Mikä vetää sinua Jumalan luo?

MONET meistä ovat joskus elämässään tulleet kylmänä iltana lämpimään huoneeseen ja nähneet takassa rätisevän tulen. Hehkuva tuli tuntuu vetävän meitä puoleensa tahtomattamme, vaikka emme tietoisesti ajattele sitä tai päätä mennä sen luo. Tai emmekö tunne vastustamatonta vetoa keittiöön, kun päivän työn jälkeen tulemme nälkäisinä kotiin ja haistamme liedellä poreilevan mieliruokamme kiihottavan tuoksun? Kuinka herkästi me myös reagoimmekaan rakkaan omaisen tai ystävän huomaavaiseen sanaan tai lämpimään äänensävyyn, varsinkin silloin, kun tunnemme olevamme alakuloisia tai masentuneita.

Tällaiset vaistomaiset reaktiot eivät ole sattumanvaraisia. Ne ovat osa Luojamme suunnitelmaa – meillä on synnynnäinen kyky tuntea vetoa toisia kohtaan ja viehtymystä miellyttäviin mukavuuksiin ja nautintoihin. Tämä Jumalasta lähtöisin oleva ”viehätysvoiman” ominaisuus on niin suurenmoinen lahja, että se antaa mielihyvää sekä toiminnan alullepanijalle että sille, jota se vetää puoleensa. Se on elämän tosiasia, koska meidät on tehty Jumalan kuvaksi. Se auttaa meitä myös ymmärtämään selvemmin erästä toista piirrettä hänen vertaansa vailla olevassa persoonallisuudessaan. – 1. Moos. 1:27

Onko meillä Jumalaa lähestyessämme päällimmäisenä mielessämme rangaistuksen tai tuhon välttäminen? Vai onko mielessämme Jumalan meitä kohtaan suorittamien monien hyvyyden tekojen arvostus? Meille ei pitäisi olla yllätys saada tietää, että Jumala vetää luomuksiaan puoleensa myönteisellä tavalla. Hän ei milloinkaan pakota luomuksiaan palvelemaan häntä. Jumalan hyvyys ja hänen suurenmoiset ominaisuutensa vetävät sydämeltään rehellisiä ihmisiä hänen luokseen. Jeesus Kristus käytti samaa ilmausta, kun hän lupasi, että hän ’vetäisi kaikenlaisia ihmisiä’ luokseen. (Joh. 12:32) Hän antoi runsaan todisteen Isänsä hyvyydestä luomuksiaan kohtaan, kun hän yritti herättää heidän sydämessään halun päästä suhteeseen Jehovan kanssa. Vuorisaarna on erinomainen esimerkki tästä. (Vrt. Matt. 5:45–48.) Mutta Herra osoitti nopeasti, että pääasiallinen syy on siinä, että Jumala vetää luomuksiaan puoleensa. Jeesus sanoi juutalaisille: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” – Joh. 6:44.

Jeesuksen kannustus siihen suuntaan, että myönteiset ennemmin kuin kielteiset ajatukset vetäisivät meitä Jumalan luo, ei ollut mitään uutta. Siihen aikaan, kun leeviläiset kantoivat suuren riemun vallitessa Jumalan arkkia Jerusalemiin, kuningas Daavid tähdensi sitä seikkaa, että Jehova on myönteinen Jumala, hyvyyden Jumala, kun hän kiitoslaulussaan lauloi: ”Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” (1. Aikak. 16:34) Myöhemmin kuningas Salomon esittäessä vihkiäisrukouksensa, kun temppeli oli saatu valmiiksi ja Jumalan arkki tuotu pysyvämpään paikkaan, kaikki israelilaiset heittäytyivät maahan ja vaistomaisesti puhuivat Jumalan hyvyydestä. (2. Aikak. 7:3) Varhaisista ajoista saakka Jumalan kansa on tosiaan ajatellut ”Jumalamme hyvää kättä”. – Esra 8:18.

Aina ihmisen luomisen ajasta saakka Jumala vetosi siihen, että Aadam tunnustaisi Hänen hyvyytensä perustaksi Hänen palvelemiselleen. Hän varasi kaikkea tarpeellista hänelle. (1. Moos. 2:9) Kiinnitettyään ensin huomiota Aadamia kohtaan osoittamaansa rakkaudelliseen huomaavaisuuteen Jumala sanoi: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.” (1. Moos. 2:16, 17) Aadamin suhde Jumalaan oli jo samanlainen kuin isän suhde poikaan. Tottelemattomuus Jumalaa kohtaan katkaisisi tämän suhteen, ja siksi sitä oli syytä välttää.

Tämä tieto oli tarkoitettu Aadamin ja hänen jälkeläistensä opastukseksi, ei millään tavoin vaikeudeksi. Tämä käsky määritti demarkaatiolinjan – Aadamin vallan rajan, mikä Aadamin tarvitsi tietää, ja myös väistämättömät seuraukset tämän rajan ylittämisestä. Jumalan suvereenisuuden tunnustaminen oli välttämätöntä.

KIELTEISEN ASENTEEN KARTTAMINEN

Nyt on kulunut noin 6 000 vuotta siitä, kun ensimmäiset vanhempamme nauttivat alkuperäisestä täydellisyydestä. Kun me olemme epätäydellisessä tilassa väistämättömänä odotteena sairaus ja kuolema ja kun tämän pahan asiainjärjestelmän paineet ahdistavan meitä, niin ei ole hämmästyttävää havaita, että joskus kielteiset seikat saavat ihmiset ajattelemaan Jumalaa. Kuolema itsessään voitaisiin varmasti kuvailla kielteiseksi. Jumalan sana kuvailee sen ”viholliseksi”, joka lopulta tehdään tyhjäksi. (1. Kor. 15:26) Kielteinen, murheellinen kokemus menetettäessä rakas omainen kuolemaan ja sitä seuraava myönteinen kokemus, kun saadaan tietää suurenmoisesta kuolleitten ylösnousemustoivosta, voivat saada ihmisen vetäytymään Jumalan luo.

Meidän täytyy siis ehdottomasti myöntää joitakin kielteisiä tekijöitä olevan elämässä nykyään, ja nämä voivat vaikuttaa meidän suhteeseemme Jumalaan. Mutta huomion arvoinen seikka on se, että nämä alun perin ikävät, kielteiset ajatuksetkin voivat johtaa myönteisiin seurauksiin sellaisen ihmisen mielessä ja sydämessä, joka saa tietoa siitä myötätunnosta, avusta ja lohdutuksesta, jota Jumala tarjoaa kovan koetuksen aikana. Tämä puolestaan vetää meitä Jehovan, ”hellän armon Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan”, luo. – 2. Kor. 1:3.

Merkittävänä vastakohtana Jumalan tavalle vetää luomuksiaan puoleensa on Saatana Panettelijan tapa pakottaa toisia alamaisuuteensa ja omiin turmeltuneisiin menettelytapoihinsa. Siitä lähtien kun hän ryhtyi tappajaksi, valehtelijaksi ja kaiken hyvän ja terveen vastustajaksi tämä Jehova Jumalan päävihollinen on käyttänyt pakottamista ja kärsimisen pelkoa saadakseen toiset alistumaan hänen jumalattomiin menettelyihinsä. – Hepr. 2:15.

Oveluudessaan Panettelija on aiheuttanut kielteisen ajattelutavan tunkeutumisen jokaiseen väärän uskonnon muotoon. Esimerkiksi epäraamatulliset opetukset helvetintulesta ja kuolemanjälkeisestä piinasta ovat laajalle levinneitä kristikunnassa. Myös kristikunnan ulkopuolella olevat uskonnot esittävät samanlaisia pelottavia ajatuksia pirullisesta rangaistuksesta.a

Tällaisen demonisen ajattelun tunkeutuminen palvontaan on saanut miljoonat vilpittömät ihmiset ajattelemaan, että heidän on pakko lähestyä Jumalaa, tuntemaan, että heidän täytyy palvella häntä jollakin tavoin – lepyttää häntä – välttääkseen jonkin pelottavan rangaistuksen kärsimisen. Pelko saattaa olla jossain määrin vallitsemassa kautta koko linjan – äärimmäisestä säälittävästä kauhusta siihen toiseen äärimmäisyyteen saakka, että kartetaan uskontoa kokonaan juuri sen ajatuksen takia, että Jumala on vihainen, ankara, armoton ja sellainen, jota on vaikea miellyttää.

Tosi kristityt ovat kiitollisia siitä, että tämä rangaistusta pelkäävä Jumalan lähestyminen on yksi niistä seikoista, joista Jumalan sanan totuus on vapauttanut heidät. Kuitenkin on olemassa aina vaara, että samanlaisia kielteisiä ajatuksia voisi tarttua johonkuhun meistä jollakin kavalammalla tavalla. Kuinka niin? Ehkä voisimme alkaa antaa ajatusten epäonnistumisistamme ja puutteistamme tulevasta rangaistuksesta vaikuttaa liiaksi siihen, miksi palvelemme Jumalaa.

Siksi meidän on tarpeellista muistuttaa itseämme jatkuvasti siitä, että ”me kaikki kompastumme monta kertaa” ja että ”jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää”. (Jaak. 3:2; Ps. 130:3) Tämä auttaa meitä säilyttämään tasapainoisen näkemyksen itsestämme ja toisista, kun ponnistelemme edelleen pukeaksemme yllemme ”uuden persoonallisuuden, joka ’luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa”. (Ef. 4:24) Tällainen tasapainoinen näkemys auttaa meitä ymmärtämään, että vaikka meidän jokaisen pitäisi ilmaista edistymistä uuden persoonallisuuden pukemisessa yllemme, niin kukaan meistä ei saavuta sellaista astetta, ettei tee syntiä eikä tarvitse joka päivä puutteittensa anteeksi antamista. – 1. Joh. 2:1, 2.

Jos virheemme ja puutteellisuutemme alkavat hallita ajatteluamme, niin ilo, jota koimme alussa vetäytyessämme Jumalan luo, voisi heiketä jopa siinä määrin, ettemme enää palvelisi puhtaasta vaikuttimesta, rakkaudesta Jehovaa kohtaan, hänen ominaisuuksiaan ja kaikkea sitä kohtaan, mitä hän on tehnyt meidän puolestamme. Meidän on sen tähden hyvä kysyä itseltämme: Saavatko myönteiset vai kielteiset ajatukset minut jatkamaan Jumalan palvelemista? Jatkanko sitä halukkain ja onnellisin sydämin? Vai jatkanko sitä mahdollisesti ajatellen tuhon välttämistä nopeasti lähestyvänä Har-Magedonin päivänä? – Saarn. 12:13; Ilm. 16:15, 16.

MYÖNTEISTEN AJATUSTEN VETÄMIÄ

Vaikka me sallimme myönteisten ajatusten kielteisten sijasta vetää meitä Jumalan luo ja saada meidät jatkamaan hänen palvelemistaan onnellisin sydämin, niin se ei merkitse sitä, ettei meidän tarvitsisi ponnistella. Apostoli Paavali on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka alituinen hyvä henki ja onnellisuus todistaa hänen palvelleen Jumalaa myönteisessä mielentilassa ja syvää sisäistä iloa tuntien. Kuitenkin hän sanoi itsestään, että hänen tarvitsi ’kurittaa lyönnein ruumistaan ja johdattaa sitä kuin orjaa’. (1. Kor. 9:27) Epätäydellisessä lihassa ollessamme meidän jokaisen tarvitsee ’taistella hyvä uskon taistelu’ monin eri tavoin. – 2. Tim. 4:7.

Usein ’meissä on kyky tahtoa, mutta kykyä saada aikaan sitä, mikä on hyvää, ei ole’, ja vaikka me todella iloitsemme Jumalan laista, me toisinaan havaitsemme ’toisen lain, joka sotii mielemme lakia vastaan ja johtaa meitä jäsenissämme olevan synnin lain vankina’. (Room. 7:14–25) Mutta verraton etu siitä, että sallimme myönteisten ajatusten Jumalan hyvyydestä olla vaikuttimenamme, on, että ilo, onnellisuus ja mielihyvä ovat vallitsevina elämässämme. Se enemmän kuin korvaa tarvittavan itsekurin. – Gal. 5:22, 23.

VETÄYTYMINEN LÄHEMMÄKSI JUMALAA

Mitä me sitten voimme tehdä kehittääksemme ja varmistaaksemme myönteisen mielentilan ja hengellisen näkemyksen? Ensiksi meidän täytyy ymmärtää, että meidän tarvitsee repiä juurineen mielestämme kielteiset, heikentävät ajatukset ja epäonnistumisen pelko ja korvata ne Jumalan kirjoitetusta sanasta Raamatusta löytyvillä rakentavilla, myönteisillä ja rohkaisevilla lupauksilla. Raamatun lukemisen ja tutkimisen täytyy kuulua ehdottomana osana jokapäiväiseen elämäämme. Tavoitteenamme pitäisi olla syvällisempi tutkiminen, joka sallii Jehova Jumalan voimallisen viisauden täyttää mielemme ja sydämemme, kun harkitsemme lukemaamme.

Meidän pitäisi ponnistella rukoustemme tekemiseksi merkityksellisemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi ja ehkä rukoillaksemme useammin päivän aikana. Avaammeko sydämemme Jumalalle? Kiitämmekö häntä joka päivä hänen suurenmoisista ominaisuuksistaan ja saamistamme monista siunauksista? Olemmeko myös joskus ”hellittämättömiä rukouksessa”? – Room. 12:12.

Nämä ovat perusasioita. Silti ne ovat yksinkertaisia, pettämättömiä keinoja sen varmistamiseksi, että myönteiset, eivät kielteiset, ajatukset vetävät meitä Jumalan luo. Ne varmistavat myös sen, että kun meidät on kerran vedetty hänen luokseen, niin me voimme palvella häntä jatkuvasti onnellisin sydämin, nyt ja ikuisesti. – Jer. 9:24.

[Alaviitteet]