Älä ’vihoittele Herralle’

Kun jokin menee vikaan ihmisen oman tyhmyyden tai jonkun muun erehdyksen takia, niin hän voi olla taipuvainen syyttämään Jumalaa.

KUN jokin ei mene aivan niin kuin pitäisi, niin ihminen on taipuvainen syyttämään siitä jotakuta tai jotakin. Ja usein syy vieritetään Jumalan harteille. Jos jollakin alueella on elintarvikepula, niin ihmiset voivat syyttää Jumalaa, että hän antaa heidän nähdä nälkää. Tai kun työttömyys aiheuttaa vaikeuksia, joku kysyy: ’Miksi Jumala tuottaa meille kärsimyksiä?’ Mutta onko syy tosiaan Jumalan?

Todellisuudessa Jumala ei aiheuta sellaisia vaikeuksia ihmisille eikä hän ole puolueellinen, ”koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville”. (Matt. 5:45) Ihmisten kokemat vastoinkäymiset johtuvat nykyään siitä, että me olemme kaikki epätäydellisiä ihmisiä, elämme epätäydellisessä, ihmistekoisessa järjestelmässä, joka toimii etupäässä itsekkäitten periaatteitten mukaan. Sitä paitsi joku voi joutua vaikeuksiin pelkästään oman epäviisaan menettelynsä vuoksi.

Useimmissa tapauksissa ihmiset ovat haluttomia näkemään syytä itsessään tai edes tunnustamaan, että ihmistekoinen asiainjärjestelmä kokonaisuutena on virheellinen ja syyllinen maailman onnettomuuksiin. (2. Kor. 4:4; Ef. 2:2, 3) On käynyt niin kuin Raamattu sanoo: ”Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.” (Sananl. 19:3) Tai niin kuin eräs toinen kääntäjä sanoo sen: ”Ihmisen tietämättömyys sotkee hänen asiansa, ja hän kiivastuu Jehovalle.” – Byington.

Tämä on vaarallinen menettely. Ensimmäinen esi-isämme Aadam antoi meille varoittavan esimerkin. Hän nautti alun perin suuresta menestyksestä ja rauhasta, täydellisestä elimistöstä ja kauniilla paikalla sijaitsevasta puutarhan kaltaisesta kodista. (1. Moos. 2:7–9) Hän rakasti sitä, mitä Jumala antoi hänelle, mutta ei arvostanut sitä eikä antanut saamistaan runsaista lahjoista kunniaa niiden Antajalle. Kun asiat eivät sujuneet oikein, hän oli valmis syyttämään Jumalaa. Tottelemattomuutensa puolustukseksi hän sanoi Jumalalle: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” Itse asiassa hän puolusteli itseään siitä, ettei hän ollut uskollinen Jumalalle eikä toiminut huonekuntansa päänä, syyttämällä Jumalaa huonon vaimon antamisesta hänelle. – 1. Moos. 3:12.

Siten Aadamin itsekäs ajattelu ja toiminta vääristi hänen tiensä. Hänen sydämensä kiintymys ei enää kohdistunut Jehovaan. Hän lähti omalle riippumattomalle tielleen, tuli Jumalan viholliseksi ja ’turmeli’ omansa ja perheensä tien. (Sananl. 19:3) Koska siis synti ja epätäydellisyys ovat vallalla ja jokainen kulkee omaa riippumatonta tietään, kukaan ei tiedä, mitä hänelle voi sattua, sillä ”aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat heitä kaikkia”. – Saarn. 9:11, UM.

Ne, jotka ajattelevat, että Jumala on syypää ei-toivottuihin olosuhteisiin, voisivat siksi kysyä itseltään: olenko antanut Jumalalle kunnian siitä hyvästä, mitä minulla on? Olenko hyvinvoinnin aikoina antanut kunnian menestyksestäni hänelle vai olenko ottanut sen itselleni? Kiitänkö häntä siitä, että minulla on elämä yhtenä hänen luomuksistaan? Entä olenko ansainnut hänen suosionsa tai apunsa siksi, että olen kiinnittänyt huomioni hänen Raamatussa esitettyihin periaatteisiinsa?

NIIDEN KESKUUDESSA JOTKA VÄITTÄVÄT PALVELEVANSA JUMALAA

Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset uskonnolliset johtajat ovat valaiseva esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun ihmiset, jotka väittävät palvelevansa Jumalaa, halveksivat hänen totuuden sanaansa ja nojautuvat omaan ymmärrykseensä. (Matt. 15:8, 9) Heidän tiensä turmeltui, ja he todellisuudessa ’vihoittelivat Herralle’. (Vrt. Apt. 5:34, 38, 39.) Koska se, mitä Jeesus Kristus sanoi, paljasti heidän väärän ajattelunsa, he surmasivat hänet. Myöhemmin he ilmaisivat äärimmäistä vihaa Jeesuksen opetuslapsia kohtaan, koska opetuslapset puhuivat heille totuutta Jumalan sanasta. – Apt. 7:54–60.

Ikävä kyllä, jotkut saattavat kristillisessä seurakunnassakin kehittää väärää asennetta ja asettaa Jumalan vastuuseen eteen tulevista vaikeuksista. Jos jokin menee vikaan ihmisen oman tyhmyyden tai epätäydellisyyden takia tai jonkun toisen erehdyksen vuoksi, niin siitä saatetaan syyttää Jumalaa. Esimerkiksi joku voi loukkaantua siitä, mitä joku veli seurakunnassa sanoo tai tekee. Loukkaantunut voi silloin sanoa: ’Minä en käy kokouksissa niin kauan kuin hän on seurakunnassa.’ Tai hän voi sanoa: ’Jos Jumala sallii tällaisen jatkua, minä en halua olla seurakunnassa.’ Tai hän voi valittaa: ’Jos tässä on esimerkki siitä, mitä totuus saa aikaan ihmisessä, niin en halua olla missään tekemisissä sen kanssa.’

Onko tämä järkevää, tervettä ajattelua? Miten epäjohdonmukaista sanoa, että totuus saisi ihmisen olemaan paha! Ja miksi ”kostaa” henkilökohtaista loukkausta seurakunnalle ja siten itse Jumalalle? Miksi sen, joka tunnustaa olevansa kristitty, pitäisi antaa jonkun toisen henkilön tai olosuhteiden tuhota häneltä hyvät suhteet Jumalaan?

Ihminen, joka esittää tällaisia harkitsemattomia sanoja, siis ’vihoittelee Herralle’. Mitä järkeä siinä on? Vaikka joku yksilö tai jokin seurakunnassa tapahtunut ei miellyttäisikään jotakuta tai vakavasti loukkaisi häntä, niin hän todellisuudessa turmelee tiensä, koska hän ei käytä havaintokykyään oikein. (Hepr. 5:14) Muutoin hän ei omaksuisi järjetöntä, uskotonta asennetta Jehovaa, tosi kristillisen seurakunnan Omistajaa, kohtaan. – Ps. 119:165.

Kristitty joutuu vaaraan, että sellainen asenne juurtuu häneen. Se juurtuu syvään ja vaikuttaa SYDÄMEEN. Kristitty syyttää harvoin Jehovaa suoranaisesti. Mutta hän voi sydämessään olla kärsimätön Jumalaa kohtaan ja voi ajatella, että hänellä on aihetta olla vihainen, jolloin hänen oma sydämensä johtaa hänet harhaan vihoittelemaan Jehovalle.

Jokainen kokee joskus jonkin ärsyttävän tilanteen. Ja ihminen voi tuntea olevansa hyvin masentunut ja pettynyt, ehkäpä vihainenkin. Mutta hänen pitäisi olla valpas varoittavien merkkien suhteen ja käsitellä ongelmaa Raamatun pohjalta. (Ef. 4:26) Hänen pitäisi yrittää selvittää ongelma heti, tarvittaessa seurakunnan vanhinten avulla. Ja vaikka se ei selviäisikään häntä tyydyttävällä tavalla, hänen ei pitäisi sallia tunteittensa ajaa häntä toimimaan tyhmästi. Hänen pitäisi valvoa, ettei hänen totuudessa kulkemisen tiensä vääristy. Muutoin hänen suhteensa Jumalaan vahingoittuu, näkemys hämärtyy ja hänen sydämensä ’vihoittelee Herralle’.

Tämän vaaran suhteen Raamattu neuvoo: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (Sananl. 4:23) Kun pysymme järkevinä emmekä vääristä tietämme epäviisaalla toiminnalla tai typerällä ajattelulla, niin se auttaa meitä säilyttämään tasapainomme. (1. Piet. 1:13) Sen sijaan että syyttäisimme Jumalaa, me huudamme häntä avuksi rakkaudellisena Jumalana, joka välittää meistä. Hän antaa meille ymmärrystä ja opastaa meidät kulkemaan suoraa, tasaista polkua. – Sananl. 3:5, 6.