Vainoa Burundissa – lupaus uskonnonvapaudesta rikottu!
Uskonnonvapautta pidetään itsestään selvänä monissa länsimaissa. Afrikkalaisessa Burundin valtiossa harjoitettava uskonnollinen vaino osoittaa kuitenkin, miten helposti tuo vapaus voidaan riistää. Niin kauan kuin minkä tahansa ihmisryhmän perusoikeuksia tallataan jalkoihin, eivät itse asiassa kenenkään oikeudet ole turvattuja. Sen vuoksi kehotamme lukijoitamme tutustumaan siihen, mitä parhaillaan tapahtuu Burundissa.
VUODEN 1989 helmikuun 16. päivänä lankesi ikään kuin pimeän keskiajan varjo afrikkalaisen Burundin valtion ylle. Tuolloin Burundin tasavallan presidentti Pierre Buyoya piti kokouksen provinssien kuvernöörien kanssa. Tuon kokouksen jälkeen puhkesi ilkeämielinen, laaja uskonnollinen vaino Jehovan todistajia vastaan. Miehistä, naisista ja jopa lapsista tuli pian laittomien pidätysten, pieksemisten, kidutuksen ja nälässä pitämisen uhreja.
Se, että tällaisia julmuuksia voi tapahtua nykyään, on jo itsessään häpeällistä. Kristittyihin kohdistuva vaino Burundissa on kuitenkin erityisen inhottavaa. Syynä on se, että siihen liittyy uskonnonvapautta koskevan lupauksen rikkominen.
Hallituksen petos
Burundi on etäinen afrikkalaisvaltio, joka sijaitsee aivan päiväntasaajan eteläpuolella. Silti ilmasto tässä vuoristoisessa maassa on viileä ja miellyttävä. (Ks. karttaa.) Vain harvat ihmiset maapallolla olivat selvillä Burundin olemassaolosta ennen vuoden 1988 elokuuta, jolloin se pääsi maailman uutisotsikoihin. Tuolloin puhkesi verinen riita maan kahden suurimman väestöryhmän, tutsien ja hutujen, välille. Tämän vuoksi monien mieleen jäi epäilemättä huono kuva Burundista.
Tästä edistyksellisestä maasta on kuitenkin paljon hyvääkin sanottavaa. Sen asukkaat ovat ahkeria ja työteliäitä. The New York Times Magazine -lehdessä ollut artikkeli huomauttaa lisäksi, että ”vierailijalle on monin tavoin selvää, että vaikka Burundi onkin köyhä maa, se tekee työtä. Maurice Gervais, maassa vakituisesti asuva Maailmanpankin edustaja, kutsuu sitä ’erittäin aikaansaavaksi maaksi’.”
Mutta Burundin uskonnollinen tilanne uhkaa romuttaa tämän myönteisen kuvan. Noin 80 prosenttia väestöstä tunnustautuu kristityiksi, suurin osa roomalaiskatolilaisiksi. Maan poliittiset hallitukset ovat kuitenkin häiritsevästi ilmaisseet uskonnollista suvaitsemattomuutta. Aikakauslehti The Christian Century huomautti 16. lokakuuta 1985: ”Viime vuoden aikana Burundin hallitus on pyrkinyt useita kertoja perätysten heikentämään kirkon olemassaoloa – –. Oikeutta julkiseen ja yksityiseen palvontaan ja rukoilemiseen on rajoitettu jyrkästi. Joidenkin uskontokuntien kaikki kirkot – – on suljettu ja asetettu käyttökieltoon; – – kymmeniä kristittyjä on vangittu, joitakuita jopa kidutettu – – vain sen vuoksi, että he ovat pitäneet kiinni oikeudestaan harjoittaa uskontoa.”
Toiveet kohosivat siksi korkealle, kun syyskuussa 1987 Burundissa astui valtaan uusi hallitus, jonka johdossa oli presidentti Pierre Buyoya. Uusi presidentti lupasi kansalleen uskonnonvapauden ja ryhtyi nopeasti toimiin pitääkseen sanansa. Eräässä Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön raportissa sanotaan: ”Toimikautensa ensimmäisenä vuonna presidentti Buyoya muutti perusteellisesti Burundin suhtautumistapaa järjestettyä uskontoa kohtaan ja teki täyskäännöksen [edellisen] hallituksen harjoittamasta uskonnollisen ilmaisuvapauden tukahduttamispolitiikasta. Buyoya vapautti kaikki uskonnollisista syistä vangitut, avasi suljetut kirkot uudelleen, palautti kaiken kirkkojen takavarikoidun omaisuuden.” Nämä valistuneet toimet toivat presidentti Buyoyalle arvonantoa vapautta rakastavien ihmisten silmissä kaikkialla maailmassa.
Miksi sitten juuri Jehovan todistajat ovat viime aikoina olleet uskonnollisen sorron kohteena?
Jehovan todistajat – taistelu tunnustuksen saamisesta
Vuosikymmenien kuluessa katolinen kirkko ”kehittyi voimakkaaksi taloudelliseksi ja poliittiseksi kokonaisuudeksi”, kertoo The New York Times -lehti. Siirtomaa-aikana kirkon sallittiin ”käytännöllisesti katsoen hallita maata”, koska sillä ”oli pääosa terveydenhuollon ja koulutuksen järjestämisessä”. Ei ole siksi mikään ihme, että hallitus on saattanut tuntea järjestäytyneen uskonnon uhaksi itselleen.
Kun Jehovan todistajat aloittivat julkisen evankelioimistyönsä Burundissa vuonna 1963, he eivät kuitenkaan yrittäneet millään lailla sekaantua valtion asioihin. Sen sijaan he rajoittivat työnsä ”tämän valtakunnan hyvän uutisen” saarnaamiseen. (Matteus 24:14) Koska Raamatun mukaan tosi kristityt ”eivät ole osa maailmasta”, Jehovan todistajat pysyivät poliittisesti puolueettomina, jollainen kanta todistajilla on ympäri maailmaa. – Johannes 17:16.
Omantunnonsyistä Jehovan todistajat pidättyivät liittymästä poliittisiin puolueisiin ja huutamasta poliittisten puolueiden iskulauseita. Hallitukset ovat usein ymmärtäneet tämän puolueettoman kannan väärin ajatellen sen ilmaisevan epäisänmaallisuutta tai jopa heijastavan kumouksellisuutta. Mutta näin ei ole asianlaita. Jehovan todistajat tunnetaan kautta maailman esimerkillisinä, lainkuuliaisina kansalaisina. He suhtautuvat vakavasti Raamatun käskyyn ’olla alamaisia’ maallisille hallituksille. (Roomalaisille 13:1) Vaikka he eivät tervehdikään lippua tai osoita minkäänlaista palvovaa kunnioitusta kansallisille vertauskuville, esimerkiksi lipuille, he eivät kohtele tällaisia vertauskuvia epäkunnioittavasti. – 2. Mooseksen kirja 20:4, 5.
Vuonna 1975 Jehovan todistajat olivat anoneet laillista tunnustusta työlleen. Mutta vuonna 1976 hallitus syrjäytettiin sotilasvallankaappauksessa ja presidentti Jean-Baptiste Bagaza nousi valtaan. Hän lupasi palvontavapauden. Mutta maaliskuussa 1977 Jehovan todistajat kiellettiin virallisesti! Kautta maailman Jehovan todistajat yrittivät selvittää asian Bagazan hallituksen jäsenille, mutta niin kirjeet, käynnit Burundin Ranskan- ja Belgian-suurlähetystöissä kuin kokoukset hallituksen virkailijoiden kanssa Burundissa osoittautuivat kaikki tuloksettomiksi. Vuonna 1987 Burundissa heitettiin noin 80 todistajaa – miehiä ja naisia – vankilaan kuukausiksi. Yksi todistajista kuoli siellä.
Sitten vuonna 1987 majuri Pierre Buyoya nousi kaappauksen avulla valtaan. Katolilaiset ja protestantit hyötyivät pian hänen suvaitsevaisuudestaan uskontoja kohtaan – mutta eivät Jehovan todistajat.
Uskonnollisen vainon puhkeaminen
Sen jälkeen kun presidentti Buyoya oli pitänyt kokouksen provinssien kuvernöörien kanssa 16. helmikuuta 1989, radiossa ilmoitettiin, että yksi suurista ongelmista, joka Burundin täytyi kohdata, oli Jehovan todistajien levittäytyminen. Tämä oli kuin lähtölaukaus sille, että sisämaan provinssien kuvernöörit panivat alulle vainon aallon. Vaikka yksityiskohdat ovatkin vielä epäselviä, seuraavat raportit antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä siellä tapahtuu:
Gitegan provinssi: Kuvernööri Yves Minani antoi määräyksen, jonka mukaan poliisi ja asukkaat valtuutetaan pidättämään kaikki Jehovan todistajat. Myöhemmin turvallisuuspoliisin agentit murtautuivat Ntibatamabi Edmondin, erikoistienraivaajajulistajan, kotiin ja pidättivät hänet. Hänet jätettiin vankilassa ilman ruokaa. Monta kertaa hän pyörtyi nälän takia. Häntä myös kidutettiin, kun häntä yritettiin saada vahvistamaan huhu, jonka mukaan Jehovan todistajat syövät ihmisverta – ilkeämielinen valhe!
Edmondin pidätyksen jälkeen Ntikarahera Aaron ja Ntimpirangeza Prime, myös Jehovan todistajia, pidätettiin ja pantiin Gitegan vankilaan. Heitäkin kohdeltiin yhtä raa’asti.
Nijimbere Charlotte, erään kierrosvalvojan – eli matkustavan sananpalvelijan joka vierailee useissa seurakunnissa – vaimo, sai kuulla kristittyjen veljiensä ahdingosta. Hän yritti viedä vankilaan ruokaa, mutta hänet pidätettiin 16. maaliskuuta 1989 ja pidettiin panttivankina viranomaisten koettaessa saada käsiinsä hänen aviomiehensä.
Muramvyan provinssi: Kuvernööri Antoine Baza lähetti kaikille, joiden tiedettiin olevan Jehovan todistajia, käskyn tulla tapaamaan häntä ja vastaamaan kysymyksiin. Maaliskuun 4. päivänä muuan ryhmä noudatti tuota pyyntöä. Vaikka siihen kuuluvat vastasivat kunnioittavasti hänen kysymyksiinsä, he kieltäytyivät huutamasta poliittisten puolueiden iskulauseita.
Vastareaktiona oli, että kuvernööri yllytti paikallisia asukkaita hyökkäämään Jehovan todistajien kimppuun. 16. maaliskuuta poliisi tunkeutui Jehovan todistajiksi tiedettyjen koteihin ja alkoi piestä miehiä ja naisia sen takia, että nämä kieltäytyivät huutamasta puolueiden iskulauseita. Erään todistajan omistama kauppa vallattiin ja suljettiin – perheeltä riistettiin sen toimeentulolähde.
Maaliskuun 17. päivänä neljää naista lyötiin, koska he kieltäytyivät luopumasta uskostaan. Vaikka yksi heistä oli kolmiviikkoisen vauvan äiti, heidät pantiin vankilassa sellaiseen selliin, josta puuttui tuuletus.
20. maaliskuuta murtautui kepein ja soihduin varustautunut väkijoukko joidenkuiden Jehovan todistaja -naisten koteihin, ja näitä naisia piestiin ja heidät ajettiin pois kotoaan. Niiden joukossa, joiden kimppuun hyökättiin, oli muuan 75-vuotias nainen, joka tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja useita alle 14-vuotiaita nuoria!
Pierre Kibina-Kanwa, Nyabihangan alakoulun johtajaopettaja, yritti pakottaa Jehovan todistajien lapsia tervehtimään maan lippua. Koska hän ei saanut heitä tekemään sitä, hän erotti heidät koulusta. 22:n tuossa kaupungissa asuvan todistajan oli pakko paeta ja jättää kaikki omistamansa taakseen. Pidätettyjen joukossa olivat Ndayisenga Leonidas, Kanyambo Leanard, Ntahorwamamiye Abednego, Bankangumurindi P., Kashi Grégoire ja Mbonihankuye Thadée.
Bujumburan provinssi: Muhutan yhdyskunnan hallintomies Nahimana Macaire käski Kavunzo Vincentiä, Ndabazaniye Sylvestreä ja Ndizwe-Nzaniyea – jotka kaikki ovat Jehovan todistajia – tulemaan kokoukseen. Siellä hän syytti heitä osallisuudesta vuoden 1988 elokuun heimoriitaan. Vaikka Jehovan todistajat eivät selvästikään olleet siinä mukana, heitä piestiin ja heidät pidätettiin.
Bubanzan provinssi: Kaksi Jehovan todistajaa pidätettiin vain sen vuoksi, että heillä oli hallussaan raamatullista kirjallisuutta. Kun he kieltäytyivät esittämästä puolueen tervehdystä, kuvernööri Kimbusa Balthazar lähetti heidät sotilasleirille. Siellä heitä kidutettiin murskaamalla heidän sormensa.
Mitä sinä voit tehdä
Suurin osa näistä pahoinpitelyistä on tapahtunut sisämaassa, suojassa ulkomaisten tarkkailijoiden katseilta. Tätä kirjoitusta levitetään kuitenkin kautta maailman yli 13 miljoonaa kappaletta yli 106 kielellä. Burundin kauhuteot eivät pysy kauan salassa. Vapautta rakastavat ihmiset tulevat olemaan kauhuissaan sen vuoksi, että ihmisoikeuksia rikotaan näin räikeästi – oikeuksia joiden puolesta tuhannet afrikkalaiset ovat taistelleet.
Burundi vaarantaa siksi paljon rikkomalla lupauksensa uskonnonvapauden säilyttämisestä. Maine jonka hyväksi se on kovasti työskennellyt, edistyksellisen, ahkeran kansan maine, vaarannetaan. Haluaako Burundi kannettavakseen sen taakan, että sitä pidetään fanaattisten uskonnollisten vainoojien kansakuntana? Emme usko sitä. Voimme vain olettaa, että presidentti Buyoyan neuvonantajat ovat antaneet hänelle vääriä tietoja ja johtaneet hänet pahasti harhaan.
Jehovan todistajia vastaan esitetyt syytökset ovat järjettömiä valheita, jotka on suunniteltu kiihottamaan mieletöntä vihaa. Jehovan todistajat eivät ole uhka Burundin tai minkään muunkaan maan hallituksen turvallisuudelle. He ovat rauhaisia ja lainkuuliaisia ja kunnioittavat kansallisia vertauskuvia. Vastoin huhua he kieltäytyvät ehdottomasti ottamasta verta missään muodossa – vaikka heidän oma elämänsäkin olisi vaarassa. – Apostolien teot 15:28, 29.
Tosi kristityt kautta maailman sen vuoksi yksimielisesti rukoilevat Burundissa asuvien veljiensä puolesta. (1. Timoteukselle 2:1, 2) Varmasti monet lukijatkin haluavat kirjoittaa suoraan presidentti Pierre Buyoyalle ja esittää kunnioittavasti vetoomuksen sen puolesta, että uskonnollinen vaino lopetetaan ja että Jehovan todistajat virallisesti tunnustetaan lailliseksi uskontokunnaksi. Burundin täytyy osoittaa vastakaikua järkipuheille, jos se haluaa pelastaa kasvonsa maailman silmissä.
His Excellency Major Pierre Buyoya
President of the Republic of Burundi
Bujumbura
REPUBLIC OF BURUNDI
[Kartat s. 22]
(Ks. painettu julkaisu)
RUANDA
ZAIRE
BURUNDI
TANSANIA
TANGANJIKAJÄRVI