Päivä Kalkutassa – ”kaikenlaisten ihmisten” tavoittaminen hyvällä uutisella
INTIASSA sijaitseva Kalkutta on kaupunki, jonne on kerrääntynyt ”kaikenlaisia ihmisiä”. Jehovan todistajat saarnaavat ahkerasti Jumalan valtakunnan hyvää uutista sen yli kymmenen miljoonan asukkaan keskuudessa. Kaikkien näiden ihmisten tavoittaminen vaatii suurta kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä, koska heidän rodullinen, sosiaalinen, kulttuurinen, uskonnollinen ja taloudellinen taustansa vaihtelee suunnattomasti. Mutta kristityn apostoli Paavalin tavoin, jonka lähetysmatkat veivät hänet sen ajan maailman ääriin saakka, myös Kalkutan Jehovan todistajista ”on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille”, jotta he voisivat ’pelastaa kaikin keinoin muutamia’. – 1. Korinttolaisille 9:22; Kolossalaisille 1:23.
Miten Jehovan todistajat tekevät siellä saarnaamistyötään, ja minkälaisia ihmisiä ja olosuhteita he kohtaavat palveluksessa? Olin hiljattain päivän vieraana Kalkutassa erään tienraivaajan eli kokoajansaarnaajan luona. Haluaisitko kuulla välähdyksiä tuosta ainutlaatuisesta kokemuksesta?
Suuri ja vaihteleva kenttä
Vietettyämme kiireisen ja kiehtovan päivän talosta-taloon-saarnaamisessa toverini ja minä olimme valmiita lähtemään kotiin. Odotellessamme siinä bussia aloimme jutella haasteista, joita hän ja muut tienraivaajat kohtaavat tässä suunnattoman suuressa kaupungissa.
”Niin”, hän lausahti, ”kysypä keneltä tahansa täällä kokoajansaarnaajana toimivalta, haluaisiko hän muuttaa helpommalle alueelle. Enpä usko, että hän innostuisi ajatuksesta.”
Hän on oikeassa. Kalkutan tienraivaajat pitävät työtään yhtenä maailman kiinnostavimmista elämänurista. Heillä on suuri ja vaihteleva kenttä tässä suurien vastakohtaisuuksien kaupungissa.
Vaikka hindulaisuus onkin valtauskonto kaupungissa, täällä on myös lukuisia kirkkoja ja islamilaisia moskeijoita ja sieltä täältä löytää muutaman buddhalaisen temppelin. Joissakin kaupunginosissa on mahtavia, palatsia muistuttavia asuinrakennuksia, joiden omistajat ovat maailman rikkaimpia ihmisiä. Vähän matkan päästä niistä sijaitsevat siirtotyöläisten hökkelit. Näiden siirtotyöläisten kuukausiansiot jäävät vain 150 rupiaan (noin 60 markkaan). Kaupungin asukkaiden tavoissa, kielessä ja ulkonäössä ilmenee yhtä suurta vaihtelua kuin heidän uskonnossaan ja elinolosuhteissaan.
Kaiken tämän keskellä kukoistaa yksi Jehovan todistajien seurakunta, jossa on satakunta aktiivista Valtakunnan julistajaa. Vaikka haaste on valtava, todistajat saavat erityistä iloa ja tyydytystä siitä, että he pystyvät mukautumaan erilaisiin tilanteisiin voidakseen vastata ihmisten tarpeisiin.
Juuri silloin bussi nro 45 pysähtyi vaappuen eteemme. Se oli niin täynnä, että ensimmäinen reaktioni oli: ”En voi mitenkään nousta siihen!” Tunsin takaani ystävällisen töytäisyn, ja pian käsivarsien ja vartaloiden aalto oli imaissut meidät molemmat bussiin. Meidän jälkeemme bussiin nousi vielä ainakin kymmenen henkeä. He matkustivat riippuen kuin mehiläiset astinlaudalla sisäänkäynnin ympärillä. Sisällä autossa, jossa oli istumatilaa 46:lle, laskin olevan yli 100 henkeä, ennen kuin luovutin ja jatkoin keskustelua ystäväni kanssa.
”Ovatko bussit aina tällaisia?”
”Ne ovat usein vähän ahtaita”, hän selitti, ”mutta ne ovat halpoja, mikä merkitsee sitä, että meillä on helposti varaa matkustaa päivittäin jopa 10–15 kilometriä kaupungin etäisempiin osiin saarnaamaan.”
”Eikö olisi parempi työskennellä useammin kotia lähempänä sijaitsevilla alueilla?”
”Olisi, mutta jotkut meistä kokoajantyöntekijöistä ovat päättäneet ponnistella tavoittaakseen muiden alueiden asukkaita. Kortistomme osoittavat, että monissa Kalkutan kaupunginosissa ei ole käyty viemässä hyvää uutista 50 vuoteen!”
Jokaisen alueella asuvan tavoittaminen on kuitenkin todellinen haaste, koska ihmisiä on niin paljon. Erään tutkimuksen mukaan Kalkutan silloinen väentiheys oli kolme kertaa niin suuri kuin New Yorkin, ja luku on vain kasvanut viime vuosina.
Ainakin kolmasosa Kalkutan väestöstä asuu täpötäysissä slummeissa, jotka tunnetaan paikallisesti nimellä bustee. Tyypillisessä busteessa on riveittäin pieniä majoja yleensä käsivarren matkan päässä toisistaan. Jokaisessa majassa on maalattia ja puurungon ympärille levitetystä savesta ja lehmänlannasta tehdyt seinät, ja koko komeuden peittää savitiilikatto. Majoissa on tuskin lainkaan ilmanvaihtoa, mutta kussakin majassa nukkuu jopa seitsemän tai kahdeksan henkeä. Noin 150:tä ihmistä kohti on yleensä yksi vedenottopaikka, ja vanhoissa busteeissa on muutamia valtion hankkimia yhteiskäymälöitä.
Kun julistaja käy kentällä busteessa, ei ole epätavallista, että häntä seuraa jopa sadan uteliaan katselijan joukko, josta suurin osa on lapsia. Erästä todistajaa hiukan kiusasi se, että muuan itsepintainen nuori mies kulki hänen edellään ilmoittaen joka kodissa hänen tulostaan, joten hän kysyi tältä nuorelta mieheltä, haluaisiko tämä hoitaa myös lopun puhumisesta. Saatuaan tällaisen näennäisen kehotuksen tämä hyväluontoinen nuori otti traktaatin todistajalta lausui esityksen sanasta sanaan tarjoten jopa Vartiotorni- ja Herätkää! -lehtiä.
Kirjavan uskonnollisen taustan asettama haaste
Noin puolessa kaupungin busteeista asuu islamin kannattajia. Kaupungissa vallitsevan suvaitsevaisen asenteen takia näillä alueilla on kuitenkin mahdollista saarnata talosta taloon, mistä edusta ei aina saada nauttia maissa, joissa on suuria muslimiyhdyskuntia. Kysyin, onko Kalkutan tienraivaajilla jokin erityinen tapa lähestyä ihmisiä, joilla on tällainen tausta.
”Jotkut viittaavat paikallisiin ongelmiin korostaakseen ihmisten kyvyttömyyttä ratkaista vaikeuksiaan”, vastasi ystäväni, ”kun taas toiset yrittävät voittaa uskonnolliset ennakkoluulot keskustelemalla kohdista, joissa olemme samaa mieltä, esimerkiksi uskosta yhteen Jumalaan (kolminaisuuden sijasta) tai siitä yhteisestä käsityksestämme, että alkuperäinen Raamattu oli Jumalan henkeyttämä.”
”Ja millaisia ovat tulokset?” halusin tietää.
”Hyvin harvat ovat niin kiinnostuneita, että he haluaisivat raamatuntutkistelua. Elatuksen ansaitseminen ja oman aseman parantaminen tuntuvat olevan ainoita heitä kiinnostavia asioita. Kun he lisäksi ovat saaneet hyvin vähän, jos lainkaan, koulutusta, heidän on erittäin vaikeaa ottaa vastaan hyvä uutinen.”
Useimmiten kaupungissa tulee vastaan hindulaisia käsityksiä. Varsinkin bengalilaiset lainaavat mielellään 1800-luvun puolivälissä eläneen ja saarnanneen Ramakrishnan sanontaa: ”Jotto moth, totto poth”, mikä merkitsee vapaasti käännettynä, että kaikki uskonnot ovat vain eri teitä, jotka vievät samaan päämäärään.
”Onko tämä näkökulma vaikea voittaa?” kysyin.
”Ei, jos henkilö on valmis kuuntelemaan järkeviä perusteluja. Me voimme tahdikkaasti selittää joitakin ilmeisiä eroavuuksia, esimerkiksi Raamattuun perustuvan toivomme ikuisesta elämästä maan päällä inhimillisessä täydellisyydessä. Tai me voimme osoittaa, ettei ole mahdollista, että päinvastaiset näkemykset pitävät samaan aikaan paikkansa. Esimerkiksi joko on olemassa kuolematon sielu tai sitten ei ole.”
”Se on tosiaan järkevää perustelua.”
”Totta, mutta hyvan usein ihmiset kieltäytyvät ottamasta vakavasti sitä, mitä me sanomme. He ovat varmoja, että he tietävät, mitä me uskomme, ja että he uskovat samoin. Tällainen asenne tahtoo ehkäistä kaiken rakentavan keskustelun. Niinpä me yritämme jättää heille jotakin kirjallisuutta ja siirrymme sitten seuraavan ihmisen luo.”
”Onko hinduyhdyskunnista löytynyt ketään, joka on etsinyt syvempää Jumalan ja hänen tarkoitustensa tuntemusta?”
”On. Tienraivaajat tapasivat erään nuoren miehen, joka oli ollut Ramakrishnan seuraajien yhteydessä, mutta oli pettynyt siihen”, kertoi ystäväni. ”Hän otti lehdet ja oli lukenut ne siihen mennessä, kun hänen luonaan käytiin uudelleen kaksi päivää myöhemmin. Usean keskustelukerran jälkeen hän alkoi tutkia kirjasta The Path of Divine Truth Leading to Liberation. Hänellä oli tapana kirjoittaa muistivihkoon vastauksensa ja kommenttinsa tutkistelukysymyksiin. Viiden kuukauden kuluessa tämä mies oli kastettu ja hän palveli osa-ajan tienraivaajana voidakseen jakaa tietoaan monille muille.”
”Sehän on melkoinen kokemus. Mutta miten hänen perheensä reagoi siihen?”
”Hän asui leskeksi jääneen äitinsä ja isoäitinsä kanssa, jotka molemmat olivat hartaita hinduja. Hekin alkoivat osoittaa kiinnostusta ja alkoivat tutkia Raamattua. Pian naapurit huomasivat naisissa tapahtuneet muutokset, minkä johdosta kolme muuta kiinnostui. Äiti on jo kastettu, ja isoäiti, joka on 70 ikävuotensa takia vähän hitaampi, toivoo tulevansa pian kastetuksi.”
Ystäväni hehkui innosta kertoessaan tätä kertomusta, ja siitä saatoin havaita, että tällaiset kokemukset ovat todellinen kannustin tienraivaajille. Toisinaan saattaa näyttää siltä, että edistystä tapahtuu vain vähän, mutta sitten joku osoittaakin poikkeuksellista kiinnostusta. Se kannustaa tienraivaajia jatkamaan vielä muiden sellaisten etsintää, jotka saattavat olla kiinnostuneita.
Kieliesteiden ylittäminen
Väkijoukko bussissa oli alkanut hiukan harveta ja erotin puheensorinasta joitakin englanninkielisiä sanoja. ”Ticket, apnar ticket” (lippu, apnar lippu)”, huusi lyhyt univormuun pukeutumaton mies, jolla oli oikeassa kädessään värikäs setelinippu ja sivullaan nahkapussi kolikoita varten osoittamassa, että hän oli konduktööri. Tarjouduin maksamaan, mutta intialaista vieraanvaraisuutta osoittava ystäväni ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Hän työnsi salkkunsa käteeni ja kaiveli paidantaskujaan löytääkseen kolikoita.
”Mitä ihmettä sinulla on täällä?” huudahdin. ”Tämähän painaa!”
”No, intiankieliset raamatunkäännökset ovat melko suurikokoisia. Ollaksemme täysin varustautuneita Kalkutassa meidän täytyy pitää mukanamme Raamattuja kolmella kielellä – bengaliksi, hindiksi ja englanniksi – ja tietysti lisäksi raamatullista kirjallisuutta.”
”Varmasti te voisitte pitää mukananne vain englanninkielistä Raamattua ja kääntää jakeet.”
”Niinpä kai me voisimme. Mutta monet sellaiset, jotka osaavat lukea vain bengalia tai hindiä, eivät ole koskaan nähneet koko Raamattua omalla kielellään. Meistä tuntuu erityisen hyvältä, kun voimme näyttää heille sellaisen ja lukea heille siitä. Se on hyvinkin ylimääräisen ponnistelun ja painon arvoista.”
Tienraivaajilla riittää tekemistä mukautumisessa täkäläisten eri kieliryhmien tarpeisiin. Useimmat tienraivaajat opettelevat todistamaan tehokkaasti kolmella pääkielellä. Jotkut, joilla on poikkeuksellisia taitoja, ovat opetelleet puhumaan viittä tai kuutta kieltä. Paikalliset asukkaat arvostavat vieraiden ponnisteluja näiden yrittäessä puhua yhdyskunnan kieltä, ja heidän tarkkaavainen ja huomaavainen vastakaikunsa voi palkita riittävästi ne monet tunnit, jotka on käytetty kielen opiskeluun.
Ilon saaminen haastavalla alueella
Juuri silloin bussimme kauan sitten loppuun kuluneet jarruhihnat taas kirskuivat, bussi pysähtyi, ja minut tuupattiin ulos.
”Miksi jäämme tänne?” kysyin. ”Ethän sinä täällä asu.”
”En, tämä on punjabien aluetta. Mutta nämä ihmiset valmistavat parasta teetä, ja ajattelin, että haluaisit ehkä maistaa kupillisen.”
Tee oli erinomaista.
”Miten tiesit tästä paikasta?” kyselin.
”Koska me tienraivaajat työskentelemme ympäriinsä eri alueilla, me opimme tietämään, mitkä ovat paikallisia erikoisuuksia ja missä ovat parhaat ja edullisimmat kaupat. Jos vatsasi on tarpeeksi vahva, voimme mennä tänä iltana maistelemaan joitakin kiinnostavia ruokalajeja.”
Muistin varovaisempien ystävieni antamat neuvot ja kieltäydyin kutsusta. Mutta nautin todella teestä. Havaitsin, että tienraivaajat ovat tasapainoisia ja ovat oppineet selviytymään olosuhteissaan mahdollisimman hyvin. Jopa asiat, jotka aluksi tuntuvat esteiltä, voidaan voittaa ja niistä voidaan nauttia.
”Onko työssänne mitään sellaista, mistä ette pidä?” kysyin vihdoin.
Ystäväni mietti hetken tätä kysymystä. ”Luulenpa, että kesälounaismonsuuni ovat sellaisia, mihin me emme koskaan todella totu. Mutta tämä ongelma on jokaisella, onpa hän tienraivaaja tai ei. Usein on niin kuumaa ja kosteata, että hikeä valuu nenänpäästä Raamatulle sitä lukiessa. Me opimme kuitenkin sietämään sitä. Sitä paitsi onhan toukokuussa, ehkäpä vuoden kuumimpana kuukautena, kanssamme saarnaamistyössä eniten osa-ajan tienraivaajia.”
Ajatellessani mennyttä päivää ja keskusteluani tienraivaajaystäväni kanssa minuun tekee syvän vaikutuksen Kalkutan tienraivaajien kyky mukautua niin moniin vaihteleviin tilanteisiin ja erilaisiin ihmisiin, jotta he voisivat tavoittaa heidät kaikki hyvällä uutisella. Tietysti tajuan, että tienraivaajat tekevät kaikkialla maailmassa juuri niin. He ovat todella onnellisia ollessaan ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille”. – Lähetetty.
[Kartta/Kuva s. 25]
(Ks. painettu julkaisu)
INTIA
Kalkutta