He löysivät itselleen elinikäisen työn
OLI ilta. Ilma oli kylmä ja kalsea ja vesi jääkylmää. Veteen kahlasi 200 nuorta valkoisiin kaapuihin puettua miestä ja naista, ja jokaisella oli kädessään kynttilä, jota he pitivät korkealla päänsä yläpuolella. He kahlasivat eteenpäin, kunnes vettä oli rinnankorkeudelle asti. Olivatko nuoret kokoontuneet vihkiytymään joihinkin salamenoihin? Vai halusivatko he vain hullutella?
Tuhansien muitten ikätovereittensa tavoin nämä oppikoulunsa ja korkeakoulunsa päättäneet nuoret osallistuivat eräänlaiseen siirtymäriittiin, jolla heidät otettiin erään japanilaisen suuryhtiön muodostaman työyhteisön jäseniksi. Joukkokasteella jääkylmässä vedessä tulevista työntekijöistä haluttiin karistaa kaikki riippumattomuutta edistävät taipumukset, joita he olivat saattaneet hankkia opiskeluvuosinaan, ja lujittaa heidän uskollisuuttaan yhtiölle.
Japanilaisten suhtautuminen työelämään
”Japanissa työ on yhtä kuin yhteiskunta. Yhteiskunta on yhtä kuin työ”, kirjoittaa Frank Gibney kirjassaan Japan: The Fragile Superpower. Kun siis joku tulee johonkin yhtiöön uutena työntekijänä, koko hänen elämänsä kiertyy yhtiön ympärille. ”Jos hän on Mitsubishin palkkalistoilla, hän on Mitsubishi-mies. Useimmat hänen ystävistään ovat Mitsubishin väkeä. Heidän kanssaan hän istuu illalla ravintolassa, pelaa golfia tai käy keilaamassa, ja heidän kanssaan hän jakaa elämän huolet. Tietenkin hän myös kilpailee heidän kanssaan, mutta samalla tavoin kuin saman perheen lapset, joista kenellekään ei tule mieleen lähteä pois kotoa. Sukulaisia ja mahdollisesti joitakin harvoja opiskelutovereita lukuunottamatta useimmat hänen ystävistään – ja usein myös hänen perhetuttavistaan – ovat saman yhtiön palveluksessa.”
Tällaisen työlle omistautumisen ja uhrautuvuuden vastikkeeksi työntekijöille taataan elinikäinen työpaikka. Siihen sisältyy loputtomasti erilaista koulutustoimintaa, perehdyttämistä, siirtoja ja tietenkin ylennyksiä.
Useimmat japanilaiset nuoret omaksuvat auliisti tällaisen hyvänä pidetyn elämänmallin ja nivoutuvat kiinni yhtiöönsä. Kaikki eivät tietenkään lähde kiipeämään ylöspäin jossakin yhtiössä, vaan he ponnistelevat eteenpäin esimerkiksi itsenäisinä ammatinharjoittajina tai muulla tavoin. Tuoko tällainen onnea ja tyydytystä? Onko elinikäinen työsuhde elinikäinen ilonaihe? Yhä useammat ovat huomanneet, että tarjolla on myös jotakin sellaista, mikä on parempaa ja antoisampaa kuin yhtiön tarjoamat ylenemismahdollisuudet tai taistelu, jota ihmiset yksilöinä käyvät varallisuuden ja maineen hankkimiseksi.
Todellinen yhtiön mies
Junichi valmistui Keion kauppakorkeakoulusta vuonna 1961. Hän päätti tehdä samoin kuin muutkin hänenlaisensa. Hän astui erään maineikkaan yhtiön, Japanin suurimman autojen piirimyyjän, palvelukseen. Yhtiössä oli noin 4 700 työntekijää. Hän yleni tasaista vauhtia. Lopulta hänestä tehtiin osastopäällikkö. Hänen työpäivänsä venyivät usein aamusta puoleenyöhön, eikä häneltä liiennyt käytännöllisesti katsoen lainkaan aikaa vaimolleen ja viidelle lapselleen. Silti hän tyytyi osaansa pitäen tällaisia uhrauksia välttämättöminä, jotta perheen tulevaisuus olisi turvattu.
Mutta vuoden 1974 lokakuussa tapahtui jotakin erikoista. Junichi sai tietää, että hänen vaimonsa ja lapsensa tutkivat Jehovan todistajien kanssa Raamattua ja kävivät näiden kokouksissa. Hän teki voitavansa saadakseen heidän mielensä muuttumaan, ja hän jopa muutti pois heidän luotaan, mutta sekään ei tuottanut tulosta.
Kun hän erään kerran tuli töistä kotiin, muu perhe oli jo lähtenyt kokouksiin. ”Pöytä oli katettu valmiiksi, ja pöydällä oli myös kirje”, kertoo Junichi. ”Siinä he ilmoittivat, että he eivät voisi koskaan luopua totuudesta, jo yksin minun parastani ajatellen, ja että jonain päivänä vielä ymmärtäisin, mistä todella on kysymys.” Se teki Junichiin syvän vaikutuksen. ”Ajattelin, että kenties heillä sittenkin oli totuus, ja lakkasin vastustamasta heitä.”
”Sen jälkeen meillä kävi aika ajoin todistajia, ja he kannustivat minua tutkimaan Raamattua. Nyt työelämästä alkoi olla haittaa. Työ vei niin tarkkaan aikani, että minusta tuntui, etten koskaan ehtisi tutkia ja käydä kokouksissa. Lisäksi tiesin, että mikäli alkaisin tutkia, joutuisin luopumaan häikäilemättömistä liiketavoista ja säännöllisestä iltamyöhälle venyvästä asiakkaitten viihdyttämisestä. En halunnut tuottaa yhtiölleni vahinkoa, joten epäröin ryhtyä tutkimaan.”
Todistajien kannustamana Junichi alkoi kuitenkin tutkia, ja pian hän edistyi niin pitkälle, että hän vihkiytyi Jumalalle ja meni kasteelle. Vaikka Junichi on yhä kokopäivätyössään, hän on löytänyt itselleen mielestään todellisen elinikäisen työn. Vuoden 1978 maaliskuusta lähtien hän on toiminut jatkuvasti osa-ajan tienraivaajana käyttäen joka kuukausi 60 tuntia saarnaamistyöhön.
Onko uudesta elämäntavasta ollut Junichille hyötyä? ”Kyllä on. Olen havainnut, että käytän työaikani paljon tehokkaammin kuin ennen, jotta illat jäisivät vapaiksi ja voisin yhdessä perheeni kanssa edistää Valtakunnan etuja. Minulla on ollut monia tilaisuuksia antaa todistusta työtovereilleni ja tutkia Raamattua toisten miesten kanssa, jotka viettävät samanlaista työntäyteistä elämää kuin itsekin vietin aiemmin. Kaksi on jo käynyt kasteella ja tutkin paraikaa kolmen muun kanssa. Olen kiitollinen Jehovalle siitä, että hän on ollut minua kohtaan kärsivällinen.”
Hän halusi saada nopeasti paljon rahaa
Takafu on kasvanut Nagoyan kaupungissa kuusilapsisessa perheessä. Hän säilyi hengissä toisen maailmansodan ilmapommituksista, ja hänen tavoitteenaan oli rikastua nopeasti. Enon kannustuksesta hänet pantiin 15-vuotiaana kilpapyöräilijöiden kouluun. 22-vuotiaana hän oli päässyt tavoitteeseensa, sillä hän oli nyt huippuluokan ammattilainen, ja hän esiintyi pyöräkilpailuissa eri puolilla maata. Hän muistaa nähneensä, miten hänen äitinsä uhrasi hänen voittorahojaan kotialttarilla kiitollisuudenosoitukseksi. Näytti siltä, että Takafu oli päässyt tavoitteeseensa ja että hänen elämänsä oli jatkuvaa ylöspäin menoa.
Lopulta Takafun luona kävi eräs Jehovan todistajien lähetystyöntekijä, ja Takafu sai ajattelemisen aihetta. Hänen mieleensä ja sydämeensä syöpyivät seuraavat Jeesuksen sanat: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa?” (Matteus 16:26) Vähitellen Takafu edistyi Raamatun tuntemuksessa ja tajusi, että hänen olisi tehtävä joitakin muutoksia.
Takafu kertoo: ”Ammattilaispyöräilijänä tiesin, että kilpapyöräily ja uhkapelit käyvät käsi kädessä. Mutta ratkaisun teko ei silti ollut helppoa. Olin uhrannut elämästäni seitsemän vuotta tälle urheilulajille, ja ansioni näyttivät tuiki tarpeellisilta perheeni hyvinvoinnille. Olin kuitenkin oppinut Raamatusta sen, että Mooses ja Paavali joutuivat samanlaisten ratkaisujen eteen ja että he valitsivat paremman vaihtoehdon. Tein samoin.” Takafu lähti nyt toisenlaiselle taipaleelle, elämän kilpajuoksuun. Hän on jatkanut sitä tähän päivään asti ja on jo monia vuosia auttanut seurakuntia matkavalvojana.
Mies, jolta oma yritys vei kaiken ajan
Satoshi myi naistenvaatteita. Neljän hyvin menestyvän myymälän omistajana hän vietti taloudellisesti turvattua elämää. Hän tuli kuitenkin liiketoimiensa yhteydessä myös siihen johtopäätökseen, että ympäristön saastuminen kaikkialla, ravinnonpuute ja sodat johtaisivat pian ihmissuvun perikatoon. Kun Satoshi sitten sai luonaan käyneeltä Jehovan todistajalta kirjasen, jossa vakuutettiin, ettei Jumala sallisi sitä, hänen kiinnostuksensa heräsi.
Mutta liiketoimet olivat hänen tiellään. Satoshi kertoo: ”Sille, joka tällä alalla hidastaa vauhtiaan, käy ankaran kilpailun takia kehnosti. Periaatteena on ’syö tai tule syödyksi’. Vaatekaupassa pätee se sanonta, että ellei kauppias ole ahkera, hän on pian entinen kauppias.” Tarvittiin siis kaksi vuotta ja paljon ponnisteluja, ennen kuin Satoshi lopulta päätti ruveta tutkimaan Raamattua.
Kun hänestä tuli Jehovan todistaja, hän myi kaksi liikettään ja hankki kahteen muuhun myymälänhoitajan. Vaikka Satoshi työskentelee nykyään vain pari kolme päivää kuukaudessa kirjanpitäjänä ja konsulttina, hän sanoo: ”Tuloni riittävät näinkin. Haluan pitää Jehova Jumalalle suorittamani palveluksen ensi sijalla.” Nyt hänen varsinaisena ammattinaan on kokoajanpalvelus ja tarkemmin sanottuna tienraivaus. Hän ja hänen perheensä edistyvät hengellisesti erinomaisella tavalla.
Ammatti auttoi häntä löytämään Jumalan
Hiroshi työskenteli isänsä metalliverstaalla. Silti häntä kiinnosti enemmän luonnonvalokuvaus. Hänestä tuli niin hyvä luonnonkuvaaja, että joitakin hänen hyönteiskuviaan jopa julkaistiin. 29-vuotiaana valokuvaamisesta tuli hänelle ammatti.
Hiroshi kertoo: ”Hyönteisiä tutkiessani mieleeni tuli, että jos Jumala on olemassa, hänellä täytyy olla huumorintajua. Se sai minut epäilemään kehitysteoriaa, ja kiinnostuin hieman Raamatusta.”
Eräänä talvipäivänä Hiroshin luona kävi kaksi Jehovan todistajaa. Hän kertoo: ”Kun olin ottanut heiltä kaksi lehteä, joissa oli eläimistä kertovia artikkeleja, he tarjoutuivat tutkimaan kanssani Raamattua kotonani. Ajattelin, että koska he eivät pyytäneet, että olisin mennyt tutkimaan johonkin kirkkoon, minun ei tarvitsisi liittyä jäseneksi mihinkään. Niinpä suostuin heidän tarjoukseensa.” Se, mitä Raamattu kertoo Luojasta, oli hänelle yllätys, mutta silti hän auliisti hyväksyi sen. Rakkaus Jehovaan voitti hänellä luonnonharrastuksen.
Hiroshi elättää nyt perheensä valokuvaajana tehden töitä milloin millekin toimeksiantajalle. Silti hänen varsinaisena ammattinaan on kokoajanpalvelus.
He ovat löytäneet jotain parempaa
Olemme kertoneet tässä vain muutamasta hyvin menestyvästä japanilaisesta, jotka ovat muuttaneet elämäänsä – ja vaihtaneet joissakin tapauksissa jopa työpaikkaansa – kun he ovat oppineet tuntemaan Jehovan ja hänen tarkoituksensa. Heidän joukossaan on lääkäreitä, hammaslääkäreitä, arkkitehtejä, tietokoneohjelmoijia, tietokoneitten käyttöjärjestelmien suunnittelijoita, opettajia, eläinlääkäreitä, kampaajia, johtajia ja niin edelleen.
Aiemmin he kaikki olivat omistautuneet täysin sille ammatille, johon heidät oli koulutettu. Saatuaan tietää nykyisen ihmisten luoman järjestelmän lähestyvän loppuaan he joutuivat jälleen ”ammatinvalinnan” eteen. He eivät pitäneet enää työtään yhtä tärkeänä, vaan alkoivat tavoitella jotakin parempaa, Jumalan valtakuntaa ja sen lupaamia siunauksia. (Matteus 6:33) He ovat luopuneet entisestä elinikäisenä pitämästään työstä ja ovat ruvenneet tekemään ammatikseen jotakin aivan uutta. He ovat valinneet ”elinikäiseksi työkseen” Korkeimman, Jehova Jumalan, palvelemisen tienraivaajana.
[Kuva s. 23]
Mestaripyöräilijä Takafu Yamaguchi