Salaisuus jonka filippiläiset oppivat
KUKAPA ei haluaisi tietää salaisuutta? Sinusta on varmasti ollut jännittävää, kun joku on uskoutunut sinulle ja kertonut ehkä jotakin onnellista tapahtumaa koskevan salaisuuden, josta hän on kertonut luottamuksellisesti sinulle ennen sen julkistamista.
Salaisuus voi myös koskea tietoa tai ymmärrystä, jota toisilla ei ole. Tällainen tärkeä salaisuus oli eräällä ensimmäisen vuosisadan kristittyjen ryhmällä, nimittäin Filippin kaupungissa Makedoniassa olevalla seurakunnalla. Ymmärtääksemme tuon erityisen salaisuuden ja nähdäksemme, miten se voi hyödyttää meitä, tutustukaamme lyhyesti nykyään Raamatussa olevan Filippiläiskirjeen taustaan.
Paavalilta filippiläisille
Lähetystyöntekijä Paavali oli vankina Roomassa noin vuosina 59–61. Tuona aikana hänellä oli mahdollisuus miettiä niitä monia kokemuksia, joista hän oli voinut nauttia matkoillaan. Hän saattoi muistaa monia uskollisia veljiä, joita hän oli tavannut, ja seurakuntia, joita hänellä oli etu auttaa alkuun totuuden tiellä ja joiden hän oli nähnyt kasvavan. Hän ei voinut olla ajattelematta Filippin seurakuntaa. Se oli hyvin lähellä hänen sydäntään siellä sattuneiden poikkeuksellisten kokemusten vuoksi.
Paavalin ollessa toisella lähetysmatkallaan noin vuonna 50 Jumalan henki esti häntä (ja Silasta) saarnaamasta Aasian piirikunnassa, Myysiassa tai Bithyniassa. Paavali meni siksi Troaaseen, missä hän sai eräänä yönä näyn. ”Eräs makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä hartaasti ja sanoi: ’Tule yli Makedoniaan ja auta meitä.’” (Apostolien teot 16:9) Paavali lähti heti tovereineen laivalla Samothrakeen ja jatkoi edelleen Neapoliin satamaan. Sieltä he matkustivat sitten maitse Filippiin.
Se että he saattoivat löytää kaupungista vain muutamia juutalaisia ja ettei siellä ilmeisesti ollut edes synagogaa, oli heille ehkä yllätys. Paavalilla ja Silaalla oli tapana mennä sapattina synagogaan, mutta nyt he menivätkin portin ulkopuolelle joen rannalle ja alkoivat puhua sinne kokoontuneille naisille. (Apostolien teot 16:13) Saat tietää muutakin tästä monivaiheisesta Filippiin tehdystä vierailusta lukemalla Apostolien tekojen 16:11–40:n. Paavalin todistaminen johti seurakunnan perustamiseen Eurooppaan. Hän vieraili myöhemmin uudelleen tässä Filippin seurakunnassa, ehkä kahdestikin. – Apostolien teot 20:1, 2, 6; Filippiläisille 2:24.
Paavali saattoi Roomassa vankina ollessaan ajatella niitä erinomaisia kristittyjä, joiden kanssa hän oli ollut Filippissä. Lyydia oli ilmaissut poikkeuksellista vieraanvaraisuutta. Euodia ja Syntyke olivat työskennelleet rinta rinnan Paavalin kanssa ”hyvän uutisen” levittämisessä. Paavali ei myöskään voinut unohtaa vanginvartijaa ja hänen perhettään eikä sitä ihmeellistä kokemusta, jonka yhteydessä nämä omaksuivat kristillisyyden.
Kun Paavali ajatteli filippiläisten rakkautta, ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta, hänellä oli hyvä syy kirjoittaa heille kirje. (Filippiläisille 1:3, 12) Se kertoo rakkaudesta, jota hän tunsi heitä kohtaan, ja ”vanhurskauden hedelmästä”, jota he tuottivat. – Filippiläisille 1:11.
Mikä tämä salaisuus on?
Paavali puhui kirjeessään salaisuudesta, jonka hän itse oli oppinut ja jonka filippiläiset olivat ilmeisesti oppineet häneltä. Tuo salaisuus oli auttanut Paavalia monissa koettelemuksissa vuosien varrella. Hän kirjoitti: ”Kaikessa ja kaikissa oloissa olen oppinut sekä kylläisenä olemisen että nälän näkemisen, sekä runsaudessa olemisen että puutteen kärsimisen salaisuuden. Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka voimistaa minua.” (Filippiläisille 4:12, 13) Salaisuus koski siis kristittynä elämistä. Riippumatta olosuhteista, joissa kukin saattaa olla, kaikessa tulee aina luottaa Jehovaan.
Filippiläiset olivat oppineet tämän salaisuuden, ja se näkyi heistä monin tavoin. Seurakunta muun muassa osallistui hyvin innokkaasti saarnaamistyöhön. Paavali kirjoitti: ”Te loistatte valaisijoina maailmassa.” (Filippiläisille 2:15) He ottivat hyvän uutisen vastaan halukkaasti ja suuresti iloiten ja työskentelivät sitten jatkuvasti sen edistämiseksi. Paavali saattoi sanoa heidän olevan ”osallisia minun kanssani – – hyvän uutisen puolustamisessa ja laillisessa vahvistamisessa”. – Filippiläisille 1:7.
Paavali tiesi tätä kirjettä kirjoittaessaan, että filippiläiset olisivat kiinnostuneita hänen vankilakokemuksistaan. Hän kertoi, että vaikka hän oli vankeudessa, hänen asiansa ”ovat koituneet pikemminkin hyvän uutisen edistymiseksi kuin joksikin muuksi, niin että”, kuten hän sanoi, ”kahleeni ovat tulleet julkisesti tunnetuiksi Kristuksen yhteydessä koko pretoriaanikaartin – – keskuudessa”. (Filippiläisille 1:12, 13) Hän kertoi myös, että useimmat Rooman kristityt osoittivat Paavalin vankilakahleitten takia suurempaa rohkeutta puhua Jumalan sanaa pelottomasti. Filippiläisille on varmasti ollut hyvin rohkaisevaa saada tietää, että vaikka Paavali oli vankeudessa, hän oli jatkuvasti heidän tavallaan innokas Valtakunnan saarnaamisessa. – Filippiläisille 1:14.
Toinen seikka, joka on voinut liittyä Filippiläiskirjeen 4:12, 13:ssa mainittuun salaisuuteen, oli heidän oikea asenteensa. He eivät halunneet miellyttää vain itseään vaan he halusivat auttaa toisia. He olivat olleet todella suureksi avuksi Paavalille. Kun hän oli Tessalonikassa, he lähettivät kahdesti hänelle aineellista apua, mitä mikään muu seurakunta ei ollut tehnyt. (Filippiläisille 4:15, 16) Kun Jerusalemin seurakunnalla oli myöhemmin vainojen vuoksi vaikeat ajat ja se tarvitsi apua, filippiläiset antoivat apua halukkaasti, vaikka he itse olivat köyhiä. Paavali kirjoitti tämän antamisen tapahtuneen ”yli heidän todellisen kykynsä”. (2. Korinttolaisille 8:3) Paavalin ollessa vangittuna Roomassa he lähettivät hänelle vielä myöhemmin aineellisia tarvikkeita Epafrodituksen välityksellä.
Filippiläiset osoittivat todella rakkaudellista kiinnostusta toisia kristittyjä kohtaan. Paavalin kehotuksen mukaisesti he eivät pitäneet silmällä ”henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitaan, vaan myös henkilökohtaisesti kiinnostuneina toisten asioita”. He osoittivat todella virkistävää henkeä. Se osoittaa, että filippiläisillä oli Jeesuksen tavoin vaatimaton mielen asenne ja etteivät he olleet toisia arvostelevia. – Filippiläisille 2:1–5, 14.
Me voimme oppia heidän salaisuudestaan ja soveltaa sitä
Koska me elämme kaukana tuosta ajasta, me emme voi olla suoranaisesti apostoli Paavalin seurassa. Meidän tulisi siksi olla hyvin kiitollisia Jehova Jumalalle siitä, että hän on säilyttänyt Sanassaan filippiläisille kirjoitetun henkeytetyn kirjeen. Me voimme siten työskennellä oppiaksemme ja soveltaaksemme siinä olevia erinomaisia neuvoja ja myös sitä salaisuutta, jonka Paavali oppi ja josta hän ilmeisesti kertoi heille.
Tuohon salaisuuteen sisältyi filippiläisten tapauksessa tieto, asenne ja käytös. Paavali kannusti heitä ’käyttäytymään Kristusta koskevan hyvän uutisen arvoisella tavalla’. (Filippiläisille 1:27) Kun he noudattivat Paavalin kehotusta, heistä saattoi tulla ”moitteettomia ja viattomia, virheettömiä Jumalan lapsia nurjan ja kieroutuneen sukupolven keskuudessa”. (Filippiläisille 2:15) Käytöksen säilyttäminen puhtaana vaati heiltä tietenkin varovaisuutta, myös ajattelun suhteen. Tässä on varmasti opetus myös meille. Kuten monet muut, jotka pyrkivät soveltamaan tätä ”salaisuutta”, me haluamme varmaankin painaa mieleemme sen, mitä Paavali kirjoitti Filippiläiskirjeen 4:8:ssa ajattelustamme, ja miettiä sitä säännöllisesti. Osaatko toistaa tuon raamatunkohdan ulkoa?
Se salaisuus, että luottaa Jumalaan ja palvelee häntä onnellisena riippumatta siitä, omistaako paljon vai vähän aineellista, voi tehdä elämästä hyvin tyydyttävän. Ajattelehan sitä tyydytystä, jota Paavali saattoi tuntea tarkastellessaan työnsä tuloksia, jotka voitiin nähdä Filippin seurakunnassa. Hän oli nähnyt seurakunnan kasvavan rakkaudessa kristillistä totuutta kohtaan ja innossa levittää hyvää uutista. Hän näki heidän myös osoittavan käytännöllisin tavoin rakkautta kristittyjä tovereitaan kohtaan. Hän saattoi tuntea syvää tyydytystä havaitessaan, että myös he olivat oppineet tuon salaisuuden: Jumalaan täysin luottamisen kaikessa, mitä he tekivät, ja hänen palvelemisensa kaikella, mitä heillä oli.
Jokaisen kristityn nykyään on sopivaa kysyä itseltään, onko hän henkilökohtaisesti oppinut tuon tärkeän salaisuuden, jonka Paavali mainitsi Filippiläiskirjeen 4:12, 13:ssa. Yksi seikka, josta se ilmenee, on se, että meillä on Jehovan siunaus ja että olemme ”täynnä vanhurskauden hedelmää”. (Filippiläisille 1:9–11; 4:17) Jos me olemme oppineet tuon tärkeän salaisuuden ja se ilmenee meistä, myös ympärillämme olevat voivat oppia sen. Me annamme hyvän esimerkin toisille samoin kuin Paavali, joka saattoi neuvoa filippiläisiä: ”Tulkaa yhdessä minun jäljittelijöikseni, veljet, ja pitäkää silmänne suunnattuina niihin, jotka vaeltavat sen esimerkin mukaisella tavalla, joka teillä on meissä.” (Filippiläisille 3:17; vrt. jakeisiin 13, 14.) Tuo salaisuus on siten meille ja muille tavattoman arvokas; se auttaa saamaan ikuisen elämän.