Todiste Jumalan suojeluksesta

JUMALAN henkeytetty sana on välitetty meille täsmällisesti, ja tällaisesta ihmeellisestä suojeluksesta meidän tulee kiittää ensisijaisesti Raamatun Tekijää. Raamatun heprealaisista kirjoituksista kokonaisuudessaan tai sen osista on olemassa ehkä 6 000 käsikirjoitusta, ja sen kreikkalaisista kirjoituksista niitä on noin 5 000.

”Jehovan sana pysyy ikuisesti.” (1. Pietari 1:25) Mutta mitä nykypäivän tutkimus on paljastanut hänen Pyhän Sanansa varjelemisesta?

Kuinka luotettavaa teksti on?

Kuinka luotettavaa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten teksti oikeastaan on? Todellakin erittäin luotettavaa, vailla vertaistaan, kun tarkastelemme muita kirjoituksia, jotka ovat säilyneet antiikin ajoilta. Tätä tähdennettiin Gerhard Krollin kirjoittamassa kirjassa Auf den Spuren Jesu (Jeesuksen jalanjäljissä). Kirjailija esimerkiksi osoitti, että kreikkalaisen filosofin Aristoteleen (elänyt 300-luvulla eaa.) kirjoituksista on säilynyt vain kuusi papyrusta, joista suurin osa on peräisin 900-luvulta tai myöhemmältä ajalta. Platonin (elänyt 300-luvulla eaa.) teoksille on käynyt vähän paremmin. Hänen teoksistaan on kymmenen käsikirjoitusta, jotka ovat peräisin 1200-lukua varhemmalta ajalta. Herodotokselta (elänyt 400-luvulla eaa.) on noin 20 papyruskatkelmaa, jotka ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta ja sen jälkeiseltä ajalta. Hänen teoksensa ensimmäiset täydelliset käsikirjoitukset ovat peräisin 900-luvulta. Ja Josephuksen teosten varhimmat käsikirjoitukset ovat vasta 1000-luvulta.

Tämän vastakohtana Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tekstin (joka saatiin valmiiksi ensimmäisellä vuosisadalla) todistavat oikeaksi 100-luvulta olevat katkelmat ja 300-luvulta olevat täydelliset jäljennökset. Krollin mukaan on olemassa 81 papyrusta 100–600-luvuilta, 266 unsiaalikäsikirjoitusta 300–900-luvuilta ja 2 754 kursiivikäsikirjoitusta 800–1400-luvuilta samoin kuin 2 135 lektionaariota (raamatunkohtia sisältävää kirjaa). Kaikki nämä auttavat meitä vahvistamaan Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tekstin. Niinpä sen oikeaperäisyys on tosiaankin erittäin hyvin todistettu.

Hyvin tärkeä katkelma Johanneksen evankeliumia

Kuka odottaisi löytävänsä arvokkaan Raamatun käsikirjoituksen palasen roskakasasta? Kuitenkin arvossa pidetty katkelma Johanneksen evankeliumin 18. lukua löytyi juuri sellaisesta paikasta. Nykyään se tunnetaan nimellä John Rylandin papyrus 457 (P⁵²), ja sitä säilytetään Manchesterissa Englannissa. Miten se löydettiin, ja miksi se on niin tärkeä?

Vuosisadan vaihteessa arkeologit kaivoivat esiin suuren joukon papyruskatkelmia, muun muassa kirjeitä, kuitteja, hakemuksia ja henkikirjoitusasiakirjoja yhdessä monien muiden tekstien kanssa Oxyrhynchuksen kaupungin ulkopuolelta, joka sijaitsee Fayyumin provinssissa Egyptissä. Suurin osa niistä oli kirjoitettu kreikaksi, ja ne kaikki olivat säilyneet vuosisatoja kuivassa hiekassa.

Manchesterissa sijaitseva John Rylandin kirjasto hankki vuonna 1920 näiden papyrusten kokoelman. Kun tutkija C. H. Roberts oli 14 vuotta myöhemmin käymässä läpi ja lajittelemassa joitakin kappaleita, hänen silmiinsä sattui muutamia sanoja, jotka tuntuivat hänestä tutuilta. Voi kuvitella, kuinka jännittynyt hän oli tajutessaan, että ne olivat Johanneksen 18. luvusta: katkelman toisella puolella oli osia jakeista 31–33 ja toisella puolella (kääntöpuolella) osia jakeista 37 ja 38. Tämä papyruskatkelma osoittautui kaikkein varhimmaksi tunnetuksi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoitusten osaksi, mitä on tähän mennessä löydetty. Se on kirjoitettu kreikkalaisilla unsiaaleiksi kutsutuilla isoilla kirjaimilla, ja se on peräisin ajanlaskumme toisen vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta.

Tämä katkelma on mitoiltaan vain 9×6 senttimetriä. Miten on mahdollista ajoittaa tämä papyruksen kappale niin tarkasti? Pääasiassa tutkimalla kirjoitustyyliä eli käyttämällä ns. paleografiaa. Kaikki käsialat muuttuvat vähitellen vuosien kuluessa, ja nämä muutokset osoittavat käsikirjoituksen iän muutaman vuoden virhemarginaalilla suuntaan tai toiseen. Koko käsikirjoitus, josta katkelma on vain pieni pala, kopioitiin siksi hyvin lähellä Johanneksen kirjoittaman alkuperäisen evankeliumikertomuksen kirjoitusaikaa. Todennäköisesti aikaväliä oli vain 30 tai 40 vuotta. Voimme olla varmoja myös siitä, että myöhemmät kirjurit eivät merkittävästi muuttaneet Johanneksen kertomusta, koska katkelman teksti on miltei täsmälleen yhtäpitävää paljon myöhäisemmistä käsikirjoituksista löytyvän tekstin kanssa.

Ennen tätä löydöstä kriitikot olivat väittäneet, että Johanneksen evankeliumi ei ollut aito Jeesuksen apostolin kirjoitus, vaan että se oli kirjoitettu joskus myöhemmin, toisen vuosisadan lopulla. Nyt on sitä vastoin tämän katkelman perusteella selvää, että Johanneksen evankeliumi oli olemassa Egyptissä toisen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla, ei kirjakäärönä vaan kirjanmuotoisena koodeksina. On hämmästyttävää, että sellainen näennäisen merkityksetön papyruskatkelma saattoi hiljentää kriitikot niin tehokkaasti.

[Tekstiruutu s. 31]

PAPYRUS

PAPYRUS on kasvi, joka viihtyy matalissa seisovissa vesissä tai soilla ja hitaasti virtaavien jokien, esimerkiksi Niilin rannoilla. (Job 8:11) Papyruspaperia on ehkä käytetty kirjoitusmateriaalina jo Aabrahamin aikaan. Myöhemmin sen tuotanto oli muinaisten egyptiläisten pääelinkeinoja. He noudattivat sen tekemisessä melko yksinkertaista menetelmää. Katkottujen varsien ydinosa leikattiin ohuiksi suikaleiksi, ja nämä ladottiin vieretysten. Toinen kerros liimattiin poikittain tämän päälle. Sitten tämä puristettiin ja kaulittiin arkeiksi, kuivattiin auringossa ja kiillotettiin jälkeenpäin hohkakivellä, simpukankuorilla tai norsunluulla. Arkit voitiin liittää kirjakäärön muotoon, jonka keskimääräinen pituus oli 4–6 metriä, vaikka yksi 41 metriä pitkä käärökin on säilynyt. Vaihtoehtoisesti lehdet voitiin taittaa siten, että niistä muodostui kirjan kaltainen koodeksi, ja tuo käsikirjoituksen muoto olikin hyvin suosittu varhaiskristittyjen keskuudessa.

[Tekstiruutu s. 31]

PERGAMENTTI ja VELIINI

VIIDENNELTÄ vuosisadalta oleva Codex Aleksandrinus, joka alun perin sisälsi koko Raamatun, kirjoitettiin veliinille. Mitä tämä materiaali on, ja kuinka se eroaa pergamentista?

Varhaisista ajoista lähtien pergamenttia tehtiin lampaan-, vuohen- tai vasikannahasta. Se valmistettiin kaapimalla karvat pois pestyistä nahoista, jotka sitten venytettiin kehikoille kuivumaan. (Vrt. 2. Timoteukselle 4:13.) Ajanlaskumme 200- ja 300-luvuilla hyväksyttiin ero materiaalilaatujen välillä: karkeampi tunnettiin edelleen pergamenttina, hienompi veliininä. Veliiniä varten käytettiin vain hienoja vasikan- tai vohlannahkoja tai kuolleena syntyneiden vasikoiden tai karitsoiden nahkoja. Niistä saatiin ohut, tasainen, lähes valkoinen kirjoitusmateriaali, jota käytettiin tärkeissä kirjoissa kirjapainotaidon keksimiseen saakka. Painamiseen sopi paremmin paperi, joka oli myös halvempaa.