Miksi etsiä totuutta?

MONET uskonnolliset järjestöt väittävät, että niillä on totuus, ja ne tarjoavat sitä innokkaasti toisille. Yhdessä ne tarjoavat kuitenkin hämmentävän monia ”totuuksia”. Onko se vain yksi todiste siitä, että kaikki totuudet ovat suhteellisia ja ettei ehdottomia totuuksia ole olemassa? Ei ole.

Kirjassaan The Art of Thinking professori V. R. Ruggiero sanoo olevansa hämmästynyt siitä, että toisinaan jopa hyvin älykkäät ihmiset sanovat totuuden olevan suhteellista. Hän pohdiskelee: ”Jos jokainen päättää itse, mikä on totta, silloin toisen ihmisen mielipide ei voi olla toisen mielipidettä parempi. Kaikkien täytyy olla samanveroisia. Ja jos kaikki käsitykset ovat samanveroisia, niin mitä mieltä on tutkia mitään asiaa? Miksi kaivaa maata saadakseen vastauksia arkeologisiin kysymyksiin? Miksi selvittää syitä Lähi-idän kireään tilanteeseen? Miksi etsiä lääkettä syöpään? Miksi tutkia Linnunrataamme? Näissä toimissa on järkeä vain siinä tapauksessa, että jotkin vastaukset ovat parempia kuin toiset, että totuus on jotakin, mikä on erillään ihmisten näkökulmista ja mihin nämä eivät vaikuta.”

Kukaan ei todellisuudessa usko, että totuutta ei ole olemassa. Kun on kysymys fyysisistä tosiasioista, jotka liittyvät esimerkiksi lääketieteeseen, matematiikkaan tai fysiikan lakeihin, järkähtämättöminkin relativisti uskoo joidenkin asioiden olevan totta. Kuka meistä uskaltaisi matkustaa lentokoneella, jos emme uskoisi aerodynamiikan lakien olevan absoluuttisia totuuksia? Todennettavia totuuksia on olemassa; niitä on kaikkialla ympärillämme, ja me panemme elämämme niiden varaan.

Relativismin hinta

Relativismi on kuitenkin mennyt kaikkein ilmeisimmin harhaan nimenomaan moraalin alalla, sillä juuri siinä se on saanut aikaan eniten vahinkoa. Eräässä tunnetussa tietosanakirjassa todetaan: ”On epäilty suuresti sitä, voivatko ihmiset saada selville tiedon eli tunnetun totuuden. – – On kuitenkin varmaa, että aina kun yhteen kuuluvat ihanteet, tieto ja totuus hylätään mielikuvituksellisina tai vahingollisina, ihmisyhteiskunta joutuu rappiolle.” (The Encyclopedia Americana.)

Olet ehkä nähnyt tällaista rappeutumista. Esimerkiksi nykyään pidetään vain harvoin tosina Raamatun moraaliopetuksia, joiden mukaan sukupuolinen moraalittomuus on selvästikin väärin. Nykyään on vallalla tilanne-etiikka – ”päätä itse, mikä on oikein”. Voitaisiinko väittää, että yhteiskunnan rappio ei johdu tästä relativistisesta näkemyksestä? Sukupuolitautien maailmanlaajuinen epidemia, särkyneet kodit ja teini-ikäisten raskaudet puhuvat varmasti selvää kieltään.

Mikä on totuus?

Jättäkäämme siis relativismin synkät vedet ja tarkastelkaamme lyhyesti sitä, mitä Raamatussa kuvaillaan totuuden puhtaiksi vesiksi (Johannes 4:14; Ilmestys 22:17). Raamatussa ”totuus” ei ole suinkaan samanlainen kuin se abstrakti, vaikeasti ymmärrettävä käsite, josta filosofit kiistelevät.

Kun Jeesus sanoi, että hänen elämänsä nimenomainen tarkoitus oli kertoa totuudesta, hän puhui jostakin, mitä uskolliset juutalaiset olivat arvostaneet satoja vuosia. Juutalaiset olivat lukeneet pyhistä kirjoituksistaan jo pitkään ”totuudesta”, joka oli konkreettista, ei teoreettista. Raamatussa ”totuudeksi” käännetty heprealainen sana on ’emetʹ, joka tarkoittaa jotakin lujaa, vakaata ja, mikä kenties tärkeintä, luotettavaa.

Juutalaisilla oli hyvä syy ajatella näin totuudesta. He sanoivat Jumalaansa, Jehovaa, ”totuuden Jumalaksi” (Psalmit 31:6, UM). He ajattelivat näin, koska kaiken, minkä Jehova sanoi tekevänsä, hän myös teki. Kun hän antoi lupauksen, hän myös piti sen. Kun hän henkeytti ennustuksia, ne täyttyivät. Kun hän lausui lopullisia tuomioita, ne pantiin täytäntöön. Miljoonat israelilaiset olivat olleet näiden tosiseikkojen silminnäkijöitä. Raamatun henkeytetyt kirjurit olivat kirjoittaneet ne muistiin kiistattomina historiallisina tosiasioina. Toisin kuin muita pyhinä pidettyjä kirjoja Raamattua ei voi verrata myyttiin tai legendaan. Se perustuu lujasti tosiasioihin, jotka voidaan osoittaa toteen – historiallisiin, arkeologisiin, tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin tosiasioihin. Ei ihme, että psalmista sanoo Jehovasta: ”Sinun lakisi on totuus. – – kaikki sinun käskysi ovat todet. – – Sinun sanasi on kokonansa totuus”! (Psalmit 119:142, 151, 160.)

Jeesus Kristus toisti tuon psalmin sanat, kun hän sanoi Jehovalle esittämässään rukouksessa: ”Sinun sanasi on totuus.” (Johannes 17:17.) Jeesus tiesi, että kaikki, mitä hänen Isänsä sanoi, oli ehdottomasti paikkansapitävää ja luotettavaa. Jeesuskin oli ”täynnä – – totuutta” (Johannes 1:14). Hänen seuraajansa oppivat silminnäkijöinä ja kirjoittivat koko jälkimaailmalle, että kaikki, mitä hän sanoi, oli ehdottoman luotettavaa, se oli totuus.a

Kun Jeesus kertoi Pilatukselle tulleensa maan päälle puhumaan totuutta, hänellä oli kuitenkin mielessään eräs nimenomainen totuus. Jeesus esitti tuon lausunnon vastaukseksi Pilatuksen kysymykseen: ”Oletko sinä – – kuningas?” (Johannes 18:37.) Juuri Jumalan valtakunta ja Jeesuksen oma osa sen Kuninkaana olivat Jeesuksen opetuksen teema, ydin, hänen ollessaan maan päällä (Luukas 4:43). ”Totuus”, johon kaikki aidot kristityt panevat toivonsa, on se, että tuo Valtakunta pyhittää Jehovan nimen, saattaa kunniaan hänen suvereeniutensa ja palauttaa uskollisen ihmiskunnan ikuiseen ja onnelliseen elämään. Koska Jeesuksella on erittäin keskeinen osa kaikkien Jumalan lupausten täyttymisessä ja koska kaikista Jumalan ennustuksista tulee ”aamen” eli totta hänen välityksellään, hän saattoi hyvin sanoa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä.” (Johannes 14:6; 2. Korinttolaisille 1:20; Ilmestys 3:14.)

Tämän totuuden tunnustaminen täysin luotettavaksi merkitsee paljon nykyajan kristityille. Se merkitsee sitä, että heidän uskonsa Jumalaan ja heidän toivonsa, joka kohdistuu hänen lupauksiinsa, perustuvat tosiasioihin.

Totuus toiminnassa

Ei ole mikään ihme, että Raamattu liittää toisiinsa totuuden ja teot (1. Samuelin kirja 12:24; 1. Johanneksen kirje 3:18). Jumalaa pelkääville juutalaisille totuus ei ollut mikään filosofoinnin aihe; se oli elämäntapa. Heprean kielessä ”totuutta” vastaava sana saattoi tarkoittaa myös ’uskollisuutta’, ja sitä käytettiin ihmisestä, jonka tiedettiin seisovan sanojensa takana. Jeesus opetti seuraajiaan suhtautumaan totuuteen samalla tavoin. Hän arvosteli kiivaasti fariseusten ulkokultaisuutta, sitä leveää juopaa, joka oli heidän itsevanhurskaiden sanojensa ja epävanhurskaiden tekojensa välillä. Ja hän antoi esimerkin elämällä opettamiensa totuuksien mukaisesti.

Kaikkien Kristuksen seuraajien tulisi toimia näin. Heille Jumalan sanan totuus, ilahduttava hyvä uutinen Jeesuksen Kristuksen hallinnassa olevasta Jumalan valtakunnasta, on paljon, paljon muutakin kuin vain tietoa. Tämä totuus saa heidät toimimaan sekä pakottaa heidät elämään sen mukaisesti ja kertomaan siitä toisille (vrt. Jeremia 20:9). Ensimmäisellä vuosisadalla toimivaan kristilliseen seurakuntaan kuuluvat tunsivat elämäntavan, jonka he Kristuksen seuraajina olivat omaksuneet, toisinaan vain ”totuutena” tai ”totuuden tienä” (2. Johanneksen kirje 4; 3. Johanneksen kirje 4, 8; 2. Pietarin kirje 2:2).

Aarre josta kannattaa maksaa mitä vain

Jumalan sanan totuuksien hyväksymisestä joutuu tietenkin maksamaan jotakin. Ensiksikin pelkkä totuuden oppiminen saattaa olla järkyttävä kokemus. Eräässä tietosanakirjassa todetaan: ”Totuus on usein epämiellyttävä, koska se ei tue mitään ennakkoluuloa eikä myyttiä.” (The Encyclopedia Americana.) Voimme pettyä nähdessämme, että omat käsityksemme osoittautuvat vääriksi, varsinkin jos meitä ovat opettaneet uskonnolliset johtajat, joihin olemme luottaneet. Tuota kokemusta voitaisiin verrata siihen, miltä tuntuisi saada selville, että vanhemmat, joihin olemme luottaneet, ovatkin todellisuudessa piilorikollisia. Mutta eikö uskonnollisen totuuden löytäminen ole parempaa kuin eläminen harhaluulossa? Eikö ole parempi tuntea tosiasiat kuin antaa valheiden johtaa itseään?b (Vrt. Johannes 8:32; Roomalaisille 3:4.)

Toiseksi uskonnollinen totuus voi maksaa meille joidenkuiden sellaisten hyväksynnän, jotka ovat olleet ennen ystäviämme. Maailmassa, jossa hyvin monet ovat ’vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen’, ne jotka pitävät lujasti kiinni Jumalan sanan totuudesta, näyttävät omituisilta ja toisinaan heitä voidaan karttaa ja heidät saatetaan ymmärtää väärin (Roomalaisille 1:25; 1. Pietarin kirje 4:4).

Totuudesta kannattaa kuitenkin maksaa tämä kaksiosainen hinta. Totuuden tunteminen vapauttaa meidät valheista, harhaluuloista ja taikauskoisista käsityksistä. Ja kun elämme totuuden mukaan, se vahvistaa meitä kestämään vaikeuksia. Jumalan totuus on niin luotettava ja perusteltu ja se herättää meissä niin voimakkaan toivon, että voimme kestää minkä tahansa koetuksen. Ei ihme, että Paavali vertasi totuutta leveään, lujaan nahkavyöhön, jota sotilaat käyttivät taistelussa! (Efesolaisille 6:13, 14.)

Raamatun sananlaskussa sanotaan: ”Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, kuria ja ymmärrystä.” (Sananlaskut 23:23.) Jos hylkäämme totuuden ajatellen, että se on suhteellista tai ettei sitä ole olemassa, jäämme vaille jännittävintä ja tyydyttävintä etsintää, mitä elämä tarjoaa. Totuuden löytäminen on toivon löytämistä; sen tunteminen ja rakastaminen on kaikkeuden Luojan ja hänen ainosyntyisen Poikansa tuntemista ja rakastamista; sen mukaan eläminen on tarkoituksellista elämistä mielenrauhaa tuntien nyt ja ikuisesti. (Sananlaskut 2:1–5; Sakarja 8:19; Johannes 17:3.)

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 6]

Muuttuuko totuus milloinkaan?

TÄMÄN kysymyksen herätti V. R. Ruggiero kirjassaan The Art of Thinking. Hän vastaa kieltävästi ja selittää yksityiskohtaisemmin: ”Se saattaa näyttää joskus muuttuneen, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, ettei niin ole käynyt.”

Hän sanoo: ”Tarkastellaanpa sitä, kuka kirjoitti Raamatun ensimmäisen kirjan, Ensimmäisen Mooseksen kirjan. Satojen vuosien ajan sekä kristityt että juutalaiset uskoivat, että kirjalla oli vain yksi kirjoittaja. Aikanaan tämä käsitys kyseenalaistettiin, ja lopulta se korvattiin sillä näkemyksellä, että Ensimmäistä Mooseksen kirjaa kirjoitti kaikkiaan viisi ihmistä. Sitten vuonna 1981 julkaistiin viiden vuoden aikana tehty kielitieteellinen analyysi Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, ja siinä sanottiin, että kirjan oli 82 prosentin todennäköisyydellä kirjoittanut yksi ihminen, kuten alun perin oli ajateltu.

Onko totuus Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjoittajasta muuttunut? Ei ole. Ainoastaan meidän käsityksemme on muuttunut. – – Tietomme tai tietämättömyytemme ei muuta totuutta.”

[Tekstiruutu s. 7]

Totuuden kunnioittaminen

”TOTUUDEN kunnioittaminen ei ole vain aikamme valekyynisyyttä, joka pyrkii ’paljastamaan’ kaiken siinä uskossa, ettei kukaan eikä mikään voi todella väittää tietävänsä totuutta. Se on asenne, jossa yhdistyvät iloinen luottavaisuus siihen, että totuus voidaan todella löytää, ja nöyrä alistuvaisuus totuuteen, ilmaantuupa se sitten milloin ja mistä tahansa. Tällaista avoimuutta totuudelle vaaditaan niiltä, jotka palvovat totuuden Jumalaa, kun taas asianmukainen kunnioitus totuutta kohtaan takaa sen, että ihminen on rehellinen sekä sanoin että teoin ollessaan tekemisissä lähimmäisensä kanssa. Olemme nähneet, että sekä U[usi] että V[anha] t[estamentti] todistavat tällaisen asenteen puolesta.” (The New International Dictionary of New Testament Theology, 3. osa, s. 901.)

[Kuvat s. 7]

Tieteellinen edistys perustuu tieteellisten totuuksien paljastumiseen

[Kuva s. 8]

Totuuteen sisältyvät Valtakunta ja sen siunaukset