Laajeneva paratiisi Ruotsissa
RUOTSI sijaitsee kartalla samalla leveysasteella kuin Alaska ja osa Grönlantia. Tämän vuoksi monien kaukana Ruotsista asuvien ja sitä tuntemattomien mieleen saattaa piirtyä kuva karusta ja kylmästä maasta, missä sudet ulvovat talviöinä ja jääkarhut astelevat lumisilla teillä. Mutta näin ei ole. Lämpimän Golfvirran ansiosta Ruotsissa on melko miellyttävä ilmasto, joka suo sen yli 8 miljoonalle asukkaalle kauniin kotimaan, jota koristavat laajat metsät, kimaltelevat järvet ja joet, vuoret, alangot ja ihastuttavat saaristomeret lukemattomine salmineen ja saarineen.
Koska Ruotsi on hyvin teollistunut maa, koska sillä on runsaasti luonnonvaroja ja se on nauttinut yli 150 vuotta rauhan ajasta, myös elintaso siellä on korkeimpia maailmassa. Tämä saattaisi tuoda mieleen melkein paratiisin, ja monet ihmiset nauttivatkin elämästä Ruotsissa. Mutta niin kuin muillakin teollistuneilla mailla, silläkin on paljon ongelmia, muun muassa inflaatio, rikollisuus, avioerojen yleisyys, itsemurhat, saastuminen, alkoholin väärinkäyttö ja huumeitten orjuus.
Mutta Ruotsissa on laajeneva paratiisi. Se on hengellinen paratiisi, josta nauttii yli 16 000 onnellista Jehovan todistajaa. Keskimäärin yksi jokaisesta 500 ruotsalaisesta on todistaja. Nimensä mukaisesti nämä kristityt todistavat ahkerasti Jehovasta ja hänen maan päälle tulevasta kirjaimellisesta paratiisistaan. – Jes. 43:10–12.
”HYVÄ UUTINEN” TAVOITTAA RUOTSIN
Ensimmäinen henkilö, joka antoi sellaista todistusta Ruotsissa, oli tanskalais-amerikkalainen. Hän tuli viime vuosisadan lopulla naapurimaasta Tanskasta levittämään lehteä Siionin Vartiotorni ja muita Raamatun tutkimisen apuvälineitä. Pian tämän miehen seuraan liittyi eräs ruotsalainen, nuori pelastusarmeijan kapteeni, joka kiinnostui tästä sanomasta ja hylkäsi sen uskonnollisen ryhmän, johon hän kuului. Joulukuussa 1899 nämä kaksi alkoivat pitää säännöllisiä kokouksia Tukholmassa, Ruotsin pääkaupungissa. Ensimmäinen kokouspaikka oli puusepänverstas, josta maksettiin vuokraa kaksi markkaa illalta. Ensimmäisellä Herran illallisella vuonna 1900 oli läsnä kahdeksan henkeä. Tästä vaatimattomasta alusta todistustyö on laajentunut jatkuvasti, niin että nykyään on eri puolilla maata 305 seurakuntaa.
UUSIA KOKOUSSALEJA TARVITAAN
Vuodesta 1967 ruotsalaisten todistajien määrä on lisääntynyt yli 60 prosenttia. Niinpä on tarvittu suurempia ja parempia kokouspaikkoja. Valtakunnan julistajat Ruotsissa ovatkin käyttäneet kykyjään, kokemustaan ja aineellisia varojaan omien tilavien salien hankkimiseksi. Uusia, kauniita valtakunnansaleja on noussut kuin sieniä ympäri maata. Vuoden 1970 alusta lähtien on rakennettu tai vuokrattu keskimäärin yksi uusi valtakunnansali kuukaudessa.
Jonkin aikaa sitten noin 6 000 Tukholmassa ja sen ympäristössä asuvaa todistajaa näki tarpeelliseksi hankkia suuren konventtisalin. Työ aloitettiin 20. huhtikuuta 1976 maapalstalla, joka sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä Vartiotorni-seuran haaratoimistosta Jakobsbergissä Tukholman ulkopuolella. Sadat todistajat ja kiinnostuneet auttoivat rakennustyössä ilmaiseksi. He valmistivat myös 1 250 pehmustettua tammipuista tuolia. Seitsemän kuukauden ahkeran työn jälkeen kaunis, käytännöllinen konventtisali oli valmiina käyttöön. Ruotsin suurin päivälehti Dagens Nyheter sanoi rakennusta ”mahdollisesti Skandinavian suurimmaksi rakennukseksi, joka on pystytetty vapaaehtoisin, palkattomin, enimmäkseen amatöörivoimin”. Paikallinen rakennuslautakunta esitti onnittelunsa ja rakennusta katsomaan tullut pankinjohtaja huudahti: ”On mahdotonta tehdä tällaista nykyään! Mutta siitä huolimatta sali on siellä.”
SUURIA PONNISTELUJA JOKAISEN TAVOITTAMISEKSI
Jehovan todistajat eivät Ruotsissa ole säästäneet vaivojaan jokaisen tavoittamiseksi. Maa on pitkä ja kapea ja sen pinta-ala on neljänneksi suurin Euroopan maista. Siitä huolimatta sen jokaiseen osaan viedään yhä uudelleen ja uudelleen järjestelmällisesti ”hyvää uutista”. Kauas napapiirin pohjoispuolelle ulottuvassa Ruotsin pohjoisosassa on luoksepääsemätön vuoristoalue, jota pidetään Euroopan viimeisenä erämaana. Siellä lappalaiset ansaitsevat toimeentulonsa poronhoidolla; ja karhut, ahmat, hirvet ja naalit vaeltelevat vielä vapaana. Mutta ”hyvä uutinen” on tavoittanut nämäkin ihmiset, ja tulokset ovat usein hyvin palkitsevia.
Esimerkiksi eräs vuoristossa asuva lappalainen kuuli Valtakunnan sanoman, otti sen vastaan ja on nyt kastettu todistaja. Hänen täytyy kulkea noin 50 kilometriä viiden järven ylitse – talvella moottorikelkalla ja kesällä veneellä – päästäkseen lähimmän päätien varteen. Sieltä toiset todistajat ottavat hänet kyytiin, jotta hän pääsisi jäljellä olevat lähes 90 kilometriä lähimpään seurakunnan kokouspaikkaan. Tämä veli todella arvostaa totuutta ja käy kokouksissa niin säännöllisesti kuin hän voi. Kun oli käynnissä ilmaisten raamatullisten traktaattien jakaminen, hän käytti moottorikelkkaansa käydäkseen syrjässä asuvien lappalaisten luona. Ja ajattele, millaisen vaivan hän näki. Häneltä meni kaksi kokonaista päivää kahdenkymmenen traktaatin jakamiseen!
Koska olemme kiinnostuneita tavoittamaan kaikki Ruotsissa asuvat, niin olemme käyneet myös tuhansien luona niistä puolesta miljoonasta, jotka ovat muuttaneet ulkomailta tänne viime vuosikymmenien aikana. Olemme ponnistelleet kovasti tavoittaaksemme heidät ja saarnataksemme heille heidän omalla kielellään. Ruotsiin muuttaneet todistajat samoin kuin ruotsalaiset todistajat, jotka ovat opetelleet uuden kielen, ovat etsineet nämä maahan muuttaneet eri puolilta maata ja käyneet heidän luonaan järjestelmällisesti. Tällä tavalla on aloitettu satoja Raamatun kotitutkisteluja. Seurauksena on ollut 31 seurakunnan ja yli 30 muun maahan muuttaneiden ryhmän muodostaminen vuodesta 1970 lähtien. Kokouksia pidetään suomen, espanjan, italian, portugalin, serbokroaatin, kreikan, puolan, arabian ja romanian kielillä. Myös kierros- ja piirikonventteja pidetään joillakin näistä kielistä.
Tämän työn vaikutus on ulottunut myös Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Ne, jotka ovat tulleet todistajiksi Ruotsiin saapumisensa jälkeen, ovat levittäneet ”hyvää uutista” kotimaissaan asuville sukulaisilleen. Toiset ovat muuttaneet takaisin kotimaahansa, missä todistamistarve on ollut suurempi.
Eräs rauhaa rakastava mies opiskeli Portugalissa kaksitoista vuotta tullakseen papiksi. Hän keskeytti uransa ja hänestä tuli kommunisti, koska hän oli sitä mieltä, että papit olivat liian sotaisia. Myöhemmin hän huomasi, että kommunistitkin olivat sotaisia. Niinpä hän hylkäsi kommunismin. Kun häntä vaadittiin suorittamaan sotapalvelusta Portugalissa, hän pakeni maasta ja asettui Pariisiin. Siellä hän meni naimisiin tytön kanssa, joka oli ruotsalaisen kenraalin tytär. Kyllästyneenä maailman raakuuteen ja väkivaltaisuuteen nämä molemmat nuoret päättivät muuttaa Ruotsiin opiskellakseen uskontoa ja filosofiaa Tukholman yliopistossa. Mikä oli heidän tavoitteensa? Löytää elämälle tarkoitus. Tuskin he olivat ehtineet aloittaa opiskeluaan, kun eräs todistaja tuli heidän kotiinsa. Hän kertoi heille, että Raamattu lupaa ikuisen rauhan maan päälle, ja aloitti heidän kanssaan raamatuntutkistelun. Aikanaan heistä tuli Jehovan todistajia. He ovat auttaneet monia Ruotsissa asuvia portugalilaisia oppimaan totuuden ja ovat nyt muuttaneet takaisin Portugaliin mennäkseen todistamaan sinne, missä tarve on suurempi.
Myös tuhannet alukset, jotka tulevat eri puolilta maailmaa Ruotsin satamiin, ovat sopivaa aluetta evankelioimistyölle. Neljässäkymmenessä satamakaupungissa Valtakunnan julistajat, joilla on erityiset henkilökortit, käyvät laivoissa puhumassa miehistölle ja levittämässä raamatullista kirjallisuutta. Monet laivoilla työskentelevät tuntevat Jehovan kansaan kuuluvia kotimaassaan ja saavat täten muistutuksen siitä, että todistajat saarnaavat innokkaasti kaikissa osissa maapalloa. – Matt. 28:19, 20; Apt. 1:8.
PUOLUEETTOMINA KRISTITTYINÄ PYSYMINEN
Vaikka Ruotsi on poliittisesti puolueeton, se pyrkii pitämään voimakasta puolustuslaitosta. Koska Jehovan todistajat ovat puolueettomia kristittyjä, heidät tuomittiin monen vuoden ajan kärsimään toistuvia vankilatuomioita, joiden pituus oli 1–6 kuukautta. (Jes. 2:2–4; Joh. 15:19) Mutta heidät todettiin hyvin luotettaviksi vangeiksi, ja viranomaiset suosittelivat kerran, että kaikki maan vankilat käyttäisivät todistajia vastuullisiin tehtäviin.
Kun Valtakunnan saarnaamistoiminta laajeni Ruotsissa, yhä enemmän todistajia pantiin vankilaan. Lopulta viranomaiset ilmoittivat hallitukselle, että ”rankaiseminen ei vaikuta” Jehovan todistajiin. Viranomaisten mukaan tämä tilanne ”yhdessä sen tosiasian kanssa, että he selittävät lain rikkomisensa johtuvan voimakkaasta omantunnonvakaumuksesta ja että he muissa suhteissa ovat lainkuuliaisia kansalaisia, antaa aiheen yrittää järjestelmää, joka tekee mahdolliseksi heidän vapauttamisensa vankilatuomioista”. Huolellisen harkinnan jälkeen hallitus pyysi parlamentilta lupaa vapauttaa Jehovan todistajat henkilökohtaisen tutkimisen jälkeen kaikenlaisesta asepalvelukseen kutsumisesta. Parlamentti hyväksyi tämän 25. toukokuuta 1966, ja tästä vuodesta lähtien Ruotsin todistajia ei ole kutsuttu minkäänlaiseen asevelvollisuuden suorittamiseen.
YRITYKSIÄ ESTÄÄ TYÖTÄ
Ruotsalaiset suhtautuvat yleensä välinpitämättömästi uskontoon ja varsinkin maan valtionkirkkoon. Useimmat uskonnolliset järjestöt menettävät jäseniä, ja Jehovan todistajat ohittavat yhden toisensa jälkeen lukumääräisesti. Tämä lisäys on aiheuttanut paljon hämmästelyä. Kerran toisensa jälkeen luterilaisen valtionkirkon ja niin kutsuttujen vapaiden kirkkojen edustajat Ruotsissa ovat nousseet esittämään vastalauseen: ’Ei. Nyt on menty liian pitkälle. Meidän täytyy tehdä jotakin heidän pysähdyttämisekseen.’ Esimerkiksi vuoden 1976 alussa 30 pappia ja maallikkoa Ruotsin valtionkirkon Uppsalan hiippakunnasta kokoontui ”julistaakseen sodan Jehovan todistajia vastaan”, kuten eräs sanomalehti sen esitti. He sopivat muun muassa todistajista tietoa antavan lehtisen valmistamisesta ja jakamisesta julkisesti.
Eri kirkkojen edustajat ovat vuosien mittaan julkaisseet monia kirjoja ja lehtisiä, joiden tarkoitus on ollut ”paljastaa” Jehovan todistajat kerettiläisiksi. Näitä julkaisuja on tarkastellut eräs tutkija, joka esittää seuraavan yhteenvedon vaikutelmistaan: ”Uskonnon tutkijana olen vuosien mittaan havainnut yhä enemmän todisteita sen näkökantani tueksi, että ne, jotka herkimmin nimittävät jotakuta toista ’kerettiläiseksi’ tai ’vääräksi profeetaksi’, ansaitsevat itse parhaiten sellaisen nimityksen. Mielestäni on aika merkitä mustalle listalle tällaiset kirjat, jotka kristillisyyden varjolla antavat väärän kuvan esimerkiksi Jehovan todistajista.” (Religion och Kultur, n:o 4, 1976) Me emme tietenkään pelkää tällaista julkisuutta, koska me tiedämme sen vain herättävän monien rehellisten ihmisten tiedonhalun.
Samoin kävi lokakuussa vuonna 1976, jolloin esitettiin kolmen radio-ohjelman sarja. Vaikka meidän ei sallita tuottaa uskonnollisia radio-ohjelmia tässä maassa, niin Ruotsin radion eräs virkailija teki aloitteen kolmen ohjelman valmistamiseksi meistä. Aluksi vaikutti siltä, että hän ei kuulunut mihinkään uskonnolliseen järjestöön ja valmistaisi siksi puolueettomia ohjelmia. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli Liberaalisen katolisen kirkon pappi, jossa kirkossa on 400 jäsentä Ruotsissa. Ohjelmien oli määrä perustua seurakunnankokouksistamme tehtyihin nauhoituksiin ja eri todistajien haastatteluihin. Mutta äänityksiä valmistettaessa kävi ilmi, että ohjelmat olisivat hyökkäys meitä vastaan. Haastateltaville veljille tehtiin lukuisasti provosoivia kysymyksiä, mutta he eivät kiihtyneet. Sen sijaan he vastasivat tyynesti ja tosiasioiden mukaisesti. Kun nauhoitukset oli tehty, virkailija leikkasi nauhat niin, että ohjelmat antoivat mahdollisimman huonon kuvan meistä ja raamatullisista näkemyksistämme.
Mikä oli seuraus? Vartiotorni-seuran haaratoimiston henkilökunta sai paljon kirjeitä ja puhelinsoittoja kuuntelijoilta eri puolilta maata. Yhteyden ottajat sanoivat, että he huomasivat erilaisen hengen todistajissa ja heitä vastaan hyökkääjissä, ja mainitsivat, että totuuden kaiku oli meidän puolellamme. Seurauksena oli, että monissa tapauksissa sellaiset sukulaiset, jotka aikaisemmin vastustivat Jehovan kansaa, ovat kiinnostuneet Valtakunnan sanomaan. Eräs sanomalehden toimittaja sanoi: ”Todistajien vainoaminen häiritsee minua. Se tekee sydämeni todella surulliseksi.” Mutta me itse olemme havainneet vainon vahvistavan ja auttavan todistuksen antamisessa Jumalan valtakunnasta. (Apt. 8:1–4) Marraskuussa 1976, kuukausi radio-ohjelmien jälkeen, Jehovan todistajat Ruotsissa muuten totesivat ”hyvän uutisen” julistajien uuden huipun, 16 693!
TUTKIMUKSEN KOHDE
Jehovan todistajien ennennäkemätön menestyminen Ruotsissa on todella aiheuttanut hämmästystä varsinkin opiskelijoitten ja tutkijoitten keskuudessa, jotka tekevät tutkimuksia uskontokunnista. Tutkimustensa ansiosta jotkut ”tutkijat” ovat jopa tulleet itse todistajiksi. Muuan nuori psykologian opiskelija lähti opettajansa mukana valtakunnansaliin saadakseen tietoa Jehovan todistajista. Myöhemmin hän valitti ja sanoi, että kuulijakunnan olisi pitänyt olla kriittisempi. Hän tarkoitti sillä, että kuulijoiden mieleen oli iskostettu joitakin oppeja. Pian sen jälkeen hänen sisarelleen aloitettiin raamatuntutkistelu, ja opiskelija halusi olla siinä läsnä ”pelastaakseen” sisarensa. Nuorta miestä pyydettiin mukaan ja hän alkoi tehdä kysymyksiä, joiden hän ajatteli pian ”tyrmäävän” todistajat. Sen sijaan hän havaitsi vastaukset kiinnostaviksi ja myönsi, että mitä tahansa voitiinkin sanoa vakaumuksistamme, meitä ”ei ainakaan ollut aivopesty”. Hänenkin kanssaan aloitettiin tutkistelu, ja nyt sekä hän että hänen sisarensa ovat kastettuja kristittyjä.
Tukholmaan on perustettu uskonnon sosiologian tutkimuslaitos. Sen tarkoitus on tutkia ja luetteloida uskontokuntia. Tämä laitos on tehnyt tutkimuksen meistä ja julkaissut jonkin aikaa sitten tutkimuksesta selostuksen nimellä ”Jehovan todistajat marssilla”. Kun siinä yritettiin selittää, miksi ihmiset Ruotsissa kiinnostuvat opetuksistamme, siinä sanottiin lopuksi: ”Tulevaisuutta ja toivoa tarjotaan oman kotisi ovella täysin sopusoinnussa Raamatun ennustusten kanssa, mutta myös yhtä hyvin sopusoinnussa omien henkilökohtaisten tarpeittesi kanssa. Tulevaisuus ei ole enää uhkaava vaan lupaava.”
Samassa selostuksessa mainitaan, että yhdessä vuonna 1976 Ruotsissa pidetyistä piirikonventeista suurin osa kastettavista oli 18–25-vuotiaita. Tällainen nuorten suuri määrä on vastakohta sille, mitä muut uskonnot kokevat nykyään Ruotsissa. Syy tähän on mielestämme ilmeinen, sillä havaitsemmehan monien nuorten olevan pettyneitä siihen uskontoon, jonka yhteydessä heidät on kasvatettu. Lisäksi nuorempi sukupolvi Ruotsissa on saanut maistaa eniten siitä, mitä erittäin korkea elintaso voi tarjota ihmisille. Aineellisesti paratiisinkaltaisista olosuhteista huolimatta monien mielestä tulevaisuus on pettymystä tuottava, ja he alistuvat sellaiseen mahdollisuuteen. Niinpä he yrittävät paeta todellisuutta antautumalla alkoholin väärinkäyttöön, huumeitten orjuuteen ja moraaliseen turmeltuneisuuteen. Mutta kun Jehovan todistajat käyvät tällaisten nuorten luona, jotkut heistä havaitsevat, kuten edellä mainitussa selostuksessa aivan oikein sanottiin, että ’tulevaisuutta ja toivoa tarjotaan heidän ovellaan’. Tämä auttaa heitä ymmärtämään, että ”tulevaisuus ei ole enää uhkaava vaan lupaava”. Silloin he hylkäävät itsepäisen menettelynsä omaksuakseen uuden elämäntavan paljon tyydyttävämmässä hengellisessä paratiisissa.
Juuri siten monet sekä vanhat että nuoret menettelevät täällä Ruotsissa. Ruotsin kristityt nauttivat kaikkien muiden kansojen jumalisten ihmisten kanssa hengellisen paratiisin siunauksista odottaessaan kirjaimellisen paratiisin perustamista tänne maan päälle.