Anna arvoa todelliselle elämälle
ONKO tämä elämä kaikki, mitä meillä on? Kannustamalla hankkimaan ”lujan otteen todelliseen elämään” Raamattu osoittaa, että on muutakin (1. Timoteukselle 6:17–19). Jos kerran nykyinen elämämme ei ole todellista elämää, niin mikä sitten on?
Tuon jakeen tekstiyhteys ilmaisee, että jumalaapelkäävän ihmisen pitäisi saada luja ote ”ikuiseen elämään” (1. Timoteukselle 6:12). Valtaenemmistölle se merkitsee ikuista elämää maan päällä. Ensimmäisellä ihmisellä Aadamilla oli mahdollisuus elää ikuisesti maanpäällisessä paratiisissa (1. Mooseksen kirja 1:26, 27). Hän kuolisi ainoastaan siinä tapauksessa, että hän söisi ”hyvän- ja pahantiedon puusta” (1. Mooseksen kirja 2:17). Mutta koska hän vaimonsa Eevan kanssa rikkoi tuon käskyn syömällä puusta, Jumala julisti kuolemantuomion. ’Sinä päivänä, jona he siitä söivät’, he kuolivat Jumalan silmissä ja alkoivat nopeasti rappeutua kohti fyysistä kuolemaa. Heidän elämänsä ei ollut enää laadullisesti samaa kuin se oli ollut alussa.
Tie ”todelliseen elämään”
Mahdollistaakseen ”todellisen elämän” Jehova Jumala teki järjestelyn ihmiskunnan pelastamiseksi. Jotta ymmärtäisimme sen paremmin, kuvitellaanpa mielessämme pientä tehdasta. Sen kaikki koneet ovat viallisia ja aiheuttavat käyttäjilleen ongelmia, koska ensimmäinen työntekijä ei vuosia aiemmin välittänyt ohjekirjasta ja vahingoitti siksi kaikkia koneita. Nykyiset käyttäjät eivät voi muuta kuin yrittää parhaansa tehdessään työtä niillä välineillä, joita heillä on. Tehtaan omistaja haluaa korjata koneet kuntoon työntekijöidensä hyväksi, ja hän panee koko ajan sivuun tarvittavia varoja siihen tarkoitukseen.
Ensimmäinen ”koneenkäyttäjä” Aadam ei antanut arvoa saamalleen elämälle. Siksi hän antoi jälkeläisilleen perinnöksi epätäydellisen elämän, joka oli kuin huonosti toimiva kone (Roomalaisille 5:12). Aivan kuten tehtaan myöhemmät koneenkäyttäjät, jotka eivät voineet korjata tilannetta, Aadamin jälkeläiset eivät ole kyenneet saamaan itselleen todellista elämää (Psalmit 49:8). Korjatakseen tämän näennäisesti toivottoman tilanteen Jehova lähetti ainosyntyisen Poikansa maan päälle ostamaan ikuisen elämän takaisin ihmisille (Luukas 1:35; 1. Pietarin kirje 1:18, 19). Kuolemalla uhrikuoleman ihmiskunnan puolesta Jumalan ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus, antoi tarvittavat varat – elämän, joka vastaa Aadamin menettämää elämää (Matteus 20:28; 1. Pietarin kirje 2:22). Jehovalla on nyt tässä kallisarvoisessa uhrissa perusta todellisen elämän antamiselle.
Jeesuksen lunastusuhri merkitsee tottelevaisille ihmisille ikuista elämää maanpäällisessä paratiisissa (Psalmit 37:29). Tämä toivo on kaikilla niillä, jotka säilyvät elossa ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodasta”, Harmagedonista (Ilmestys 16:14–16). Sen aikana hävitetään perin pohjin kaikki pahuus maan päältä (Psalmit 37:9–11). Ne Jumalan muistissa olevat, jotka kuolevat sitä ennen, herätetään eloon maan päälle ennallistettuun paratiisiin; he voivat odottaa saavansa todellisen elämän, joka on varalla kaikkia Jumalaa tottelevia ihmisiä varten (Johannes 5:28, 29).
Arvoa annettava nykyiselle elämälle
Tämä ei merkitse sitä, että saisimme väheksyä nykyisen elämämme pyhyyttä. Käyttääkö tehtaan omistaja aikaa ja rahaa koneen kunnostamiseen sellaiselle työntekijälle, joka ei pidä siitä huolta? Eikö työnantaja pikemminkin uskoisi korjattua konetta sellaisen henkilön haltuun, joka on yrittänyt parhaansa mukaan pitää vanhan koneen kunnossa?
Elämä on kallisarvoinen lahja Jehovalta. Tuon lahjan hyväntahtoisena lähteenä hän haluaa meidän antavan sille arvoa. (Psalmit 36:10; Jaakob 1:17.) Puhuessaan Jehovan kiinnostuksesta maan päällä olevia ihmisiä kohtaan Jeesus sanoi: ”Teidän päänne hiuksetkin ovat kaikki luetut.” (Luukas 12:7.) Jehova kielsi israelilaisia murhaamasta, johon luonnollisesti kuului hengen ottaminen itseltään (2. Mooseksen kirja 20:13). Tämä auttaa meitä sulkemaan itsemurhan pois laskuista.
Jumalaapelkäävät ihmiset tietävät Jumalan olevan kiinnostunut hyvinvoinnistamme, ja siksi he soveltavat Raamatun periaatteita nykyajan tapoihin. Koska tosi kristittyjä esimerkiksi vaaditaan ’puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta täydellistämällä pyhyys Jumalan pelossa’, he pysyvät erossa tupakasta ja mieltä muuttavista, riippuvuutta aiheuttavista huumeista (2. Korinttolaisille 7:1).
Jumalan kiinnostus ihmiselämää kohtaan näkyy edelleen hänen neuvostaan säilyttää ”sävyisä sydän” ja karttaa moraalittomuutta (Sananlaskut 14:30; Galatalaisille 5:19–21). Pitämällä kiinni näistä korkeista normeista olemme suojassa esimerkiksi vahingolliselta kiivastumiselta ja sukupuolitaudeilta.
Jehovan huolenpito kansaansa kuuluvien elämästä ilmenee myös hänen kehotuksestaan pidättyä ylensyömisestä ja liiallisesta juomisesta (5. Mooseksen kirja 21:18–21; Sananlaskut 23:20, 21). Kristittyjä varoitetaan siitä, että ahneet ja juopot eivät peri Jumalan valtakuntaa eli sellaiset ihmiset eivät koskaan tule tuntemaan todellista elämää (1. Korinttolaisille 6:9, 10; 1. Pietarin kirje 4:3). Suosittelemalla kohtuullisuutta Jehova opettaa meille sitä, mikä on hyödyllistä (Jesaja 48:17).
Kun pidämme kiinni Jumalan normeista, osoitamme antavamme arvoa nykyiselle elämällemme. Vielä merkityksellisempää on tietysti todellinen elämä. Koska se kestää ikuisesti, tosi kristityt pitävät sitä tärkeämpänä kuin nykyistä elämäänsä. Kun Jeesus Kristus uhrasi elämänsä, hän alistui Jehovan tahtoon. Tottelevaisuus hänen Isäänsä kohtaan merkitsi hänelle paljon enemmän kuin hänen elämänsä täällä maan päällä. Jeesuksen toimintatapa johti siihen, että hän sai ylösnousemuksen ja kuolemattoman elämän taivaassa (Roomalaisille 6:9). Hänen kuolemansa merkitsee myös ikuista elämää tottelevaiselle ihmiskunnalle, joka uskoo hänen lunastusuhriinsa (Heprealaisille 5:8, 9; 12:2).
Verta koskeva elintärkeä laki
Jeesuksen seuraajat heijastavat ymmärrettävästi hänen ajattelutapaansa. He pyrkivät miellyttämään Jumalaa kaikessa kuten Kristus. Tämä muun muassa selittää sen, miksi he kieltäytyvät verensiirroista, jotka joidenkin lääkäreiden mukaan pelastavat ihmishenkiä. Katsotaanpa, miten kieltäytyminen verensiirroista kertoo arvostuksesta todellista elämää kohtaan.
Jeesuksen Kristuksen tavoin tosi kristityt haluavat hartaasti olla eläviä Jumalan silmissä, ja se edellyttää täydellistä tottelevaisuutta Hänelle. Kristuksen seuraajia käsketään Jumalan sanassa karttamaan ”epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta” (Apostolien teot 15:28, 29). Miksi tämä laki verestä sisällytettiin kristittyjä sitoviin käskyihin?
Israelilaisille annetussa Laissa oli vaatimus karttaa verta (3. Mooseksen kirja 17:13, 14). Kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisuudessa. He kuitenkin ymmärtävät, että käsky olla syömättä verta on lakiliittoa vanhempi; se oli annettu aiemmin Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4; Kolossalaisille 2:13, 14.) Tämä käsky koski kaikkia Nooan jälkeläisiä, joista kaikki maailman kansakunnat polveutuvat (1. Mooseksen kirja 10:32). Lisäksi Mooseksen laki auttaa meitä tajuamaan syyn siihen, miksi Jumala pitää verta ehdottoman pyhänä. Kiellettyään israelilaisia nauttimasta mitään verta Jumala sanoi: ”Lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” (3. Mooseksen kirja 17:11.) Jumala oli varannut veren alttarilla uhrattavaksi. Hänen lakinsa veren pyhyydestä tuo ilmi, että hänellä on määräysvalta kaikkeen maanpäälliseen elämään (Hesekiel 18:4; Ilmestys 4:11). Jos katselemme elämäämme Jehovan näkökulmasta, ymmärrämme, ettei se kuulu meille vaan että Jumala on ainoastaan uskonut sen meidän haltuumme.
Aivan niin kuin kuvauksemme koneenkäyttäjä oli vastuussa koneesta, meille on uskottu nykyinen elämämme. Mitä tekisit, jos koneesi tarvitsisi korjausta ja mekaanikko ehdottaisi sen korjaamista häthätää osilla, jotka nimenomaan kielletään ohjekirjassa? Etkö kysyisi vielä muilta mekaanikoilta, voiko konetta korjata ohjekirjan mukaisesti? Ihmiselämä on paljon tärkeämpi ja monimutkaisempi kuin kone. Henkeytetyssä Sanassaan – ohjekirjassa jonka avulla ihmiset voivat säilyä elossa – Tekijämme kieltää käyttämästä verta elämän ylläpitämiseen (5. Mooseksen kirja 32:46, 47; Filippiläisille 2:16). Eikö ole järkevää seurata tarkoin tuon ohjekirjan vaatimuksia?
Ne kristityt potilaat, jotka pyytävät itselleen veretöntä hoitoa, eivät todellakaan torju kaikkea lääkärinhoitoa. He vain pyytävät sellaista hoitoa, joka heijastaa kunnioitusta heidän elämäänsä kohtaan – sekä nykyistä että tulevaa. Ne lääkärit, jotka rohkeasti kunnioittavat kristittyjen kantaa, vakuuttavat siitä koituvan hyötyä, että näitä potilaita hoidetaan heidän pyyntönsä mukaisesti. ”Jehovan todistajiin tutustuminen on antanut minulle aivan uudenlaisia arvoja”, sanoo eräs kirurgi, joka aiemmin teki paljon verensiirtoja. Nyt hän pyrkii hoitamaan verettömästi jopa niitä, jotka eivät ole todistajia.
Todellisen elämän arvostus
Mitä uudenlaisia arvoja tuo kirurgi oppi hoitaessaan Jehovan todistajia? Hän on nyt oivaltanut, että potilaan hoitamisessa ei ole kyse pelkästään sairaasta ruumiinosasta vaan koko ihmisestä. Eikö potilaalle tulisikin sallia se, että hän pyytää fyysiselle, hengelliselle ja henkiselle hyvinvoinnilleen parasta hoitoa?
15-vuotiaan Kumikon mielestä hänen parantumattoman leukemiansa hoitaminen verensiirrolla oli pahin vaihtoehto. Se että hänen elämäänsä yritettäisiin pidentää tällä keinolla muutamia viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, ei ollut sen arvoista, mitä se maksaisi hänelle pitkällä aikavälillä. Hän oli vihkinyt nykyisen elämänsä Jehova Jumalalle yhtenä hänen todistajanaan, ja siksi hän kunnioitti elämän ja veren pyhyyttä. Hän pysyi hievahtamatta kannassaan, vaikka hänen isänsä ja jotkut muut sukulaiset vastustivat sitä voimakkaasti. Kerran hänen lääkärinsä kysyi häneltä: ”Jos Jumalasi antaa virheet anteeksi, niin eikö hän antaisi anteeksi sinulle, vaikka suostuisit verensiirtoon?” Kumiko kieltäytyi tekemästä myönnytyksiä ja hylkäämästä siten Raamattuun perustuvaa vakaumustaan. ”Säilyttäen lujan otteen elämän sanaan” hän pysyi kannassaan (Filippiläisille 2:16). Hänen ei-uskova isoäitinsä sanoikin, että Kumiko ei luopuisi vakaumuksestaan. Pian hänen isänsä ja isoäitinsä sekä häntä hoitavien lääkärien asenne muuttui.
Kumikon luja usko Jehova Jumalaan, joka voi herättää hänet kuolleista, kosketti monia. Ollessaan vielä elossa hän vetosi isäänsä: ”Vaikka minä kuolisinkin, saan ylösnousemuksen paratiisiin. Mutta jos sinut tuhotaan Harmagedonissa, niin minä en enää näe sinua. Ole kiltti ja tutki siksi Raamattua.” Hänen isänsä vain toisteli: ”Kyllä minä tutkin, kunhan taas pääset jalkeille.” Mutta kun Kumiko kuoli säälimättömään sairauteensa, hänen isänsä pani hänen arkkuunsa pienen lapun, jossa luki: ”Tavataan paratiisissa, Kumiko.” Hautajaisten jälkeen hän sanoi hautajaisvieraille: ”Lupasin Kumikolle, että näkisin hänet paratiisissa. En kyllä vieläkään voi uskoa siihen, koska en ole tutkinut asiaa tarpeeksi, mutta olen päättänyt ottaa siitä selvää. Voisitteko auttaa minua?” Eräät muutkin Kumikon sukulaiset alkoivat tutkia Raamattua.
Kumiko kunnioitti aidosti elämää ja halusi elää. Hän arvosti kaikkea, mitä hänen lääkärinsä tekivät pelastaakseen hänen nykyisen elämänsä. Mukautumalla Luojan ohjekirjan neuvoihin hän kuitenkin osoitti antavansa arvoa todelliselle elämälle. Miljoonille ihmisille se tarkoittaa ikuista elämää maanpäällisessä paratiisissa. Tuletko sinä olemaan heidän joukossaan?