Soveltaako katolinen kirkko käytäntöön sitä mitä paavi saarnasi?

MITEN Irlannin katolilaiset suhtautuivat paavin vetoomukseen lopettaa kymmenen vuotta kestänyt väkivalta, jossa noin 2 000 ihmistä on saanut surmansa?

Samalla tavalla kuin he suhtautuivat paavi Paavali VI:n esittämiin yli kolmeenkymmeneen vetoomukseen Irlannin rauhan puolesta. He hylkäsivät sen! ”Olemme tosiaankin sitä mieltä”, vastasi katolinen Irlannin tasavaltalaisarmeija, ”että Englannin läsnäolon syöpä voidaan poistaa Irlannista vain voimakeinoin.”

Pohjois-Irlannin katolilaiset ajattelevat, että protestanttinen enemmistö sortaa heitä. Niinpä vastatessaan kieltävästi paavin vetoomukseen katolilaiset lainaavat kirkkonsa oppia, jonka mukaan väkivaltaa voidaan käyttää oikeuden hankkimiseen.a Onko Irlannin katolilaisilla käytettävissään ennakkotapausta niin sanotun ”oikeudenmukaisen sodan” käymisestä?

KATOLINEN KIRKKO JA SOTA

Yhdistyneille Kansakunnille pitämässään puheessa paavi Johannes Paavali II väitti: ”Katolinen kirkko julistaa joka puolella maapalloa rauhan sanomaa, rukoilee rauhan puolesta ja antaa rauhankasvatusta.” Mutta mitä historian tosiasiat paljastavat? Katolinen historioitsija E. I. Watkin kirjoitti:

”Niin tuskallista kuin onkin tunnustaa, me emme voi väärän mielenylennyksen tai epärehellisen uskollisuuden takia kieltää tai jättää huomioon ottamatta sitä historiallista tosiseikkaa, että piispat ovat johdonmukaisesti kannattaneet kaikkia maansa hallituksen käymiä sotia. En tosiaankaan tiedä yhtään ainoaa tapausta, missä maan papisto olisi tuominnut sodan epäoikeudenmukaiseksi . . . Olkoon virallinen teoria mikä tahansa, käytännössä katoliset piispat ovat sodan aikana noudattaneet periaatetta ’minun maani on aina oikeassa’. Puhuessaan muissa tilanteissa Kristuksen nimessä, sotaisan kansallismielisyyden vallitessa he ovat puhuneet keisarin puhetorvena.” – Morals and Missiles, toimittanut Charles S. Thompson, s. 57, 58.

Monet Irlannin katolilaiset menettelevät samalla tavalla kuin katolilaiset ovat menetelleet menneitten ristiriitatilanteitten aikana. He taistelevat. ”Mutta ei kirkko sitä hyväksy”, saattaa joku väittää vastaan. ”Paavi kehotti heitä ’jättämään väkivallan tiet’.” Mutta onko paavi tai Irlannin katolinen papisto osoittanut todella tuomitsevansa taistelun Irlannissa? Onko katolilaiset, jotka jatkavat murhatoimiaan, erotettu kirkosta? Ei, heitä pidetään edelleen hyvinä katolilaisina! Sama pitää tietysti paikkansa protestanttisista terroristeista.

Samoin paavi toisen maailmansodan aikana kieltäytyi julistamasta pannaan sellaisia katolisia johtajia kuin Adolf Hitler ja Hermann Göring tai miljoonia heidän armeijassaan olevia kirkon jäseniä. On tunnettu historiallinen tosiasia, että katolinen kirkko siunasi Saksassa natsien sotaponnistelut, kuten ilmenee alla olevista uutisleikkeitten käännöksistä.

Miksi Saksan katolilaiset melkein sataprosenttisesti tukivat natsien sotaponnistuksia? Katolinen oppinut professori Gordon Zahn selittää syyn siihen sanoessaan: ”Saksan katolilainen, joka etsi uskonnollisilta johtajiltaan hengellistä ohjausta ja opastusta Hitlerin sodissa palvelemisen suhteen, sai käytännöllisesti katsoen samat vastaukset kuin hän olisi saanut vallanpitäjältä itseltään.”

Kuitenkin paavi luennoi Yhdistyneissä Kansakunnissa: ”Ei enää sotaa. Ei koskaan enää sotaa.” Kauniita sanoja – Raamatusta mukailtuja sanoja! (Jes. 2:4) Mutta kuinka merkityksettömiä ne ovatkaan sellaisen kirkon päämiehen sanoiksi, jonka jäsenet ovat johdonmukaisesti kannattaneet valtioittensa sotia johtajiensa hyväksyminä ja siunaamina!

USKONNONVAPAUDEN SUOMINEN

Paavi Johannes Paavali II esitti Yhdistyneissä Kansakunnissa voimakkaan vetoomuksen, että kansoille kaikkialla suotaisiin ”täydet oikeudet minkä tahansa poliittisen hallituksen tai järjestelmän alaisuudessa”. Mutta onko katolinen kirkko noudattanut menettelyä, jota paavi suositteli maailman poliittisille valtioille?

Monien ei-katolilaisten jatkuva vainoaminen katolilaisten hallitsemissa maissa, esimerkiksi Argentiinassa, osoittaa, että vastaus tähän kysymykseen on kielteinen. 1960-luvulla kardinaali Arriba y Castro väitti itse asiassa: ”Meidän täytyy muistaa, että vain katolisella kirkolla on oikeus saarnata evankeliumia. Käännyttäminen katolisessa valtiossa on pahaksi, ja se täytyy tukahduttaa.” Kardinaali Ottaviani, joka aikanaan oli vaikutusvaltaisin prelaatti lähinnä paavi Paavali VI:ta, esitti pääosin samanlaisen mielipiteen. Lehti The Catholic World sanoi hänestä maaliskuussa 1965:

”Hänen käsityksensä uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta voidaan kiteyttää seuraavaan: vaikka totuuden ja erheen ei sellaisina voidakaan sanoa koskevan oikeuksia, niin täytyy olla niin, että ihmisille, jotka tunnustavat totuutta, täytyy myöntää oikeuksia, jotka evätään niiltä, jotka tunnustavat erhettä. Tällä perusteella katolinen kirkko, kun sillä on riittävä kannatus, vaatii, että valtion on annettava sille etuoikeutettu asema ja rajoitettava muiden uskonnollisten ryhmien toimintaa. Mutta jos kirkolla on vähemmistön kannatus, se joko vaatii vapaamielisen valtion suomaa vapautta tai esittää vastalauseensa ihmisoikeuksien nimessä hallituksen, esimerkiksi kommunistivaltion, sortoa vastaan.”

Jälleen paavin sanat vaikuttivat monien kuulijoiden mielestä katolisen kirkon oman toisten sortamista koskevan maineen valossa paitsi merkityksettömiltä myös ulkokultaisilta. Paavi Johannes Paavali II saattaa silti itse vilpittömästi haluta, että jokaiselle suotaisiin uskonnonvapaus. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen aikana, jolloin hän oli puolalainen piispa Karol Wojtyla Krakovasta, hän väitti, ettei kirkko voinut vaatia uskonnonvapautta ellei se suonut sitä toisille. Aika siis tulee näyttämään, noudattaako kirkko sitä, mitä paavi saarnasi tästä asiasta.

RIKKAUDEN JAKAMINEN KÖYHIEN KANSSA

Ehkä paavin huomattavimmat vetoomukset hänen Amerikan-matkallaan olivat materialismin hylkääminen ja köyhien kanssa jakaminen. Muutama tunti sen jälkeen, kun hän oli puhunut tästä asiasta Yhdistyneissä Kansakunnissa, hän sanoi noin 80 000 hengen kuulijakunnalle New Yorkin Yankee-stadionilla: ”Meidän täytyy löytää yksinkertainen elämäntapa. Ei ole oikein, että rikkaitten maitten elintasoa on yritettävä pitää yllä siten että ne kuluttavat suuren osan koko ihmiskunnalle tarkoitetuista energia- ja raaka-ainevaroista.”

Mutta minkä vaikutuksen luulet noilla sanoilla olevan, kun niiden esittäjänä on mies, joka on pukeutunut ruhtinaallisiin kaapuihin, joka ajelee upeilla loistoautoilla ja elää melkoisessa ylellisyydessä? Filippiinien piispojen vuonna 1970 pitämän kokouksen pääsihteeri piispa Mariano Gaviola antoi siitä jonkinlaisen käsityksen, kun hän sanoi: ”Kun piispat [ja voimme lisätä heihin myös paavin] tuomitsevat lahjonnan ja turmeluksen hallituksessa tai puhuvat rikkauden väärinkäyttöä vastaan, jotkut ihmiset haluaisivat tietää, onko kysymys siitä, että pata kattilaa soimaa.”

Katolisen kirkon ulkonaiset vaurauden ilmaukset ovat vaivanneet monia katolilaisia. Kanadassa ilmestyvä The Province, joka esitti augustinolaismunkki Robert Adolfsin näkemyksiä, sanoi 2. syyskuuta 1967:

”Isä Adolfs sanoo kiertelemättä, että kirkko voi säilyä vain, jos se noudattaa Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä tyhjentämällä itsensä kaikesta ’ruhtinaallisesta loistosta’ ja omaksumalla palvelijan nöyrän osan. . . .

”Hän sanoo, että paavin ja kardinaalien ja myös piispojen pitäisi lakata käyttämästä taidokkaasti valmistettuja kaapuja ja kruunuja ja muita vaatekappaleita, jotka ’tuovat mieleen kuninkaan hovin’ ennemmin kuin palvelijan, joka pesee veljiensä jalat.”

Paavi Johannes Paavali II on ilmeisesti jossain määrin yrittänyt välttää komeutta ja loistoa. Hän on samoin kuin edeltäjänsä Johannes Paavali I jättänyt pois käytöstä kannettavan paavinistuimen mennessään yleisötilaisuuksiin. Mutta onko siinä kyllin?

Vuonna 1971 kardinaali Jose Clements, Bolivian katolisen kirkon pää, ehdotti, että kirkko luovuttaisi pois sille vuosisatojen kuluessa kerääntyneet aarteet ja käyttäisi rahan talojen, koulujen, teiden ja teollisuuslaitosten rakentamiseen. ”Aito köyhyys antaa kirkolle arvovaltaa ja uskottavuutta”, hän sanoi.

Mutta tuleeko kirkko noudattamaan tätä ehdotusta? Jakaako se rikkautensa köyhien kanssa, niin kuin paavi neuvoi rikkaita maita tekemään? Se ei ole ollut halukas tekemään siten menneisyydessä; nähtäväksi jää, tekeekö se siten vastaisuudessa.

Mutta todella tärkeä kysymys ei ole se, tuleeko kirkko toimimaan sen mukaan, mitä paavi saarnasi, vaan se, tuleeko se toimimaan Raamatun opetuksen mukaan.

JUMALA LUPAA JOTAKIN UUTTA

Todellisuudessa paavin sanoma Yhdistyneille Kansakunnille ei tarjonnut mitään uutta. Se oli pohjimmiltaan sama sanoma, jonka paavi Paavali VI esitti YK:lle pitämässään puheessa neljätoista vuotta aikaisemmin: ”Maailman kansat pitävät Yhdistyneitä Kansakuntia sovinnon ja rauhan viimeisenä toivona; rohkenemme tuoda tänne paitsi omaamme, myös heidän kunniantekonsa ihmisarvolle ja rauhalle.”

Katolinen kirkko on johdonmukaisesti kannattanut jotakin ihmishallituksen muotoa ratkaisuna ihmiskunnan ongelmiin. Ei ole siksi hämmästyttävää, että sen johtajat ovat hyväksyneet YK:n. Mutta kysyhän itseltäsi: Olisiko Kristus tehnyt siten? Oletko esimerkiksi koskaan lukenut, että hän olisi antanut Rooman valtakunnalle kunnian sovinnon ja rauhan viimeisenä toivona?

Se ei ollut Kristuksen sanoma. Sen sijaan hänen opetuksensa teema oli Jumalan valtakunta, jotakin täysin erilaista kuin ihmisillä oli tarjottavana. Jeesus ja hänen opetuslapsensa viittaavat Raamatussa yli 140 kertaa Jumalan valtakuntaan. He tiesivät, että se oli todellinen hallitus, jonka Jumalan määräämä hallitsija on Kristus, ”Rauhanruhtinas”. (Jes. 9:5) Raamattu opettaa, että sen Valtakunnan hallitus ”on musertava kaikki ne muut valtakunnat [jotka ovat lähtöisin ihmisistä, Yhdistyneet Kansakunnat mukaan luettuna] ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti”. – Dan. 2:44; Matt. 6:9, 10.

Jumalan valtakunta on oleva maapallon uusi hallitusvalta. Se esitetään Raamatussa ”uusina taivaina” – uutena taivaallisena hallintona. Se hallitsee ”uutta maata” – uutta ihmisyhteiskuntaa, joka kokonaisuudessaan noudattaa Jumalan vanhurskaita lakeja. Apostoli Pietari kirjoitti:

”Hänen [Jumalan] lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” – 2. Piet. 3:13.

Mikä erinomainen tilaisuus sekä paavi Paavali VI:lla että Johannes Paavali II:lla olikaan opettaa YK:n edessä Raamatun sanomaa Jumalan tulevasta maailmanhallituksesta! Sitä olisi totisesti voitu odottaa mieheltä, joka väittää olevansa Pietarin seuraaja ja Jeesuksen Kristuksen edustaja. Mutta nämä miehet eivät sanallakaan maininneet mitään siitä uudesta, mitä Jumala lupaa!

On ilmeistä, ettei paavi ole tosi toivon airut. Hän ei ole noudattanut uskollisesti Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä, hänen joka teki tunnetuksi Isänsä nimen ja tarkoitukset. Tosin Johannes Paavali II, joka on innokas laulamaan, käytti Jumalan nimeä laulussa ja jopa julisti New Yorkin Harlemissa olleelle väkijoukolle: ”Halleluja on meidän laulumme.” Mutta kuinka moni tietää, että ilmaukseen ”halleluja” sisältyy Jumalan nimi ja että se merkitsee ”ylistäkää Jahvea”b eli Jehovaa?

Paavi ei ole ilmeisesti toiminut tuon halleluja-laulun ajatusten mukaan. Hän ei ole tehnyt tunnetuksi Jumalan nimeä Jehova. Eikä hän ole seurannut Jeesuksen Kristuksen askeleita; joka sanoi: ”Minun täytyy julistaa muillekin kaupungeille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, koska sitä varten minut on lähetetty.” – Luuk. 4:43; Joh. 17:6.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 5]

[New York Post, 27. 8. 1940, viimeinen painos, s. 15]

NATSIARMEIJAA YLISTETÄÄN

[New York Times, 25. 9. 1939, myöhäinen kaupunkipainos, s. 6]

KIRKOT KOKOAVAT SAKSALAISIA SOTILAITA

[New York Times, 7. 12. 1941, myöhäinen kaupunkipainos, s. 33]

’SOTARUKOUS’ SAKSAN VALTAKUNNAN PUOLESTA