Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • w76 1/12 s. 546-548
  • Anna Raamatun puhua

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Anna Raamatun puhua
  • Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1976
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • ANNA RAAMATUN PUHUA NYKYÄÄN
  • SEN VARMISTAMINEN ETTÄ RAAMATTU PUHUU
  • Kristitty soturi
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1955
  • Oletko todella hengellinen ihminen?
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1974
  • Oikean sodan käyminen
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1956
  • Totuuden puolesta taistelijat
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1956
Katso lisää
Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1976
w76 1/12 s. 546-548

Anna Raamatun puhua

MIKÄ saa tosi palvonnan vetoamaan vilpittömien ihmisten sydämeen? Tosi palvontaa kannattavien vaikuttava persoonallisuus, kaunopuheisuus vai oppineisuusko? Ei, ihmiset ovat omaksuneet tosi palvonnan, koska he ovat ymmärtäneet, että Jumalan palvelijoitten heille tuoma sanoma ei tule ihmisiltä vaan Jumalalta. (1. Tess. 2:13) Tosi kristittyjen tulee sen tähden huolehtia siitä, että he antavat Raamatun puhua.

Hän, josta tuli kristillisen seurakunnan Pää, Jeesus Kristus, antoi tästä erinomaisen esimerkin. Hän käänsi kuulijoittensa huomion pois itsestään Isäänsä sanoen: ”Minä . . . [en] tee mitään omasta aloitteestani, vaan puhun näitä asioita niin kuin Isä on minua opettanut.” (Joh. 8:28) Jumalan Poika vetosi opetuksessaan kirjoitettuun Sanaan, Heprealaisiin kirjoituksiin. Me luemme seuraavaa hänen keskusteltuaan kahden opetuslapsensa kanssa ylösnousemuksensa jälkeen: ”Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista Profeetoista ja tulkitsi heille kaikista Raamatun kirjoituksista sen, mikä koski häntä.” – Luuk. 24:27.

Ensimmäisen vuosisadan kristityt jäljittelivät Jeesusta siinä, että antoivat Raamatun kirjoitusten puhua. Huomattava esimerkki tässä suhteessa on apostoli Paavali. Hän kirjoitti saarnaamisestaan korinttolaisille: ”Kun minä tulin teidän luoksenne, veljet, en tullut julistamaan teille Jumalan pyhää salaisuutta mennen puheessa tai viisaudessa liiallisuuksiin. . . . eikä minun puheeni ja se, mitä saarnasin, tapahtunut suostuttelevin viisauden sanoin, vaan hengen ja voiman osoituksin, jotta uskonne ei olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.” (1. Kor. 2:1–5) Vaikka Paavali tunnusti, että vaikuttavalla puheella, voimakkaalla persoonallisuudella ja maailmallisella viisaudella oli suostuttelevaa voimaa, niin hän ei turvautunut niihin yrittäessään edistää tosi palvonnan etuja. Paavali keskitti sen sijaan huomion Jumalaan – hänen henkeensä ja voimaansa – jotta niillä, jotka ottivat huomioon, mitä hän sanoi, olisi ollut vankka perustus uskolle.

ANNA RAAMATUN PUHUA NYKYÄÄN

Uskollisten kristittyjen on nyt hyvä jäljitellä apostoli Paavalin esimerkkiä. Heillä itselläänhän ei lopultakaan ole paljon sellaista, mikä voisi vaikuttaa toisiin. Apostoli Paavalin sanat ovat osoittautuneet heissä tosiksi: ”[Ei] ole kutsuttu monta lihan mukaan viisasta, ei monta voimallista, ei monta jalosukuista, vaan Jumala valitsi sen, mikä maailmassa [epäuskoisten kannalta katsoen] on tyhmää, saattaakseen viisaat häpeään, ja Jumala valitsi sen, mikä maailmassa on heikkoa, saattaakseen sen, mikä on voimakasta, häpeään.” – 1. Kor. 1:26, 27.

Olisi näin ollen mitä epäviisainta, että tosi kristityt vetoaisivat toisiin oppineisuutensa, kykyjensä tai saavutustensa perusteella. Näin ei ole ainoastaan sen tähden, että heillä on yleensä perin vähän kerskuttavaa siltä kannalta katsoen, mitä maailma pitää huomattavana. Vielä tärkeämpää on se, että jos he yrittäisivät tehdä vaikutuksen inhimillisen viisauden perusteella, niin se voisi karkottaa vilpitönsydämisen ihmisen, koska heidän puheestaan puuttuisi aito lämpö, vaatimattomuus ja vilpittömyys.

Kristitty haluaa tämän tähden korostaa sitä, mitä Jumala sanoo sanassaan, eikä kiinnittää huomiota itseensä julistaessaan julkisesti totuutta. Niitä, joille puhutaan, autetaan siten rakentamaan uskonsa Jumalan sanan perustalle. Siksi kun tarjoutuu tilaisuus lukea suoraan Raamatusta jokin kohta todistukseksi, niin kristitty haluaa tehdä niin. Mikäli suinkin mahdollista, hänen tulee pyrkiä jättämään jokin raamatullinen ajatus niille, jotka hän tapaa käydessään ihmisten luona auttaakseen heitä hengellisesti.

Kristittyjen vanhempien on samaten hyvä antaa Raamatun puhua heidän pojilleen ja tyttärilleen. Käyttämällä Raamattua vanhemmat voivat tehdä lapsilleen selväksi, että maailman näkemys huvituksista on usein kieroutunut ja rappeutunut. Vanhemmat voivat samalla osoittaa lapsilleen, että se, mitä Jumala sanoo sanassaan, varjelee kulkemasta tuhoisaa tietä. Kun vanhemmat antavat Raamatun puhua, niin heidän lapsensa rupeavat tavallisesti ymmärtämään, että heidän saamansa opetus ei ole vain epätäydellisten vanhempien mielipide. Se tulee todellisuudessa Jumalalta.

SEN VARMISTAMINEN ETTÄ RAAMATTU PUHUU

Kun annamme Raamatun puhua, niin se ei merkitse ainoastaan sen käyttämistä. Meidän tulee myös varmistautua siitä, ettemme esitä väärin sitä, mitä se todella sanoo. Mitä tämä vaatii?

On tärkeätä tarkastaa tekstiyhteyttä siitä kohdasta, missä kyseinen raamatunpaikka on. Luettuaan siihen liittyvät jakeet on hyvä kysyä itseltään: Kenelle tämä sanoma oli tarkoitettu? Mikä sen tarkoitus oli?

Valaistaksemme tekstiyhteyden huomioon ottamisen arvoa voisimme tutkia 2. Korinttolaisille 10:3, 4:ää. Tämä kohta kuuluu: ”Vaikka vaellammekin lihassa, me emme sodi lihan mukaan. Sillä meidän sodankäyntiaseemme eivät ole lihallisia.”

Apostoli Paavali esitti nämä sanat Korintossa oleville kristityille. Sanoiko Paavali noille korinttolaisille, ettei heillä pitänyt olla mitään tekemistä kansojen lihallisen sodankäynnin kanssa? Tämäkö on se pääkohta, joka korinttolaisten piti ymmärtää hänen selityksistään? Osoittaako sitten tekstiyhteys, että Paavali puhui sellaisista aseista kuin kirjaimellisista miekoista, keihäistä, jousista ja nuolista? Ei, se osoittaa, ettei kirjaimelliseen, lihalliseen sodankäyntiin viitattu lainkaan.

Huomaa esimerkiksi 5. ja 6. jae: ”Me kukistamme järkeilyt ja kaiken korkean, mikä kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan, ja me vangitsemme jokaisen ajatuksen tehdäksemme sen tottelevaiseksi Kristukselle, ja me pidämme itsemme valmiina määräämään rangaistuksen jokaisesta tottelemattomuudesta, heti kun teidän oma tottelevaisuutenne on täysin pantu täytäntöön.” Kirjaimelliset miekat, keihäät ja muut sellaiset olisivat ilmeisesti hyödyttömiä yritettäessä kukistaa vääriä järkeilyjä ja muita esteitä, jotka ovat ihmisten tiellä kysymyksen ollessa Jumalan täsmällisen tuntemuksen saamisesta.

Koska kristittyjä ei ole koskaan valtuutettu tuomitsemaan seurakunnan ulkopuolella olevia asioita, niin Paavali ei voinut tarkoittaa, että hän ja hänen seuralaisensa ottaisivat oikeuden langettaa rangaistuksen tottelemattomille koko maailmassa. Hän oli aiemmassa kirjeessään sanonut nimenomaan korinttolaisille: ”Mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat?” (1. Kor. 5:12, 13) Paavali puhui siis hengellisestä sodankäynnistä seurakunnan sisäpuolella sen suojelemiseksi tuhoisilta, vääriltä järkeilyiltä ja opetuksilta. Käydessään tällaista sotaa Paavali ei käyttänyt sellaisia ’lihallisia aseita’ kuin ’luihuutta’, ’viekkautta’, ”juonittelua”, mahtailevaa kieltä eikä maailmallista filosofiaa. (2. Kor. 11:3; 12:16) Hän käytti ainoastaan vanhurskaita keinoja, mm. ”hengen miekkaa”, Jumalan sanaa. – 2. Kor. 6:3–7; Ef. 6:17.

Merkitseekö tämä sitä, ettei Paavalin lausuntoa voida käyttää osoittamaan, ettei kristittyjen pidä sekaantua maailmallisiin taisteluihin? Kuten olemme nähneet tekstiyhteyden tarkastelusta, Paavali ei puhunut maailman taistelukentillä sotimisesta. Kuitenkin lausunto ”meidän sodankäyntiaseemme eivät ole lihallisia” ilmaisee perustotuuden eli -periaatteen. Koska on väärin turvautua lihallisiin menetelmiin taisteltaessa väärää opetusta vastaan seurakunnassa, niin olisi varmasti yhtä väärin käyttää kirjaimellisia aseita käydäkseen sotaa toiseen heimoon, kansaan, rotuun, poliittiseen katsomukseen jne. kuuluvia vastaan. (Vrt. Ef. 6:11, 12.) Jos siis joku käyttää tätä tekstiä lihallisista aseista tukeakseen kristityn asennetta maailman sotiin nähden, niin se ei olisi tekstiyhteyden hengen vastaista. Me sen sijaan vain soveltaisimme tässä raamatunpaikassa esitettyä periaatetta tai laajentaisimme sen sovellutusta.

Mutta jos joku jättäisi huomioon ottamatta tekstiyhteyden ja soveltaisi suoraan tätä raamatunkohtaa maailman taisteluihin rajoittaen sen siihen, niin hän kadottaisi apostoli Paavalin todistelun koko ytimen. Hän ei antaisi silloin todella Raamatun puhua.

Kirjoituksen tekstiyhteyden lisäksi tulisi pitää mielessä kysymyksessä oleva aikakausi. Tämä voi estää tekemästä vääriä johtopäätöksiä. Tätä valaiseva esimerkki on Aamoksen 9:2, mistä luemme: ”Vaikka he taivaaseen nousisivat, sieltäkin minä syöksen heidät alas.” Jotkut saattaisivat nyt päätellä tämän puhuvan siitä, että yrittää pelastua Jumalan tuomiosta lähtemällä pakoon raketeissa. Mutta kukaan ei Aamoksen aikana olisi voinut tehdä sellaista johtopäätöstä. Muinaiset israelilaiset ymmärsivät tämän merkitsevän nousemista vuorille, joiden korkeat huiput olivat usein pilvien peitossa.

Vielä yksi seikka, jota ei pidä sivuuttaa Raamatun oikeassa käytössä, on maantieteellinen ympäristö. Esimerkiksi Saarnaajan kirja kirjoitettiin Jerusalemissa, seudulla jossa on kuivuus- ja sadekausi. Tätä taustaa vasten tulee Saarnaajan 12:1, 2 ymmärrettäväksi: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä’; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin.” Nuoruuden päiviä verrataan tässä kesän kuivaan aikaan, jolloin aurinko, kuu ja tähdet vuodattivat valoa pilvettömältä taivaalta, jota vastoin vanhuuden onnettomia päiviä verrataan syksyn ja talvikauden kylmään, sateiseen aikaan.

Kun joku käyttää Raamattua, niin hänen tulee suhtautua siihen järkevästi, tosiseikkojen mukaisesti. Ottakaamme esimerkiksi kohta, jossa Daavid kuvailee, miten Jumala puuttuu asiaan pelastaakseen hänet vihollisistaan: ”Hän notkisti taivaan ja astui alas, synkkä pilvi jalkojensa alla. . . . Herra jylisi taivaasta.” (2. Sam. 22:10–14) Jos joku esittäisi tämän runollisen kielikuvan kirjaimellisesti, niin hän vääristelisi tosiasioita. Jumala ei laskeudu kirjaimellisesti taivaista pilvien päällä. Daavid vertasi ilmeisesti Jumalan väliintuloa hänen puolestaan valtavaan myrskyyn, joka saa ’taivaan notkistumaan’ synkin, alhaalla riippuvin pilvin.

Jos me siis pyrimme käsittämään ajatuksen, joka Raamatun kirjoittajilla oli mielessään, niin emme esitä väärin mitä Raamattu sanoo. Raamatun käyttömme vetoaa vilpittömiin ihmisiin ja auttaa heitä perustamaan uskonsa Jumalan sanaan. Antakaamme sen tähden jatkuvasti Raamatun puhua voimakasta sanomaansa.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2026 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa