Paavi YK:ssa – toivon airutko?

PAAVI Johannes Paavali II noudatti pääsihteeri Kurt Waldheimin kutsua ja vieraili Yhdistyneissä Kansakunnissa viime vuoden lokakuun 2. päivänä. Hän vietti kaikkiaan seitsemän päivää Yhdysvalloissa ja kävi siellä Bostonissa, New Yorkissa, Philadelphiassa, Des Moinesissa, Chicagossa ja Washingtonissa (D. C.). Kun hänen autokulkueensa ajoi ohitse, sekä katolilaiset että ei-katolilaiset yrittivät saada hyvän paikan nähdäkseen vilaukselta elinvoimaisen 59-vuotiaan paavin.

Yhdistyneissä Kansakunnissakin, missä kuuluisuuksien vierailut ovat yleisiä, paavin ilmaantuminen herätti erikoiskiinnostusta. Hänen yleiskokoukselle pitämänsä puhe oli hänen Amerikan-vierailunsa tärkein ohjelmanumero. New York Post -lehden pääkirjoitus sanoi tuosta puheesta: ”Hän puhui uuden alun, tuoreen näkemyksen ja toivon elpymisen puolesta.”

Antoiko hänen sanomansa uuden toivon aihetta? Mihin hän kiinnitti huomion ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi?

YK:n PUOLESTAPUHUJA

Paavi kiinnitti huomion Yhdistyneisiin Kansakuntiin. Hän sanoi: ”Toivon, että Yhdistyneet Kansakunnat pysyy jatkuvasti rauhan ja oikeuden ylimpänä foorumina, kansojen ja yksilöiden vapauden luotettavana tyyssijana heidän kaivatessaan parempaa tulevaisuutta.”

Mutta kertaakaan ei paavi 62 minuuttia kestäneessä puheessaan maininnut Jeesusta Kristusta eikä Valtakuntaa. Eikö tämä ole yllättävää, koska hän on omaksunut arvonimen ”Kristuksen sijainen”? Näiden mainitsematta jättäminen on erikoisen omituista sen huomioon ottaen, että Raamattu ilmaisee Kristuksen Jeesuksen johdossa olevan valtakunnan eikä Yhdistyneitten Kansakuntien olevan Jumalan keino rauhan aikaansaamiseksi maan päälle. Ajatteletko, että halu olla loukkaamatta ei-kristittyjä ja ateisteja YK:ssa oikeuttaisi tällaisen laiminlyönnin?

INHIMILLISTEN TARPEITTEN TUNNISTAMINEN

Paavi otti kuitenkin esille ihmiskunnan todellisia tarpeita, joita ei nykyään täytetä. Hän puhui esimerkiksi ”pelottavista eroista erittäin rikkaitten yksilöitten . . . [ja] enemmistön muodostavien köyhien tai oikeastaan rutiköyhien välillä, joilla ei ole ruokaa eikä työ- ja koulutusmahdollisuuksia ja joiden suuret joukot ovat tuomitut näkemään nälkää ja kärsimään sairauksista”.

Tämä tilanne vaatii korjaamista, tähdensi paavi. ”Ei ole mikään salaisuus”, hän sanoi, ”että kuilu, joka erottaa erittäin rikkaitten vähemmistön rutiköyhien valtavasta joukosta, on hyvin vakava oire minkä tahansa yhteiskunnan elämässä.” Mutta onko paavin oma kirkko antanut esimerkin siitä, miten varojen oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen jakautumiseen voidaan päästä?

Paavi Johannes Paavali II viittasi myös tarpeeseen suojella ”uskonnonvapautta ja omantunnonvapautta”. Kaikki oikeutta rakastavat voivat varmasti olla yhtä mieltä paavin kanssa, kun hän sanoi: ”On erittäin tärkeätä, että . . . kaikkien ihmisten jokaisessa kansassa ja maassa pitäisi kyetä nauttimaan tehokkaasti täysistä oikeuksistaan minkä tahansa poliittisen hallituksen tai järjestelmän alaisuudessa.” Mutta onko kirkko itse antanut esimerkin kaikkien uskonnonvapauden puolesta taistelemisesta?

Tähdentäessään erästä toista tärkeää inhimillistä tarvetta Johannes Paavali II toisti paavi Paavali VI:n sanat, jotka tämä esitti YK:n yleiskokoukselle neljätoista vuotta sitten: ”Ei enää sotaa. Ei koskaan enää sotaa.” On totisesti tarpeellista tehdä loppu sodasta ja sotavalmisteluista! Mutta millaisen esimerkin katolinen kirkko on jälleen antanut tässä suhteessa?

Vain muutamaa päivää ennen YK:ssa pitämäänsä puhetta paavi sanoi Irlannin-vierailullaan katolilaisille: ”Rukoilen polvillani, että te jättäisitte väkivallan tiet ja palaisitte rauhan teille. . . . Jos Irlannissa käytetään vielä lisää väkivaltaa, niin se vain johtaa turmioon maan, jota te väitätte rakastavanne, ja arvot, joita te väitätte vaalivanne.”

Onko odotettavissa, että Johannes Paavalin käynnit Irlannissa ja Yhdysvalloissa auttavat ratkaisemaan ihmiskunnan edessä olevat vakavat ongelmat? Onko hänen edustamansa kirkko antanut esimerkin niiden inhimillisten tarpeitten täyttämisestä, jotka paavi mainitsi? Siitä päätellen, että miljoonat kokoontuivat katsomaan ja kuuntelemaan häntä, monet ilmeisesti pitivät häntä toivon airuena. Mutta onko hän? Antakaamme tosiasioiden puhua puolestaan.