Syvempää näkemystä uutisiin

Rangaistusten järjettömyys

Newsweek-aikakauslehden ”Minun vuoroni” -palstalla ilmestyi äskettäin erään vangin kirjoitelma aiheesta ”Velkani maksaminen yhteiskunnalle”. Yhdysvaltain Indianan osavaltion vankilan sellissä kirjoittanut rangaistusvanki huomautti, että todellisuudessa ei hän ”maksa” rikoksestaan, vaan hänen uhrinsa:

”Ensin ovat tietysti uhrin alkuperäiset menetykset. Lisäksi hänen verodollareillaan maksettiin minun puolustukseni ja niitä käytetään minun ylläpitooni täällä vankilassa suunnilleen 10 000 – 15 000 dollaria [50 000 – 75 000 mk] vuodessa. Hän maksaa jälleen, jos perheeni joutuu sosiaalihuollon varaan, ja jälleen, jos minä en vapauduttuani pysty löytämään työtä. Minä elän yksinkertaisesti sosiaaliavustuksilla, ja hän maksaa laskuni. – – Vankiloissa viettämäni ajan kuluessa minulle on korostettu yhä uudelleen, että minun on maksettava velkani yhteiskunnalle. Yhteiskunta siis antaa minulle ruoan, vaatteet ja asunnon niin kauan kuin joudun olemaan telkien takana ja kenties vielä kauemminkin; tämä ei ole niinkään velan maksamista, vaan vastuusta luopumista.”

Yksinkertainen totuus, joka on aivan selvä tälle vangille, mutta joka ilmeisesti ylittää useimpien lakimiesten käsityskyvyn, on seuraava: ”Minä olen uhrilleni velkaa 1 444 dollaria [7 220 mk], ja yhteiskunta on hänelle velkaa mahdollisuuden saada tuo raha takaisin. Oikeus voi tapahtua vain siten, että minä maksan takaisin sen, minkä olen ottanut – – Se, että rikollinen pakotetaan maksamaan uhrilleen takaisin se, minkä hän on alkujaan ottanut, voi paitsi juurruttaa häneen kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan, myös antaa hänelle hivenen itsekunnioitusta. Hän oppisi, ettei hänen velkansa maksamiseen liity luontoisetuja.” Se että sellainen mutkaton oikeusjärjestelmä todellisuudessa toimii, kävi ilmi muinaisessa Israelissa, jossa Jumalan lain mukaan vaadittiin maksamaan – ja maksettiin – hyvitys. – 2. Mooseksen kirja 22:3, 4, 7.

Fossiilihullutuksia

Kommentoidessaan kehitysopin kannattajien keskuudessa käytävää jatkuvaa kilpailua siitä, kuka on löytänyt vanhimman tai parhaan ihmisen kaltaisen fossiilin, New York Times -lehden pääkirjoitus huomautti äskettäin, että paleantropologia on ”tiede, jolla on paljon dramaattisia väitteitä ja vähän varmaa tietoa. Paleantropologia vetoaa anatomian ja geologian eksakteihin tiedon aloihin, mutta suo niin suuren mahdollisuuden arvailuun, että ihmisen ilmaantumistapaa koskevat teoriat ovat taipuvaisia kertomaan enemmän keksijästään kuin aiheestaan.”

Times-lehden pääkirjoitus mainitsi esimerkiksi ”englantilaiset anatomit, [jotka] hyväksyivät ilman arvosteluja Piltdownin fossiilit, jotka tulivat päivänvaloon vuoden 1910 vaiheilla” – ja osoittautuivat myöhemmin petokseksi. Sen osoittamiseksi, että nykyajan kehitysopin kannattajien keskuudessa ei ole tapahtunut paljoakaan muutoksia, lainataan kirjaa Missing Links: ”[Nykyajan paleantropologit] pitävät yhtä todennäköisesti kiinni ennakkokäsityksiään tukevista virheellisistä tiedoista kuin varhaisemmat tutkijat.” Miksi heiltä puuttuu tieteellinen objektiivisuus? Times ehdottaa: ”Yksi syy voi olla se, että jotkin teoriat keräävät enemmän aineellista tukea kuin toiset [eli: ”parempia” fossiileja rahoitetaan paremmin]. – – Uuden pääkallon löytäjä piirtää näköjään usein ihmisen sukupuun uudelleen, niin että hänen löytönsä on ihmiseen johtavalla keskimmäisellä linjalla ja kaikkien muiden pääkallot sivuhaaroilla, jotka eivät johda mihinkään.”

Joka tapauksessa tuon pääkirjoituksen mukaan ”useimmat [fossiili]todisteet sopisivat biljardipöydälle”, jolla jokaisen tulkinta on alttiina äkilliselle muutokselle.

Vanhat neuvot yhä parhaita

Mitä aviopuolisoitten pitäisi tehdä suuttuessaan toisilleen? ”Terapeutit uskoivat aikanaan, että oli parasta antaa suuttumuksen purkautua, mutta tutkimukset ovat nyt muuttaneet käsityksiä”, vastaa sosiologian professori Carlfred Broderick Etelä-Kalifornian yliopistosta. ”Ihmiset jotka ilmaisevat usein vihamielisyyttä, saavat sitä tavallisesti myös usein osakseen.” Hän toteaa edelleen, ettei vihan purkaminen aikaansaa helpotusta, vaan ”viha juurtuu yhä syvemmälle ja ruokkii itse itseään”.

Broderick suosittelee, että suuttunut puoliso yrittää selvittää tilanteen tyynesti päästämättä kiukkuaan purkautumaan. ”Vanhanaikainen kohteliaisuus on viisasta”, hän huomauttaa ja lainaa Raamatun vanhaa viisautta: ”Kun Salomo sanoi: ’Leppeä vastaus taltuttaa kiukun’, hän oli oikeassa. Siitä on jo hyvin kauan, mutta se pitää yhä paikkansa nykyään.” – Sananlaskut 15:1.