Mikä on antanut tosi merkityksen elämälleni
Kertonut Jaya Reddy
KIINNOSTUKSENI uskontoa kohtaan heräsi ensin siksi, että pidin kirjoista. Niin kauas kuin voin muistaa, kirjat ovat aina erikoisesti viehättäneet minua. Kun eräänä päivänä etsin kirjapinosta jotain luettavaa, löysin kirjan, jolla oli harvinainen nimi Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin. Olimme hankkineet sen eräältä ovellamme käyneeltä Jehovan todistajalta. Se oli jäänyt unohduksiin ja koskemattomaksi laatikkoon. Totesin sen ihmeen kiinnostavaksi. Viikossa olin lukenut sen kannesta kanteen.
Olin siihen aikaan 12-vuotias. Kirja herätti kiinnostukseni Raamattua, minulle vieraan uskonnon oppikirjaa, kohtaan. Synnyin hinduperheeseen, mutta en todellisuudessa koskaan harjoittanut tätä uskontoa. Asumme Durbanissa, vilkkaassa satamakaupungissa Etelä-Afrikan tasavallan itärannikolla.
VAMMAISUUS
Äidilläni oli kolme lasta, ja meillä kaikilla oli yksi yhteinen ominaisuus. Meillä oli perinnöllinen lihassurkastumatauti. Taudista esiintyy kolme erilaista muotoa. Vanhemmalla veljelläni oli taudin pahin muoto, ja hän kuoli nelivuotiaana.
Syntyessämme me kaikki näytimme olevan normaaleita ja terveitä. Oireet ilmaantuvat vasta myöhemmin – kenties heikkoutta käsivarsissa ja voiman puutetta jaloissa, mikä aiheuttaa äkkinäisiä kompastumisia, ja vuosien mittaan raajojen ja lihasten liikkeet vähitellen hidastuvat. Sairaus hiipii hitaasti ja salakavalasti.
Tauti on heikentänyt vuosien mittaan yhä useampia lihaksiani. Niinpä niinkin yksinkertaiset toimet kuin syöminen ja hiusteni kampaaminen vaativat poikkeuksellista ponnistelua. Istuminenkin voi rasittaa suuresti lihaksiani. Lihakseni ovat niin heikot, että minun täytyy käyttää mahdollisimman kevyitä vaatteita ja voin istua vain selkärankatuen avulla.
Kun lihakset väsyvät rasituksesta, ne tulevat jännittyneiksi ja niitä särkee joskus päiväkausia. Toisinaan lihasteni jännitys on niin suuri, että jokainen hermo ja säie tuntuu särkevän. Istumiseen tarvittavat lihakset heikentyivät vuosien mittaan ja selkärankani käyristyi.
Kun olin 18-vuotias, minulle tehtiin suuri leikkaus selkärankani oikaisemiseksi. Siinä käytettiin Harringtonin menetelmää, jossa selkärankaan asetetaan terässauvat sen pitämiseksi suorana ja ne pidetään paikoillaan teräsruuvien avulla. Veljeni tauti eteni paljon hitaammin, mutta lopulta hänkin joutui pyörätuoliin noin 15-vuotiaana.
HARRASTUSTEN LAAJENTAMINEN
Pyörätuoliin joutuminen ei ollut esteenä monille harrastuksille. Äitini ansaitsee kiitoksen siitä. Hän teki kaikkensa hyväksemme säästämättä mitään ja tekemällä suuria uhrauksia. Hän kasvatti meidät normaalisti. Meitä ei koskaan lellitelty eikä hemmoteltu.
Olin 11-vuotias, kun äiti ensi kerran ehdotti, että ryhtyisin kirjoittamaan. Se olisi ihanteellinen työ, hän sanoi. Voisin työskennellä kotona oman aikatauluni mukaan. Ajatus viehätti minua. Käytännöllisten aiheiden ohella rakastin mielikuvitusmaailmaa. Olin myös itseäni havainnoiva tyyppi, ja antauduin uneksimiseen ja haaveisiin. Siksi ensi yritykseni kirjoittelun alalla olivat kaikki satuja.
Kun nyt ajattelen mennyttä, niin olen iloinen, että aloitin niin aikaisin, sillä kirjoittaminen ei ole mikään helppo ammatti. Se alkaa miellyttää yhä enemmän ajan mittaan, ja kirjoitustaito kehittyy sen mukana. Se saa väistämättä sellaisen vallan ihmisessä, että yksi osa mielestä omaksuu aina automaattisesti ajatuksia ja vaikutelmia tulevaa käyttöä varten.
Minä olin kiinnostunut varsinkin historiasta ja luonnosta. Luin myös kaiken mahdollisen uskonnosta. Koska rakastin runoutta ja kirjallisuutta, Raamatun harvinainen lyyrisyys ja kauneus teki minuun erikoisen voimakkaan vaikutuksen. Myöhemmin, kun opin ymmärtämään enemmän elämää ja tajusin ihmisen epäinhimillisyyden toista ihmistä kohtaan, aloin harrastaa sosiologiaa ja humanistisia tieteitä.
VASTAUSTEN ETSIMINEN USKONNOSTA
Kun olin 15-vuotias, liityin erääseen pieneen ”kristilliseen” lahkoon ja kävin silloin tällöin sen jumalanpalveluksissa yrittäessäni löytää jotakin tyydyttävää ja järkevää. Mutta olin enimmäkseen hyvin tyytymätön näkemääni.
Huomasin, ettei pappi muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut kiinnostunut laumansa jäsenistä. Hän näytti olevan hyvin varakas, sillä hänellä oli usein uusi auto ja hän vietti suurellista elämää. Rotusyrjintä oli myös käytössä. Musta pappi ansaitsi paljon vähemmän kuin valkoinen. Saarnat olivat ikävystyttäviä. Kaikki saarnat olivat samanlaisia, ja ne näyttivät keskittyvän vain muutamaan raamatunkohtaan.
Eräillä kirkon jäsenillä oletettiin olevan kielilläpuhumiskyky ja parannuskyky, mutta epäilin sitä. Vammaisuudestani huolimatta en etsinyt ruumiillista parantumista vaan totuutta. Minusta tuntui järjettömältä, että rakkauden Jumala parantaisi muutamia samalla kun hän jättäisi huomioon ottamatta suurten ihmisjoukkojen kärsimykset. Olin varma, että asiaan liittyisi jotakin syvällisempää.
En oppinut kirkossa mitään. Siksi lakkasin käymästä siellä ja päätin tutkia Raamattua itsekseni.
MIELIPITEIDEN KEHITTYMINEN
Sillä välin olin alkanut tutkistella ympärilläni olevaa elämää. Historialle näytti yleensä olevan tunnusomaista ihmisen epäinhimillisyys toista ihmistä kohtaan, eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus ja harvalukuisten vallanpitäjien harjoittama köyhien sorto. Me tarvitsimme ideologiaa, joka tiesi vapautta ja tasa-arvoisuutta kaikille ja joka salli yksilön kehittää vapaasti kaikkia kykyjään.
Olin ehdottomasti sitä mieltä, että ratkaisu oli politiikassa, sillä oikeissa käsissä olevan vallan käyttämisestä oikealla tavalla voi olla hyvät seuraukset. Kuinka paljon parempi olisikaan, jos johtajamme olisivat tosi kristittyjä, jotka välittäisivät yksilöitten oikeuksista ja vapauksista ja jotka antaisivat Jeesuksen Kristuksen opetusten ohjata maansa hyväksi tekemiään ratkaisuja!
Tapanani oli silloin tällöin hankkia Vartiotorni- ja Herätkää!-lehti. Huomasin, että kaikkia näissä lehdissä esitettyjä tosiasioita ja neuvoja tuettiin Raamatulla. Mielestäni todistelu oli tervettä ja erikoisen sopivaa nykymaailman ongelmiin ja vaikeuksiin. Mutta varsinkaan yhtä seikkaa en voinut hyväksyä: kristittyjen poliittista puolueettomuutta. Olin varma, että tosi kristityillä voisi olla voimakas hyvä vaikutus maailmassa, jos he osallistuisivat politiikkaan.
Mitä voimakkaammaksi tämä mielipiteeni tuli, sitä enemmän vastustin todistajien poliittista puolueettomuutta. Ja kuitenkin ihailin heidän kantaansa. Historian tutkimusteni perusteella olin yhtä mieltä siitä, että sota oli kauhea asia. Kaksi maailmansotaa olivat aiheuttaneet niin paljon tuhoa, että oli syytä toivoa, ettemme enää koskaan toistaisi samaa erehdystä.
Olin todellisuudessa kaikkea mieletöntä tappamista vastaan, myös luonnonvaraisten eläinten vastuutonta tuhoamista vastaan. Ihmisen mielettömyyden ja itsekkyyden vuoksi monet kauniit ja harvinaiset eläinlajit olivat sukupuuttoon kuolemisen partaalla. Raamatun tutkimiseni perusteella tiesin, ettei Jumala ollut tarkoittanut sellaista. Ihmisen piti vallita Jumalan luomaa eläinkuntaa rakkaudellisesti.
Tulin vakuuttuneeksi siitä, että ratkaisu ihmisen ongelmiin olisi jossakin Raamatun sivuilla. Mutta minulla ei ollut siitä tarpeeksi tietoa. Olin sillä välin päättänyt käyttää kirjoitelmiani mustien kärsimien vaikeuksien ja heidän kokemansa sorron esiin tuomiseen. Ajattelin, että tilanteen täytyi muuttua.
TOSI VIISAUDEN LÄHDE
Tässä elämäni vaiheessa menin sairaalaan selkärankaleikkaukseen. Toipuminen oli hidasta ja kesti kauan. Kaksi vuotta myöhemmin, jolloin olin 20-vuotias, aloitin perusteellisen Raamatun tutkimisen.
Todistaja, jonka kanssa olin jossain määrin tuttava, soitti minulle eräänä päivänä tammikuussa 1969 jutellaksemme hieman. Kutsuin hänet luokseni sinä viikonloppuna. Hän jätti minulle kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään ja sanoi: ”Tiedän, että luet tämän viikossa. Mutta pelkkä lukeminen ei riitä. Kirjan sisältämä aineisto on syvällistä ja vaatii huolellista tutkimista.”
Totta olikin, että sain kirjan luetuksi seuraavaan viikonloppuun mennessä. Kun hän tuli uudelleen, hän ehdotti raamatuntutkistelua. Hyväksyin sen. Seuraavalla käynnillään hän pyysi veljeänikin mukaan keskusteluun. Hän suostui, mutta kylläkin hyvin vastahakoisesti, koska hän oli ateisti.
En oppinut kaikkea heti. Todellista oppimista on se, kun antaa tiedon painua sydämeensä ja tulla osaksi olemustaan. Sitä täytyy hautoa ja miettiä, kuten apostoli sanoi: ”Mieti näitä asioita, ole uppoutunut niihin.” (1. Tim. 4:15) Opin ymmärtämään, että Jumalan sana on todella tosi viisauden lähde.
SANOMA JOKA MUUTTI ELÄMÄNI
Tutkistelumme paljasti, että Raamatun ”ideologia” on teokratia ’jumalanvalta’. Jumala on perustava ihmiskuntaa varten uuden järjestelmän, jossa vallitsee tosi rauha. Jumalan valtakunta, jota kristittyjä opetettiin rukoilemaan, saa sen aikaan. (Matt. 6:9, 10) Olin hämmästynyt saadessani tietää, että tämä valtakunta on Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, johdossa oleva todellinen hallitus ja että se pyyhkäisee maan päältä pois kaikki ihmishallitukset ja palauttaa maapallon kauniiksi paratiisiksi. (Jes. 9:5, 6; Dan. 2:44) Siten maailma on oleva jälleen vapaa riidasta ja taistelusta.
Siinä järjestelmässä on myös oleva viisas johto toisin kuin tässä järjestelmässä, missä näkee usein väärien ihmisten olevan vastuuasemissa. ”Minä olen nähnyt palvelijat hevosten selässä ja ruhtinaat kävelemässä kuin palvelijat maassa.” (Saarn. 10:7) Jumalan valtakunnassa vastuuasemissa olevat valitaan Jumalan ohjauksella. Jokainen ihminen voi silloin kehittää kykyjään täysin määrin ja antaa tuolle yhteiskunnalle oman yksilöllisen panoksensa.
Viime kädessä tosi tieto ja viisaus aikaansaa sitä, mikä on hyvää ja arvokasta ja rakentavaa. Jos esimerkiksi nykyään kaikki asevarusteluun kulutettu raha käytettäisiin koulutukseen ja köyhien ravitsemiseen, niin kuinka paljon onnellisempi maailma olisikaan! Jumalan sana sanookin: ”Viisaus on parempi kuin sota-aseet, mutta yksi ainoa syntinen saattaa hukkaan paljon hyvää.” – Saarn. 9:18.
Aloin ymmärtää, että Jumalan uuden järjestelmän kansalaisia valmennetaan nyt silloista elämää varten. He ovat eläviä esimerkkejä siitä, miten käytännöllistä tosi kristillisyys on. Pidin oppimastani ja totesin sen täysin tyydyttäväksi. Vuoden lopussa, joulukuussa 1970, vertauskuvasin antautumiseni Jehova Jumalalle vesikasteella. Myöhemmin kastettiin veljeni. Vuosien mittaan myös äitini oppi rakastamaan vakaumuksiamme ja hyväksymään ne.
TOSI ILON LÄHDE
Olen saanut erikoisesti iloa Valtakunnan toivon kertomisesta toisille. Vammaisuuteni vuoksi todistan enimmäkseen kirjoittamalla. Kun sanomalehdistössä käsitellään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi aborttia, aseistakieltäytymistä, eläinrääkkäystä, kielilläpuhumista jne., kirjoitan lehdelle ja esitän Raamatun näkökulman asiasta. Panen aina mukaan nimeni ja osoitteeni ja ihmiset kirjoittavat minulle usein henkilökohtaisesti, kun he lukevat huomautuksiani. Tämä antaa minulle mahdollisuuden kirjoittaa heille ja antaa heille todistusta Jumalan suurenmoisista tarkoituksista ihmiskunnan suhteen. Teen myös paljon satunnaista todistamistyötä ja pidän raamatuntutkisteluja seurakunnan lapsille.
Ajan mittaan ihminen todella tarvitsee elämässään ystävien rakkautta ja ymmärtämystä. Jehovan järjestöstä saamme sellaisia aitoja ystäviä ja todellista lämpöä. Olen huomannut, että aineellisten rikkauksien tavoittelijat ovat yleensä tyytymättömiä ja yksinäisiä. He kadottavat näköpiiristään sen mikä on todellista. He ikään kuin tarttuvat kiinni varjoon ja menettävät sen mikä on todellista.
Ennen kaikkea olen oppinut, että todella tärkeätä elämässä on ihmisen suhde Jehova Jumalaan. Mitä lähemmäksi häntä ihminen vetäytyy, sitä paremmin hän tulee tuntemaan Jehovan hengen parantavan voiman ja vaikutuksen elämässään. Vasta silloin ihminen voi tietää, mitä elämä, terveys ja ilo ovat koko rikkaudessaan. Kuinka suurenmoista onkaan, kun toivomme toteutuu Jumalan vanhurskaassa uudessa järjestelmässä! – 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:3, 4.