Jumalan sana uhkuu voimaa portugalilaisessa kylässä
Kertonut Eva Maria Carvalho
VELJENI nimi on Adam. Minun nimeni on Eva. Vähäinen taustatieto auttanee sinua ymmärtämään, miksi isäni antoi meille tällaiset nimet.
Isä syntyi vuonna 1879 hyvin vanhoillisessa katolisessa yhdyskunnassa, joka sijaitsi noin 30 kilometriä pohjoiseen Lissabonista. Hän oli maanviljelijä, ja hänellä oli yhdeksänlapsinen perhe. Hän oli Jumalaa pelkäävä mies.
Syömisen jälkeen isä esitti usein pöydässä rukouksen Jumalalle ja kiitti häntä päivästä. Koska isä ei pettänyt toisia eikä käyttänyt heitä hyväkseen, häntä alettiin sanoa ’miesraukaksi’. Silti yhdyskunnassa ei ollut toista miestä, jota olisi kunnioitettu enemmän.
Isä oli kuullut ihmisten sanovan, että Jumalan tosi sana oli kirjoitettu kirjaan, Pyhään Raamattuun. Muistan hänen sanoneen: ”Sen täytyy olla hyvin kallis kirja; luulen, ettei minulla koskaan ole varaa sellaiseen.” Hänelle oli kerrottu, että ensimmäinen mies ja nainen, jotka Jumala loi, olivat nimeltään Aadam ja Eeva. Kun me sitten synnyimme, hänen mielestään oli täysin aiheellista antaa veljelleni ja minulle tällaiset nimet.
Isä kuoli näkemättä koskaan Raamattua. Muistan hänet hyvänä miehenä. Se vähä, mitä hän tiesi Jumalasta, oli hänelle tärkeää. Tällä seikalla ja hänen minulle antamallaan nimellä oli valtava vaikutus elämääni.
RAAMATUN HANKKIMINEN
Vuodet kuluivat. Menin naimisiin ja kasvatin perheen näillä samoilla kukkuloilla, joilla itse olin kasvanut. Asumme Serra de Alrotessa, pienessä kylässä, jossa on noin 35 taloa. Mutta yhteen aikaan mieheni oli työssä Lissabonissa.
Kerran kun hän saapui viikonlopuksi kotiin, hän kertoi minulle, että eräs hänen työtoverinsa oli puhunut hänelle Raamatusta. Hän oli sanonut, että hän voisi hankkia Raamatun 25 escudolla. Nyt minulla oli tilaisuus saada tietää jotakin kirjasta, jota isä oli niin hartaasti halunnut.
Minulla oli kohta sen jälkeen tilaisuus mennä Lissaboniin ja tavata tämä mies. Olin haltioissani huomatessani, kuinka hän vastasi kysymyksiini, yhteen toisensa jälkeen, suoraan Raamatun lehdiltä. Mies oli Jehovan todistaja, ja hän kutsui minut huomaavaisesti kokoukseen.
Ikävä kyllä, minulla oli mahdollisuus käydä vain harvoin Lissabonissa, koska mieheni jäi työstään eläkkeelle vuonna 1961 ja tuli kotiin asumaan. Vaikka olin hankkinut Raamatun ja pienen kirjasen ”Tämä Valtakunnan hyvä uutinen”, minun oli vaikea ymmärtää niitä. Koska asuimme näillä syrjäisillä kukkuloilla, menetin yhteyden Jehovan todistajiin moniksi vuosiksi. Sitten poikani, joka oli mennyt naimisiin ja työskenteli Lissabonissa, tuli kotiin mukanaan Jehovan todistajien julkaisema kirja Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin.
Kun poikani selitti vaimolleen ja minulle joitakin Jumalan lupauksia, joista tämä todistaja oli puhunut hänelle, olimme hyvin innostuneita. Kysyimme sen todistajanaisen nimeä ja osoitetta, joka oli puhunut hänen kanssaan. Mutta hän tiesi vain hänen etunimensä, María Julia, ja mainitsi kadun ja talon numeron, missä hän luuli hänen asuvan.
TODISTAJIEN ETSIMINEN
Tämän epävarman tiedon perusteella kirjoitimme kirjeen María Julialle. Kuvittele, että hän sai sen, vaikka osoite ei ollut hänen vaan erään naisen, jonka kanssa hän tutki Raamattua! Niinpä menin Lissaboniin, ja minkä suurenmoisen iltapäivän vietinkään María Julian kanssa! Oli niin sydäntä lämmittävää kuulla selitettävän Raamatun totuuksia.
Lissabon tuntui kuitenkin olevan kaukana Serra de Alrotessa sijaitsevasta kodistamme, varsinkin kun julkiset kulkuneuvot olivat siihen aikaan melko harvinaisia. Sain tietää, että kotiamme lähinnä oleva seurakunta oli noin 23 kilometrin päässä Malveirassa. Toukokuussa 1969 menin Malveiraan tapaamaan erästä todistajaa, ja minulle kerrottiin, että joku tulisi käymään luonamme. Se kesti kuitenkin kauan. En silloin tajunnut, kuinka kiire tämän alueen muutamalla todistajalla oli, kun he huolehtivat kymmenistä kiinnostuneista ihmisistä, jotka kaikki olivat halukkaita saamaan Raamatun kotitutkistelun niin kuin minäkin.
RAAMATUN TOTUUDEN SIEMENIÄ PIDETÄÄN ELOSSA
Lissabonissa asuva María Julia piti sillä välin säännöllisesti raamatuntutkistelua miniälleni Argentinalle kirjeitse. Aina tilaisuuden tullen puhuin Valtakunnan toivosta monille sukulaisillemme. Paratiisi-kirja löysi lopulta tiensä kaikkien näillä kukkuloilla asuvien sukulaistemme koteihin. Veljeni Adam ja hänen perheensä olivat myös nyt kiinnostuneita. Ja María Julia aloitti lisätutkisteluja kirjeitse yhä useampien sukulaistemme kanssa.
Emme koskaan unohda sitä, kuinka innostuneita olimme, kun miniäni Argentina tuli takaisin Lissabonista lokakuussa 1969 mukanaan kirja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Hänelle oli sanottu, että jokaisella, joka oli hankkinut tämän kirjan, oli oikeus kuusi kuukautta kestävään ilmaiseen raamatuntutkistelukurssiin. Sen jälkeen henkilö voi itse ratkaista, halusiko hän toimia saamansa tiedon mukaan. Sinä iltana meitä oli monta keskustelemassa siitä, kuinka tärkeä asia tämä oli. Todellisuudessa valvoimme koko yön ja luimme öljylampun ääressä Totuus-kirjan melkein kannesta kanteen.
SÄÄNNÖLLISET KOKOUKSET ALKAVAT
Tammikuun 25. päivänä 1970 eräs todistaja Malveirasta tuli Serra de Alroteen. Sitä ei varmaankaan ollut helppo löytää. Sinne pääsee vain kapeaa kukkuloilla kiertelevää soraamatonta tietä myöten. Yksikään taloista ei näy päätielle, eikä siihen aikaan ollut edes tienviittaa asutuksen merkkinä. Mutta täällä kukkuloiden kätkössä on pieni kylämme.
Kun veli Basilio saapui, hän oli hämmästynyt tavatessaan pienen ryhmän, jolla oli todella Raamatun tuntemuksen nälkä ja jano. Osa meistä oli silloin päässyt 16. lukuun Totuus-kirjan tutkistelussamme. Järjestettiin niin, että säännöllinen tutkistelu pidettiin joka kahden viikon kuluttua, koska edestakainen matka hänen kodistaan tänne oli 44 kilometriä ja hänellä oli useita muitakin raamatuntutkisteluja.
Muutaman tutkistelun jälkeen sanoimme: ”Kaksi viikkoa on pitkä aika! Koska bensiini on niin kallista, niin autamme kustannusten peittämisessä. Ehkä sitten voimme saada tutkistelumme joka viikko!”
Basilio suostui mielellään. Seuraus oli, että seitsemän niistä aikuisista, jotka olivat läsnä hänen ensimmäisessä tutkistelussaan, omistivat elämänsä Jehovan palvelemiseen ja vertauskuvasivat sen vesikasteella 16. toukokuuta 1971. Lyhyen ajan kuluttua Raamatun kotitutkistelustamme tuli seurakunnan kirjantutkistelu. Miniäni Argentina johti nyt seitsemää omaa raamatuntutkistelua joka viikko, monia niistä näillä kukkuloilla asuvien sukulaisten kanssa.
HELLITTÄMÄTTÖMYYS TUOTTAA TULOKSIA
Kaikki sukulaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet auliisti sitä, mitä he oppivat. Oma poikani José Pedro, joka on naimisissa Argentinan kanssa, on siitä tyypillinen esimerkki. Hän halusi ensin nähdä maailmaa ja asettua sitten paikoilleen. Niinpä hän liittyi kauppalaivastoon. Yksi matka, jonka hän teki Yhdysvaltoihin, osoittautui tosi siunaukseksi. Hän kävi Jehovan todistajien maailmankeskuksessa Brooklynissa New Yorkissa.
Hän näki siellä satoja nuoria miehiä ja naisia matkalla kirjapainosta Beetel-kotiin aterialle. Hän ajatteli itsekseen: ”Tämä on todella jotakin! Kaikki nämä minun ikäiseni nuoret ahkerina ja onnellisina Jehovan työssä.”
Eräs portugalia puhuva todistaja näytti hänelle rakennuksia, ja henki, jonka hän havaitsi Jehovan kansan keskuudessa Beetelissä, vaikutti häneen syvästi. Kohta sen jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, meni kasteelle ja on nyt avustava palvelija seurakunnassamme.
Evaristo, miniäni Argentinan veli, oli hyvin pahoillaan siitä, että puhuimme hänen vaimolleen Raamatusta. Kun Argentina aloitti raamatuntutkistelun hänen vaimolleen, mies varoitti häntä: ”Varo tekemisiäsi! En halua vaikeuksia vaimoni kanssa. Olisin hyvin kiitollinen, jos lakkaisit tuppaamasta outoja ajatuksia hänen päähänsä.”
Evariston vaimo puhui hänelle siitä, että Jumala varoittaa lähestyvästä maailmantuhosta, joka on Nooan päivien vedenpaisumuksen kaltainen. (Matt. 24:37–39) Tämä sai Evariston ajattelemaan asiaa vakavasti, sillä pikkupoikana hän oli lukenut Raamatun sivuilta Nooasta ja vedenpaisumuksen pahalle ihmiskunnalle aiheuttamasta tuhosta. Koska hän oli merivoimissa ja joutui matkustamaan, hän päätti ottaa Totuus-kirjan mukaansa eräälle matkalle. Hän hankki myös katolisen Raamatun, niin että hän voi ottaa itse selville, opetettiinko siinä sellaisia oppeja kuin helvetintuli, kolminaisuus ja sielun kuolemattomuus. Hän katsoi jokaisen Totuus-kirjassa mainitun raamatunkohdan, ja kuukauden kuluttua hän oli varma siitä, että Jehovan todistajat opettivat totuutta. Seuraukset olivat sykähdyttävät.
Evaristo alkoi käydä kokouksissa lomalla ollessaan. Vähän ennen kuin hän pääsi pois merivoimista, hän alkoi osallistua saarnaamistoimintaan. Syyskuussa 1972 hänet kastettiin toisen kukkuloiltamme olevan ryhmän mukana, ja nyt hän palvelee innokkaana avustavana palvelijana seurakunnassa.
Veljentyttäreni aviomies Antonio vastusti kovasti Valtakunnan sanomaa. Kun hän oli palvelemassa sotavoimissa Angolassa, hänen vaimonsa alkoi kirjoittaa hänelle kirjeitä, joissa hän kertoi Raamatusta oppimistaan suurenmoisista asioista. Kun Antonio sai tietää, että hän tutkii todistajien kanssa, hän anoi lomaa päästäkseen kotiin ”pelastamaan” vaimonsa. Mikä yllätys häntä odottikaan!
Hän sai kaikkiin esittämiinsä syytöksiin tyynesti vastauksen Raamatusta, ja kuukauden kuluessa hänkin oli vakuuttunut siitä, että Jehovan todistajat opettivat totuutta. Hän palasi Angolaan eri miehenä. Hänen toverinsa ajattelivat hänen olevan hullu, sillä hän saattoi valvoa yön ja lukea. Vaikka he kuinka yrittivät, he eivät saaneet häntä osallistumaan moraalittomaan elämäänsä. Antonio kastettiin myöhemmin 15. heinäkuuta 1973 kolmannen tältä alueelta olevan ryhmän kanssa. Hänkin on nyt yksi avustavista palvelijoistamme.
VAINOA
Koko tämän ajan Jehovan todistajien toiminta oli Portugalissa laitonta. Kun aloimme pitää tässä kylässä kokouksia, jotkut naapurit olivat kovasti meitä vastaan ja ilmoittivat toiminnastamme kansalliskaartille (G.N.R.). Poliisi tuli käymään luonamme ja sanoi tietävänsä, että poikani kodissa pidetään säännöllisesti kokouksia. Hän kielsi meitä kokoontumasta siellä enää. Kun seuraavan kokouksen aika tuli, me kokoonnuimme kuten tavallisesti, mutta minun kodissani. Poliisi sai tietää siitä ja saavuttuaan nopeasti sinne hän tapasi meidät kaikki tutkimasta yhdessä Raamattua.
Poliisi sanoi: ”Enkö käskenyt teitä jo aikaisemmin lopettamaan nämä kokoukset?”
Vastasin: ”Kielsitte kyllä José Pedron kodissa. Emme ole nyt poikani kodissa. Tämä on minun kotini, eri koti.” Poliisi oli täysin hämillään ja lähti sanaakaan sanomatta.
Naapurimme olivat peräänantamattomasti päättäneet lopettaa kristilliset kokouksemme. Katsoimme viisaaksi välttää tarpeettomia yhteenottoja. Niinpä pidimme kokoukset joka viikko eri päivinä, eri aikoina ja eri kodeissa. Kerran Basilio huomasi erään kokouksen jälkeen, että kaksi hänen autonsa renkaista oli tyhjänä. Lähempi tarkastelu osoitti, että ne oli puhkaistu useista kohdin.
Naapurit halusivat saada meidät pidätetyiksi hinnalla millä hyvänsä, ja lopulta he menivät tämän alueen pääpoliisiasemalle Louresiin. Pian sen jälkeen eräänä kokousiltana saapui kansalliskaartin jeeppi kyläämme mukanaan viisitoista aseellista sotilasta toisessa ajoneuvossa. Jostakin syystä olimme pitäneet kokouksemme sinä iltana tuntia tavallista aikaisemmin. Kuinka pettynyt poliisi olikaan suunnitelmiensa raukeamisesta tyhjiin! Näimme monen naapurin pään kurkistavan läheisten rakennusten takaa ilmeisesti odottaen voittoa. Heidän suureksi mieliharmikseen poliisi sai lähteä tyhjin käsin.
Ajat tässä kylässä ovat muuttuneet. Naapureittemme vaino on laannut. Perheemme ja sukulaistemme keskuudessa Jumalan sana on todella osoittautunut eläväksi. Meistä on nyt kaikkiaan 28 Korkeimman Jumalan, Jehovan, todistajia; kaikkiaan 41 käy kokouksissa, ja meillä on viisi avustavaa palvelijaa. Kaikki tämä on tapahtunut pienessä noin sadan asukkaan kylässä! Jumalan sana on totisesti uhkunut voimaa täällä! – Hepr. 4:12.
[Kuva Eva Carvalhosta s. 9]