Vedenpaisumustaru tukee Raamatun kertomusta

NOOAN ajan maailmanlaajuinen vedenpaisumus on historiallinen tosiasia. Vedenpaisumuskertomus esiintyy eri versioina monien kulttuurien perimätiedossa joka puolella maailmaa. Tšadissa Afrikassa moussaye-heimo selittää vedenpaisumuksen seuraavasti:

Olipa kerran perhe, joka eli kaukaisessa paikassa. Eräänä päivänä perheen äiti halusi valmistaa ylellisen aterian rakkailleen. Niinpä hän otti huhmareensa ja survimensa jauhaakseen jyvät. Siihen aikaan taivas oli paljon lähempänä kuin nykyään. Jos kurotti kädellään ylöspäin, sitä pystyi itse asiassa koskettamaan. Hän survoi jyviä voimiensa takaa, ja hirssi, jota hän hienonsi, muuttui nopeasti jauhoksi. Mutta jauhaessaan nainen nosti varomattomasti survimen liian korkealle ja puhkaisi reiän taivaaseen! Maahan alkoi heti tulla vettä taivaan täydeltä. Se ei ollut mitään tavallista sadetta. Satoi seitsemän päivää ja seitsemän yötä, kunnes koko maa oli veden peittämä. Sillä aikaa kun satoi, taivas alkoi kohota, kunnes se päätyi sinne, missä se on nyt – korkealle tavoittamattomiin. Mikä katastrofi ihmiskunnalle! Siitä lähtien emme ole voineet koskettaa taivasta käsillämme.

On kiinnostavaa, että muinaisia kertomuksia maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta on lähes joka puolella maailmaa. Niitä on Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaanikulttuureilla samoin kuin Australian alkuperäiskansalla. Yksityiskohdat saattavat erota toisistaan, mutta useimmissa kertomuksissa on ajatus siitä, että maa peittyi veteen ja vain muutamia ihmisiä säilyi elossa ihmisten tekemässä aluksessa. Tämän aiheen laaja levinneisyys tukee entisestään sitä, että maailmanlaajuinen vedenpaisumus tosiaan tapahtui, kuten Raamatussa kerrotaan (1. Mooseksen kirja 7:11–20).