Kirjanpainaja jonka elämäntyöstä jäi pysyvä jälki

ONKO sinulle käynyt joskus niin, että halutessasi löytää jonkin raamatunkohdan et olekaan muistanut, missä se esiintyy? Mutta kun olet muistanut vain yhden sanan, olet voinut löytää sen Raamatun hakemiston avulla. Tai olet saattanut olla kristillisessä kokouksessa, jossa sadat tai jopa tuhannet läsnäolijat ovat pystyneet avaamaan Raamattunsa ja lukemaan jonkin jakeen vain muutama sekunti sen jälkeen kun se on mainittu.

Kummassakin tapauksessa saat kiittää erästä miestä, josta et ehkä ole kuullutkaan. Hän helpotti Raamatun tutkimista ja myös edisti osaltaan sitä, että meillä on nykyään täsmällisiä Raamattuja. Hän vaikutti jopa siihen, miltä monet Raamatut näyttävät.

Tämä mies oli Robert Estienne.a Hän oli kirjanpainaja, syntynyt Pariisissa kirjanpainajan pojaksi 1500-luvun alkupuolella. Elettiin renessanssin ja uskonpuhdistuksen aikaa, ja niitä kumpaakin palveli painokone. Henri Estienne, Robertin isä, oli kuuluisa kirjanpainaja, joka painoi joistakin teoksista renessanssin ajan upeimpia laitoksia. Hänen työsarkaansa kuului akateemisten ja raamatullisten teosten painaminen Pariisin yliopiston sekä sen teologisen tiedekunnan – Sorbonnen – käyttöön.

Kiinnitetäänpä kuitenkin huomiota hänen poikaansa, Robert Estienneen. Robertin koulutuksesta ei tiedetä paljonkaan, mutta jo nuorena hän osasi hyvin latinaa ja oppi pian myös kreikkaa ja hepreaa. Isältään Robert oppi kirjanpainannan. Ottaessaan haltuunsa Henrin kirjapainon vuonna 1526 Robert Estienne tunnettiin jo oppineena, jolla oli korkeat kielelliset normit. Vaikka hän julkaisikin kriittisiä laitoksia latinankielisestä kirjallisuudesta ja muista oppineiden teoksista, hän ihaili ennen kaikkea ja ehdottomasti Raamattua. Estienne paloi halusta päästä latinalaisen Raamatun suhteen samaan kuin mihin oli jo päästy latinalaisissa klassikoissa, ja niinpä hän ryhtyi palauttamaan Hieronymuksen latinalaista Vulgata-Raamattua mahdollisimman tarkasti siihen muotoon, jossa se oli ollut alun perin 400-luvulla.

Viimeistelty Vulgata

Hieronymuksen käännös perustui Raamatun alkuperäisiin kieliin hepreaan ja kreikkaan, mutta Estiennen päivinä Vulgata oli ollut olemassa tuhatkunta vuotta. Siihen oli päässyt pujahtamaan monia virheellisyyksiä, kun sitä oli satojen vuosien aikana jäljennetty. Keskiaikana Jumalan henkeyttämää Raamattua olivat lisäksi alkaneet rasittaa keskiaikaisten tarujen, mukaeltujen katkelmien ja väärien lisäysten sotkuinen vyyhti. Ne olivat sekoittuneet Raamatun tekstiin siinä määrin, että niitä oli alettu pitää henkeytettynä tekstinä.

Poistaakseen kaiken, mitä Raamatussa ei ollut alun perin ollut, Estienne sovelsi niitä tekstikritiikin menetelmiä, joiden avulla tutkittiin klassista kirjallisuutta. Hän etsi käsiinsä vanhimmat ja parhaimmat saatavissa olevat käsikirjoitukset. Pariisissa ja sen lähistöllä sekä muun muassa Évreux’ssä ja Soissonsissa sijaitsevista kirjastoista hän kaivoi esiin useita ikivanhoja käsikirjoituksia, joista yksi oli peräisin ilmeisesti 500-luvulta. Estienne vertaili huolellisesti eri latinankielisiä tekstejä katkelma katkelmalta ja valitsi vain ne osat, jotka vaikuttivat kaikkein arvovaltaisimmilta. Näin syntynyt teos, Estiennen Raamattu, julkaistiin ensi kertaa vuonna 1528, ja se oli merkittävä edistysaskel Raamatun tekstin täsmällisyyden hiomisessa. Estienne julkaisi lisää parannettuja laitoksia. Jotkut olivat ennen häntä yrittäneet korjata Vulgataa, mutta hänen laitoksensa oli ensimmäinen, jota saattoi käyttää tehokkaaseen kriittiseen tutkimiseen. Marginaaleissa Estienne ilmaisi, missä hän oli jättänyt pois joitakin epäilyttäviä jaksoja tai mikä kohta voitiin lukea useammalla kuin yhdellä tavalla. Hän merkitsi näkyviin myös ne käsikirjoitukset, joiden perusteella nämä korjaukset olivat mahdollisia.

Estienne otti käyttöön monia muita 1500-luvulla melko uusia seikkoja. Hän teki eron apokryfikirjojen ja Jumalan sanan välillä. Hän pani Apostolien teot evankeliumien jälkeen ja ennen Paavalin kirjeitä. Kunkin sivun yläreunaan hän laittoi joitakin avainsanoja, jotka auttoivat lukijoita löytämään nimenomaisia kohtia. Se oli varhaisin esimerkki sisältöä kuvaavasta sivuotsikosta. Saksalaisperäisen raskaan goottilaisen kirjasinlajin sijasta Estienne painoi ensimmäisten joukossa koko Raamatun kevyemmällä ja helppolukuisemmalla antiikvalla, jota käytetään nykyään yleisesti. Joidenkin kohtien selventämiseksi hän pani raamattulaitokseensa myös monia ristiviitteitä ja filologisia huomautuksia.

Monet aateliset ja prelaatit arvostivat Estiennen Raamattua, sillä se oli parempi kuin mikään toinen Vulgatan painettu laitos. Hänen laitoksestaan tuli kauneutensa, laatunsa ja käyttökelpoisuutensa ansiosta mallilaitos, ja pian sitä jäljiteltiin kaikkialla Euroopassa.

Kuninkaallinen kirjanpainaja

”Jos näet miehen, kerkeän [”taitavan”, UM] toimissaan, hänen paikkansa on kuningasten – – palveluksessa”, sanotaan Sananlaskujen 22:29:ssä. Estiennen uudistushenkinen ammattitaito ja kielellinen kyvykkyys eivät jääneet huomaamatta Ranskan kuninkaalta Frans I:ltä. Estiennestä tuli kuninkaan latinan-, heprean- ja kreikankielisten kirjojen painaja. Tässä tehtävässä Estienne valmisti kirjoja, jotka kuuluvat vieläkin ranskalaisen kirjapainotaidon mestariteoksiin. Vuonna 1539 hän alkoi painaa Ranskan ensimmäistä ja upeinta hepreankielistä koko Raamattua. Vuonna 1540 hän ryhtyi käyttämään kuvia latinalaisessa Raamatussaan. Mutta Raamatun tapahtumia esittävien tavanomaisten mielikuvituksellisten kuvien sijasta, jotka olivat tyypillisiä keskiajalle, Estiennellä oli opettavia piirroksia, jotka perustuivat arkeologisiin todisteisiin tai itse Raamatusta löytyviin mittoihin ja kuvauksiin. Näissä puupiirroksissa kuvattiin yksityiskohtaisesti sellaisia aiheita kuin liitonarkki, ylimmäisen papin vaatteet, tabernaakkeli ja Salomon temppeli.

Estienne käytti erityistä kreikkalaista kirjasinlajia, jonka hän oli tilannut kuninkaan käsikirjoituskokoelman painamista varten, ja valmisti ensimmäisen kriittisen laitoksen Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista. Vaikka Estiennen kreikkalaisen tekstin kaksi ensimmäistä laitosta eivät olleet kovin paljon parempia kuin Erasmus Rotterdamilaisen teos, vuonna 1550 ilmestyneeseen kolmanteen laitokseen Estienne oli lisännyt tekstin tarkistukset ja viitteet noin 15 käsikirjoituksesta, joihin kuuluivat muun muassa 400-luvulta peräisin oleva Codex Bezae ja Septuaginta-käännös. Tämä Estiennen laitos hyväksyttiin niin laajalti, että myöhemmin siihen perustui niin kutsuttu Textus Receptus -laitos eli ’hyväksytty teksti’, johon pohjautuvat monet myöhemmät käännökset, muun muassa vuoden 1611 Kuningas Jaakon käännös.

Sorbonne ja uskonpuhdistus vastakkain

Lutherin ja muiden uskonpuhdistajien ajatusten levitessä kaikkialle Eurooppaan katolinen kirkko yritti valvoa ihmisten ajattelua säätelemällä sitä, mitä nämä lukivat. Paavi Leo X oli julkaissut 15. kesäkuuta 1520 bullan, jossa määrättiin, ettei mitään ”kerettiläisiä” ajatuksia sisältävää kirjaa saanut painaa, myydä eikä lukea missään katolisessa maassa. Maallisia vallanpitäjiä vaadittiin lisäksi pitämään tämä bulla voimassa valta-alueillaan. Englannissa kuningas Henrik VIII jätti tuon sensurointitehtävän katolisen piispan Cuthbert Tunstallin huoleksi. Mutta suurimmassa osassa Eurooppaa oli oppikysymyksissä kiistaton valta paavin jälkeen Pariisin yliopiston, Sorbonnen, teologisella tiedekunnalla.

Sorbonne oli katolisen puhdasoppisuuden äänitorvi. Sitä oli satojen vuosien ajan pidetty katolisen uskon suojavallina. Sorbonnen sensuuri vastusti kaikkia Vulgatan kriittisiä painoksia ja kansankielisiä käännöksiä, koska sen mukaan ”ne eivät ole hyödyllisiä kirkolle, vaan tuhoisia”. Tämä ei ollut yllättävää aikana, jolloin uskonpuhdistajat kyseenalaistivat kirkon oppeja, seremonioita ja perinteitä, jotka eivät perustuneet Raamatun antamaan todistukseen. Monien Sorbonnen teologien mielestä kirkon suuressa arvossa pidetyt opit olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin itse Raamatun täsmällinen lukeminen. Muuan teologi sanoi: ”Heti kun opit on muotoiltu, on Raamattu kuin rakennusteline, jonka voi poistaa, kun seinä on saatu rakennettua.” Vaikka useimmat tiedekuntaan kuuluvat eivät osanneetkaan hepreaa eivätkä kreikkaa, he halveksivat Estiennen ja niiden muiden renessanssin ajan oppineiden tutkielmia, jotka olivat paneutuneet perin pohjin Raamatun sanojen alkuperäiseen merkitykseen. Muuan Sorbonnen professori rohkeni jopa väittää, että ”kreikan ja heprean tuntemuksen levittäminen voisi tuhota kaiken uskonnon”.

Sorbonne hyökkää

Vaikka Estiennen Vulgatan ensimmäiset painokset olivatkin läpäisseet tiedekunnan sensuurin, niistä oli kuitenkin kiistelty. Vulgataa oli 1200-luvulta lähtien pidetty uskollisesti yliopiston virallisena Raamattuna, ja monien mielestä sen teksti oli erehtymätön. Tiedekunta oli jopa tuominnut kunnioitettavan oppineen Erasmuksen tämän Vulgata-laitoksen vuoksi. Joidenkuiden mielestä oli hälyttävää, että paikallinen maallikkokirjanpainaja oli niin röyhkeä, että hän korjasi virallista tekstiä.

Eniten teologeja ehkä huolestuttivat Estiennen reunahuomautukset. Ne panivat epäilemään Vulgatan tekstin oikeaperäisyyttä. Estienneä syytettiin tunkeutumisesta teologian valta-alueelle sen vuoksi, että hän halusi selventää joitakin kohtia. Hän kielsi syytteen väittäen, että hänen huomautuksensa olivat vain lyhyitä tiivistelmiä tai luonteeltaan kielitieteellisiä. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 37:35:tä koskevassa huomautuksessaan hän selitti, että Vulgatassa esiintyvää sanaa ”helvetti” [latinaksi infernum] ei voitaisi siinä kohdin ymmärtää paikaksi, jossa pahoja rangaistaan. Tiedekunnassa häntä syytettiin siitä, että hän kielsi sielun kuolemattomuuden ja ”pyhimysten” voiman rukoilla ihmisten puolesta.

Kuningas kuitenkin suosi ja suojeli Estienneä. Frans I oli erittäin kiinnostunut renessanssin ajan tutkimuksista ja varsinkin kuninkaallisen kirjanpainajansa työstä. Frans I:n kerrotaan jopa käyneen Estiennen luona ja odottaneen kerran kärsivällisesti, kun tämä teki viime hetken korjauksia tekstiin. Kuninkaan tuella Estienne piti puoliaan Sorbonnea vastaan.

Teologit kieltävät hänen Raamattunsa

Vuoden 1545 eräät tapahtumat kuitenkin saivat Sorbonnen täyden vihan kohdistumaan Estienneen. Koska Kölnin (Saksassa), Louvainin (Belgiassa) ja Pariisin katolisissa yliopistoissa oli tajuttu että oli hyödyllistä muodostaa yhtenäinen rintama uskonpuhdistajia vastaan, niissä oli aiemmin päätetty ryhtyä yhteistoimin sensuroimaan harhaoppisina pidettyjä opetuksia. Kun Louvainin yliopiston teologit kirjoittivat Sorbonneen hämmästelevänsä sitä, etteivät Estiennen Raamatut olleet kiellettyjen kirjojen listalla Pariisissa, Sorbonnesta vastattiin valheellisesti, että he olisivat kyllä kieltäneet ne, jos vain olisivat nähneet niitä. Tiedekunnassa toimivat Estiennen viholliset luottivat nyt siihen, että Louvainin ja Pariisin tiedekuntien yhteinen arvovalta riittäisi vakuuttamaan Frans I:n siitä, että hänen kirjanpainajansa oli tehnyt virheitä.

Tällä välin Estienne, jota oli varoitettu hänen vihollistensa aikeista, ehti ensiksi kuninkaan luo. Estienne ehdotti, että jos teologit laatisivat listan kaikista löytämistään virheistä, niin hän kyllä painaisi mielellään sekä ne että teologien korjaukset ja liittäisi ne jokaiseen myytävään Raamattuun. Kuningas hyväksyi tämän ehdotuksen. Hän pyysi Pierre du Chastelia, kuninkaallista raamatuntekstien lukijaansa, huolehtimaan asiasta. Tiedekunnasta kirjoitettiin Du Chastelille lokakuussa 1546 ja esitettiin vastalauseeksi, että Estiennen Raamatut olivat ”ruokaa niille, jotka kieltävät uskomme ja kannattavat nykyisiä – – harhaoppeja”, ja niin tulvillaan virheitä, että ne ansaitsivat tulla ”kokonaan hävitetyiksi ja tuhotuiksi”. Tämä ei vakuuttanut kuningasta, vaan hän määräsi nyt itse, että tiedekunnan oli pantava paperille kriittiset huomautuksensa, jotka voitaisiin painaa Estiennen Raamattujen ohella. Tiedekunta lupasi tehdä tämän, mutta todellisuudessa se teki kaikkensa päästäkseen laatimasta yksityiskohtaista listaa oletetuista virheistä.

Frans I kuoli maaliskuussa 1547, ja hänessä Estienne menetti kaikkein mahtavimman liittolaisensa Sorbonnen valtaa vastaan. Kun Henrik II nousi valtaistuimelle, hän toisti isänsä käskyn, että tiedekunnan oli laadittava omat kriittiset huomautuksensa. Mutta nähtyään, miten Saksan ruhtinaat käyttivät uskonpuhdistusta poliittisten päämäärien hyväksi, Henrik II:ta alkoi kiinnostaa pikemminkin se, miten hän voisi säilyttää Ranskan katolisena ja yhtenäisenä sen uuden kuninkaan alaisuudessa, kuin se, mitä hyötyä tai haittaa kuninkaallisen kirjanpainajan Raamatuista saattaisi olla. Kuninkaan valtaneuvosto päätti 10. joulukuuta 1547, että Estiennen Raamattujen myynti pitäisi kieltää siksi, kunnes teologit saisivat laadittua listansa huomautuksista.

Syytetään kerettiläisyydestä

Tiedekunta yritti nyt kaikin keinoin siirtää Estiennen jutun erityiselle tuomioistuimelle, joka oli vasta perustettu käsittelemään kerettiläisyyttä koskevia tapauksia. Estienneä ei tarvinnut muistuttaa siitä, millaisessa vaarassa hän oli. Kaksi vuotta perustamisensa jälkeen tuo tuomioistuin oli jo tullut tunnetuksi nimellä chambre ardente eli ’palava huone’. Kuutisenkymmentä uhria lähetettiin roviolle, muun muassa joitakin kirjanpainajia ja -myyjiä, jotka poltettiin elävältä Place Maubertilla, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Estiennen ulko-ovelta. Estiennen koti tutkittiin kerran toisensa jälkeen, jotta olisi löydetty vähäinenkin todiste häntä vastaan. Yli 80:tä todistajaa kuulusteltiin. Ilmiantajille luvattiin neljännes hänen omaisuudestaan, jos hänet saataisiin tuomittua kerettiläisyydestä. Estienneä vastaan ei kuitenkaan löytynyt muuta todistetta kuin se, mitä hän oli avoimesti painanut Raamattuihinsa.

Kuningas määräsi jälleen, että tiedekunnan oli luovutettava hänen valtaneuvostolleen lista huomautuksista. Tiedekunnan taipumaton vastaus kuului, ettei teologeilla ole tapana panna paperille syitä siihen, miksi he tuomitsevat jonkin kerettiläiseksi, vaan he vastaavat vain suusanallisesti, mikä täytyy uskoa, tai muuten ei kirjoittamiselle tule loppua. Henrik myöntyi. Lopullinen kielto tuli voimaan. Lähes kaikki raamatulliset teokset, joita Estienne oli koskaan valmistanut, poistettiin käytöstä. Vaikka hän olikin säästynyt Place Maubertin liekeiltä, hän päätti lähteä Ranskasta, sillä hän pelkäsi, että hänen Raamattunsa kiellettäisiin kokonaan ja että häntä ahdisteltaisiin vielä lisää.

Kirjanpainaja maanpaossa

Vuoden 1550 marraskuussa Estienne muutti Geneveen Sveitsiin. Ranskassa tiedekunta oli julistanut laittomaksi kaikkien muiden Raamattujen kuin Vulgatan painamisen. Kun Estienne sai nyt julkaista vapaasti, mitä hän tahtoi, hän painoi vuonna 1551 uudelleen kreikankielisen ”Uuden testamenttinsa”, jossa oli rinnakkaisilla palstoilla kaksi latinankielistä käännöstä (Vulgata ja Erasmuksen käännös). Sen jälkeen hän painoi vuonna 1552 ranskankielisen käännöksen Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista, joiden rinnalla oli Erasmuksen latinankielinen teksti. Näissä kahdessa laitoksessaan Estienne käytti uutta järjestelmäänsä, jossa hän jakoi Raamatun tekstin numeroituihin jakeisiin – samaa järjestelmää, jota nykyään käytetään kautta maailman. Vaikka toiset olivat yrittäneet aiemmin kokeilla erilaisia jaejakoja, Estiennen jakotavasta tuli hyväksytty. Hänen ranskankielinen Raamattunsa vuodelta 1553 oli ensimmäinen koko Raamattu, joka oli jaettu tällä tavoin jakeisiin.

Estiennen kaksi käännöstä sisältävä latinankielinen Raamattu vuodelta 1557 on merkittävä siinä suhteessa, että sen Heprealaisissa kirjoituksissa esiintyy kauttaaltaan Jumalan persoonanimi Jehova. Toisen psalmin marginaalissa hän huomautti, että heprealaisen tetragrammin (יהוה) korvaaminen ʼAdo·najʹ-sanalla perustuu yksinomaan juutalaiseen taikauskoon ja se tulisi hylätä. Estienne ilmaisi tässä laitoksessa kursiivilla, mitä latinankielisiä sanoja oli lisätty täydentämään hepreankielistä merkitystä. Tämä tapa omaksuttiin myöhemmin muihin Raamattuihin, ja nykyään se on usein hämmentänyt lukijoita, jotka ovat tottuneet siihen, että kursiivilla painotetaan jotakin.

Estienne oli päättänyt käyttää oppineisuuttaan toisten hyväksi ja omisti siksi elämänsä Pyhän Raamatun julkaisutyöhön. Ne jotka nykyään arvostavat Jumalan sanaa, voivat olla kiitollisia hänen ponnisteluistaan ja niiden muiden työstä, jotka näkivät paljon vaivaa yrittäessään saada selville, miten Raamatun sanat oli alun perin kirjoitettu. Heidän aloittamansa työ jatkuu, kun muinaisista kielistä saadaan entistä täsmällisempää tietoa ja löydetään vanhempia ja täsmällisempiä Jumalan sanan käsikirjoituksia. Vähän ennen kuolemaansa (1559) Estienne työskenteli uuden Kreikkalaisten kirjoitusten käännöksen hyväksi. Häneltä kysyttiin: ”Kuka sitä ostaa? Kuka sitä lukee?” Hän vastasi luottavaisesti: ”Kaikki oppineet jumalisen antaumuksen ihmiset.”

[Alaviitteet]

[Kuva s. 10]

Robert Estiennen ponnisteluista on ollut apua Raamatun tutkijoille satojen vuosien ajan

[Lähdemerkintä]

Bibliothèque Nationale, Paris

[Kuva s. 12]

Estiennen opettavia kuvia jäljiteltiin sukupolvesta toiseen

[Lähdemerkintä]

Bibliothèque Nationale, Paris