Avioliiton pitäminen kunniassa Jumalan ja ihmisten edessä

”Me suosittelemme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan nähden.” – 2. Kor. 4:2.

1. a) Mistä kristityn tulee huolehtia avioliittonsa suhteen? b) Mitkä kysymykset voisivat herätä avioliittoa koskevien siviiliviranomaisten säännöksien suhteen? (Mark. 12:17)

JOTTA Jumalan koottu kansa pysyisi hänen suosiossaan, niin on tärkeätä, että avioliitto pidetään kunniassa sen keskuudessa. (Hepr. 13:4) Jokaisen naimisissa olevan kristityn tulee osoittaa vakavaa huolta sen suhteen, että hänen avioliittonsa on kunniallinen sekä Jumalan että ihmisten silmissä. Tässä yhteydessä herää kysymys: Missä määrin tulevat ihmisviranomaiset, siis poliittiset hallitukset ja siviiliviranomaiset, mukaan tähän kuvaan? Onko avioliiton lainvoimaisuus riippuvainen kokonaan siitä, että siviiliviranomaiset tunnustavat sen, ja ratkaiseeko niiden laillinen vahvistus sen, miten Jehova Jumala, avioliiton Alkuunpanija, suhtautuu tähän liittoon?

2. Mitä avioliittoa koskevia laillisia muodollisuuksia Jumalan Israelille antama laki ei vaatinut?

² Olemme edellisestä kirjoituksesta nähneet, että avioliitto oli Raamatun heprealaisten kirjoitusten aikaisilla ihmisillä ensin perhettä tai sukua koskeva asia. Kun Israelin kansa muodostettiin, niin Jumala antoi sille lakinsa, joka sisälsi lukuisia säädöksiä avioliitosta, mm. kieltoja sukurutsaisista suhteista, aviollisia velvollisuuksia koskevia säännöksiä ynnä muita samankaltaisia säädöksiä. (3. Mooseksen kirjan luvut 18 ja 20) Niihin ei kuitenkaan sisältynyt sellaista vaatimusta, että olisi pitänyt saada papistolta todistus tai lupa, jotta pari olisi voinut avioitua, eikä myöskään, että jonkun pappisedustajan olisi pitänyt olla läsnä avioliiton vahvistamiseksi. Israelin hallituksen edustajia ei myöskään tarvittu. Sen sijaan, niin kauan kuin pidettiin kiinni Jumalan laista, avioliitto hyväksyttiin päteväksi ja kunnialliseksi juuri siinä yhdyskunnassa, jossa avioituneet asuivat.

3. Vaikuttiko Israelin joutuminen vieraitten valtojen alaisuuteen siihen, miten avioliittoa ja avioeroa käsiteltiin?

³ Ajan mittaan Israelin kansa joutui vieraitten valtojen – Babylonian, Meedo-Persian, Kreikan ja Rooman – herruuteen. Missä määrin tämä vaikutti avioliittojärjestelyihin israelilaisten keskuudessa? Historiasta saatavan tiedon perusteella näyttää siltä, että ne jatkuivat suureksi osaksi samanlaisina kuin ennenkin israelilaisia hallinneitten kansojen sallinnalla. Vaikka juutalaiset olivatkin voitettu kansa, niin näyttää siltä, että kysymykset tai kiistelytkin, kuten avioerotoimia koskevat, joutuivat pääasiassa juutalaisten vanhinten ja heidän oikeusistuintensa käsiteltäviksi. Mutta jos joku israelilainen vei avioliittojutun hallitusvaltaa pitävän kansan oikeusistuimiin, niin hän voi odottaa niiden ratkaisevan jutun tietenkin omien avioliittolakiensa mukaan.

4. Kun avioliittoja ruvettiin ensiksi rekisteröimään, niin mikä tarkoitus sillä oli?

⁴ Myöhäisempinä raamatullisina aikoina avioliittoja todennäköisesti alettiin rekisteröidä, vaikkei tästä näytäkään olevan selvää todistusta. Näyttää joka tapauksessa siltä, että avioliittojen rekisteröiminen tapahtui vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Valtio toimi näin ollen paremminkin avioliiton todellisuuden rekisteröijänä kuin avioliiton moraalisuuden tuomarina.

5. a) Millainen tilanne vallitsi avioliittojen laillistamisessa kristillisen seurakunnan ensimmäisinä vuosisatoina? b) Milloin siviiliviranomaiset puuttuivat avioliittoon ja aviosuhteisiin?

⁵ Millainen tilanne vallitsi kristillisen seurakunnan ensimmäisinä vuosisatoina? Samoin kuin Israelissa, se näyttää jatkuneen enimmäkseen perheasiana. Ja samoin kuin muinoin Eedenissä ja israelilaisten (ja itse asiassa useimpien sen ajan kansojen) keskuudessa, ei vaadittu, että uskonnollinen tai siviiliviranomainen olisi antanut luvan avioliitolle tai ollut läsnä sen tekemiseksi lailliseksi ja kunnialliseksi.a Siviiliviranomaiset eivät näytä olleen missään tekemisissä avioliiton eivätkä aviosuhteiden kanssa, ennen kuin toinen tai molemmat osapuolet tulivat heidän luokseen pulmien tai kiistojen laillista ratkaisemista varten. Silloin he joko tunnustivat tai epäsivät avioliiton lainvoimaisuuden riippuen siitä, oliko se heidän lakiensa mukainen. (Esimerkiksi Rooman laki ei hyväksynyt sisarusten välisiä avioliittoja.)

6. a) Mikä pääasiassa hallitsi aviosuhteita kristillisessä seurakunnassa? b) Tuleeko sen yhdyskunnan katsantokannoilla, missä kristityt asuvat, olla milloinkaan vaikutusta siihen, miten he menettelevät avioliittojensa suhteen?

⁶ Mukautuminen Jumalan lakiin oli kuitenkin välttämätöntä, ennen kuin avioliittoa voitiin pitää kunniallisena kristillisessä seurakunnassa. Niinpä kun apostoli Paavali kuuli Korinton seurakunnasta, että ”eräällä miehellä on isänsä vaimo”, niin hän ei empinyt tuomita sitä ”haureudeksi”. Hän osoitti myös, että seurakunnan piti kiinnittää huomiota sen yhdyskunnan vaatimuksiin, missä se oli, sillä hän mainitsi, että sellaista ”ei ole kansojenkaan keskuudessa”. – 1. Kor. 5:1, 2.

7, 8. a) Miksi kristillinen seurakunta on aivan oikein kiinnostunut jäsentensä solmimista avioliitoista? b) Mitä historia paljastaa tässä suhteessa varhaiskristityistä?

⁷ Kristillinen seurakunta piti itseään ”veljesseurana”, joka koostui ”Jumalan huonekunnan jäsenistä”. Sana ”huonekunta” merkitsee tässä perhekuntaa, kuten esimerkiksi Matteuksen 10:35, 36:n, Apostolien tekojen 16:30–34:n ja 1. Timoteuksen kirjeen 3:4, 5:n ja 5:4, 8:n vertailu osoittaa. Seurakunta voisi siis perheen tavalla aivan oikein olla kiinnostunut jäsentensä solmimista avioliitoista.

⁸ Selostaessaan varhaiskristittyjen katsantokantaa eräs tietosanakirja sanoo: ”Avioliitto on ensi sijassa perheen asia. Kristillinen seurakunta piti varhaisimmassa vaiheessa itseään hengellisenä perheenä, ja seurakunnan jokaisen jäsenen elämä ja asiat kiinnostivat syvästi koko joukkoa. . . . [Kirkko-]isien todistus 3. vuosisadan keskivaiheilta lähtien osoittaa, että siviiliavioliitot, joiksi me niitä nykyään kuvailisimme, eivät olleet tuntemattomia eivätkä ehkä harvinaisiakaan, mutta kirkko paheksui niitä voimakkaasti samaan aikaan.” – Hastings, Encyclopædia of Religion and Ethics, VIII osa, s. 435.

9. a) Minkä johtopäätöksen voimme tehdä Raamatun ja historian perusteella siviiliviranomaisen suorittamasta avioliiton vahvistamisesta? b) Mistä avioliiton kunniallisuus oli riippuvainen?

⁹ Näin ollen Raamatusta ja historiasta saatavissa olevat todisteet ilmaisevat, että siviiliavioliitto eli siviiliviranomaisen suorittama avioliiton vahvistaminen ei näytellyt kovin huomattavaa osaa. Se ei näytä olleen mikään suuri kiistakysymys avioliiton kunniallisuuden ollessa kyseessä kristilliseltä kannalta katsoen. Avioliiton kunniallisuus riippui nähtävästi suoranaisimmin siitä, että kristillinen seurakunta hyväksyi sen jumalallisten vaatimusten mukaiseksi, kun lisäksi otettiin huomioon sen yhdyskunnan ihmisten asenteet ja vaatimukset, missä kristityt asuivat. Kristityt pyrkivät apostoli Paavalin tavalla ’suosittelemaan itseään jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan nähden’ ja yrittivät välttää ’tulemasta kompastuksen aiheiksi juutalaisille enempää kuin kreikkalaisillekaan tai Jumalan seurakunnalle’, minkä vuoksi he tekivät ”kaiken Jumalan kunniaksi”. – 2. Kor. 4:2; 1. Kor. 10:31, 32.

10, 11. a) Miten siviiliviranomaiset tarttuivat lopulta avioliittoasiaan ja sen vahvistamiseen? b) Mikä näkemys vahvasti protestanttisissa maissa on vallalla avioliiton vahvistamisesta?

¹⁰ Lähempänä nykyaikaa on kuitenkin siviiliviranomaisten suhde avioliittoon ja sen vahvistamiseen tullut huomattavammaksi monissa osissa maailmaa. Kristittyjen täytyy hyvällä syyllä ottaa tämä seikka huomioon yrittäessään säilyttää avioliittonsa ”kunniallisena kaikkien keskuudessa”. (Hepr. 13:4) Harkitessamme asiaa ansaitsee ottaa huomioon, miten tämä muuttunut asenne on muodostunut. Sama tietosanakirja, josta edellä lainasimme, sanoo: ”Siviilioikeuden kannalta katsoen avioliittoa pidetään laillisena sopimuksena, jota valtion täytyy säännellä käytännöllistä tarkoituksia varten. Kristillisestä näkökulmasta katsoen avioliitto on pyhä siviilisääty, jonka suhteen kirkko saattaa esittää vaatimuksia säännelläkseen sitä uskonnon ja moraalin parhaaksi. Kokemus osoittaa, että näiden kahden oikeudenkäyttövallan välillä täytyy aina olla ristiriidan mahdollisuus ja että käytännössä voi sen tähden koitua vaikeuksia. . . . Kysymys näistä kahdesta oikeudenkäyttövallasta ja niiden asianmukaisista suhteista toisiinsa on tullut huomattavaksi nykyaikana, [protestanttisen] uskonpuhdistuksen jälkeen. . . .”b – Encyclopædia of Religion and Ethics, s. 437; kursivointi meidän.

¹¹ Siviiliviranomaisten suorittama avioliiton vahvistaminen näyttää sen tähden tulleen nykyaikana merkittävämmäksi kuin minään aikaisempana aikana historiassa. Ainakin vahvasti protestanttisissa maissa on kehitys kulkenut siihen suuntaan, että avioliiton (ja näin ollen avioeronkin) pätevyyden katsotaan riippuvan kokonaan tai miltei kokonaan siviiliviranomaisten ratkaisusta. Seurakunnan osuus avioliiton (ja avioeron) pätevyyden ratkaisemisessa on näin ollen vähentynyt monien silmissä.

AVIOLIITON PÄTEVYYDEN RATKAISEMINEN

12. Koska siviiliviranomaiset ovat ryhtyneet käsittelemään avioliittoa ja sen vahvistamista, niin mitä kysymyksiä se herättää Jumalan palvelijan suhteen?

¹² Mitä kristityn tulisi tehdä tällaisissa olosuhteissa? Hän ei voi suinkaan jättää huomioon ottamatta vallitsevaa asiaintilaa, jos hän haluaa avioliittonsa olevan kunniallinen ”kaikkien keskuudessa”. Hän ei voi ’kääntää kelloa taaksepäin’ niihin päiviin, jolloin siviiliviranomaisia ei pidetty tärkeänä tekijänä avioliiton vahvistamisessa. Mutta nyt heräävät seuraavat kysymykset: Onko siviiliviranomaisten ratkaisua pidettävä ehdottomana sen päättämisessä, onko avioliitto pätevä – joko sen alussa tai kun se ehkä päättyy avioeroon? Missä määrin heidän ratkaisunsa vaikuttaa Jumalaan?

13. Miksi siviiliviranomaisten näkemystä avioliitosta ei voida pitää ehdottomana? (Apt. 5:29)

¹³ Onko tosiaan siviiliviranomaisilla viimeinen sana sanottavana siitä, hyväksyykö Jumala avioliiton (tai avioeron) päteväksi vai ei? Me voimme ymmärtää, että jos näin olisi, niin voisi vallita huomattavasti kirjavuutta sen suhteen, mitä Jumalan siunauksen saamiseksi avioliitossa vaaditaan. Miksi? Koska siviiliviranomaisten katsantokannat eroavat suuresti eri maissa ja ovat monesti ristiriitaiset keskenään ja, mikä vielä tärkeämpää, joskus Raamatun mittapuitten vastaisia.

14. Mikä Raamatun kanta on moniavioisuudesta siitä huolimatta, että se voidaan tunnustaa lailliseksi joissakin maissa?

¹⁴ Eräissä maissa moniavioisuus on laillisesti hyväksyttyä, ja jokaista moniavioisen vaimoa pidetään aviovaimona ja samassa asemassa olevana kuin ketä tahansa muutakin hänen vaimoistaan. Mutta Kristus Jeesus ja henkeytetty apostoli Paavali osoittivat Jumalan vaativan, että miehellä on ainoastaan yksi vaimo. – Matt. 19:4, 5; 1. Kor. 7:2; 1. Tim. 3:2.

15. Miten ihmisen lait avioerosta eroavat joissakin maissa Jumalan laista?

¹⁵ Joissakin maissa avioero puolisosta sallitaan kuinka monin perustein tahansa, joskus erittäin vähäisinkin perustein. Toiset maat taas eivät tunnusta henkilöllä olevan oikeutta erota puolisostaan sukupuolisen uskottomuudenkaan perusteella eikä näin ollen olevan vapaa avioitumaan uudelleen. Raamattu toisaalta sanoo, että on ainoastaan yksi pätevä avioeron peruste, nimittäin haureus, ja se osoittaa, että sellaisesta syystä eronneet vapautuvat avioitumaan uudelleen. (Matt. 5:32; 19:3–9) Näin ollen Jumala siis ei hyväksy eräitä tapauksia, jotka valtio hyväksyy, ja Jumala sallii toisia tapauksia, joita valtio ei salli.

16. Miten tulisi suhtautua valtion valtaan avioliiton pätevyyden ratkaisemisessa? (Room. 13:1; 1. Piet. 2:13, 14)

¹⁶ Todistusaineisto osoittaa siis, että valtion asema avioliiton (tai avioeron) pätevyyden ratkaisemisessa on ainoastaan suhteellinen, kun taas Jumalan asema on ehdoton. Saadaksemme tasapainoisen näkemyksen valtion (jota ”keisari” tarkoittaa Raamatussa) suhteellisesta vallasta tässä asiassa on hyödyllistä tarkastella, mikä osuus siviilihallituksilla on avioliiton alalla, mistä ne ovat erityisesti kiinnostuneita ja millä tavalla kristitty voi tulla velvoituksen alaiseksi niitä kohtaan tässä asiassa.

KEISARIN OSUUS AVIOLIITOSSA

17, 18. Mikä on ollut siviiliviranomaisten päähuolena avioliittoasiassa ja miksi?

¹⁷ Ovatko siviilihallitukset pääasiallisesti kiinnostuneita moraalisista ja uskonnollisista kysymyksistä avioliiton suhteen, vai kohdistuuko niiden kiinnostus pääasiassa johonkin muuhun puoleen? Muistanemme, että aiemmin mainitsemamme tietosanakirja sanoi, että siviilioikeuden kannalta katsoen ”avioliittoa pidetään laillisena sopimuksena, jota valtion täytyy säännellä käytännöllisiä tarkoituksia varten”. Tämän vahvistaa avioliittoa ja avioeroa koskevan valtiollisen lainsäädännön historia. Tämä historia osoittaa, että siviilihallitusten asiaan puuttumisen vaikuttimena on ollut niiden osallisuus perintö- ja omistusoikeuksia koskeviin asioihin, varsinkin kun avioliiton purkautuminen (avioeron tai kuoleman takia) saattaa nämä oikeudet kyseenalaisiksi. Tämän vahvistaa todeksi nykyään Britannica-tietosanakirja, joka sanoo:

”Laki . . . käsittelee pääasiassa aviomiehen ja -vaimon ja vanhempien ja lapsen oikeuksia ja velvollisuuksia erityisesti taloudellista tukea koskevissa kysymyksissä.” ”Useimmissa maissa nykyään . . . on avioliiton vahvistaminen laillisilla asiakirjoilla pääasiassa tapahtuman rekisteröimistä. Avioliitto on näin ollen pohjimmiltaan laillisessa merkityksessä siihen kuuluvien tiettyjen oikeuksien tai velvollisuuksien – sellaisten kuin elatuksen, avio-oikeusomaisuuden ja perimisoikeuksien sekä alaikäisten aviolasten holhouksen – luomista.” – Encyclopædia Britannica, Macropædia, 1976, 7. osa, s. 166, 167.

¹⁸ ”Keisari” (poliittinen valtio) on sen tähden kiinnostunut avioliitosta etupäässä siksi, että tällaisia lakiasioita on tuotu sen oikeusistuimiin ratkaistaviksi, eikä siksi, että kiinnostus kohdistuisi avioliiton uskonnolliseen tai moraaliseen puoleen. Se on myös ollut huolestunut sairauksien, erityisesti sukupuolitautien, ehkäisemisestä sekä heikentävistä perinnöllisyystekijöistä (esimerkiksi läheisille verisukulaisille syntyneiden lasten keskuudessa), ja tämäkin on tapahtunut ”käytännöllisiä tarkoituksia” varten. Tästä syystä huomaamme, että uskonnonvastaisilla, ateistisillakin valtioilla on laeissaan avioliiton vahvistamista koskevia vaatimuksia.

19. Kun otamme huomioon Jeesuksen neuvon ’maksaa takaisin keisarille, mikä on keisarin’, niin mikä kysymys voisi herätä avioliiton ja avioeron suhteen?

¹⁹ Mitä sitten on sanottava Jeesuksen neuvosta ’maksaa takaisin keisarille, mikä on keisarin’? Kun kristillinen seurakunta yrittää totella tätä käskyä, niin vaaditaanko sitä pitämään keisarin mielipidettä avioliitosta tai avioerosta lopullisena, ratkaisevana, sitovana tekijänä, kun on kysymys sen pätevyydestä ja moraalisuudesta? – Matt. 22:21.

20. a) Mikä sai Jeesuksen puhumaan sen ’maksamisesta takaisin keisarille, mikä on keisarin’? b) Missä määrin tämä periaate koskee kristityn avioliittoa?

²⁰ Ensiksikin on huomattava, että kysymys, joka sai Jeesuksen sanomaan nuo sanat, koski verotusta. Keisari varaa useita palveluksia ja ansaitsee ’takaisin maksun’ niistä. (Matt. 22:17–21) Mutta keisari ei ole avioitumisoikeuden alkuunpanija. Se tulee todellisuudessa Jumalalta, avioliiton Alkuunpanijalta. (1. Moos. 1:27, 28; 2:18, 22–24; 9:1; vrt. 1. Tim. 4:1–3.) Keisarin asema tällä alalla ei siksi ratkaise lopullisesti sitä, mikä on moraalisesti oikein ja väärin avioliitossa (tai avioerossa). Keisari voi antaa laillisen tunnustuksen ja sitä seuraavan suojeluksen avio-oikeuksille oikeusjärjestelmissään. Kristitty, joka tahtoo avioliittonsa olevan ”kunniallinen kaikkien keskuudessa”, haluaa aivan oikein näitä suojelemaan perheensä oikeuksia ja etuja. Saadakseen tällaisen tunnustuksen ja nämä oikeudet hänen tulee asianmukaisesti ’maksaa takaisin keisarille’ niistä mukautumalla keisarin määräyksiin niiden saamiseksi. Siihen voi kuulua esimerkiksi lupamaksuja, joihinkin lääketieteellisiin tutkimuksiin suostuminen tai muita samankaltaisia vaatimuksia.

21. Miten keisarin valtuuden avioliittoasiassa tulisi vaikuttaa kristittyyn ja miksi?

²¹ Tällainen takaisin maksaminen keisarille niistä eduista, joita sen suoma laillinen tunnustaminen varaa, ei merkitse kuitenkaan sitä, ettei kristitty näkisi keisarin valtaa avioliitossa vain suhteelliseksi. Keisarin päätökset eivät sido Jumalaa, ja Hän voi hylätä sen, minkä keisari hyväksyy, tai hyväksyä sen, minkä keisari hylkää. Kristityn tulee aivan oikein ottaa tunnollisesti huomioon keisarin avioliitto- ja avioerosäädökset, mutta ennen muuta hän ottaa aina huomioon Korkeimman Auktoriteetin, Jehova Jumalan. (Apt. 4:19; Room. 13:1, 5) Tämä varmistaa Jumalan hyväksynnän ja siunauksen.

22, 23. Miksi kristityn tulisi yrittää hankkia laillinen tunnustus avioliitolleen?

²² Kristitty ymmärtää siis, että vaikka keisarin säädökset eivät sinänsä ratkaisekaan lopullisesti hänen avioliittonsa pätevyyttä Jumalan silmissä, niin se ei vapauta häntä Raamatun määräyksestä: ”Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa.” (Hepr. 13:4) Hänen velvollisuutensa on tehdä tunnontarkasti kaikki vallassaan oleva siitä huolehtimiseksi, että kaikki antaisivat hänen avioliitolleen tällaisen kunnian. Tosin maissa, joissa jokin rotu tai uskonto on vallitsevassa asemassa, ei avioliittoa kenenkään vallalla olevaan rotuun tai uskontoon kuulumattoman kanssa katsottane koskaan yleisesti hyväksyen. Kristityn tulisi siitä huolimatta pyrkiä hankkimaan itselleen kaikki mahdollinen laillinen tunnustus välttääkseen saattamasta avioliittoaan epäsuotuisan arvostelun kohteeksi tai alentamasta sitä toisten silmissä. (2. Kor. 6:3; 1. Piet. 2:12, 15, 16; 3:16) Hän haluaa avioliittonsa tuottavan kunniaa avioliiton Alkuunpanijalle.

²³ Niiden, jotka haluavat tulla kristillisen seurakunnan kastetuiksi jäseniksi ja joiden avioliittoa ei ole laillisesti vahvistettu, tulee asianmukaisesti odottaa tekevän kaiken voitavansa hankkiakseen tällaisen tunnustuksen ja avioliittonsa rekisteröinnin. Tämä poistaa kaikki mahdolliset epäilykset heidän liittonsa kunniallisuudesta yleensä ihmisten silmissä. Mutta onko tämä mahdollista kaikissa tapauksissa, ja jollei, niin mitä asiassa voidaan tehdä?

KUN KEISARIN TUNNUSTUSTA EI OLE SAATAVISSA

24. Mikä ongelma voi tulla miehen eteen maassa, joka ei salli lainkaan avioeroa?

²⁴ On hyödyllistä tässä ymmärtää keisarin vallan suhteellisuus avioliittoon nähden. Ottakaamme esimerkiksi ne alueet, joilla laki joko jonkin uskonnon hallitsevan aseman takia tai muista syistä ei salli lainkaan avioeroa, ei edes ”haureuden” (pornéia) perusteella, vaikka Raamattu sallii sen. Mies, jonka vaimo on osoittautunut hänelle uskottomaksi, on saattanut jättää hänet ja sen jälkeen liittyä toiseen puolisoon, jonka kanssa hänellä voi olla perhekin. Sitten hän voi tulla tuntemaan Jumalan sanan totuuden ja totellen tätä sanaa haluta tulla kastetuksi Jumalan Pojan opetuslapsena. Koska maan laki ei ole sopusoinnussa avioeroa ja avioliittoa koskevan Jumalan lain kanssa, niin hän ei voi saada avioeroa eikä laillistaa nykyistä liittoaan. Mitä hän voi tehdä?

25. Miten mies, joka on eronnut puolisostaan Jumalan silmissä, mutta joka ei voi saada sille laillista tunnustusta omassa maassaan, voi vahvistaa, ettei hän elä aviorikoksessa?

²⁵ Jos hänen olosuhteensa sallivat, niin hän voisi mennä johonkin naapurimaahan, joka myöntää avioeron, ja saada sen siellä ja sitten avioitua uudelleen tuon maan lakien alaisuudessa. Tämä saattaisi lisätä jonkin verran kunniaa hänen liitolleen, vaikka hänen palattuaan kotimaahansa siellä hallitseva ”keisari” ei ehkä tunnustaisikaan avioliittoa. Jollei sen tekeminen ole järkevää, niin hänen tulee hankkia laillinen asumusero entisestä laillisesta puolisostaan tai tehdä, minkä paikallinen laki mahdollistaa. Sen jälkeen hänen tulee esittää paikalliselle seurakunnalle kirjallinen lausunto, jossa hän vakuuttaa uskollisuutta nykyiselle puolisolleen sekä ilmoittaa, että hän suostuu hankkimaan laillisen avioliittotodistuksen, jos entinen laillinen vaimo kuolisi tai jos muut olosuhteet tekisivät tällaisen rekisteröinnin saamisen mahdolliseksi. Jos hänen nykyinen vaimonsa pyytää myös kastetta, niin hänenkin tulee esittää tällainen allekirjoitettu lausunto.

26. Mitä henkilö voi tehdä, jos kiinnostuksen puute siviiliviranomaisten taholta tekee hänelle mahdottomaksi laillisen tunnustuksen saamisen avioliitolleen?

²⁶ Vaikka eräässä Etelä-Amerikan maassa laki myöntääkin avioliiton peruutuksen kaksinnaimistapauksissa, niin ”keisari” usein jättää vain huomioon ottamatta tällaiset kumoamisanomukset. Ajatelkaamme sen tähden miestä, jolla jo on elossa oleva laillinen vaimo, mutta joka ottaa hänestä asumuseron ja avioituu toisen naisen kanssa ja hankkii vilpillisesti laillisen todistuksen ja tulee siten kaksiavioiseksi. Jos hän tultuaan tuntemaan Raamatun totuutta haluaa kastetta, niin hän saattaa havaita, että hänen yrityksensä selvittää nykyisen avioliittonsa laillinen tila raukeavat siviiliviranomaisten osoittaman kiinnostuksen puutteen takia. Jollei hän voi tehdä mitään kohottaakseen nykyisen liittonsa kunniaan keisarin oikeusistuimissa tai viranomaisten avulla, niin miten hän voisi menetellä? Hän voisi allekirjoittaa samanlaisen uskollisuudenvakuutuksen ja antaa sen seurakuntaan. Sitten hänet voitaisiin hyväksyä kasteelle samoin kuin hänen puolisonsakin, jos hän tekee samoin.

27. Onko sellaisen lykättävä kasteelle menoa, jonka aviolliselle asemalle ei voida antaa laillista tunnustusta ennen kuin on kulunut kymmenen vuotta? Miksi tai miksi ei?

²⁷ Eräässä Länsi-Afrikan maassa avioeron hankkiminen saattaa viedä kymmenen vuotta. Olisiko sen, joka haluaa tulla kastetuksi, mutta joka tarvitsee avioeron saadakseen laillisen vahvistuksen nykyiselle avioliitolleen, lykättävä kasteelle menoa noin monen vuoden päähän? Ei näytä sopivalta, että keisarin laillisen tunnustuksen puute estäisi häntä siitä, että hän osoittaisi uskonsa Kristuksen uhrin synnitsovittavaan voimaan menemällä kasteelle ja siten saamalla edun päästä hyväksyttyyn suhteeseen Jumalan kanssa. (Vrt. Apt. 11:17:ssä olevaan apostolin lausuntoon ihmisen kyvyttömyydestä ’estää’ Jumalaa hyväksymästä ihmisiä.) Raamatun esimerkit osoittavat, että ei ole viisasta viivytellä tarpeettomasti kasteaskeleen ottamista. (Apt. 2:37–41; 8:34–38; 16:30–34; 22:16) Kun tällainen henkilö on pannut alulle laillisen avioeron hankkimisen, niin hän toimittaa seurakunnalle lausunnon, jossa hän vakuuttaa uskollisuutta, ja vahvistaa siten päättäneensä säilyttää nykyisen liittonsa kunniassa ja jatkaa loppuun asti ponnisteluaan myös sen laillisen tunnustuksen saamiseksi, jonka keisari antaa.

28. Kun voimassa olevan aviosuhteen laillinen tunnustaminen riippuu avioerosta, jota ei voida saada siinä maassa, jossa asianomainen asuu, niin merkitseekö se, että pariskunnan täytyy asettua asumaan erikseen, jos he haluavat mennä kasteelle?

²⁸ Jotkut voivat muuttaa toiseen maahan ja siellä ollessaan tulla tuntemaan totuuden ja haluta mennä kasteelle. Saadakseen laillisen tunnustuksen vallitsevalle aviosuhteelleen heidän tarvitsee ehkä ensin hankkia avioero aikaisemmasta puolisosta. Voi olla, että maassa, johon he ovat muuttaneet, on varattu avioeromahdollisuus, mutta he eivät ehkä voi saada sitä ulkomaalaisina. Esimerkiksi monet toisista Euroopan maista ovat muuttaneet Saksaan etsimään työtä. Vaikka Saksassa on avioeromahdollisuus, niin se ei koske useimpia vierasmaalaisia. Tällaisissakin tapauksissa ne, jotka haluavat tulla kastetuiksi ja vahvistaa vallitsevan aviosuhteensa kunniallisuuden ja pysyvyyden, allekirjoittavat uskollisuudenvakuutuksen.

29. Miten kristitty voisi vahvistaa raamatullisen vapautensa avioitua uudelleen sellaisissa maissa, joissa ei ole avioeromahdollisuutta?

²⁹ Nämä samat periaatteet koskevat kastettua kristittyä, joka huomaa, että ”keisarin” lait eivät soisi hänelle lain hyväksymystä, kun hän käyttäisi Jumalan antamia oikeuksia avioeron ja uudelleen avioitumisen suhteen. Esimerkiksi maissa, jotka eivät myönnä Jumalan antamaa oikeutta erota aviorikoksen tehneestä puolisosta ja avioitua uudelleen, sen, jonka puoliso osoittautuu uskottomaksi (ja josta hän sen tähden haluaa erota antamatta hänelle anteeksi), tulee esittää selvä todistus tästä uskottomuudesta seurakunnan vanhimmille. Jos hän sitten jolloinkin tulevaisuudessa päättäisi ottaa toisen puolison, niin hän voisi tehdä niin kunniallisella tavalla, kun aviopuolisot allekirjoittaisivat lausunnot, joissa he vakuuttaisivat uskollisuutta sekä päättäneensä hankkia laillisen hyväksymyksen, milloin se vain tulisi mahdolliseksi.

30. Miten seurakunnan tulee suhtautua uskollisuudenvakuutukseen maissa, joissa raamatulliselle liitolle joissakin olosuhteissa ei anneta laillista tunnustusta?

³⁰ Seurakunta katsoo, että tällainen allekirjoitettu kirjallinen uskollisuudenvakuutus on Jumalan ja ihmisen edessä annettu vakuutus siitä, että allekirjoittaja tahtoo olla yhtä uskollinen vallitsevalle aviosuhteelleen kuin hän olisi, jos liitto olisi maallisten viranomaisten vahvistama. Tällaista vakuutusta ei pidetä vähemmän sitovana kuin sellaista, joka on annettu maailman ”keisarin” hallitusta edustavan avioliittoviranomaisen edessä. Todellisuudessa tällaiselle vakuutukselle antaa suurimman painon ja vakavuuden se tosiasia, että asianomainen esittää sen Jumalan edessä, eikä asiakirjan erikoislaatuisuus.

31, 32. Mitä perusseikkoja uskollisuudenvakuutus voisi sisältää, ja mitä sille tulee tehdä?

³¹ Millainen sanamuoto tällaisella vakuutuksella tulisi olla? Esimerkiksi seuraavanlainen:

”Minä, ......., vakuutan täten, että olen hyväksynyt .......... puolisokseni aviosuhteeseen; että olen tehnyt kaiken voitavani saadakseni laillisen tunnustuksen tälle suhteelle asianomaisilta julkisilta viranomaisilta ja että sen tähden, etten ole kyennyt sitä saamaan, annan tämän vakuutuksen, jossa lupaan uskollisuutta tässä aviosuhteessa. Tunnustan, että tämä suhde on sitova Jehova Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä ja että se on pidettävä ja sitä on kunnioitettava täysin Jumalan sanan periaatteitten mukaan. Etsin jatkuvasti keinoja saadakseni tälle suhteelle laillisen tunnustuksen siviiliviranomaisilta, ja jos jolloinkin tulevaisuudessa muutos olosuhteissa tekee tämän mahdolliseksi, niin lupaan laillistaa tämän liiton.

³² Kuten edellä olevasta käy ilmi, vakuutuksessa tulee olla sen antajan ja kahden todistajan allekirjoitus ja myös päiväys. On suositeltavaa, että uskollisuudenvakuutuksesta on jäljennökset kullakin asianosaisella henkilöllä sekä seurakunnalla, jonka yhteydessä he ovat, ja yksi jäljennös tulee lähettää Vartiotorni-seuran sen alueen haaratoimistoon. Kastetuista kristityistä olisi myös hyvä ilmoittaa seurakunnalle, että tällainen vakuutus on annettu, jotta kaikki olisivat tietoisia niistä tunnollisista askeleista, jotka aviosuhteen kunniallisuuden vahvistamiseksi otetaan.

33. Mikä vastuu asianomaisen täytyy kantaa henkilökohtaisesti uskollisuudenvakuutuksen yhteydessä?

³³ Jos joku ei voi saada ”keisarin” tunnustusta, mutta ryhtyy asiaankuuluviin toimiin avioliittonsa vahvistamiseksi seurakunnassa, niin hänen täytyy ymmärtää, että mitä seurauksia hänelle koituneekin ulkopuolisen maailman taholta, ne ovat yksistään hänen vastuullaan ja hänen on kohdattava ne. Jos esimerkiksi herää jokin oikeusjuttu, joka koskee omaisuus tai perintöoikeuksia aikaisemman avioliiton johdosta, niin asianomainen ei voi vaatia ”keisarin” lainsuojaa uudelle liitolleen, jota se ei tunnusta.

PERUSPERIAATTEITTEN PITÄMINEN SELVINÄ

34. Mikä on lopullinen kirjallinen auktoriteetti kristitylle avioliiton ja avioeron ollessa kysymyksessä?

³⁴ Avioliitto- ja avioerolainsäädännössä on eri maissa monia eri näkökulmia ja katsantokantoja. Kristittyä tai sitä, joka haluaa tulla Jumalan Pojan opetuslapseksi, voivat ohjata Raamatun perusperiaatteet, jotka pitävät paikkansa jokaisessa tapauksessa, ja näin hän välttyy sotkeutumasta muodollisuuksien sekamelskaan.

35. Mikä on Raamatun kanta syrjäavion ja sukurutsaisuuden suhteen?

³⁵ Jumalan näkökanta on tärkeä. Henkilön täytyy siis ennen kaikkea harkita, onko hänen nykyinen suhteensa tai se suhde, johon hän aikoo mennä, sellainen, että se voisi saada Jumalan hyväksynnän, vai onko se itsessään ristiriidassa Jumalan sanan mittapuitten kanssa. Ottakaamme esimerkiksi tilanne, missä mies asuu vaimon kanssa, mutta viettää myös aikaa toisen naisen kanssa asumisessa pitäen häntä jalkavaimonaan. Niin kauan kuin tällainen syrjäavio vallitsee, ei suhde toiseen naiseen voi koskaan olla sopusoinnussa kristillisten periaatteitten kanssa, eikä mikään tällaisen naisen tai miehen vakuutus voisi saattaa sitä sopusointuun niiden kanssa. Ainoa oikea menettely on suhteen katkaiseminen. Sama koskee sukurutsaista suhdetta oman perheen jäsenen kanssa tai homoseksuaalista tai muuta sellaista suhdetta, jonka Jumalan sana tuomitsee. (Matt. 19:5, 6; 1. Tim. 3:2; 1. Kor. 5:1) Se, ettei tällaisia suhteita hyväksytä, ei johdu laillisen vahvistuksen puuttumisesta; ne ovat itsessään epäraamatullisia ja siksi moraalittomia. Siitä syystä moiseen tilanteeseen kietoutunut ihminen ei voisi esittää minkäänlaista ’uskollisuudenvakuutusta’, koska sillä ei olisi lainkaan ansiota Jumalan silmissä.

36. Mitä sellaiselta henkilöltä vaaditaan, joka ennen totuuden tuntemistaan ei osoittanut oikeaa arvostusta aviojärjestelyä kohtaan?

³⁶ Jos suhde on sellainen, että se voi saada Jumalan hyväksymyksen, niin toinen periaate harkittavaksi on, että hänen pitäisi tehdä kaikki voitavansa vahvistaakseen avioliittonsa kunniallisuuden kaikkien silmissä. (Hepr. 13:4) Kastetta voi pyytää henkilö, joka on aiemmin ottanut asumuseron laillisesta puolisostaan ja saamatta avioeroa ryhtynyt aviosuhteisiin toisen henkilön kanssa. On saattanut kulua huomattavasti aikaa, ja ehkä seurauksena on ollut lapsia. Kun tällainen henkilö tulee tuntemaan totuuden, ei ole järkevää odottaa, että hän palaisi ensimmäisen puolisonsa luokse ja yrittäisi siten muuttaa elämänsä aiempien olosuhteittensa mukaiseksi. Mutta nyt ’luopuessaan synneistä’ hänen täytyy päättää siitä lähtien elää Jumalan tahdon mukaisesti. – 1. Piet. 4:1–3; vrt. 1. Kor. 7:17–24.

37. Mitkä askeleet henkilön on otettava saadakseen laillisen tunnustuksen vallitsevalle avioliittojärjestelylle?

³⁷ Mitä hänen sitten tulisi tehdä? Jos avioero on mahdollinen, niin sellainen askel pitäisi nyt ottaa, jotta kun ero on saatu (niillä laillisilla perusteilla, jotka ovat käytettävissä), nykyinen liitto voisi saada siviilioikeuden vahvistuksen tunnustettuna avioliittona. Samat seikat koskevat sitäkin henkilöä, joka on ennen totuuteen tulemistaan syyllistynyt kaksinnaimiseen. Hänen pitäisi ryhtyä tarpeellisiin toimiin asian ratkaisemiseksi laillisesti (kuten hankkimalla peruutuksen ja/tai avioeron), jotta hänet voitaisiin nyt tunnustaa vain yhden henkilön lailliseksi puolisoksi.

38. Miten henkilö voi osoittaa haluavansa kunniallista avioliittoa, vaikka hän ei voi saada laillista tunnustusta liitolle, joka on hyväksyttävä Jumalan silmissä?

³⁸ Lopuksi: jos aviosuhde ei ole ristiriidassa Jumalan sanan periaatteiden kanssa ja jos henkilö on tehnyt kaiken, minkä järkevästi katsoen voi, saadakseen sen siviiliviranomaisten hyväksymäksi ja hänet on estetty saamasta sitä, niin silloin voidaan allekirjoittaa uskollisuudenvakuutus. Eräissä tapauksissa, kuten on mainittu, viranomaisten toiminnan äärimmäinen hitaus saattaa aiheuttaa sen, että lailliset toimenpiteet kestävät monia, monia vuosia. Tai voi olla, että kustannukset merkitsevät niin musertavan raskasta taakkaa, että asianomainen tarvitsisi vuosia kyetäkseen kantamaan sen. Sellaisissa tapauksissa uskollisuudenvakuutus antaa seurakunnalle perusteen pitää vallitsevaa avioliittoa kunniallisena, samalla kun asianomainen ponnistelee edelleen tunnollisesti asian laillisten puolien järjestämiseksi parhaan kykynsä mukaan. Huomion arvoinen tosiasia on se, että ihmiset itse kiinnittävät useissa yhdyskunnissa ja kokonaisissa maissakin vähän huomiota avioliittoon sisältyviin laillisiin tekijöihin. Heihin vaikuttaa paljon enemmän se, minkä he itse todella näkevät todisteeksi uskollisesta avioliitosta. Mutta kristityn pitäisi silti tässäkin yrittää vilpittömästi ryhtyä niihin toimenpiteisiin, jotka ovat toteutettavissa tai jotka avautuvat hänelle, jotta hän vahvistaisi liittonsa kunniallisuuden eittämättömäksi.

39. Mikä luottamus kristityillä voi olla, kun he yrittävät pitää avioliiton kunniallisena?

³⁹ Pitämällä mielessään esitetyt perusperiaatteet kristityn pitäisi kyetä suhtautumaan asiaan tasapuolisesti ali- tai yliarvioimatta poliittisen valtion tarjoamaa laillistamista. Hänen tulisi aina ottaa ensi sijassa huomioon Jumalan katsantokanta liitossa. Tämän ohella tulee yrittää kaikki mahdollinen hyvän esimerkin antamiseksi uskollisuudesta puolisoaan kohtaan ja avioliiton pitämiseksi siten ”kunniallisena kaikkien keskuudessa”. Tällainen menettely tuottaa Jumalan siunauksen ja koituu avioliiton Alkuunpanijalle, Jehova Jumalalle, kunniaksi ja ylistykseksi. – 1. Kor. 10:31–33.

[Alaviitteet]