Syvempää näkemystä uutisiin
”Loukkaava” nimi?
Se, ettei sanota Jumalan nimeä, että se kirjoitetaan korkeintaan JHWH ja että se lausutaan sanalla ”Herra”, on suositus, joka pitäisi hyväksyä, sanotaan katolisessa aikakausjulkaisussa Comnuovi tempi. Näin suhtauduttiin Roomassa toimivan ”Juutalaisten ja kristittyjen ystävyysseuran” tekemään anomukseen, jonka huomattavat katoliset ja juutalaiset teologit ja oppineet allekirjoittivat yhdessä. Anomuksessa pyydettiin, että ”kustantamot ja sanoma- ja aikakauslehtien toimitukset” lakkaavat käyttämästä nimeä ”Jahve”, koska se on ”loukkaavaa juutalaisia kohtaan, jotka ovat sitä mieltä, ettei Jumalan nimeä voida lausua”. Seura sanoo, että heidän vetoomuksensa perustuu ”pitkäaikaiseen juutalaiseen traditioon”, joka ”on ollut voimassa keskeytyksettä” tähän asti.
Mutta pitäisikö juutalaisten traditioiden ohjata kristittyjä? Olisiko se oikein, että he asettavat Jumalan nimen syrjään ja välttävät sen lausumista? Raamattu osoittaa, että Jumala haluaa kaikkien tietävän, että hän, ”jonka nimi on Jehova”, on Korkein. (Psalmi 83:19, UM; Hesekiel 38:23; Malakia 3:16) Jeesus antoi tämän nimen kunnioittamisessa esimerkin. Sen sijaan että hän olisi noudattanut juutalaisten traditioita, jotka tekivät ”Jumalan sanan pätemättömäksi”, hän opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Olkoon sinun nimesi pyhitetty.” (Matteus 6:9; 15:6) Ja vain muutamia tunteja ennen uhrikuolemaansa hän sanoi rukouksessa: ”Minä olen tehnyt sinun nimesi heille [opetuslapsille] tunnetuksi ja tulen tekemään sen tunnetuksi.” – Johannes 17:26.
Onko kihlaus sitova?
Nuori brasilialainen nainen ja hänen sulhasensa olivat juuri saaneet uuden kotinsa kalustettua. Kutsut oli lähetetty, ja kaikki näytti olleen järjestyksessä vain kolmen päivän päästä vietettäviä häitä varten. Uutta elämäänsä ajatellen morsian oli luopunut työpaikastaan. Sitten ilman mitään varoitusta sulhanen purki kihlauksen. Järkyttyneenä ja pettyneenä hylätty morsian vei asian oikeuteen. Hänen asianajajansa todisteli, että ’kihlaus on alustava sitoumus, ja jos se puretaan ilman syytä, viattoman osapuolen pitäisi saada korvaus kaikista kärsimistään vahingoista’. Oikeus oli samaa mieltä, ja se määräsi miehen antamaan entiselle morsiamelleen ’myötäjäisinä laillisesti etukäteen määrättyä palkkaa vastaavan summan sekä maksamaan oikeudenkäyntikulut ja asianajajien palkkiot’. Lakimies Nereu Mello kommentoi päätöstä São Paulossa ilmestyvässä Jornal da Lapa -sanomalehdessä ja kirjoitti: ”Kihlaus on hyvin vakava sitoumus, ja sen purkamiseen ei suhtauduta välinpitämättömästi oikeudessa.”
Tämä käsitys kihlauksen vakavuudesta ei ole uusi. Mooseksen lain mukaan kihloissa ollut nainen, joka syyllistyi haureuteen, sai saman rangaistuksen kuin aviorikoksen tehnyt naimisissa ollut nainen. Häntä kohdeltiin siis eri tavalla kuin naimatonta naista, joka harjoitti haureutta. (5. Mooseksen kirja 22:23, 24, 28, 29) Siihen aikaan kihlausta pidettiin sitovana – ikään kuin pariskunta olisi jo ollut naimisissa. (Matteus 1:19) Myös nykyajan kristityt pitävät kihlausta vakavana askeleena. He eivät suhtaudu siihen kevyesti. – Vrt. Matteus 5:37.
Mukautettu nykytekniikkaan
Sen jälkeen kun Martti Luther hyökkäsi aneiden (vapautus tietyistä synnin tuottamista rangaistuksista) myyntiä vastaan, roomalaiskatolinen kirkko julisti tuon tavan laittomaksi vuonna 1562. Mutta Pedro Albellan, muuan Vatikaanin virkailija, korosti äskettäin, että oppi aneiden antamisesta pysyy ”tunnustettuna ja muuttumattomana”. Muuan tarkistettu roomalaiskatolinen aneita käsittelevä ohjekirja osoittaa, että Vatikaani on sovittanut tämän ikivanhan uskomuksen nykytekniikkaan. Lontoossa ilmestyvän Times-lehden mukaan piispat voivat nyt ”myöntää uskollisilleen täydellisiä aneita radion tai television välityksellä kolme kertaa vuodessa, kun he lausuvat siunauksen paavin nimessä”. Siinä on kuitenkin muuan rajoitus. ”Sen täytyy olla suora lähetys”, sanoo Luigi De Magistris, joka työskentelee aneisiin liittyviä asioita hoitavassa Vatikaanin toimistosta. ”Uusinnan katsominen ei riitä.”
Mutta ovatko aneet raamatullisia myydäänpä tai annetaanpa niitä henkilökohtaisesti tai television välityksellä? Vaikka Jeesus toisinaan antoi auliisti syntejä anteeksi, ei hän eivätkä apostolit puhuneet mitään aneiden tarpeellisuudesta. ”Hänen [Jumalan] Poikansa Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä”, kirjoitti apostoli Johannes. ”Jos tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas antaakseen meille syntimme anteeksi ja puhdistaakseen meidät kaikesta epävanhurskaudesta.” (1. Johannes 1:7, 9) Jos siis kaikki synnit annetaan anteeksi, niin mitä jää rangaistuksilla tai aneilla maksettavaksi? – Johannes 3:36; Roomalaisille 5:10.