilokseni sanoa, että avioliittomme on parantunut huomattavasti.” Jack lisää: ”Olemme myös oppineet tunnistamaan ne hetket, jolloin harmistumme helposti. Silloin kohtelemme toisiamme erityisen ymmärtäväisesti.” (Sananlaskut 16:23.)

Tulisiko sinun pyytää anteeksi, jos et mielestäsi ole syypää? On vaikea nähdä puolueettomasti, kenen on syy, kun asiaan liittyy voimakkaita tunteita. Olennaista on kuitenkin se, että avioliitossa on rauha. Ajatellaanpa Abigailia, israelilaisnaista, jonka mies kohteli kaltoin Daavidia. Vaikkei Abigailia voinut syyttää miehensä typeryydestä, hän pyysi anteeksi. ”Annathan anteeksi orjattaresi rikkomuksen”, hän pyysi hartaasti. Daavid puolestaan kohteli häntä huomaavaisesti ja tunnusti nöyrästi, että ilman Abigailia hän olisi vuodattanut viatonta verta. (1. Samuelin kirja 25:24–28, 32–35.)

Samaten kristitty nainen nimeltä June, joka on ollut naimisissa 45 vuotta, on sitä mieltä, että onnistunut avioliitto vaatii halukkuutta pyytää ensimmäisenä anteeksi. Hän kertoo: ”Sanon itselleni, että avioliittomme on tärkeämpi kuin minun henkilökohtaiset tunteeni. Joten kun pyydän anteeksi, minusta tuntuu, että teen jotain liittomme hyväksi.” Jim-niminen iäkäs mies kertoo: ”Pyydän vaimoltani anteeksi aivan vähäpätöisiäkin asioita. Sen jälkeen kun hän oli suuressa leikkauksessa, hän on ahdistunut helposti. Siksi otan hänet säännöllisesti kainalooni ja sanon: ’Anteeksi rakas. Minun ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi.’ Niin kuin kasvi, joka saa vettä, hän piristyy hetkessä.”

Jos olemme loukanneet meille kaikkein rakkainta ihmistä, pikaisella anteeksipyynnöllä on suuri vaikutus. Milagros on sydämestään samaa mieltä ja sanoo: ”Minulta puuttuu itseluottamusta, ja jos mieheni sanoo jonkin terävän sanan, minä lamaannun. Mutta kun hän pyytää anteeksi, minusta tuntuu heti paremmalta.” Raamatussa todetaan sopivasti: ”Miellyttävät sanat ovat hunajakenno: makeat sielulle ja lääkitys luille.” (Sananlaskut 16:24.)

Harjoita anteeksi pyytämisen taitoa

Jos otamme tavaksemme pyytää anteeksi silloin kun se on paikallaan, me luultavasti huomaamme, että ihmiset osoittavat sille vastakaikua. Ja ehkä he jopa itsekin pyytävät anteeksi. Miksi emme pyytäisi aina anteeksi, kun epäilemme loukanneemme jotakuta, sen sijaan että yrittäisimme kaikin keinoin välttää myöntämästä mitään virhettä? Maailma voi ajatella, että anteeksi pyytäminen on heikkouden merkki, mutta tosiasiassa se kertoo kristillisestä kypsyydestä. Emme tietenkään haluaisi olla niiden kaltaisia, jotka tunnustavat tehneensä jotain väärin mutta vähättelevät sitten vastuutaan. Sanommeko esimerkiksi joskus, että olemme pahoillamme, tarkoittamatta sitä? Jos olemme myöhässä ja pyytelemme tuhannesti anteeksi, päätämmekö olla vastedes täsmällisempiä?

Miten siis on: onko meidän tosiaan pyydettävä anteeksi? Kyllä on. Olemme velkaa sen itsellemme ja toisille. Anteeksipyyntö voi lievittää epätäydellisyyden aiheuttamaa tuskaa, ja se voi korjata jännittyneitä suhteita. Jokainen esittämämme anteeksipyyntö on nöyryyden oppitunti, ja se valmentaa meitä tajuamaan herkemmin toisten tunteita. Tämän ansiosta uskonveljemme, aviopuolisomme ja muut pitävät meitä kiintymyksensä ja luottamuksensa arvoisina. Meillä säilyy mielenrauha, ja Jehova Jumala siunaa meitä.

[Alaviite]

[Kuvat s. 23]

Vilpittömät anteeksipyynnöt edistävät kristillistä rakkautta