Totuus kyllästää runsasvetisen kylän
ONPA outoa, että runsaista vesistä kuuluisan maan havaitaan olevan veden puutteessa. Runsasvetinen alue huomataan kuivaksi ja riistetyksi. Vain Jumalan sanasta Raamatusta virtaavat totuuden vedet voivat sammuttaa sen janon. Tämä on kertomus pienestä 2 200 asukkaan Rahbeh-nimisestä kylästä, joka sijaitsee Pohjois-Libanonissa vuorten suojissa noin 130 kilometrin päässä Beirutista.
Arabian kielessä nimi Rahbeh merkitsee ’avaraa paikkaa’, ja sen seemiläisistä kielistä tuleva juurisana merkitsee ’kauas ulottuvaa, levinnyttä’. Sopivasti tämä kylä onkin levinnyt kahdelle isolle kukkulalle noin 600 metrin korkeuteen merenpinnasta. Talvella ja keväällä voi nähdä idässä päin sijaitsevien vuorten huipulla lunta, mikä antaa paikalle ainutlaatuista hohtoa. Ennen kaikkea Rahbeh on kuitenkin runsasvetinen kylä. Alueella on 360 erikokoista, suurta ja pientä, lähdettä ja niistä saadaan arvokasta vettä viljaville vehnäpelloille ja hedelmällisille aprikoosi-, päärynä-, persikka- ja viinirypäleviljelmille, joita on aluetta ympäröivissä laaksoissa.
Menneisyys ja nykyaika kohtaavat Rahbehissa
Raamatullisista ajoista lähtien Rahbeh on säilynyt monessa mielessä ennallaan. Kylän talot on rakennettu vieri viereen. Kadut ovat kapeita, mutkaisia ja vilkasliikenteisiä – liikkeellä ovat aasit ja lehmät. Vaikka täällä on joitakin moottoriajoneuvoja, niin eläimillä on etuajo-oikeus. Hyvin usein eläinten omistajat lastaavat ne pelloilta saaduilla tuotteilla ja lähettävät ne omin päin kotiin. Ne kulkevat kapeita katuja ja ahtaiden paikkojen läpi ja saapuvat kotiinsa. Voitaisiinko tätä kenties verrata siihen, mitä Jesajalla oli mielessään, kun hän sanoi, että ”härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen”? (Jesaja 1:3.)
Rahbeh on myös vastakohtien paikka. Voit tavata täällä sekä yliopiston käyneitä että vaatimattomia talonpoikia, jotka eivät ole koskaan olleet kaupungissa. Täällä on sekä puutarhojen ympäröimiä huviloita että pieniä mökkejä, joiden ympärillä juoksentelee karjaa. Melkein kaikissa kodeissa on sähkölaitteita, vaikka sähköä ei olekaan johdettu joka paikkaan. Siksi monissa taloissa on generaattori. Kylän päätiet on kyllä päällystetty, mutta useimmat pelloille johtavat kuoppaiset pikku tiet ovat päällystämättömiä. Tuotteita ei siksi saada kuljetetuksi pelloilta muuten kuin kotieläinten avulla. Voidaan jopa nähdä aasin kantavan pellolle generaattoria antamaan käyttövoimaa maatalouskoneille, joita peltotyössä käytetään eläinten kanssa rinnakkain.
Kylän elämä on samoin pysynyt lähes ennallaan. Jos jäät kylään yöksi, voit herätä kukon kieuntaan kahden kolmen aikaan aamulla. Koska päivän työt aloitetaan varhain, älä ihmettele, jos kuulet ihmisten ääniä heidän huudellessaan toisilleen pimeässä samalla kun he valjastavat juhtansa valmiiksi työhön. Päivän valjetessa voit nähdä monen kyläläisen menevän kuormatut eläimensä mukanaan pelloille tai toreille myymään tuotteitaan.
Kun päivä kuluu pitemmälle, pikkupojat ja -tytöt tulevat ulos kaduille ja muille julkisille paikoille leikkimään. Lasten huuto ja nauru täyttävät ilman paljolti samaan tapaan kuin muinaisessa Jerusalemissa, kuten profeetta Sakarja kuvaili: ”Kaupungin torit tulevat olemaan täynnä poikasia ja tyttösiä, jotka leikkivät sen toreilla.” (Sakarja 8:5.) Tapaat myös hyvin ystävällisiä ja tiedonhaluisia kyläläisiä. Sinun odotetaan tervehtivän jokaista tapaamaasi kyläläistä, koska he haluavat tietää, kuka olet, mistä olet kotoisin, miksi olet tullut tähän kylään ja minne olet menossa. Ihmiset oppivat tuntemaan toisensa erittäin hyvin.
Totuuden vedet saavuttavat Rahbehin
Tällaisessa kiinteässä yhteisössä uutiset leviävät nopeasti. Näin tapahtui silloinkin, kun Asaad Younis vuonna 1923 palasi Rahbehiin Yhdysvalloista. Uteliaana tietämään oliko Asaad rikastunut Amerikassa hänen ystävänsä Abdallah Blal tuli tapaamaan häntä. Sen sijaan että Asaad olisi puhunut rahasta, hän antoi ystävälleen kirjan Jumalan harppu ja sanoi hänelle: ”Tässä sinulle todellisia rikkauksia.” Abdallah, entinen protestantti, luki tämän Raamattuun perustuvan julkaisun, ja se teki häneen suuren vaikutuksen. Vaikka nuo tiedot eivät sanottavasti saaneet Asaadia toimimaan, Abdallah oli innostunut oppimastaan ja tunnusti avoimesti löytäneensä totuuden.
Abdallah muutti jonkin ajan kuluttua Tripoliin, joka on Pohjois-Libanonin tärkeä kaupunki. Siellä hänellä oli mahdollisuus päästä kosketuksiin useiden raamatuntutkijoiden kanssa, joina Jehovan todistajat tuolloin tunnettiin, ja hän edistyi edelleen Raamatun tutkimisessaan. Myöhemmin hän muutti takaisin Rahbehiin levittämään oppimaansa hyvää uutista. Hän keskusteli muiden kyläläisten kanssa sellaisista aiheista kuin kolminaisuus, onko ihmisellä kuolematon sielu, helvetintuli, pappeus, messu ja kuvien käyttö ja kertoi heille, mitä Raamattu todellisuudessa opettaa niistä.
Jotkut kyläläisistä osoittivat kiinnostusta. Kolme neljä heistä alkoi saarnata yhdessä Abdallahin kanssa. Sitten he alkoivat pitää sunnuntaisin kokouksia, joissa he kuuntelivat gramofonilla soitetun levytetyn saarnan tai Raamatun lukemista, minkä jälkeen he keskustelivat juuri kuulemastaan. Myöhemmin käytettiin joitakin Raamatun tutkimisen apuvälineitä, esimerkiksi kirjoja Jumalan harppu, Rikkaudet ja ”Olkoon Jumala totinen”. Läsnäolijoiden määrä ei noussut yli kymmenen hengen, ja heistäkin useimmat olivat pikemminkin uteliaita kuin kiinnostuneita. Jotkut tuntuivat tulevan pääasiassa siksi, että joka kokouksen päätyttyä tarjottiin ateria.
1940-luvulla Rahbehissa toimivan ryhmän valvonta annettiin Abdallah Blalin vastuulle. Hän osoittautui innokkaaksi ja uskolliseksi Jehovan palvelijaksi, joka antoi erinomaisen esimerkin toisille. Yksi heistä, veli Mattar, muistelee, miten he tekivät saarnaamistyötään: ”Koska noihin aikoihin ei ollut käytössä autoja, menimme veli Blalin kanssa kävellen lähiseudun kyliin todistamaan. Minä kannoin gramofonia, ja veli Blal otti johdon puhumisessa. Olimme usein liikkeellä pari kolme päivää ennen kuin palasimme kotiin.” Veli Blal palveli uskollisesti Jehovaa vuoteen 1979 saakka, jolloin hän kuoli 98-vuotiaana.
Edistyminen saa aikaan vastustusta
Sitä mukaa kuin työ edistyi, veljet alkoivat kokea vastustusta. Vuonna 1950 alettiin Rahbehissa toimivia veljiä vainota kyläpapin yllytyksestä. Pappi syytti veljiä kirkon halventamisesta ja pyhäinhäväistyksestä. Jotkut kyläläiset tulivat niin raivoihinsa, että he kivittivät veljiä, ja joitakin veljiä pidätettiin ja vangittiin. Myöhemmät tutkimukset osoittivat kuitenkin syytökset vääriksi. Siitä huolimatta veljiä pidettiin vankilassa useita päiviä.
Eräs toinen vastustaja yritti saada kyläläisiä, joista jotkut eivät kenties osanneet lukea hyvin, allekirjoittamaan paperin, jossa veljiä syytettiin monista asioista, muun muassa siitä, että he häiritsevät ihmisiä käydessään jatkuvasti heidän luonaan. Saadakseen useammat allekirjoittamaan paperin, hän sanoi heille sen olleen pyyntö, että eräs työntekijä saisi siirron takaisin kylään. Kun ihmiset saivat tietää, että se oli todellisuudessa syytös Jehovan todistajia vastaan, he pyyhkivät nimensä pois. Tällaiset tapaukset edistivät hyvän todistuksen antamista monille tämän alueen viranomaisille.
Sen lisäksi että veljet joutuivat kohtaamaan tällaista suoranaista vastustusta, heidän edessään oli toinen este. Pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ”ihmispelko panee paulan”, kuten Raamatussa sanotaan Sananlaskujen 29:25:ssä. Saarnaaminen naapureille, ystäville ja sukulaisille, jotka arvostelevat ja pilkkaavat heitä jatkuvasti, kysyy rohkeutta. Matteuksen 10:36:ssa olevat Jeesuksen sanat saavat todellisen merkityksen: ”Ihmisen vihollisia tulevat olemaan hänen omat huonekuntalaisensa.” Mutta kuten Sananlaskuissa jatketaan, ”Herraan luottavainen on turvattu”. Veljien uskon ja kestävyyden ansiosta on saatu merkittäviä tuloksia.
Totuus kyllästää Rahbehin
Vuosien aikana kyläläiset ovat alkaneet arvostaa Jehovan todistajien hyvää käytöstä, ja monet ovat ottaneet totuuden vastaan. Veljien ilo oli ylimmillään, kun vuonna 1969 Rahbehiin perustettiin toinen seurakunta. He jatkoivat uurastamista. Monet ryhtyivät kokoajanpalvelukseen ja jotkut jopa muuttivat palvelemaan toisille alueille, kuten Beirutin kaupunkiin. Jehova siunasi heidän kovat ponnistelunsa, ja Rahbehiin perustettiin kolmas seurakunta vuonna 1983. Tänä aikana yhä useampia veljiä muutti asumaan ulkomaille tai kaupunkeihin. Siitä huolimatta kasvu jatkui, ja neljäs seurakunta muodostettiin Rahbehiin vuonna 1989 ja viides vuonna 1990.
Näihin aikoihin melkein jokaisella perheellä oli joku sukulainen tai ystävä, joka oli todistaja. Kerran vallinnut vihamielisyys oli sammunut. Ihmiset oppivat tuntemaan todistajat paremmin. Sellaiset ilmaukset kuin ”vanhin”, ”tienraivaaja”, ”kierrosvalvoja”, ”konventti” ja ”Harmagedon” tulivat osaksi kyläläisten sanavarastoa. Kun oli jokin erikoistilaisuus, esimerkiksi kierrosvalvojan vierailu tai muistonvietto, kadut ammottivat tyhjinä, mutta valtakunnansalit olivat tupaten täynnä. Jotkut seurakunnat jopa panivat naapureiden mukavuudeksi kaiuttimet parvekkeelle.
Rahbehissa on nykyään yli 250 Valtakunnan julistajaa. Tämä merkitsee sitä, että siellä on yksi todistaja jokaista kahdeksaa kyläläistä kohti. Eräällä 51 julistajan seurakunnalla on alueellaan 76 taloa, ja julistajat käyvät sen läpi viikoittain. Kuvittelepa, mitä Rahbehissa tapahtui viime vuoden maalis- ja huhtikuussa, kun 250 julistajasta 98 oli osa-ajan tienraivaajina ja toimi yhdessä 13 vakituisen tienraivaajan kanssa. Alue käytiin läpi monta kertaa viikossa. Ei ollut mitenkään epätavallista, että kaksi tai kolme paria julistajia kävi yhdessä talossa samana päivänä tai jopa samaan aikaan. Useimmat kyläläisistä ovat tottuneet näihin käynteihin. Mutta kun eräs mies valitti siitä, julistaja vastasi: ”Sitten kun otat vastaan tarjouksemme ja alat tutkia Raamattua, luonasi käydään vain kerran viikossa.” He puhuvat myös kaikille pelloilla tapaamilleen ihmisille – ihmisille, jotka kyntävät, kylvävät, kastelevat tai ratsastavat aasilla.
Raamatun totuus on tosiaan kyllästänyt runsasvetisen Rahbehin kylän. Eikä siinä vielä kaikki. Sen lisäksi että Rahbeh on ollut monille ympäristön kylille raikkaan veden lähde, ne ovat saaneet sieltä myös elämää antavaa Raamatun totuuden vettä. Rahbehin julistajat käyvät tapaamassa lähellä olevien kylien asukkaita jalkaisin ja lähtiessään saarnaamaan kaukaisiin kyliin he järjestäytyvät autoryhmiksi ja viipyvät matkalla koko päivän. Jotkut julistajat muuttavat palvelemaan toisissa kaupungeissa. Jehovan antaessa siunauksensa kasvu jatkuu edelleen, mikä tuo lisää ylistystä taivaalliselle Isälle, Jehova Jumalalle.
[Kuva s. 26]
Katunäkymä Rahbehista