Pilaoikeudenkäynti kristittyjä vastaan Portugalin häpeä!

KESÄKUUN lopussa ja heinäkuun alussa kiinnitti 49:n Jehovan todistajan ja heidän seuralaisensa oikeudenkäynti Lissabonissa huomiota puoleensa kautta koko Portugalin. Vaikka oikeussaliin mahtui ainoastaan hyvin harvoja, niin tuhansia ihmisiä kokoontui sen läheisyyteen joka päivä. Milloinkaan aikaisemmin ei ollut senkaltaista nähty Portugalissa! Muissakin maissa olevat ihmiset seurasivat kiinteästi oikeudessa olleitten ulkomaisten kirjeenvaihtajien selostuksia.

Monista portugalilaisista saattaa tuntua, että he tietävät, mitä tuossa oikeudenkäynnissä tapahtui. Kertoivathan Lissabonin sanomalehdet parissa päivässä 4 470 palstamillimetrin verran Jehovan todistajista ja lähestyvästä oikeudenkäynnistä. Mutta nämä selostukset olivat äärimmäisen yksipuolisia ja sisälsivät usein suoranaisia valheita. Ainoastaan tuomitsemista haluavien propagandaa esitettiin; Jehovan todistajien puolustusta ei julkaistu lainkaan. Eräs lehti sanoi tiedustelijoille, että kun oikeudenmukainen kertomus oli valmistettu ja ladottu, niin hallituksen sensorit estivät sen painamisen.

Viranomaiset huomasivat kuitenkin pian, että vilpillinenkin kirjoittelu lisäsi kiinnostusta Jehovan todistajia ja heidän toimintaansa kohtaan, joten sekin vaimennettiin suureksi osaksi. Suhteellisen harvat ihmiset tietävät sen tähden, mitä todella tapahtui oikeudenkäynnin aikana. Tulet havaitsemaan nämä asiat erittäin kiinnostaviksi.

PIDÄTYS JA VANGITSEMINEN

Kesäkuun 10. päivän iltana 1965 Feijón Jehovan todistajain seurakunta oli kokoontunut rauhallisesti erääseen Lissabonin esikaupungin yksityiskotiin. Noin 70 oli läsnä tutkien Raamattua keskenään, niin kuin Jehovan todistajat pitävät säännöllisenä tapanaan. Silloin, noin kello 22, hajottivat luutnantti Jorge Manuel Natividade Jacobin johdossa toimivat poliisit kokouksen ja pidättivät 49 heistä.

Vaikkei heitä vastaan nostettu mitään virallista syytöstä, niin kaksi evankeliuminpalvelijaa, Arriaga Cardoso ja José Fernandes Lourenço, vietiin Fort Caxiaksen vankilaan. Heitä pidettiin siellä lokakuun 29. päivään asti eli neljä kuukautta ja 19 päivää, ja heiltä kiellettiin lukeminen, Raamatunkin, yli kahdeksi kuukaudeksi tuosta ajasta. Cardoso ja Lourenço olivat pidätettyinä yksityissellissä 11 päivää tarkoituksen ilmeisesti ollessa musertaa heidät.

Heidän vankeutensa aikana hallitus laati 416-sivuisen kirjelmän. Se sisälsi pääasiassa näille kahdelle vangille sekä toisille 47 syytetylle tehdyt kysymykset ja heidän antamansa vastaukset. Osa hallituksen syyttäjän yksityiskohtaisesta syytöksestä kuului:

”Julistan kaikkien syytettyjen syyllistyneen rikokseen valtion turvallisuutta vastaan ja kiihottaneen kollektiiviseen tottelemattomuuteen, joka on edellytetty ja rangaistava rikoslain 174. artiklan mukaan. . . . He muodostavat poliittisen liikkeen, joka on lähtöisin eri maista tavoitteenaan kansankerrosten ja erikoisesti nuorison tottelemattomuus, agitaatio ja kumouksellisuus.”

Mutta tuo 416-sivuinen kirjelmä ei sisältänyt mitään todisteita, jotka osoittaisivat noiden 49:n olleen syyllisiä näihin rikoksiin. Syytösten tueksi ei esitetty kerrassaan mitään todisteita! Syytökset olivat pelkkiä väitteitä. Tosiasia on: 49 kristittyä tavattiin tutkimasta yhdessä Raamattua; he eivät keskustelleet politiikasta, eikä esitetty mitään todisteita sen väitteen tueksi, että he muodostaisivat ”poliittisen liikkeen”. Kirjelmässä ei myöskään yritetty todistaa, että nämä henkilöt olisivat koskaan julkisesti saarnanneet mitään, saatikka sitten, että he olisivat käskeneet ihmisiä olemaan tottelemattomia Portugalin hallitukselle tai kiihottaneet kansanjoukkoja. Kirjelmän täydellinen todistusten puute ei voi muuta kuin hämmästyttää jokaista rehellistä ihmistä. Siitä huolimatta juttu vedettiin oikeuteen.

Mitä oikeudessa tapahtuisi? Esitettäisiinkö siellä todisteita, mitkä osoittaisivat syytetyt syypäiksi rikoksiin, joista heitä syytettiin? Annettaisiinko vastaajille täysi vapaus esittää todistukset viattomuudestaan oikeudelle? Kuuntelisivatko tuomarit ennakkoluulottomin mielin päästäkseen oikeudenmukaiseen ratkaisuun?

OIKEUDENKÄYNTI ALKAA JA LYKKÄYTYY

Lopultakin, 14. päivänä kesäkuuta tänä vuonna, oikeudenkäynti alkoi Lissabonin tuomioistuimessa Largo da Boa Horan varrella, ja Jehovan todistajia kaikista osista Portugalia virtasi kaupunkiin, ei mielenosoituksena oikeusistuinta vastaan vaan antamaan moraalista tukea kristityille veljilleen ja sisarilleen, jotka olivat syytettyinä. Poliisit eivät olleet koskaan nähneet siellä sellaisia joukkoja aikaisemmin. Koska he eivät olleet valmistautuneet niin monien ihmisten varalta, he olivat alussa ymmällään. Eräs konstaapeli huudahti kiihtyneenä: ”Mitä teemme kaikille näille ihmisille? Pääsisäänkäytävä täytyy pitää auki!” Kuultuaan huomautuksen joku Jehovan todistaja toimitti sanan edelleen, ja muutamassa minuutissa sisäänkäytävä oli avautunut. Konstaapeli oli suorastaan hämmästynyt nopeasta yhteistoiminnasta ja järjestyksestä. Milloinkaan aikaisemmin ei ole ollut helpommin käsiteltävää lissabonilaisjoukkoa, mikä pani näyttämään perin sopimattomalta, että vastaajia oli syytetty ”tottelemattomuudesta lakeja ja säädöksiä kohtaan, jotka pitävät yllä yleistä järjestystä”.

Seuraavana päivänä lissabonilainen sanomalehti O Seculo kertoi: ”Ken tuli eilen Largo da Boa Horalle, näki hämmästyttävän näytelmän . . . Toisen ja kolmannen kerroksen ikkunat ja käytävät, joita on useita, olivat täynnä ihmisiä. Pihalla ihmiset olivat pakkautuneet tiiviisti. . . . Järjestys ei muuttunut. . . . Rakennuksen sisä- ja ulkopuolella laskettiin olleen yli 2 000 ihmistä. Siellä nähtiin ensi kerran niin paljon ihmisiä. He olivat enimmäkseen syytettyjen ja heidän uskontonsa kannattajia.”

Mutta oikeudenkäynti oli hyvin lyhyt ensimmäisenä päivänä, koska yksi syytetyistä oli sairas eikä voinut olla saapuvilla. Yleinen syyttäjä ehdotti sen tähden jutun lykkäämistä, mihin suostuttiinkin. Oikeudenkäynnin alku siirrettiin kesäkuun 23. päiväksi.

OIKEUDEN ENSIMMÄINEN ISTUNTO

Oikeudenkäynti alkoi klo 14.30 torstai-iltapäivällä, 23.6., ja jatkui klo 19.30:een sinä iltana. Läsnä oli vielä suurempi kansanjoukko kuin aikaisemmin, joidenkuiden arvioinnin mukaan noin 5 000. Useimmat ihmiset olivat ulkopuolella kadulla kaikki viisi tuntia ja odottivat innokkaasti tietoja siitä, mitä sisällä tapahtui.

Juttua käsittelemään määrätyt kolme tuomaria olivat puheenjohtajana toimiva tuomari António de Almeida Moura ja apulaistuomarit Saudade e Silva ja Bernardino de Sousa. Hallituksen syyttäjä oli tri Lopes de Melo ja vastaajia edustava puolustusasianajaja oli tri Vasco Almeida e Silva.

Ensimmäinen todistamaan kutsuttu vastaaja oli Arriaga Cardoso. Hän oli toinen niistä kahdesta, joita oli pidetty yli neljä kuukautta vankilassa vaikkei häntä vastaan ollut esitetty syytöstä.

Puhetta johtava tuomari yritti alussa antaa sen vaikutelman, että Portugalissa on uskonnonvapaus. ”Teitä ei syytetä laittomasta seurasta”, hän sanoi Cardosolle. ”Teitä ei tuomita Jehovan palvonnasta. Te voitte palvoa Jehovaa samoin kuin voitte palvoa Muhammedia tai Buddhaa. Jokaisen uskontoa kunnioitetaan, ts. kun se ei ylitä tarkkoja uskonnollisia rajoja. Portugalin perustuslaki takaa palvontavapauden.”

Tuomari yritti kuitenkin siten ilmeisesti osoittaa, etteivät perustuslain palvontavapautta koskevat takeet koske Jehovan todistajien uskontoa. Lissabonin Diário Popular kertoi hänen sanoneen Cardosolle: ”Vapautta ei ole kenellä hyvänsä, joka keksii uskonnon ja tekee mitä haluaa Jumalan nimessä tai mikä se lieneekin. Hänen on alistuttava niiden miesten johtoon, jotka hallitsevat maan päällä. . . . Teitä syytetään tottelemattomuuden perusteella, tottelemattomuudesta yleensä kansan lakeja kohtaan.”

Tässä kohdassa Cardoso, 54-vuotias syntyperäinen Portugalin kansalainen, ryhtyi ottamaan esiin Raamattua. Hänen mielessään oli näyttää, että Jehovan todistajat ovat tottelevaisia kaikkien hallitusten lakeja kohtaan sen Raamatun käskyn mukaan, että on oltava alamainen maalliselle ”esivallalle”. (Room. 13:1) He eivät ole tottelemattomia minkään hallituksen laeille, kun ne eivät ole ristiriidassa Jumalan lakien kanssa. (Apt. 5:29) Eivätkä Jehovan todistajat ole poliittisia kiihottajia, koska he tottelevat Jeesusta Kristusta, joka sanoi, että hänen seuraajansa ”eivät ole maailmasta”, eivätkä koskaan ryhdy minkäänlaatuiseen poliittiseen toimintaan. (Joh. 17:16) Mutta puhetta johtava tuomari keskeytti nopeasti, kuten Diário Popular ilmoitti:

”’Älkää käyttäkö Raamattua! Teille on Raamattu merkityksellinen, oikeusistuimelle taas laki. Raamattu ei hallitse siviilitoimintaa. Älkää vedotko siihen, kukin selittää sitä omalla tavallaan ja etujensa mukaisesti. Raamattu ei ole valtion perustuslaki. Oikeusistuimen ei tarvitse hyväksyä Raamattua Portugalin tasavallan poliittiseksi perustuslaiksi, kun joku amerikkalainen selittää sitä.’”

Vastaaja ei ollut amerikkalainen, hän on Portugalin kansalainen. Eikä hän vastoin tuomarin vihjailua halunnut esittää kenenkään amerikkalaisen näkökantoja vaan oman Raamattuun perustuvan uskonsa. Tuomari esti kuitenkin hänen todistuksensa. Hän ei halunnut kuulla Raamatusta!

JUMALAN LAIN ETUOIKEUS

Raamattua ei voida kuitenkaan syrjäyttää, kun tottelevaisuus inhimilliselle laille on kysymyksessä. Tämä johtuu siitä, että Raamatun lait ovat se perustus, mistä ihmishallitusten oikeudenmukaiset lait on johdettu, ja tottelevaisuus niitä kohtaan on vielä sitovampi ihmisille kuin tottelevaisuus ihmisten lakeja kohtaan. Tämä on ollut kuuluisien lakimiesten mielipide kautta vuosisatojen meidän aikaamme asti.

Yksi heistä, lainoppinut William Blackstone, ilmaisi sen erittäin hyvin sanoessaan: Jumalan laki ”on luonnollisesti velvoitukseltaan kaikkien muiden yläpuolella. Se on sitova kaikkialla maapallolla, kaikissa maissa, kaikkina aikoina. Millään ihmisten laeilla ei ole arvoa, jos ne ovat sen vastaisia; ja ne, joilla on arvoa, ovat saaneet kaiken voiman ja kaiken arvovaltaisuutensa joko suoraan tai epäsuorasti tuosta alkuperäisestä lähteestä.” (Blackstone’s Commentaries on the Laws of England, Chase, New York, Baker, Voorhis & Co., 1938, s. 5, 6) Ei ole siis sopimatonta vedota Jumalan lakikirjaan, Pyhään Raamattuun. Jehovan todistajat eivät voi jättää sitä elämänsä ulkopuolelle.

Puhetta johtava tuomari vakuutti: ”Meidän on sovellettava Jumalan laki maallisiin lakeihin. Meidän on selitettävä asiat johdonmukaisesti. Jumalan lait ovat toisinaan harhaan johtavia.” Mutta Jehovan todistajat eivät myönnä, että Jumalan lait ovat toisinaan ”harhaan johtavia”, ts. totuudesta poikkeavia, erheellisiä. He uskovat Jumalan ja hänen Sanansa olevan totuus ja yrittävät kaikesta sydämestään ja elinvoimastaan elää sopusoinnussa Raamatun kanssa. Onko se väärin? Onko moraalitonta tai epäkristillistä asettaa Jumalan laki ihmisen lain edelle, kun nämä kaksi ovat ristiriidassa keskenään?

Varhaiskristilliset apostolit eivät uskoneet niin. Kun he olivat tutkittavana juutalaisen tuomioistuimen edessä, niin Pietari ja muut apostolit vastasivat siihen vaatimukseen, että heidän pitää lopettaa toimintansa, sanoen: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Jumala oli antanut apostoleille saarnaamisohjeet, ja he aikoivat totella Jumalaa jatkuvasti riippumatta siitä, mitä ihmiset sanoivat tai tekivät! Raamatun kertomus jatkaakin sen tähden selittäen: ”Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia.” – Apt. 5:27–29, 42.

Jehovan todistajat eivät ole nykyään ainoat, jotka vastaavat tällä tavalla. Äskettäin ilmestyneessä A. Amaralin portugalilaisessa kirjassa ”Jumalallinen historiamme”, jonka on julkaissut Kansallinen katekeesisihteeristö ja jolla on roomalaiskatolisen kirkon painolupa, on sivulla 230 tehty kysymys: ”Milloin meidän ei tule totella esivaltaa?” Sitten on annettu vastaus: ”Meidän ei tule totella esivaltaa, kun se määrää meidät tekemään jotain, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. (Apt. 5:29; Matt. 10:37)” Jos Jehovan todistajia syytetään rikollisesta tottelemattomuudesta siksi, että he julistavat tätä raamatullista näkemystä asiasta, niin kaikki Portugalin katolilaiset pitäisi siis vetää oikeuteen saman syytöksen perusteella. Mikään, mitä Jehovan todistajat ovat julkaisseet, ei ole selvempi kuin tämä virallinen Raamattuun perustuva katolinen mielipide. Koska Portugalin Jehovan todistajat ovat siis nyt viranomaisten vainon kohteena tällä perusteella, niin mitä on tulevaisuudella varattuna heidän katolilaisille lähimmäisilleen?

Portugalilaiset ovat yleensä samaa mieltä siitä, että tottelevaisuudella Jumalaa kohtaan tulisi olla etusija, kuten heidän suosittu tunnuslauseensa ilmaisee: ”Jumala, maa ja perhe.” Jumala on asetettu aivan oikein ensimmäiseksi. Kun valtio jättää tämän huomioon ottamatta ja Jumalan vanhurskaita lakeja pilkataan ja ne heitetään syrjään, niin kuin tehtiin natsi-Saksassa, niin seurauksena ovat kaameat rikokset Jumalaa ja ihmisyyttä kohtaan.

TUOMAREITTEN ENNAKKOLUULOISUUS

Aivan oikeudenkäynnin alusta lähtien kävi ilmi, etteivät tuomarit olleet kiinnostuneita vastaajien esittämien todistusten kuulemisesta. He eivät olleet kiinnostuneita sellaisten todisteitten saamisesta, joille voisivat perustaa oikean ratkaisun, sillä he säännöllisesti keskeyttivät todistajat estääkseen heitä antamasta todistusta. Oli selvää, että he olivat jo tehneet päätöksen mielessään. He olivat nähtävästi tehneet päätöksen ennen kuin oikeudenkäynti alkoikaan. Sellainen oikeudenkäyttö on häpeä Portugalille!

Ennakkoluuloisuus Jehovan todistajia kohtaan oli ilmeinen kaikkina noina kolmena istuntopäivänä. Tuomarit laiminlöivät jopa oikeudenistunnoille sopivan säädyllisyyden. Erään portugalilaisen lakimiehen sanojen mukaan oikeudenkäynti oli ”ilveilyä, häpeä ja hirvittävä näyte siitä alhaisesta tilasta, mihin Portugalin oikeustiede on vajonnut”. Eräs toinen lissabonilainen asianajaja sanoi koko juttua ”huijaukseksi”.

Tuomarit hylkäsivät kunniallisen toimintansa korkean tuomioistuimen virkamiehinä ja omaksuivat vastaajien ja heidän uskomustensa kuulustelijoiden, syyttäjien ja pilkkaajien osan. Usein tuomari, joka teki kysymyksen vastaajalle, saattoi jopa katkaista tämän esityksen, jos vastaus ei miellyttänyt häntä, ennen kuin vastaaja ehti sanoa enempää. Useissa tapauksissa oli puolustusasianajajan pakko puuttua asiaan ja esittää voimakas vastalause sille epäarvokkaalle tavalle, millä tuomarit puhuivat. Hän muistutti heille, ettei heidän asiansa ollut tehdä syytöksiä, vaan esitettyjen todistusten perusteella päättää, olivatko vastaajat syypäitä.

Kun 54-vuotias vastaaja Afonso Costa Mendes oli todistajan paikalla ensimmäisen päivän loppupuolella, niin tuomari Bernardino de Sousa syyti suustaan niin hillittömän sanaryöpyn, että sitä oli surkea kuunnella. Osoittaakseen, että Jehovan todistajain saarnaamistoiminta synnyttää vihamielisyyttä, hän sanoi erään miehen kertoneen hänelle: ”Olisin halunnut potkaista mahaan todistajaa, joka kävi ovellani.” Tuomari vakuutti, että heidän uskontonsa aiheuttaa väkivaltaa ja erottaa perheitä ja tekee niiden jäsenet väkivaltaisiksi toisiaan vastaan. Puolustusasianajaja yritti panna vastalauseen näille syytöksille, mutta tuomari keskeytti hänet kutsumalla seuraavan vastaajan.

Tälle vastaajalle tehdyt kysymykset todistivat kuitenkin, että ennakkoluuloinen tuomari oli väärässä. Puolustusasianajaja kysyi:

”Oletteko naimisissa?”

”Olen.”

”Onko miehenne Jehovan todistaja?”

”Ei.”

”Millaiset olosuhteet vallitsevat kodissa teidän ja miehenne välillä?”

”Tultuani Jehovan todistajaksi olen koettanut olla hyvä kristitty vaimo, ja se on tehnyt avioliitostamme onnellisen.”

Asianajaja kääntyi sitten tuomarin puoleen ja osoitti, kuinka tämä antoi vastauksen siihen vahvistamattomaan syytökseen, minkä hän oli juuri tehnyt Jehovan todistajia vastaan.

Tuomari kysyi seuraavalta todistajan paikalle kutsutulta vastaajalta, oliko tämä ollut koskaan aikaisemmin tuomioistuimessa.

”Olen”, vastaaja sanoi.

”Minkä syytöksen takia?” tuomari kysyi.

”Raiskauksen.”

Tuomari tarttui heti tähän. ”Katsokaa, millainen uskonto Jehovan todistajilla on!” hän huudahti.

Puolustusasianajaja kysyi silloin vastaajalta, oliko hän Jehovan todistaja siihen aikaan, jolloin hän oli tehnyt väkivaltaa tytölle.

”En suinkaan!” hän vastasi. ”Jos olisin ollut, en olisi tehnyt sellaista. Olin siihen aikaan toimelias katolilainen.”

Toisena oikeudenkäyntipäivänä tuomarit tekivät kaikkensa vastaajien mustaamiseksi ja väittivät, että heidän oppinsa ovat Amerikasta. Mutta puolustautuvat todistajat osoittivat toisin esittäen todistuksen sille, että se, mitä he uskoivat, perustui portugalilaiseen Raamattuun. Mutta kun todistus Raamatusta esitettiin, niin tuomarit vaihtoivat aihetta, keskeyttivät, ja lopulta yksi heistä huusi oikeussalissa: ”Aiommeko muuttaa tämän paikan valtakunnansaliksi? Olemme kiinnostuneita keskustelemaan ainoastaan laista täällä!”

Kun vastaaja Armando Monteiro saman oikeudenistunnon aikana tehokkaasti selitti Jehovan todistajain Portugalissa noudattamaa kristillistä puolueettomuusasennetta, niin tuomari oli kovin tyytymätön. Hän sanoi, ettei tämä lainkaan kiinnostanut oikeusistuinta, eikä halunnut Monteiron jatkavan todistustaan. Puolustusasianajaja paheksui tätä todistajan omavaltaista, oikullista kohtelua. Seurasi väittely. Seuraus tästä istunnosta oli, ettei vastaajan todistajia enää sallittu oikeudenkäynnissä, vaan ainoastaan ns. ”deklarantteja”. Näiden todistus voitiin lopettaa laillisesti milloin tahansa, ja puolustusasianajaja saattoi kysyä heiltä ainoastaan tuomarin kautta. Tuomarit yrittivät siten vaientaa puolustuksen.

Vaikka koko oikeudenkäynnin ajan esitettiin todistuksia sen osoittamiseksi, että vastaajat olivat kiistattomasti lainkuuliaisia Portugalin kansalaisia, niin tuomarit säilyttivät tunnottoman, ennakkoluuloisen kannan. Kun puolustusasianajaja toisena päivänä kiinnitti tuomarin huomion siihen, että hänen lausuntonsa oli ristiriidassa erään hänen aikaisemman lausuntonsa kanssa, niin tuomari sanoi hänelle halveksivalla tavalla: ’Olette vanha, ja teidän pitäisi kuunnella paremmin.’ Kun oikeuskäsittelystä pyydettiin pitämään jonkinlaista pöytäkirjaa, se evättiin. Oli ilmeistä, etteivät viranomaiset halunneet julkaistavan sitä, mitä oikeudessa tapahtui! Miksi?

Siksi, ettei kukaan todisteita tutkiva rehellinen ihminen voisi muuta kuin hämmästyä sanattomaksi törkeän väärästä tuomiosta. Kukaan ennakkoluuloton ei voisi mitenkään kuvitella, miten tuomarit tulivat tekemäänsä päätökseen esitettyjen todisteitten perusteella. Ei ole ihmeteltävää, ettei oikeudenkäynnistä sallittu pitää pöytäkirjaa!

VÄÄRÄ TUOMIO

Virallinen syyttäjä ei esittänyt yhtään ainoata todistajaa koko oikeudenkäynnin kolmena päivänä! Hän ei myöskään yrittänyt ristikuulustella ketään vastaajaa tai vastaajan todistajaa! Mitään ei kumottu! Hän ei todellakaan esittänyt minkäänlaista perustelua! Koko oikeudenkäynnin aikana ei esitetty yhtään ainoata tosiasiaa eikä todistetta Jehovan todistajien osoittamiseksi syypäiksi rikoksiin, joista heitä syytettiin! Virallinen syyttäjä lausui tuskin sanaakaan.

Oikeudenkäynnin epälaillisuus ja vankeustuomioitten epäoikeudenmukaisuus ilmenee selvästi, kun otamme huomioon, mitä sanotaan Portugalin rikoslain 359. artiklassa n:o 3 kanteitten valmistamisesta syytettyä vastaan:

”[Kanteessa tulee olla:] ’Erittelevä ja täsmällinen kertomus tosiseikoista, jotka muodostavat ilmoitetun rikkomuksen, jos mahdollista paikka ja aika, jolloin ne tapahtuivat, syy, minkä vuoksi ne tehtiin, missä määrin syytetty oli osallistunut niihin, ja rikkomuksen edellä, aikana ja jälkeen vallinneet tai seuranneet olosuhteet, jotka voivat raskauttaa tai lieventää heidän osallistumistaan.’”

Kuitenkin ainoat tosiseikat, jotka todettiin 416-sivuisessa kirjelmässä ja oikeudenkäynnissä syytetyistä, ovat, että he olivat kokoontuneet yhteen tutkimaan Raamattua tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Ei esitetty mitään todistusta siitä, että syytetyt olisivat saarnanneet toisille, saati sitten, mitä he olisivat saarnanneet. Sitäkään ei edes osoitettu, mitä tässä kokouksessa sanottiin! On selvää, että Portugalin lain vaatimusta, joka koski ”täsmällistä kertomusta tosiseikoista, jotka muodostavat ilmoitetun rikkomuksen”, ja ”paikkaa ja aikaa, jolloin ne tapahtuivat”, ei lainkaan täytetty! Ei ole ihme, että portugalilaiset lakimiehet kutsuivat oikeudenkäyntiä ”ilveilyksi”, ”huijaukseksi” ja ”vääräksi tuomioksi”.

Vastaajien sekä todistajien ja ”deklaranttien” heidän puolestaan antamat todistukset veivät itse asiassa kaikki kolme päivää – 23.6., 30.6. ja 7.7. Syytettyjen asianajaja osoitti viimeisenä päivänä puolustukseksi jutun yhteenvedossa, etteivät vastaajat olleet tehneet mitään rikollista. He olivat sen sijaan kristittyjä ja tekivät samaa työtä kuin Jeesus ja hänen varhaiset seuraajansa. Hän kiinnitti voimakkaasti oikeusistuimen huomion siihen, ettei kerrassaan mitään todistusta ollut esitetty siitä, että he ”muodostaisivat poliittisen liikkeen”, panisivat liikkeelle ”kansanjoukkojen agitaatiota ja kumouksellisuutta” tai saarnaisivat tottelemattomuutta yleistä järjestystä ylläpitäviä lakeja ja säädöksiä kohtaan. Nyt oli virallisen syyttäjän vuoro puhua. Hän nousi, mutta yllättävää oli, että hän sanoi vain: ”Pyydän oikeutta.”

Mutta oikeutta ei selvästikään tapahtunut. Oikeudenkäynti oli todella pilaa! Kaksi päivää myöhemmin tuomittiin kaikki 49 henkeä vankeuteen. Päätöksestä on nyt vedottu Portugalin korkeimpaan oikeusistuimeen.

OPIT EIVÄT KUMOUKSELLISIA

Kun Portugali on äskettäin lisännyt sotatoimintaa Afrikassa, niin eräiden nuorten miesten kieltäytyminen omantunnon syistä kantamasta aseita ja tappamasta ihmistovereitaan on antanut aihetta leimata Jehovan todistajat agitaatiota harjoittaviksi, kumouksellisiksi, lakia uhmaaviksi ihmisiksi. Näitä syytöksiä ei voitu kuitenkaan oikeudenkäynnin aikana näyttää toteen. Ainoastaan yksi noista 49 kuulusteltavasta oli henkilökohtaisesti kieltäytynyt sotapalveluksesta. Olihan 39 heistä naisia! Eikä kukaan heistä ollut yllyttänyt toisia kieltäytymään aseiden kantamisesta.

Puolustuksessa esitettiin todistus, joka osoitti, etteivät Jehovan todistajat neuvo eivätkä yllytä ketään rikkomaan minkään valtion mitään lakia eikä säädöstä! Heidän julkaisunsa selittävät todellisuudessa olevan väärin, jos joku neuvoo toista kieltäytymään sotapalveluksesta, tervehtimästä lippua tai suorittamasta mitä tahansa muuta velvollisuutta, mitä jokin valtio saattaa vaatia. Toisena oikeudenkäyntipäivänä todistaja Jose Maria Lanca osoitti tämän lukemalla oikeudelle otteen Jehovan todistajain virallisesta julkaisusta Vartiotornista (suom. 15.12.1957, s. 564 §30) sekä kirjasta ”Olkoon Jumala totinen” (s. 244).

Jos siis ketkä tahansa noista 49 syytetystä olisivat tehneet sellaista, mistä heitä syytettiin, ts. saarnanneet tottelemattomuutta hallituksen lakeja ja säädöksiä vastaan aseitten kantamis- ja lipuntervehtimiskysymyksessä, niin he olisivat rikkoneet myös Jehovan todistajain kristillisen seurakunnan oppeja vastaan. Ei ole näin ollen ihme, ettei oikeudessa voitu esittää todistuksia, jotka olisivat osoittaneet syytetyt syypäiksi rikoksiin, joista heitä syytettiin!

Portugalin hallitus voi olla vakuuttunut siitä, ettei se tule koskaan havaitsemaan Jehovan todistajien osallistuvan kumouksellisiin toimiin, sillä Jehovan todistajat noudattavat maailman hallituksiin nähden täydellisen puolueettomuuden kristillistä menettelytapaa. Tämä osoitettiin selvästi oikeusistuimelle, vaikka tuomarit yrittivät kerran toisensa jälkeen sekaantua todistajien todistukseen. Koska oikeudenkäyntipöytäkirjaa ei pidetty ja koska heidän puolueettoman asenteensa syitä ei sallittu julkaista Portugalissa, niin on täysin oikeudenmukaista, että esitämme seuraavassa lyhyen yhteenvedon niistä tosiasioista, joiden kuuleminen jutun käsittelyssä ehkäistiin.

PUOLUEETTOMUUSASENTEEN PUOLUSTUS

Kuten vastaajat jutussa ovat yhä uudelleen selittäneet toisille, Jeesus ja hänen opetuslapsensa antoivat periaatteet, joita yksityisten kristittyjen piti noudattaa suhtautumisessaan maailman hallituksiin. Jeesus ei esimerkiksi asettunut kummallekaan puolelle Rooman ja eräitten kansallismielisten juutalaisten välisissä poliittisissa kiistoissa, vaan vastasi niille, jotka kysyivät häneltä veronmaksusta: ”’Näyttäkää minulle denari. Kenen kuva ja päällekirjoitus siinä on?’ He vastasivat: ’Keisarin’. Niin hän sanoi heille: ’Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on’.” – Luuk. 20:24, 25.

Ilmeisesti veroraha kuuluu maalliselle valtiolle (jota keisari edustaa), ja Jehovan todistajat maksavat nurkumatta veronsa, mutta miten on Jumalalle kuuluvan laita? Mikä kuuluu hänelle? Vastaajat uskovat, että kun asiaa tarkastellaan rehellisesti, niin täytyy myöntää, ettei kukaan ihminen eikä mikään maallinen valtio ole antanut kristitylle hänen elämäänsä. Se on Jumalan antama! Siksi he kysyvät: Eikö näin ollen ole järkevää kristityn asiallisesti päätellä, että hänen palvontansa ja elämänsä tulee antaa ja maksaa takaisin hänelle? Jos kristitty uhraisi henkensä jonkin poliittisen valtion sotaisissa taisteluissa, niin mikä elämä hänelle jäisi maksettavaksi Jumalalle?

Oikeusistuimelle osoitettiin, että sotapalvelusta koskeva päätös on Jehovan todistajille kaikissa maissa henkilökohtainen. Sitä asennetta ei oteta Jehovan todistajain järjestön suoranaisesta neuvosta. Toistenkin uskontojärjestöjen jäsenet ovat ottaneet samankaltaisen asenteen, ja heistä on erittäin huomattu roomalaiskatolinen Franz Jägerstätter. Tämä nuori mies kieltäytyi toisen maailmansodan aikana taistelemasta Hitlerin asejoukoissa, ja hänet mestattiin tämän lujan päätöksensä johdosta. Jotkut katolilaiset pitävät häntä pyhimyksenä hänen voimakkaan uskonnollisen vakaumuksensa takia.

Miten on sitten niiden Portugalin katolilaisten laita, jotka omantunnon takia vastustavat sotaa ja tappamista? On aina ollut joitakuita, jotka ovat selittäneet sellaisten katolisen Raamatun oppien kuin: ”Älä tapa” ja: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” merkitsevän sitä, että on väärin tappaa. (2. Moos. 20:13; Matt. 22:39) Joutuvatko sen tähden kokonaiset katoliset seurakunnat Portugalissa poliisitarkastusten ja vangitsemisen alaisiksi siitä syystä, että muutamat katoliset miehet, joilla on voimakas uskonnollinen vakaumus, omantunnon tähden vastustavat sotaa? Viedäänkö naisia, joilla on alaikäisiä lapsia, ja vanhoja miehiä kuulusteltaviksi, tuomittaviksi ja heitettäviksi vankilaan siksi, että joku heidän seurakunnassaan kieltäytyy sotapalveluksesta? Näin tapahtuu Jehovan todistajille! Toiset uskonnolliset ihmiset saattavat joutua seuraavina kärsimään. Hyväksytkö tämän?

JUMALAN VALTAKUNNAN LÄHETTILÄITÄ

Jehovan todistajat koettavat koko sydämestään jäljitellä Jeesuksen Kristuksen ja hänen ensimmäisen vuosisadan seuraajiensa esimerkkiä. Oikeudessa osoitettiin, että nämä kristityt ilmaistaan Raamatussa Jumalan taivaallisen hallituksen lähettiläiksi. ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä”, selitti apostoli Paavali. Ollessaan myöhemmin Rooman vankilassa Paavali puhui itsestään ”lähettiläänä kahleissa”. – 2. Kor. 5:20; Ef. 6:20.

Lähettilään velvollisuus on pysyä erossa sen maan poliittisesta toiminnasta, missä hän palvelee. Oikeudelle yritettiin selittää, että näin on myös kristillisen lähettilään laita. Hänen ei sovi tosi kristittynä sekaantua toisen hallituksen poliittisiin asioihin eikä sodankäyntiin. Eikä hän voi ryhtyä mihinkään kansallisesti tärkeään työhönkään sotapalveluksen korvikkeena.

Jeesuksen Kristuksen todistus on tämän johtopäätöksen perusta. Selittäessään maailmasta erossa olemisen periaatetta hän sanoi opetuslapsilleen: ”Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.” On selvää, että Jeesuksen opetuslasten piti pysyä erossa maailmasta. Portugalin Jehovan todistajat yrittävät vain jäljitellä heidän esimerkkiään. – Joh. 15:17–19; Jaak. 4:4; 1. Joh. 2:15–17.

Mutta antaako Portugali nykyisten kristittyjen kulkea häiritsemättä Jeesuksen ja hänen varhaisten opetuslastensa askeleissa? Vai osoittautuuko se nykyiseksi taistelijaksi Jumalaa vastaan jatkamalla Jehovan todistajain vainoamista? Portugalin viranomaisten olisi hyvä ottaa vaarin ensimmäisellä vuosisadalla eläneen lain opettajan Gamalielin neuvosta, kun hän sanoi: ”Pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan.” – Apt. 5:38, 39.

RAKKAUDEN OSOITTAMINEN KRISTUKSEN TAVALLA

Kristuksen rakkauden kaltaisen rakkauden periaate tuotiin myös oikeusistuimen huomioon syynä tutkittavana olevien puolueettomuusasenteeseen. Jeesus Kristus opetti seuraajiaan: ”Että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut . . . Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34, 35) Jeesuksen osoittama rakkaus ei rajoitu ainoastaan tiettyihin kansoihin – saksalaisiin, ranskalaisiin, portugalilaisiin, japanilaisiin tai suomalaisiin. Hän rakastaa kaikkia vanhurskauteen taipuvaisia ihmisiä heidän kansallisuuteensa tai syntymäpaikkaansa katsomatta.

Koska näin on, niin vastaajat kysyvät: Jos Kristus olisi maan päällä nyt, niin mihin armeijaan hän liittyisi? Taistelisiko hän eri rotuun tai kansallisuuteen kuuluvia ihmisiä vastaan ja tappaisi heitä? Ajatelkoonpa Portugalin tuomioistuin mitä hyvänsä, nuo Jehovan todistajat eivät usko, että Jeesus tarttuisi kivääriin ja ampuisi ketään eri rotuun tai kansallisuuteen kuuluvaa tai työntäisi pistintä hänen vatsaansa. He eivät voi mitenkään saada sellaista menettelyä sopusointuun Jeesuksen oman, seuraajilleen antaman käskyn kanssa rakastaa toisiaan. He kysyvät sen tähden: Miten tosi kristitty voisi osallistua järjestelyyn, joka vaatisi häntä lähtemään taistelutantereelle tappamaan toisesta maasta olevia kristittyjä veljiään?

Vaikka he tottelevat maan lakeja, niin jos kansan käskyt ovat suoranaisesti ristiriidassa Jumalan sanan vanhurskaiden periaatteitten kanssa, he ottavat apostolien kannan: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Kuten olemme nähneet, tämä on sama asenne, mitä Portugalin roomalaiskatolinen kirkko puoltaa kristillisenä. Koska Jehovan todistajia vainotaan nyt sen noudattamisesta, niin onko mitään varmuutta siitä, ettei toisiakin pian vainota saman asian opettamisesta? – Apt. 5:29.

VARHAISKRISTITTYJEN NÄKEMYS

Eikö edellä mainitusta katolisessa opissa esitetystä ja Jehovan todistajain noudattamasta asenteesta ole varhaisempia näytteitä? Miten varhaiskristityt suhtautuivat poliittisiin asioihin sekaantumiseen? Palvelivatko he maailman kansojen sotajoukoissa? Mitä luotettavat historialliset tosiseikat osoittavat?

Varhaiskristillisyyttä käsittelevien täsmällisten historiateosten tutkiminen paljastaa, että varhaiskristityt säilyttivät tarkasti puolueettomuutensa kansojen poliittisiin asioihin nähden. Pane merkille vain muutamien tällaisten käsikirjojen selitykset:

”Innokkaat kristityt eivät palvelleet asevoimissa eivätkä suostuneet ottamaan poliittisia virkoja.” – Habberton, Roth ja Spears, World History, The Story of Man’s Achievements (Maailman historia, kertomus ihmisen saavutuksista) (River Forest, Ill., 1962), s. 117.

”Kristityt olivat muukalaisia ja pyhiinvaeltajia ympärillään olevassa maailmassa; heidän kansallisuutensa oli taivaassa; valtakunta, jota he odottivat, ei ollut tästä maailmasta. Siitä seurannut kiinnostuksen puute julkisiin asioihin tuli näin ollen alun pitäen olemaan kristillisyyden huomattava piirre.” – Christianity and the Roman Government (Kristinusko ja Rooman hallitus) (Lontoo, 1925), E. G. Hardy, Jesus Collegen rehtori, Oxford, s. 39.

Englantilainen historioitsija C. J. Cadoux teki erittäin hyvän yhteenvedon varhaiskristittyjen sovittelemattomasta asenteesta kirjassaan The Early Christian Attitude on War (Varhaiskristittyjen suhtautuminen sotaan), sivuilla 245 ja 246:

”Varhaiskristityt luottivat Jeesuksen sanoihin ja ymmärsivät hänen teroittamansa lempeyden ja vastarinnan karttamisen kirjaimellisina. He yhdistivät läheisesti uskontonsa rauhaan; he tuomitsivat voimakkaasti sodan siihen sisältyvän verenvuodatuksen takia; he omaksuivat sen Vanhan testamentin ennustuksen, joka ennaltakertoi sota-aseitten muuttamisen maanviljelysvälineiksi [Jes. 2:4] . . . Yhtä tai kahta mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta Markus Aureliuksen aikaan mennessä (v. 161–180) yksikään kirkkoon liittynyt sotilas ei jäänyt sotilaaksi. Senkin jälkeen tiedettiin kieltäytymisen palveluksesta olevan kristittyjen tavallinen menettelytapa – kuten Celsuksen (v. 177–180) moitteet todistavat. . . . Jeesuksen opetuksen soveltaminen sotapalveluskysymykseen oli eräällä tavalla kiistaton.”

On totta, että pakanahallitsijat eivät ymmärtäneet kristillistä erottautumista maailman asioista, sillä nuo miehet eivät ymmärtäneet Jeesuksen Kristuksen oppeja, mutta heidän asemansa ei pitäisi olla vaikeasti ymmärrettävä kristityksi tunnustautuvan kansan viranomaisille.

Jehovan todistajien Portugalissa omaksuma kanta ei ole selvästikään vailla aikaisempia esimerkkejä. Jeesus antoi periaatteet opetuslastensa seurattavaksi, ja varhaiskristityt olivat uskollisia niitä kohtaan, niin kuin historialliset tosiasiat vahvistavat. Portugalin Jehovan todistajat haluavat vain seurata heidän esimerkkiään. He tahtovat ainoastaan harjoittaa tosi kristillisyyttä. He vetoavat Portugalin viranomaisiin, että nämä sallisivat heidän tehdä sen häiritsemättä. Portugalin viranomaiset eivät joudu kärsimään mitään vahinkoa, jos sallivat tällaisen palvontavapauden maassaan, vaan saavat siitä pelkästään hyvää.

MILLAISEN MENETTELYTAVAN TOISET OVAT OMAKSUNEET

Jehovan todistajat toimivat noin 197 maassa maailmassa, ja heitä on luvultaan hyvän joukon yli miljoona Jumalan valtakunnan julistajaa. Kansat ympäri maailman tuntevat näin ollen heidän puolueettomuusasenteensa. Monet näistä maista ovat tavalla tai toisella pitäneet huolen heidän vapauttamisestaan sotapalveluksesta, koska ne ovat todenneet heidän olevan moitteettomia ihmisiä ja hyödyllisiä yhteiskunnalle. Esimerkiksi Ruotsin valtiopäivillä oli äskettäin esillä suhtautuminen Jehovan todistajiin. Mikä oli päätös?

Useiden tuntien keskustelun jälkeen hyväksyttiin laki, johon sisältyy tärkeä päätös Jehovan todistajien suhteen. Ruotsalainen sanomalehti Freden selosti sitä 10.6.1966 pääkirjoituksessaan sanoen: ”Täten Jehovan todistajat tulevaisuudessa henkilökohtaisen tutkinnan jälkeen vapautetaan asepalveluksesta siten, ettei heitä kutsuta ollenkaan. Ruotsin valtiopäiviä täytyy onnitella tästä päätöksestä, mikä ratkaisee tähän saakka ratkaisemattomana pidetyn ongelman. Tässä suhteessa Ruotsi voi olla esimerkkinä muille maille.”

Mitä menettelytapaa Portugali noudattaa? Se on Portugalin viranomaisten ratkaistava. Maailma tarkkailee kiinnostuneena, mutta ennen kaikkea heidän täytyy vastata Jumalalle siitä, miten he käsittelevät hänen palvelijoitaan.

VAARATTOMIA RAUHALLISIA IHMISIÄ

Jehovan todistajien kohteleminen oikeudenmukaisesti koituu Portugalin ansioksi ja eduksi, sillä näillä Jumalan kristityillä palvelijoilla on kautta maailman hyvä maine rehellisenä, ahkerana, rauhallisena kansana. On hyvin tunnettua, että he eivät osallistu mellakoihin, mielenosoituksiin eivätkä muihin levottomuuksiin. He eivät myöskään juopottele, harjoita haureutta eivätkä tee aviorikoksia, varasta eivätkä tee muitakaan moraalittomia eikä rikollisia tekoja. Kuten muistetaan, vastaaja, joka aikaisemmin oli raiskannut erään tytön, selitti oikeudessa: ’Jos olisin ollut Jehovan todistaja, en olisi tehnyt sellaista!’ Se, että he pitävät tiukasti kiinni Raamatun periaatteista, on tehnyt heistä erinomaisen, rehdin kansan, joka auttaa todella paremman yhteiskunnan muodostumista.

Sen sijaan että Jehovan todistajat olisivat yhteiskunnan vastaisia, niin kuin heitä oikeudessa syytettiin, ne, jotka elävät lähellä heitä Portugalissa, pitävät heitä hyvinä naapureina, alttiina ojentamaan lähimmäisen auttavan käden, kun toiset ovat tarpeessa. He ovat huomattuja myös vilpittömistä ponnisteluistaan ihmisten auttamiseksi ymmärtämään paremmin Raamattua. Heidän rakkaudellisella työllään on ollut hyvä vaikutus monien elämään, ja tämä pitää paikkansa Portugalissa niin kuin monissa muissakin maissa kautta maailman.

Erittäin kiinnostava on erään afrikkalaisen sanomalehden, The Northern Newsin (Ndola), selostus Jehovan todistajain toiminnasta Etelä-Afrikassa: ”Kaikkien tietojen mukaan niillä alueilla, joilla Jehovan todistajia on eniten afrikkalaisten keskuudessa, on nykyään keskimääräistä vähemmän levottomuuksia. He ovat epäilemättä toimineet aktiivisesti kansanvillitsijöitä, noituutta, juoppoutta ja kaikenlaista väkivaltaa vastaan.” Tällaisten kristittyjen ihmisten vainoaminen on selvästi Portugalin parhaitten etujen vastaista.

VAINO JATKUU

Miksi Portugalissa on sitten sellainen vaino? Eräät katolisen kirkon edustajat ovat pääasiallisesti vastuussa siitä. He ovat levittäneet ilkeämielistä propagandaa Jehovan todistajista. Esimerkiksi katolinen pappi João de Sousa esitti kesällä vuonna 1963 Lissabonissa sarjan televisio-ohjelmia, joissa oli kaikenlaisia vääriä tietoja Jehovan todistajista. Myöhemmin hän julkaisi kirjan, joka sisälsi enemmän samaa. Melkein heti oli seurauksena poliisitarkastuksia todistajia vastaan. Selostaessaan Jehovan todistajain joukkovangitsemisia viime marraskuun 27. päivänä Tanskan radiokin huomautti kirkon vastuusta. Uutisselostaja sanoi: ”Jehovan todistajia on kauan vainottu Portugalissa sekä Espanjassa, koska katolinen kirkko ei hyväksy tämän lahkon toimintaa.”

Yllyttämällä viranomaisia ja kiihottamalla joukkojaan nämä katoliset pappismiehet ovat nostattaneet inkvisitiomaisen vainon Jehovan todistajia vastaan. Maan toisesta äärestä toiseen ja merentakaisissa siirtomaissa on murtauduttu koteihin ja kokouspaikkoihin, takavarikoitu omaisuutta ja pidätetty Jehovan todistajia sekä heitetty vankiloihin. Heitä on pidetty niissä päiviä, viikkoja, jopa kuukausiakin nostamatta syytettä. Tätä on sattunut Lissabonissa, Luandassa, Aveirossa, Portossa, Setúbalissa, Caldas da Rainhassa, niin, itse asiassa kaiken kokoisissa kaupungeissa Portugalissa ja sen siirtomaissa.

Ja sen sijaan että tällainen portugalilaisten viranomaisten vaino vähenisi, se on lisääntymässä. Suorittihan poliisi samana päivänä, jona nuo 49 syytettyä tuomittiin, 9.7., kotitarkastuksen useissa Jehovan todistajain kodeissa, ja heidän kirjallisuutensa takavarikoitiin. Kun sadat todistajat valmistautuivat muutamia päiviä myöhemmin lähtemään raamatulliseen kokoukseen Ranskaan, niin noin 150:ltä heistä evättiin passi. Tähän ei esitetty mitään syytä. Aikooko Portugali ottaa pois kaikki vapaudet, liikkumisvapaudenkin, kansalaisiltaan?

Tämä on vaarallinen tilanne, sillä kun sortavat viranomaiset alkavat ottaa pois vapauksia yhdeltä ryhmältä, niin siitä on lyhyt askel vapauksien poisottamiseen toisiltakin henkilöiltä. Tosiaan, Jehovan todistajien väärät syyttämiset, joukkopidätykset ja -vangitsemiset ovat varoitus siitä, että ei ainoastaan Portugalin kansalaisten vaalima uskonnonvapaus vaan muutkin vapaudet saattavat olla vaarassa.

MITÄ VOIT TEHDÄ

Sinulla on tilaisuus ilmaista ajatuksesi tästä räikeän väärästä tuomiosta. Tätä kirjoitettaessa nuo 49 syytettyä ovat vapaina, koska jutusta on vedottu korkeampaan oikeuteen. Mutta heidän kaikkien edessä on vankeustuomiot sekä sakot, joiden maksamiseen heidän varansa eivät riitä. Jos nämä rangaistukset pantaisiin pakolla voimaan, niin syntyy tavattomia vaikeuksia. Kun aviomiehet ja isät ovat vankilassa, perheiltä riistetään tarvittava taloudellinen tuki, ja kun äidit ovat vankilassa, alaikäisiltä lapsilta riistetään se huolenpito ja valvonta, mitä nämä niin kipeästi tarvitsevat.

Portugalin viranomaiset saattavat ajatella, että kristittyjen kohtelu heidän maassaan on yksityisasia. Emme usko tätä ja olemme varmoja siitä, että miljoonat vilpitönsydämiset ihmiset Portugalissa ja kautta maailman ovat syvästi huolissaan sen suhteen, mitä näille vilpittömille kristityille tapahtuu Portugalissa. Sellaiset ihmiset inhoavat uskonnollisten vähemmistöjen vainoa ja esittävät vastalauseensa. Jos olet tällainen henkilö, kehotamme sinua kirjoittamaan Portugalin viranomaisille tästä asiasta ja tekemään ajatuksesi tunnetuiksi.

Osoita vastalauseesi pääministerille osoitteella

Exmo. Sr.

Prof. Doutor António de Oliveira Salazar

Rua de Imprensa, 8

Lisbon, Portugal

Kirjoita myös oman maasi Portugalin lähettiläälle ja konsuleille.