Miten kristikunta alkoi palvoa tuntematonta Jumalaa

KRISTIKUNNAN salaperäinen kolmiyhteinen Jumala ei ole juutalaisten Jumala. Heidän päivittäinen uskontunnustuksensa, šema, toteaa: ”Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.” Tämä kolmiyhteinen Jumala ei ole myöskään lähes 600 miljoonan muslimin Jumala, sillä heidän Koraaninsa julistaa: ”Hän, Allah on yksi.”

Se että kristillisyydellä on juutalainen alkuperä, on historiallinen tosiasia. Jeesus Kristus itse oli juutalainen. Hän täytti Lain, jonka Jumala oli antanut juutalaisille, ja hän oli se Messias, jonka tulemisen juutalaiset profeetat ennustivat. (Matteus 5:17; Johannes 1:45; Apostolien teot 3:18) Kaikki hänen ensimmäiset seuraajansa olivat joko juutalaisia tai ympärileikattuja käännynnäisiä. (Matteus 10:5, 6; Apostolien teot 2:1–11) Ja kuten olemme nähneet, juutalaiset eivät aikoinaan uskoneet kolminaisuuteen, eivätkä he usko siihen nykyäänkään.

Voidaanko sanoa, että Kristus ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat hylkäsivät monoteistisen eli yksijumalaisen jumalkäsityksen ja alkoivat julistaa salaperäistä kolmiyhteistä Jumalaa? Ei, sillä eräs englanninkielinen tietosanakirja toteaa osuvasti: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei esiinny Uudessa testamentissa, eikä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa tarkoitus ollut kieltää Vanhassa testamentissa esitettyä šemaa: ’Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi’ (5. Moos. 6:4). – – Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen jälkeen.” (Encyclopædia Britannica) Myös Otavan suuri ensyklopedia myöntää: ”Kolminaisuusopilla ei ole välitöntä perustaa Raamatussa.”

Luopumus ja filosofia

Kristitty apostoli Paavali kirjoitti: ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” – 2. Timoteukselle 4:3, 4, Kirkkoraamattu.

Raamatussa esitetyt todisteet osoittavat, että luopumus oli alkanut jo ennen Kristuksen apostolien kuolemaa. (2. Tessalonikalaisille 2:3, 7; 1. Johannes 2:18, 19; Juudas 3, 4, 16, 19) Kristillisen seurakunnan sisäpuolelta nousi luopioita, jotka toimivat väärinä opettajina. Nämä jumalattomat miehet eivät pitäneet kiinni Raamatun totuudesta vaan kääntyivät ”taruihin”. He saivat monia kristittyjä saaliikseen ”filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan”. – Kolossalaisille 2:8.

Oxfordin yliopiston professori J. N. D. Kelly ilmaisee ajatuksensa siitä mitä tapahtui, kirjoittaessaan: ”Olemassaolonsa kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana kristillisen kirkon oli ensin tultava esiin [yksijumalaisesta] juutalaisympäristöstä, joka oli sen kehto, ja päästävä sitten hyviin suhteisiin sitä ympäröivän, valtaosaltaan hellenistisen (muinaiskreikkalaisen) kulttuurin kanssa.” Sitten professori Kelly jatkaa puhuen ensimmäisistä opettajista, joita alettiin myöhemmin kutsua kirkkoisiksi: ”Useimmat heistä käyttivät hyväkseen tuon ajan filosofisia käsitteitä. – – Heitä on syytetty kristillisyyden hellenisoimisesta (sen tekemisestä muodoltaan ja järjestelmältään kreikkalaiseksi), mutta oikeastaan he yrittivät vain muotoilla sen tuon ajan hengen mukaisiin teoreettisiin ryhmiin sopivaksi. He olivat todellisuudessa ensimmäisiä kristittyjä teologeja.” Nämä ensimmäiset ”teologit” ryhtyivät sulauttamaan alun perin Raamattuun perustunutta kristillisyyttä oman aikansa filosofisiin käsityksiin.

Kolminaisuuden filosofinen alkuperä

Ranskalainen tietosanakirja Alpha toteaa kiinnostavasti: ”Useimpiin uskonnollisiin perinteisiin ja filosofisiin järjestelmiin kuului kolmoisryhmiä eli kolminaisuuksia, jotka vastaavat ikivanhoja voimia tai korkeimman Jumalan eri puolia.” Eräs toinen ranskalainen teos viittaa kreikkalaiseen filosofiin, Platoniin (n. 427–347 eaa.), ja selittää:

”Platonin kolminaisuus, joka on itsekin vain muinaisilta kansoilta peräisin olevien kolminaisuuksien uudelleenjärjestelyn tulos, näyttää olevan se järkiperäinen ja filosofinen ominaisuuksien kolminaisuus, josta saivat alkunsa kristillisen kirkon opettamat kolme hypostaasiaa eli jumalallista persoonaa. – – Tämän kreikkalaisen filosofin käsitys Jumalan kolminaisuudesta – – voidaan löytää kaikista muinaisista [pakana]uskonnoista.” – Dictionnaire Lachatre.

Luonnollisesti suurin osa kristikunnan papeista kieltää kolminaisuusopin olevan lähtöisin pakanallisesta filosofoinnista. Arvovaltainen ranskalainen katolisen teologian sanakirja uhraa 16 tiheään painettua palstaa väitteilleen, joiden mukaan Platonin kolminaisuudella ja kristikunnan kolmiyhteisellä Jumalalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta tuon teoksen on kuitenkin myönnettävä, että itse katolilainen ”pyhä” Augustinus – jolla sanotaan olleen ”ratkaiseva merkitys kolminaisuusopin leviämiseen lännessä [Roomassa]” – tunnusti niiden välisen yhteyden. (Dictionnaire de Théologie Catholique) Lisäksi Encyclopædia Britannica (1976, Macropædia) toteaa: ”Sellaista hellenisoimista tapahtui suuressa määrin. Ne kristillisen uskon määritelmät, jotka sisällytettiin varhaiskirkon ekumeenisissa kirkolliskokouksissa laadittuihin uskontunnustuksiin, osoittavat että kolminaisuusopin muotoilussa käytettiin uusplatonismin epäraamatullista luokittelua.”

Kolmiyhteinen ”tuntematon Jumala”

Puhuessaan eräälle filosofiryhmälle Ateenassa apostoli Paavali julisti: ”Kun kuljeskelin ja huolellisesti tarkastelin teidän uskonnollisen kunnioituksenne kohteita, niin löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle Jumalalle.’” (Apostolien teot 17:23) Ranskalainen Pirot’n ja Clamerin Raamattu huomauttaa kiinnostavasti, että kreikkalaiset filosofit ”eivät olleet tutustuneet luojajumalaan. Jopa Platon käsitti Jumalan pelkästään jo olemassa olevan aineen järjestelijäksi.” Platonin Jumala oli nimetön korkein ”idea”, josta hänen opetuslapsensa käyttivät myöhemmin nimityksiä ”Yksi” ja ”Hyvä”. Tällaista salaperäistä ja tuntematonta Jumalaa, joka oli sulautettu yhteen Platonin jumalallista kolminaisuutta koskevan teorian kanssa, kristillisyydestä luopuneet kirkkoisät alkoivat seurata. Näin ollen kristikunnalla on jossain mielessä ”tuntematon Jumala”.

Koska ”sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei esiinny Uudessa testamentissa”, noiden filosofi-teologien oli kahlattava läpi Raamatun kirjoituksia löytääkseen näennäistä tukea Jumalan kolminaisuudelle. Parhaat perustelut, mitä he saattoivat löytää, olivat ne muutamat jakeet, joissa Isä, Poika ja pyhä henki mainitaan samassa yhteydessä, tosin ei välttämättä samassa järjestyksessä. (Matteus 28:19; 1. Korinttolaisille 12:4–6; 2. Korinttolaisille 13:14 [13 Kirkkoraamatussa]) Noiden jakeiden sanottiin sisältävän ”kolminaisuuden kaavan”. Tieteellinen Uuden testamentin teologinen sanakirja sanoo tästä: ”Kenties ympäröivän polyteistisen [monijumalaisen] maailman monien kolminaisuuksien tutkiminen vaikutti näiden kolmiosaisten kaavojen muovautumiseen.” Sitten tuo teos sanoo alaviitteessään, että heprealaisten apokryfisissä evankeliumeissa henkeä (joka on heprean ja aramean kielissä feminiini eli naispuolinen) ”pidetään Jeesuksen äitinä”. Teos jatkaa: ”Siinä meillä onkin jo muinoin tavanomainen perhekolminaisuus, toisin sanoen isä, äiti ja poika.”

Tämä muistutti hiukan liikaa Egyptin, Babylonin ja Gallian kolmiyhteisiä pakanajumalia. Ja jos pyhä henki oli Jeesuksen äiti, niin mikä Maria olisi? Niinpä kirkkoisät hylkäsivätkin pakanallisen ”isä, äiti ja poika” -kolminaisuuden ja keksivät omaperäisen kolmiyhteisen Jumalan, joka koostui Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Tämäkin aiheutti kuitenkin ongelmia, kuten Encyclopædia Britannica -teos selittää: ”Kysymys siitä, miten tämän kolmiosaisen hahmon Jumala voitiin sovittaa yhteen sen Jumalan ykseyteen uskomisen kanssa, joka oli juutalaisia ja kristittyjä pakanuudesta erottava tunnusmerkki, koetteli erittäin voimakkaasti kristikunnan oikeaoppisuutta sen alkuaikoina. Se antoi myös erittäin voimakkaan sysäyksen teoreettiselle teologialle, sysäyksen, joka on innoittanut länsimaista metafysiikkaa [filosofiaa] kautta vuosisatojen.” Kristikunnan kolmiyhteinen ”tuntematon Jumala” on tosiaankin teologisen teorioinnin ja filosofian tuote.

Kiista kolminaisuudesta

Ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla kolminaisuudesta esiintyi ”hämmästyttävän monia näkemyksiä ja määritelmiä”. Historioitsija J. N. D. Kelly, joka itsekin on kolminaisuusopin kannattaja, myöntää kaikkien ensimmäisten kirkkoisien olleen monoteistejä eli yksijumalaisuuden kannattajia. Hän kirjoittaa: ”Apostolisilta isiltä saatavat todisteet ovat niukkoja ja ärsyttävän epävarmoja. – – Kolminaisuusopista sanan varsinaisessa merkityksessä ei puolestaan ole jälkeäkään.” – Early Christian Doctrines.

Tosin jotkut 100-luvulla eläneet ”isät”, esimerkiksi Antiokian piispa Ignatios ja Lyonin piispa Irenaeus, esittivät ajatuksia, jotka voitaisiin tulkita korkeintaan uskoksi kaksiyhteiseen, Isästä ja Pojasta koostuvaan Jumalaan. Mutta Kelly toteaa: ”Pyhästä Hengestä näillä apologeetoilla [uskon puolustajilla] oli vielä vähemmän sanottavaa – –. [Heillä] näyttää olleen erittäin epämääräinen käsitys Hengen asemasta ja osasta. – – Ei ole epäilystäkään siitä, että apologeettojen ajatukset olivat sangen sekavia; he eivät päässeet lähellekään Kirkon uskon mukaisen kolmiosaisen mallin laatimista yhtenäiseksi kaavaksi.”

Niitä jotka olivat sitä mieltä, että on vain yksi Jumala, Isä, jonka Poika Jeesus on, alettiin kutsua unitaareiksi. Voimme lukea: ”Kolminaisuusopin kannattajat ja unitaarit kiistelivät jatkuvasti keskenään, ja viimeksi mainitut muodostivat vielä 200-luvun alussa suuren enemmistön.” (Encyclopædia Britannica, 11. osa) Mutta sitä mukaa kuin aika kului ja kirkkoisät saivat yhä enemmän vaikutteita Platonin filosofian uudelta muodolta (uusplatonismilta), kolminaisuusopin kannattajat valtasivat alaa. 200-luvun uusplatonismi, johon kuului monimutkaisia teorioita substanssista eli perimmäisestä olevasta, auttoi heitä näennäisesti sovittamaan yhteen sellaista, mitä ei voinut sovittaa yhteen, toisin sanoen saamaan kolmiosaisen Jumalan näyttämään yhdeltä Jumalalta. Filosofisen järkeilyn avulla he väittivät, että kolme persoonaa voi olla yksi ja säilyttää silti yksilöllisyytensä!

Areiolainen kiista

Kiista kolminaisuudesta saavutti huippunsa 300-luvun alkupuolella. Keskushenkilöinä kiistassa oli kolme Aleksandriassa Egyptissä toiminutta filosofi-teologia. Toisella puolella oli Areios ja toisella puolella Aleksanteri ja Athanasios. Areios kielsi Pojan olevan samaa substanssia, samaa olemusta kuin Isä. Hän piti Poikaa todella poikana, jolla sen vuoksi oli alku. Areios uskoi Pyhän Hengen olevan persoona, joka ei kuitenkaan ollut samaa olemusta kuin Isä ja Poika ja joka oli näitä molempia alempi. Hän tosin puhui ”kolminaisuudesta”, mutta katsoi sen muodostuvan eri asteisista persoonista, joista ainoastaan Isä oli luomaton.

Aleksanteri ja Athanasios puolestaan olivat sitä mieltä, että jumaluuden kolme persoonaa olivat samaa olemusta, eivätkä ne sen vuoksi olleet kolme Jumalaa vaan yksi. Athanasios syytti Areiosta siitä, että tämä yritti nuo kolme persoonaa erottamalla ottaa jälleen käytäntöön polyteismin eli monijumalaisuuden.

Rooman valtakunnan päämies oli tuohon aikaan Konstantinus, ja hän halusi mielellään käyttää luopiokristillisyyttä ”laastina” vakaannuttaakseen horjuvaa valtakuntaansa. Tämä teologinen kiista oli hänen tarkoitusperiensä vastainen. Hän sanoi kolminaisuusopista käytävää kiistaa ”vähäpätöiseksi ja typeräksi sanasodaksi”. Konstantinus ei onnistunut Aleksandriaan vuonna 324 lähettämänsä erikoiskirjeen avulla sovittamaan näiden kahden vastakkaisen puolen näkemyksiä, ja niinpä hän kutsui koolle yleisen kirkolliskokouksen, jonka oli määrä ratkaista asia puoleen tai toiseen. Tuohon Nikeassa Vähässä-Aasiassa vuonna 325 kokoontuneeseen ensimmäiseen ekumeeniseen konsiiliin osallistuneet piispat päätyivät lopulta kannattamaan Aleksanterin ja Athanasioksen näkemystä. He hyväksyivät kolminaisuusoppiin pohjautuvan Nikean uskontunnustuksen, johon luultavasti vuonna 381 tehtiin joitakin muutoksia ja jonka roomalaiskatolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja useimmat protestanttiset kirkot hyväksyvät vielä nykyäänkin. Tällä tavoin siis kristikunta ryhtyi palvomaan salaperäistä ja käsittämätöntä, kolme persoonaa yhdessä persoonassa sisältävää ”tuntematonta Jumalaa”.

Kauaskantoiset seuraukset

Kiista kolminaisuusopista ei päättynyt Nikeassa. Areiolaisuus (joka ei ollut tosi kristillisyyttä) pulpahti vuosien saatossa useita kertoja esille. Ne germaaniheimot, jotka valloittivat rappeutuneen Rooman valtakunnan, tunnustivat areiolaista ”kristillisyyttä” ja levittivät sen suureen osaan Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa, missä se kukoisti aina 500-luvun lopulle asti ja paikoin jopa kauemminkin.

Kolminaisuusoppi jakoi kristikunnan vuosisatojen ajaksi. Useissa ekumeenisissa kirkolliskokouksissa teologit filosofoivat Pojan täsmällisestä luonnosta ja roolista sekä siitä, oliko Pyhä Henki lähtöisin ainoastaan Isästä vai sekä Isästä että Pojasta. Kaikki nämä riidat pelkästään hämmensivät ihmisten käsitystä Jumalasta.

Kolminaisuusoppi on hämmentänyt monien kristikunnan kirkkojen jäsenten ajatuksia jopa siinä määrin, että heidän uskonsa Jumalaan horjuu, elleivät he ole jo täysin menettäneet sitä. Miten on sinun laitasi? Mietitkö sinä, mitä Raamattu todella sanoo Isästä, Pojasta ja pyhästä hengestä? Näitä asioita käsitellään perusteellisesti seuraavassa Vartiotornin numerossa.

[Huomioteksti s. 21]

”Kristittyjen Raamatussa, Uusi testamentti mukaan luettuna, ei ole kolminaisuusoppia tukevia lausuntoja eikä kolmiyhteistä Jumalaa koskevia teorioita.” – Encyclopædia Britannica

[Huomioteksti s. 23]

”Kenties ympäröivän polyteistisen maailman monien kolminaisuuksien tutkiminen vaikutti näiden kolmiosaisten kaavojen muovautumiseen.” – Theological Dictionary of the New Testament

[Huomioteksti s. 24]

”Apostolisilta isiltä saatavat todisteet ovat niukkoja ja ärsyttävän epävarmoja. – – Kolminaisuusopista sanan varsinaisessa merkityksessä ei puolestaan ole jälkeäkään.” – Oxfordin yliopistossa toimiva professori J. N. D. Kelly

[Kuva s. 22]

Gallialainen kolmipäinen jumala Reimsin museossa (Ranskassa)