Olin uhkapelihimon orja

Kertomus erään miehen menestyksellisestä taistelusta pelihimosta vapautumiseksi hänen oltuaan seitsemäntoista vuotta sen orja

TUNNEN yhä joskus voimakasta halua uhkapeliin esimerkiksi kulkiessani vedonlyöntitoimiston ohi. Ihmisjoukkoja virtaa kadulle hevoskilpailujen vedonlyöntilomakkeet käsissään. Ennen kuin huomaankaan, ajattelen itsekseni: ”Pystyisinköhän vielä löytämään voittajat?” Ajatus tuntuu niin kevyesti pulpahtavan mieleen. Karkotan sen ajatuksistani – katson toisaanne ja tihennän askeleitteni tahtia.

Olin yli 17 vuotta uhkapelihimon orja. Vedonlyönti hallitsi elämääni. Minun oli kerta kaikkiaan pakko lyödä vetoa. Se oli minulle tärkeämpää kuin syöminen, juominen, nukkuminen, seksi, sanalla sanoen – kaikki!

MILLAISTA ELÄMÄÄ SE OLI

Noina vuosina valvoin öisin ja valitsin mielessäni hevosia, joista löisin vetoa seuraavana päivänä. Tai saatoin tehdä töitä öisin, jotta olisin voinut vapaasti käyttää päivät hevoskilparadalla. Kerjäsin, lainasin ja varastin rahaa uhkapeliä varten. Kaikki arvotavaramme olivat jossakin panttilainaamossa.

Palkkarahat saatuani menin tapani mukaan kilparadalle. ”Lyön vetoa 10 dollarilla ja katson, voitanko lisää”, sanoin tavallisesti itselleni. Hevonen hävisi, ja sanoin itselleni: ”Minun täytyy saada rahani takaisin; minun täytyy päästä tasoihin.” Täten tuhlasin tilipussini sisällön kerran toisensa jälkeen.

Se merkitsi, että rahaa ei ollut lainkaan ruokaan, vaatteisiin tai vuokraan. Minulla oli usein nälkä, mutta niin oli vaimollani ja kahdella tyttärellänikin. Meillä oli niukasti päälle pantavaa, ja vuokranantajat häätivät meidät monta kertaa maksamattomien vuokrien tähden. Tai me muutimme välttyäksemme koronkiskureilta.

Käytännöllisesti katsoen jokainen tuntemani uhkapeluri maksoi koronkiskurille – usein monille. Lailliset luotonantajat eivät lainaa pahoin velkaantuneille ihmisille. Mutta nämä alamaailman rahanlainaajat lainaavat.

Saatoin mennä koronkiskurin puheille ja saada kenties 25 dollaria. 25 dollarin lainasta oli maksettava 30 dollaria takaisin. Takaisinmaksu tapahtui esimerkiksi 6 dollarin erissä viiden viikon kuluessa. Jos joku ei voinut maksaa jonakin viikkona, hän maksoi niin sanottua sakkokorkoa suunnilleen 2 dollaria 25 dollarin lainasta. Mutta tämä 2 dollaria ei lyhentänyt velkasummaa. Joku saattoi maksaa 2 dollarin viikoittaista sakkokorkoa loputtomiin ja olla edelleen jäljellä olevan lainasumman velkaa. Tietenkään 2 dollaria ei ehkä tunnu paljon miltään nykyisin, mutta se oli jotakin 1920- ja 1930-luvulla.

Koronkiskurit saattoivat olla raakoja. Heillä oli kovakätiset apurinsa. Muistan erään ystäväni saaneen hirvittävän selkäsaunan, koska hän ei kyennyt maksamaan. Siksi elin usein pelon vallassa. Kun asiat menivät aivan epätoivoiseen tilaan, pakkasin tavarani ja lähdin. Onneksi ei ketään perheestäni eikä minua koskaan pahoinpidelty.

UHKAPELIÄ KAIKKIALLA

Sinun voi olla vaikea uskoa sitä, kuinka paljon uhkapeliä esiintyy. Olinpa töissä missä tahansa – työpaikkani olivat tavallisesti ravintoloita ja baareja – saattoi kuulla puhuttavan vain ”hevosista”. Muutakin uhkapeliä harrastettiin.

Kaikkialla New Yorkissa oli hyvin naamioituja alamaailman paikkoja. Mutta täytyi olla suhteita ja ”lupa” päästäkseen niihin sisälle. Niissä oli ruletti, pokeripeli, noppapelejä – kaikenlaista uhkapeliä. Tapanani oli käydä niissä. Mutta eniten löin vetoa hevosista.

Menin usein kilparadalle, mutta vielä enemmän löin vetoa paikallisten vedonlyönnin välittäjien avulla. Se oli jännittävämpää, sillä siten voi päästä suuremmassa määrin toimintaan mukaan. Tarkoitan sitä, että vedonlyönnin välittäjät tarjoavat kaikenlaisia monimutkaisia mahdollisuuksia lyödä vetoa hevosista. Laillistetut vedonlyöntipaikat eivät tarjoa näitä mahdollisuuksia. Tämä on yksi syy siihen, miksi ne eivät niin paljon viehätä kokeneita uhkapelureita.

Suoritin usein vedonlyönnin välikäden kautta, joka toimi laittoman vedonlyönnin välittäjän hyväksi. Pitkän aikaa vakituinen välikäteni oli mies, joka toi maidon kotiimme. Löin tavallisesti vetoa 50 sentin edestä ja annoin hänelle joka aamu rahan ja veikkauskupongin. Muistan kerran osuneeni sarjalla 8–3–9 aivan oikeaan, mistä sain 300 dollaria – se oli paljon rahaa 50 sentillä!

MILLAISTA SEURA OLI

Me uhkapelurit puhuimme samaa kieltä, meillä oli sama herkeämättömän kiinnostuksen kohde siihen liittyvine jännityksineen ja harmeineen. Mutta aito toisistamme välittäminen puuttui surullisessa määrin. Otetaanpa esimerkiksi mainitsemani maidonjakaja.

Luotin häneen, koska olin tuntenut hänet kauan aikaa, ja hän oli aina maksanut voittaneista hevosistani. En siksi ollut epäluuloinen voitettuani nuo 300 dollaria, kun hän kutsui minut kotiinsa suureen noppapeliin. Vasta sitten kun olin hävinnyt suurimman osan rahoistani, tajusin, että peli ei ollut reilua. Minua oli huiputettu. Mutta siinä tilanteessa ei voi tehdä paljoakaan – on vaikea todistaa mitään.

Mutta se ei ollut suinkaan ainoa kerta, jolloin ”ystävät” petkuttivat minua. Annoin kerran eräälle työtoverille rahaa ja luettelon hevosista, joiden puolesta piti lyödä vetoa. Hän oli työssä vajaan päivän ja aikoi mennä tapaamaan vedonlyönnin välittäjää sinä iltapäivänä. Sain myöhemmin tietää kilpailutulokset ja olin hämmästynyt siitä, että olin osannut valita neljä voittajaa! Kun ”ystäväni” tuli sinä iltana, olin tietenkin innoissani ja halusin voittoni. Mutta hän esitti joitakin tekosyitä sille, miksi hän ei ollutkaan toimittanut vedonlyöntiä. En voinut todistaa asiaa, mutta olen varma, että hän oli pannut voitot taskuunsa.

Uhkapelurit ovat todellakin kieroa joukkoa! Moni pikkuvälittäjä karkasi tiehensä voittamani rahat mukanaan. Mutta totuus on, etten minä ollut yhtään parempi. Lainasin usein rahaa enkä maksanut koskaan takaisin ja myös suorastaan varastin rahaa. Kun jälkeenpäin ajattelen joitakin noita kokemuksia, ne tekevät minut murheelliseksi.

HOUKUTUS JA JÄNNITYS

Ymmärsin, että se mitä tein oli väärää. Mutta tapa oli orjuuttanut minut ja olin etenkin helpon rahan houkutuksen lumoissa. Juuri se saikin minut ryhtymään uhkapeliin etupäässä hevosista.

Olin osallistunut aikaisemminkin uhkapeleihin. Nuorukaisena Philadelphian kaduilla olin pelannut nopilla, ja myöhemmin olin pelannut laivoissa pokeria karattuani merille seitsentoistavuotiaana. Mutta kiinnostuin hevosista vasta vuonna 1928, jolloin menin naimisiin.

Siihen aikaan olin töissä eräässä baarissa 49. kadun ja Lexington Avenuen kulmassa New Yorkissa. Minut lumosi hevosista vetoa lyöneiden voitoistaan tuntema riemu. Opin myöhemmin tietämään, että he eivät koskaan mainitse tappioitaan. ”Minun olisi parasta päästä käsiksi tähän helppoon rahaan”, kuvittelin mielessäni.

Havaitsin, että vedonlyöjät saivat hevosia koskevat tiedot Daily Mirror -lehdestä. Niinpä valitsin sieltä eräänä päivänä kaksi hevosta ja löin vetoa niistä. Muistan vieläkin niiden nimet: Buck Hero ja Sunflower. ”Vasta-alkajan tuurilla” voitin niillä molemmilla!

Nyt minulla oli voittajahevoset, joten saatoin puhua asiantuntevasti toisten hevosista vetoa lyöneiden kanssa. ”Mitä sinä tuolla tavalla vetoa lyöt”, eräs sanoi. ”Olisit käyttänyt toista tapaa, jolloin olisit voittanut toden teolla.” Kokeilin pian kaikkia vedonlyöntimuotoja. Minä todellakin perehdyin hevosiin ja aloin itse arvioida niiden voitonmahdollisuuksia.

Silloin tällöin menin hevoskilparadalle ja voitin melkoisesti. Tunsin tosiaan olevani innoissani ja ylpeä. Saatoin maksaa pois joitakin velkoja, mutta seuraavana päivänä olin jälleen radalla ’kerätäkseni tosi ison potin’ – ja hävisin tavallisesti kaiken.

Me jatkoimme silti uhkapeliin osallistumista ja kuvittelimme aina osuvamme siihen isoon voittoon. Minut oli kasvatettu katolisessa orpokodissa, jossa opin rukoilemaan. Siksi rukoilin usein voittohevosten puolesta – epätoivoissani toisinaan rukoilin jopa Saatanaa.

Uskon, että osa uhkapelin kiehtovasta houkutuksesta perustuu suunnattoman kiihkeään tulosten arvailuun. Pitkittääkseni odotuksen jännitystä annoin usein jonkun tarkastaa kilpailutulokset sanomalehdestä ja tein sitten hänelle seuraavantapaisia kysymyksiä: ”Oliko toisen lähdön voittajahevosen nimi kymmenkirjaiminen? Paljonko sillä oli painoa mukanaan? Paljonko se tuotti? Kuka oli jockey?”

Ensimmäisen tai toisen kysymyksen jälkeen tiesin vastauksista, milloin minusta oli tulossa voittaja. Sitten lopuksi kysyin, oliko se-ja-se – hevonen, josta olin lyönyt vetoa – voittanut. Voitonriemuni oli suunnaton kuullessani, että se oli.

PONNISTELUT VOITTAJIEN SELVILLE SAAMISEKSI

Hevosten hyvien ja huonojen puolien arvioiminen oli mutkikasta. Toisinaan kului tunteja yhden hyvän hevosen valitsemiseen, josta löisin vetoa. Usein päätin, että kilpailuissa ei ollut yhtään hyvää vedonlyöntimahdollisuutta. Mutta mitä silloin tapahtui?

Näin sinä yönä unta siitä, että jokin tietty hevonen voittaisi, ja löin vetoa sen puolesta seuraavana päivänä. Tai menin kilparadalle ja huomasin, että Olkihattu juoksisi ja että olin tietämättäni pannut päähäni olkihatun. Niinpä tietenkin löin vetoa Olkihatun puolesta. Muistan, että kerran ananastölkki putosi hyllyltä ja osui veljeni päähän. Tarkastettuaan sen päivän lähdöt hän huomasi, että Ananas-niminen hevonen juoksisi; hän löi vetoa sen puolesta ja voitti! Uhkapelurit ovat sellaisia. He ovat hyvin taikauskoisia, minkä vuoksi he sen sijaan, että pitäisivät kiinni harkituista valinnoistaan, pelaavat aavistelujen pohjalta.

Olen varma siitä, että katolinen kirkko tietää tämän uhkapelureitten tunnuspiirteen. Nunnat olivat näet aina kilpa-ajoradan lähellä kolehtirasioineen. Kuinka katolilainen, jollaisia monet meistä olivat, voisi olla välittämättä ”sisaresta” ja odottaa menestyvänsä totossa? Niinpä me teimme lahjoituksia. Ja jos me voitimme sinä päivänä, me olimme erityisen anteliaita ja toivoimme, että se saisi menestyksen jatkumaan.

Tiedätkö, miksi veikkasin niin usein käyttäen numeroa 839 – sitä, joka tuotti minulle 300 dollaria? Koska olen syntynyt 8. kuussa, vanhin tyttäreni 3. kuussa ja vaimoni 9. kuussa. Se oli pelkkää taikauskoa. Pidin sitä onnenlukunani – ja se tuotti rahaa muutaman kerran.

Mutta totuus on, että hävisin enemmän kuin voitin ja varsinkin perheeni elämä oli kurjaa. Halusin lopettaa. Tein usein päätöksen: ”En aio enää jatkaa. En aio enää lyödä vetoa hevosista. En aio edes vilkaista hevospalstaa.” Mitä sitten tapahtui?

Menin töihin ja lähin toverini sanoi: ”Kuule, löin eilen vetoa sen-ja-sen puolesta ja voitin näin paljon.” Ajattelin itsekseni: ”Juuri sen hevosen puolestahan olen tavallisesti lyönyt vetoa.” Ja niin ryhdyin kaikkein ensimmäiseksi jälleen pelaamaan.

KÄÄNNEKOHTA

Vuonna 1944 sattui kuitenkin jotakin, joka oli lopulta muuttava elämäni. Olin tilapäisesti muuttanut perheineni New Yorkista töihin Patterson Fieldiin Ohioon, muutamien kilometrien päähän Daytonista. Tyttäreni tilasi lehden nimeltä Seventeen, ja sen tilaajaetuna tarjottiin joko nykyaikainen menekkiteos tai Raamattu. Valitsin Raamatun, koska olin aina halunnut sitä. Sitten vain muutamia päiviä myöhemmin ovellani kävi eräs mies ja jätti minulle kirjan ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi”.

Kun joitakin viikkoja myöhemmin olin yksin eräänä iltana, otin kirjan esille ja aloin lukea. Se oli minusta järkevämpää kuin mikään muu, mitä olin koskaan kuullut uskonnosta tai Raamatusta. Vakuutuin siitä, että se opasti minua johonkin suurenmoisempaan, kuin olin koskaan kuullut elämäni 38 vuoden aikana.

Olin riemuissani, kun mies palasi, joten otin vastaan hänen kutsunsa saapua Jehovan todistajien kokoukseen. Mutta sitten sairastuin. Oltuani kauan aikaa sairaalassa palasin New Yorkiin. Ohiossa tapaamani mies järjesti kuitenkin jonkun todistajan käymään luonani siellä.

Suostuttuani kokouskutsuun panin merkille, että minua saattamaan tullut todistaja ei tupakoinut, joten kysyin häneltä: ”Tupakoivatko Jehovan todistajat?” Saatuani kielteisen vastauksen muistan ajatelleeni itsekseni: ”No, minä en sitten mahdu siihen joukkoon. Tupakoinnista ja uhkapelistä en pysty koskaan luopumaan.” Mutta olin väärässä.

MIKÄ TEKI MUUTOKSEN MAHDOLLISEKSI

Ensimmäistä kertaa aloin ymmärtää, miten suurenmoinen Luoja meillä onkaan. Uskoin kyllä aikaisemminkin Jumalaan. Tiesin hänen olevan olemassa. Miten kaikki älyllinen elämä kaikkine monimutkaisine muotoineen olisi muutenkaan voinut syntyä? Mutta nyt Jumala alkoi olla minulle todellinen. Saatoin nähdä, että hänellä oli tarkoituksia ihmiskunnan siunaukseksi.

Olin aikaisemmin monta kertaa rukoillut meille orpokodissa opetettua rukousta: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” (Matt. 6:9, 10, KR) Mutta nyt aloin ymmärtää, että Jumalan valtakunta on todellinen hallitus ja että me olimme lopultakin saapuneet siihen historian aikaan, jolloin Jumala oli pannut tuon hallituksen toimintaan, mistä olisi maailmaa järkyttävät seuraukset.

Olin vakuuttunut siitä, että tämä järjestelmä täytyy tosiaan korvata toisella. Minua sykähdytti saada tietää, että Kaikkivaltias Jumala aikoi todellakin saada sen aikaan. Raamatussa Danielin kirjassa olevalla ennustuksella tuli erityisesti olemaan minulle merkitystä: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti . . . Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” (Dan. 2:44) Raamatun lupaukset maallisesta paratiisista, jossa olisi vapaus jopa sairaudesta ja kuolemasta, vaikuttivat myös voimakkaasti elämääni. – Ps. 37:9–11; Ilm. 21:3, 4.

Päätin, että jos Jumala on tarkoittanut sellaista ihmiskunnan siunaukseksi, voisin ilmaista arvostukseni tekemällä parhaani Hänen vaatimustensa noudattamiseksi. Yksi oppimani vaatimus oli, että miehen tulee ’pitää huolta omaisistaan ja varsinkin perhekuntalaisistaan’. (1. Tim. 5:8, KR) Aloinkin tehdä niin, mikä tietenkin merkitsi, että minun täytyi suuresti vähentää uhkapelien pelaamistani. Muutos ei voinut olla tekemättä syvää vaikutusta perheeseeni ja muihin, jotka tunsivat minut.

Kasvava halu miellyttää Kaikkivaltiasta Jumalaa teki tämän muutoksen mahdolliseksi. Mutta erittäin tärkeää oli myös Jehovan todistajien terveellisen kirjallisuuden lukeminen ja oleminen säännöllisesti heidän seurassaan. Meninpä heidän kokouksiinsa milloin tahansa, he olivat aina ystävällisiä. Jopa ihmiset, joita en ollut koskaan tuntenut, tulivat tervehtimään minua. Saatoin lisäksi havaita, että heidän ystävyytensä oli todellista; se ei ollut ulkokultaista. Kun on säännöllisesti sellaisten ihmisten seurassa, se vaikuttaa todella hyödyllisesti. Lakkasin jopa tupakoimasta.

MURTAUTUMINEN TÄYSIN VAPAAKSI

Mutta uhkapelillä oli minusta paljon lujempi ote. Yllätyin, sillä ajattelin, että olisi helpompi luopua siitä kuin tupakoinnista. Mutta viehtymys uhkapeliin oli kaikkinielevä ja sai minut järkeilemään: ”Mikään kohta Raamatussa ei puhu uhkapelejä vastaan. Ja minä huolehdin perheestäni.” Niinpä löin silloin tällöin vetoa. Kun olin ensimmäistä kertaa Jehovan todistajain konventissa Clevelandissa Ohiossa vuonna 1946, olin läsnä useimmissa ohjelmajaksoissa, mutta yhden iltapäivän jätin väliin ja menin hevoskilparadalle.

Tein tällaista vuosikausia. En kerta kaikkiaan voinut vastustaa voimakasta mielitekoani. ”Minulla on muutamia ylimääräisiä dollareita”, järkeilin itseäni puolustellen. ”Minulla on varaa pitää hieman hauskaa.” Mutta ajan mittaan aloin pelata enemmän kuin koskaan aioinkaan. Suunnilleen näihin aikoihin jouduin myös taloudellisiin vaikeuksiin siinä määrin, että asemani kristillisessä seurakunnassa oli vaarassa. Se oli elämäni kriisi.

Kristityt veljet tulivat kuitenkin rakkaudellisesti avukseni. He neuvoivat ja opastivat minua kärsivällisesti. Lukemalla Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdissä olleita kirjoituksia aloin lisäksi täydemmin ymmärtää uhkapelin siksi pahaksi, mikä se todella on. Varsinkin vuoden 1964 Herätkää!-lehden kirjoitus ”Sopiiko uhkapeli kristityille?” vaikutti minuun. Se auttoi minua ymmärtämään, että todellakin on olemassa raamatunkohta, joka puhuu uhkapelejä vastaan.

Tiesin, kuinka taikauskoisia uhkapelurit ovat yrittäessään aina voittaa suostuttelemalla ”Onnetarta”. He pettävät ja tekevät miltei mitä tahansa voittaakseen – voittamisesta tulee epäjumala ja Onnettaresta jumalatar. Siksi kirjoituksessa tarkasteltu raamatunkohta, Jesajan 65:11, vaikutti minuun syvästi. Se puhuu niistä, jotka hylkäävät tosi Jumalan ja ’valmistavat Gadille [hyvän onnen jumalalle, UM] pöydän ja vuodattavat uhrijuomaa Menille [kohtalon jumalalle, UM]’.

Kun luin tämän, aloin ymmärtää, miten läheisesti uhkapeli liittyy väärään palvontaan. Se sai minut myös muistelemaan, kuinka me usein panimme merkille, että ihmiset voittivat ensimmäiset vedonlyöntinsä – se oli ”vasta-alkajan tuuria”, kuten me sanoimme. Mutta nyt olen vakuuttunut siitä, että tämä on Saatanan juoni ihmisten houkuttelemiseksi uhkapeleihin: hän jotenkin ohjailee asiat siten, että he aluksi voittavat, ja saa heidät siten rappeuttavan väärän palvontamuodon satimeen, jolloin he tekevät rahasta ja hyvästä onnesta epäjumalan.

Kun ymmärsin asiat näin, aloin taistella uhkapelihimoa vastaan voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. En kerta kaikkiaan antaisi perään sille! Viimeisestä vedonlyönnistäni on nyt kulunut vuosia ja silti koen yhä pelihimoa. Mutta koska tiedän, että Kaikkivaltias Jumala ei hyväksy uhkapelejä, olen päättänyt, etten enää koskaan lyö vetoa.

Jos sinua kiusataan osallistumaan uhkapeliin, muista sen hirvittävät hedelmät: mitä se tekee ihmisille, kuinka se rappeuttaa heidät ja saa heidät jopa väärän palvonnan ansaan. Äläkä myönny ensimmäiseen vedonlyöntiin! Jos jo olet uhkapelihimon pauloissa, ole varma siitä, että voit voittaa sen. Siihen on olemassa keino, ja Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään, kuten he auttoivat minuakin. – Lähetetty.