Jumalan edut
”Pitäen huolta kaikista Iankaikkisen [Jehovan] eduista.” – 1. Aikak. 26:30, Mo
1. Minkä aiheen tulee saada huomiota osakseen, ja miten tällaiset asiat tulevat esiin?
JEHOVA Jumala teki ihmisen halukkaaksi etsimään aina uutta. Tiedonhaluisen ihmiskunnan koko historia alusta pitäen on ollut jatkuvasti uudempien etujen kehittämistä tuloksena siitä, että ihminen on suorittanut etsiskelyjä maassa olevassa Jehovan aarrehuoneessa. Nämä uudet edut vaativat lakien ylläpitämistä järjestyksellisen sivistyksen laajenemiseksi. Näin on Jehovan todistajille, jotka etsivät suurempaa tietoa teokraattisesta hallituksesta ja Jumalan laillisista periaatteista, etua koskeva aihe perustavaa laatua ja tarvitsee pohjimmaltaan melkoista huomiota. Jos ihminen on sitäpaitsi tullut hankkimaan etuja, niin herää kysymys: Onko Jumalalla mitään etuja, ja jos on, niin mitä? Miten nämä mahdolliset Jumalan edut koskevat sitten meitä kristittyinä?
2. Minkä täytyy tulla ilmi, ennenkuin lakeja laaditaan ja miksi? Mainitse esimerkkejä.
2 Etua koskeva aihe liittyy läheisesti lakia koskevaan aiheeseen. Täytyy olla tosiaan etuja joillakin toiminta-aloilla, niiden on tultava ilmeisiksi tai niitä on odotettava, ennenkuin lait pannaan hallitsemaan ihmisten käyttäytymistä. Mitään lakeja ei vaadittu esimerkiksi autojen käytön yhteydessä ennen autojen keksimistä. Niin kauan kuin oli olemassa vain kaksi tai kolme autoa, ei tarvittu mitään lakeja. Mutta kohta kun monet ihmiset alkoivat ilmaista kiinnostusta autojen käyttöön, piti hallituksen laatia yleisen turvallisuuden takia vähitellen yhä enemmän sääntöjä sen suhteen, miten moottoriajoneuvoja on ajettava ja liikennettä valvottava. Ja näin on ollut melkein kaikkien ihmiskunnassa tehtyjen keksintöjen laita: uusia etuja on ilmaantunut ihmisten keskuudessa, ja niiden seurauksena ovat monet ihmiset halunneet päästä osallisiksi noista eduista. Lait eli toimintaohjeet ovat käyneet näin ollen välttämättömiksi järjestyksen ylläpitämiseksi kaikkien tällaisten etujen omistajien keskuudessa.
3. Mitä edut ovat? Keillä on niitä, ja mikä suhde niillä on elämiseen?
3 Mikä etu on sitten? Etu merkitsee osallisuutta, hyötyä.a Se merkitsee voiman käyttöä johonkin suuntaan tyydytyksen saamiseksi. Se on yritysten piiri jonkin teon suorittamiseksi. Se merkitsee myöskin tietyn tarkoituksen toteuttamista. Se merkitsee samaten tahdon ponnistusta johonkin osallistumiseksi. Kaikki älylliset luomukset yksityisesti ja yhdessä, itse Luojakin, ovat osakkaina alati lisääntyvien etujen laajoilla aloilla. Eteneminen toisen edun suorituksesta toisen edun toteuttamiseen on olemassaolon viehätys. Etujen toteuttaminen määrätyssä kaavassa merkitsee itsestään elämästä nauttimista.
4. Miten lailliset oikeudet ja velvollisuudet syntyvät? Mainitse esimerkkejä.
4 Tässä kohdassa on huomattava, että, kaikkien alojen edut eivät joudu hallituksen valvontaan. Mutta kun hallitus huomaa uuden edun, minkä se katsoo vaativan valvontaa yhteiseksi hyväksi, niin se ryhtyy kuvailemaan ja määrittelemään sitä etua ja järjestää sitten sen valvonnan hallituksen toimesta.b Hallitus laatii näin tehdessään uuden lain tai sarjan lakeja, mitkä esittävät ne säädökset, jotka määräävät tuon uuden edun alaa koskevat oikeudet ja velvollisuudet. Oikeus määritellään lailliseksi eduksi. Jokaisella ilmitulleella uudella oikeudella täytyy olla vastaava ja vastakkainen velvollisuus. Esimerkiksi auton ajajilla on oikeus käyttää autojaan luvan saatuaan esteettömällä tiellä laillisissa nopeusrajoissa. Kaikilla muilla on velvollisuus antaa ajajalle tietä ajaa autoaan tuolla tiellä laillisella nopeudella. Kenenkään ei tule mennä hänen tielleen estämään hänen liikkumistaan, tai muuten hän kieltää häneltä hänen oikeutensa ajaa tiellä turvallisesti.
ETUJEN KÄYTTÖ
5. Miten etuja voidaan käyttää, ja mikä on tulos?
5 Etuja voidaan käyttää huonolla tavalla ja hyvällä tavalla. Jos niitä käytetään vahingollisella, huonolla tavalla, niin ne aiheuttavat pahaa, ikävyyttä ja todennäköisesti onnettomuutta. Mutta jos niitä käytetään hyödyllisellä, hyvällä tavalla, niin ne synnyttävät iloa, tyytyväisyyttä ja ennen kaikkea onnea. Jos etua käytetään huonoon menettelyyn, niin seurauksena on virheellisen elämän muodostuminen. Tällainen virheellinen elämä aiheuttaa sitten rangaistuksen. Mutta jos etua käytetään päinvastoin hyvässä menettelytavassa, niin seurauksena on ansiokkaan elämän muodostuminen. Tällainen ansiokas elämä tuottaa sitten palkinnon.
6. Aseta vastakkain ne tavat, joilla Aadam ja Jeesus toteuttivat etujansa, ja seuraukset niistä.
6 Aadam oli esimerkiksi itsekkäästi kiinnostunut pitämään Eevan vaimonaan. Kun hän noudatti tätä eduntavoittelua, niin hänelle kävi pettämättömänä välttämättömäksi liittyä Eevaan pahalla tiellä ja kapinoida yksinvaltiasta Jumalaansa vastaan. Tämä paha menettely aikaansai Aadamille virheellisen (eli syntisen) elämän. Tämä virheellinen elämä aiheutti vuorostaan hänelle kuolemanrangaistuksen. Pane tämän vastakohtana merkille Jeesuksen etu tulla ihmisen lunastajaksi. Jeesus toteutti etunsa hyvällä tavalla, pitäen Jumalan jokaisen lain ja tahdon siinä määrin, että hän antoi henkensä kidutuspaalussa. (Fil. 2:8) Tämä hyvyyden tie johti ansiokkaaseen elämään. Tämä ansio tuotti sitten hänelle palkaksi ylösnousemuksen loputtomaan elämään. Aadamin ”yksi rikkomus” aikaansai virheen, mikä on tuottanut kuolemantuomion kaikille ihmisille syntisinä, jotavastoin Jeesuksen ”yksi teko” aikaansai hänen elämänverensä kautta ansion, mikä tekee mahdolliseksi ”heidän [ihmisten] julistamisensa vanhurskaiksi elämää varten”. – Room. 5:18, Um.
JEHOVAN EDUT
7. Miten Jehovalla on etuja? Mikä raamatunpaikka todistaa tämän?
7 Jehova Jumalalla itsellään on kaikista maailmankaikkeuden persoonista tärkeitten etujen laajin ala. Hänen lukuisten etujensa noudattaminen tuottaa hänelle suunnatonta ihastusta. Nämä Jumalan edut tehdään selväksi hänen jumalallisen tahtonsa ilmaisuissa, ja ne käyvät silminnähtäviksi hänen esittämissään päätöksissä. Jehova on voimaperäinen Jumala, toiminnan Jumala, joka suorittaa tekoja ja pääsee hämmästyttäviin saavutuksiin. Hänen tahtonsa jokainen ilmaus on täydellinen, ja hänen joka ainoa päätöksensä on virheetön. ”Muistakaa muinaisia entisiä asioita, sillä minä olen Jumala, eikä ketään toista ole; minä olen Jumala, eikä ole ketään minun kaltaistani; minä ilmoitan lopun alusta lähtien ja muinaisista ajoista ne, joita ei vielä ole tehty, sanoen: Minun neuvoni pysyy, ja minä teen kaiken mielisuosioni mukaan; . . . niin, minä olen puhunut, minä saatan sen myös tapahtumaan; minä olen päättänyt, minä myös teen sen.” – Jes. 46:9–11, As.
8. Miten Jumalan edut toteutetaan aina? Miksi siten?
8 Kaikki Jumalan edut toteutuvat hyvällä tavalla, eikä niitä panna koskaan toimeen pahalla menettelyllä. Kun hän oli suorittanut jättiläismäisen luomisetunsa, niin kertomus sanoo: ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää.” (1. Moos. 1:31) Jeesus todisti hänen ehdottomasta hyvyydestään: ”Ei kukaan ole hyvä paitsi yksi, Jumala.” (Mark. 10:18, Um) Jumalan hyvyys aikaansaa tästä syystä hänelle aina ansiokkaan elämän, mikä tuottaa vuorostaan onnellisuuden ja ilahduttavan virkistyksen palkan. Häntä sanotaan tämän vuoksi ”onnelliseksi Jumalaksi”. – 1. Tim. 1:11, Um.
9. Mitkä Jumalan edut muun muassa vaikuttavat nykyään maan asukkaisiin?
9 Voitaisiin kysyä: Mitkä Jumalan edut muun muassa vaikuttavat nykyään maahan ja ihmiskuntaan yleensä? Yksi hänen suurista eduistaan eli päätöksistään on, että hän pukee tämän runsailla lahjoilla varustetun maan paratiisillisella kauneudella ja kansoittaa sen vanhurskailla asukkailla, jotka ovat sopusoinnussa Elävän Jumalan kanssa tullen hänen rakastaviksi alamaisikseen. ”Sillä näin sanoo Jehova, joka loi taivaat, Jumala, joka muodosti maan ja teki sen, joka vahvisti sen eikä luonut sitä autioksi, joka muodosti sen asuttavaksi.” (Jes. 45:18, As) Toinen etu on hänen ilmaisemansa ohjelma vapauttaa tämä maa jumalattomuudesta valitun Siemenensä, Kuninkaansa Kristuksen Jeesuksen, kautta. (1. Moos. 3:15) Hänen tahtonsa on myöskin antaa kaikkien kansoihin kuuluvien hyvätahtoisten ihmisten ”siunata itsensä” Valtakunta- eli Siemenjärjestön kautta, mihin kuuluvat Kuningas Kristus Jeesus ja hänen 144 000 valittuaan hänen morsiamenaan. (1. Moos. 22:18, Um) Hän on edelleen ollut majesteettisen tahtonsa mukaan erittäin kiinnostunut uuden maailman järjestelmän perustamisesta, mihin järjestelmään kuuluvat v. 1914 perustetut uudet taivaat ja v. 1919 perustettu uusi maa, mikä heijastuu nyt maan päällä uuden maailman yhteiskunnassa. (Jes. 51:16) Tämä Jehovan todistajain yhteiskunta saarnaa nykyään ponnekkaasti sanomaa perustetusta Valtakunnasta kaikkien vanhurskauteen taipuvien auttamiseksi hylkäämään Saatanan vanhan maailman järjestelmän, mikä on tuomittu yhteiskunnan tuomiolla, ja asennoitumaan nyt Jumalan puolelle kaikkeudenyksinvaltiutta koskevassa kysymyksessä. (Matt. 24:14; Ilm. 18:4) Ja lopuksi on Jumalan suuri tahto osoittaa tämän sukupolven aikana oikeutensa yksinvaltiaaseen hallintoonsa kunniaansaattamalla nimensä Harmagedonissa, kun hän hävittää Saatanan näkyvän ja näkymättömän järjestön jokaisen jäljen. – Ilm. 16:16.
10, 11. a) Miksi Jumalan eduilla on etusija? b) Miten nämä Jumalan edut koskevat meitä?
10 Koska Jehova Jumala on Yksinvaltias Hallitsija, niin hän tunnustaa laillisesti kaikki omat etunsa. Kuten olemme aikaisemmin huomanneet, niin kun hallitus tunnustaa edut, syntyvät myöskin oikeudet. Tämä merkitsee siis, että kaikkeuden korkeimmat lailliset oikeudet, olennaiset oikeudet, kuuluvat Jumalalle hänen toteuttaessaan yksinvaltaista mielisuosiotaan tai yksinvaltiaita toimiaan, etujaan. Jumalan eduilla on näin ollen etusija. – Matt. 6:33.
11 Miten nämä Jumalan edut koskevat meitä? Hyvin tärkeästi. Jeesus antoi esimerkin, kun hän antoi elämänsä Jehovan tahdon tekemiseen ja pysyi sopusoinnussa Jumalan jokaisen jumalallisen edun kanssa. Jeesuksesta on kirjoitettu: ”Katso, minä olen tullut . . . tekemään sinun tahtosi, Jumala.” (Hepr. 10:7, Um) Meidänkin täytyy olla täysin sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa ja aina mukautua hänen jumalallisiin etuihinsa. Me teemme näin, kun kukin meistä antaa elämänsä Jehovan tahdon tekemiseen ja sitten vertauskuvaa sen vesikasteella. Me emme voi olla välinpitämättömiä Jumalan etujen suhteen. Meidän täytyy tulla tarmokkaiksi olemalla tietoisia näistä Jumalan eduista ja suhteestamme niihin. (1. Aikak. 26:30, Mo) Meidän nykyinen ja tuleva pelastumisemme riippuu siitä, että me menettelemme Jumalan jokaisen edun mukaisesti tämän maan yhteydessä. Koska Jumalan hyvyys ilmenee aina hänen jumalallisissa eduissaan, niin meidän osanamme on korkein onni, jos me ylläpidämme Jumalan edut suotuisesti sopusoinnussa omien muiden etujemme kanssa.
[Alaviitteet]
a ”Bouvier’s Law Dictionary”, s. 576.
b ”Handbook of Elementary Law”, W. D. Smith, s. 97.