Islamin opetusten tutkiminen
ISLAM on sen uskonnon nimi, minkä Muhammed perusti seitsemännellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen ja mikä on nuorin maailman niin sanotuista ”suurista” uskonnoista. Sana islam merkitsee ”alistumista” eli ”täydellistä alistuvaisuutta”. Islamin pyhä kirja on Koraani. Siinä on 114 suuraa eli lukua, joissa on jaejako samoin kuin Raamatussakin, paitsi että nämä jaot eivät ole lainkaan yhdenmukaisia, eikä toisissa käännöksissä ole lainkaan jakeita.
Kun tutkitaan Koraania, joka on suunnilleen Kristillisten Kreikkalaisten Kirjoitusten kokoinen, pistää silmään sellaisten ihmeitten eli todisteitten puute, jotka osoittaisivat Muhammedin olleen tosiaan Jumalan lähettämä profeetta. Kun Mooses, ensimmäinen Raamatun kirjoittaja ja ensimmäinen profeetta, joka piti lähetettämän Jaakobin jälkeläisten luokse, meni Israeliin, niin hänellä oli hyvänä vahvistuksenaan ihmeet hänen jumalallisen tehtävänsä todistamiseksi. Katso 2. Mooseksen kirjan 4. lukua. Kristus Jeesus suoritti samaten niin monta ihmetyötä, että kaikkien, jotka eivät olleet antaneet itsekkyyden sokaista itseään, täytyi myöntää hänet Jumalan lähettämäksi. – Joh. 7:31; 10:37, 38; 14:11.
Mutta Muhammed ei esittänyt tullessaan mitään yliluonnollisia todistuksia jumalallisesta tehtävästään. Hänen arvostelijansa valittivat kerran toisensa jälkeen tätä, ja hän sanoi heille toistamiseen, ettei hänen työnsä ollut merkkien antaminen, vaan ainoastaan saarnaaminen ja että merkkien puuttumisen tarkoituksena oli heidän uskonsa koetteleminen. Mutta mitä usko on ilman todisteita? Ken hyvänsä voisi väittää olevansa Jumalan lähettämä. Mooses ja Kristus todistivat sen suorittamalla monta ihmetyötä, mutta missä olivat Muhammedin ihmetyöt? Hän tunnusti Koraanissa, ettei hänellä ollut niitä. – Katso suuria 2:118; 10:38; 11:13; 6:109, Ali.
Monet muslimit väittävät kumminkin hänen suorittaneen ihmetöitä. He toistavat väitteen, että hän halkaisi kuun, mistä he lainaavat todistukseksi suuran 54:1. Huomaa ennen kaikkea, ettei tämä kohta sano Muhammedin halkaisseen kuuta. Ja muslimit, jotka selittävät tätä kuun halkeamista käsittelevää kohtaa, sanovat sen saattaneen näyttää siltä Muhammedista ja hänen uskovistaan Mekan laaksossa; että se on käsitettävä kuvaannollisesti tai että se saattaa vielä täyttyä tulevaisuudessa. (Katso Alia.) Maakerrostumat ja geologiatiede todistavat runsain mitoin Raamatun kertomuksen luomisesta sekä vedenpaisumuksesta, mutta missä on todistukset siitä, että kuu olisi koskaan haljennut?
Toiset väittävät, että Muhammed suoritti monta ihmetyötä ja että ne kerrottiin Alhadithissa eli Hadiisissa, muhamettilaisen perimätiedon muistiinmerkinnöissä, mitkä laadittiin järjestelmällisesti muhamettilaisen ajanlaskun kolmannella vuosisadalla. Niiden ihmetöitten joukossa, jotka Muhammedin sanotaan suorittaneen, ovat perimätiedon mukaan: ”Puut ja kalliot ja vuoret tervehtivät häntä lähellä Mekkaa. Kun ihmiset olivat kerran hyvin janoisia, niin Muhammed täytti kaikki heidän ruukkunsa panemalla vettä pursuamaan sormiensa välistä. Eräs puu kutsuttiin todistamaan Muhammedin jumalallista tehtävää. Puu tuli repien maata, kunnes se seisoi hänen luonaan. Se todisti kolme kertaa, että Muhammed on Jumalan profeetta.” Sir William Muirin mukaan on säilynyt noin puoli miljoonaa tällaista perimätietoa.
Me huomaamme kuitenkin tässä saman vaikeuden, perimätiedon ja kirjoitetun esityksen välisen ristiriitaisuuden, minkä huomaamme juutalaisuudessa ja nimikristillisyydessäkin. Koraani ei yksinkertaisesti salli mitään ihmeitä. Se mainitsee selvästi Jumalan sanovan: ”Me pidätymme lähettämästä merkkejä vain koska edellisten sukupolvien ihmiset käsittelivät niitä väärin.” (Suura 17:59, Ali) Tämä ei nimenomaisesti salli mitään merkkejä. Jos Muhammed olisi esittänyt merkkejä, niin miksi hän sitten olisi nuhdellut kuulijoitaan siitä, että nämä pyysivät niitä, ja miksi he olisivat valittaneet sitä, ettei niitä ollut? Koraani esittää kuitenkin juuri näin. Kirjoitettu sana on aina luotettavampi kuin suullisesti kulkeutunut perimätieto, ja näiden tarkoitusperäisten ihmeitten mielikuvituksellinen luonne pakoittaa meidät lisäksi tähän johtopäätökseen.
KUMOAMISTA JA TYHJÄKSITEKEMISTÄ
Koraani on mainittu Raamatun lähimpänä kilpailijana, koska se on noin 300 miljoonan muslimin pyhä kirja, ja nämä uskovat, että se on luomaton ja lähetetty maan päälle korkeimmista taivaista sekä että enkeli Gabriel on ilmaissut sen Muhammedille jaoksina eli suurina. Ottaen huomioon sen, että Raamatun väitetään usein olevan ristiriitainen, eivät Raamattua rakastavat ole hätäisiä päättelemään Koraanin olevan ristiriitainen.
Mutta me havaitsemme Koraanin itsensä myöntävän tällaisen ristiriitaisuuden, koska se itse vaatii oikeutta ”tehdä tyhjäksi” tai ”kumota”. Muhammedin arvostelijat olivat valittaneet hänen puhuneen toisinaan ristiin, ja siksi hän opetti, että milloin myöhempi ilmestys oli ristiriidassa aikaisemman kanssa, niin toinen poisti eli kumosi ensimmäisen. Me luemme näin: ”Me emme kumoa yhtäkään ilmestystämme emmekä anna niiden unohtua, vaan me panemme sijaan jotakin parempaa tai sen veroista. Etkö tiedä, että Jumalalla on kaikki valta kaikessa?” – Suura 2:106; 16:101, Ali.
Koska Koraaniin jää sekä edellinen eli kumottu jae että se, mikä tuli myöhemmin ja mikä poistaa eli kumoaa, niin voidaan helposti nähdä, miten Koraanissa on ristiriitaisuuksia. Tämä on mahdollista erityisesti siihen katsoen, että ei ole lainkaan varmaa, milloin mikin suura ”ilmoitettiin”, minkävuoksi ei voida aina ratkaista, mikä niistä on kumoava ja mikä kumottu kohta.
Eräät nykyiset muslimit vastustavat kaikkea tätä ja väittävät, että Muhammed ei maininnut poistetuksi eli kumotuksi mitään Koraanissa esiintyvää, vaan ainoastaan sellaista, mitä on saatettu kirjoittaa Touratiin eli Heprealaisiin Kirjoituksiin tai Injiliin eli evankeliumiin. Mutta tämän välttäminen merkitsee historian todistuksen kieltämistä, mikä osoittaa, miksi Muhammedia syytettiin väärentäjäksi sekä Koraanin tekstiyhteyden huomioonottamatta jättämisestä. Tämän väitteen tekevät vain eräät nykyiset muslimit, sillä kaikkein huomatuimpien muslimikirjanoppineitten ja menneitten aikojen imaamien todistus osoittaa, että sekä peruutetut että peruuttavat kohdat ovat Koraanissa. Kuuluisa Razi sanoo suurasta 16:99, 100: ”Selittäjät ovat poikkeuksetta sitä mieltä, että kumoaminen on paikallaan nykyisessä laissa.” Ja suurasta 4:14, mikä koskee uskottomille vaimoille määrättävää rangaistusta, Razi sanoo: ”Aba Hanifan koulu on sitä mieltä, että raippoja määräävä [Koraanin] kohta kumosi vankeutta määräävän kohdan.” Selittäessään suuraa 2:102 Razi sanoo, että jokin kohta voidaan kumota ja se voi kumminkin jäädä Koraaniin. Toisia arvovaltaisia muslimiselittäjiä, jotka ovat esittäneet samanlaisia käsityksiä, ovat Beidhawi, Jelaleim ja Abdulla.
Raamatussa ei ole mitään tällaisia vaikeuksia. Kun se ymmärretään oikein, niin sen huomataan olevan sopusointuinen kannesta kanteen. Tätä voimme odottaakin ottaen huomioon sen esittämän väitteen, että se on Jehova Jumalan Sana. Ne, jotka väittävät Raamatun olevan ristiriitainen, tekevät sen yleensä siksi, että he eivät pysty erottamaan kirjaimellista ja kuvaannollista kieltä, tai koska he eivät ota huomioon tekstiyhteyttä tai koska heiltä puuttuu puolueettomuus.
ISLAMIN ”DJIHADIT”
Eräs huomattavimpia Koraanista löydettäviä ristiriitaisuuksia koskee palvontavapautta. Toisaalta on siinä joukko lausuntoja, jotka suosivat uskonnonvapautta, kuten: ”Älköön uskonnossa olko mitään pakkoa.” Ja toisaalta esiintyy kerran toisensa jälkeen lausuntoja, mitkä ilmaisevat päinvastaista: ”Kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin tappakaa ne, jotka liittävät muita jumalia Jumalaan, missä tahansa heitä tapaattekin. Käykää heidän kimppuunsa, piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikenlaisin väijytyskeinoin, mutta jos he kääntyvät ja lausuvat rukouksia ja maksavat pakolliset almut, niin antakaa heidän mennä tiehensä, sillä Jumala on armollinen.” Ja taas: ”Taistelkaa Jumalan asian puolesta niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät. Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin. . . . Taistelkaa sentähden heitä vastaan, kunnes heidän keskuudessaan ei ole enää maailmallista epäsopua ja ainoana palvontana on Jumalan palvonta” tai ”kunnes kiusaus lakkaa”. – Suura 2:186–190, 212, 213; 8:12; 9:5, 124, Rodwell.
Nykyiset muslimit väittävät Koraanin opettavan uskonnonvapautta ja kannattavan ainoastaan puolustussotaa, mutta voidaanko sellaisten lausuntojen kuin ”tappakaa ne, jotka liittävät muita jumalia Jumalaan, missä tahansa heitä tapaattekin”, ”mutta jos he kääntyvät . . . niin antakaa heidän mennä tiehensä”, ja ”surmatkaa heidät, . . . kunnes kiusaus lakkaa”, selittää puolustussodaksi tai uskonnonvapauden sallimiseksi? Arabialainen sana djihad osoittaa jo itsessään vääräksi tämän ajatuksen, sillä se merkitsee: ”Uskonnollinen sota epäuskoisia tai muhamettilaisia kerettiläisiä vastaan.” (Webster) Muslimit surmasivat paljon toisia muslimeja uskonnollisten eroavaisuuksien takia. Se ei merkitse suinkaan uskonnonvapautta.
Historian muodostamien todistusten valossa ei mikään voisi olla mielikuvituksellisempaa kuin väitös, että islam uskoo ainoastaan puolustussotaan. Tosiasiat osoittavat, että kun Muhammed oli saanut vallan Medinassa, niin hän järjesti rosvoilevia joukkoja hyökkäämään kilpailevien kaupunkien karavaanien kimppuun, ja että kolme ensimmäistä hyökkäystä epäonnistui täysin. Kun hän sai vallan Medinassa, mihin kaupunkiin hän oli paennut Mekasta uskonnollisena pakolaisena, niin hän hyväksyi arvostelijoittensa teloituksen. Kuuluisin esimerkki tästä on hänen toimeenpanemansa juutalaisen Koraiza-heimon hävitys, jolloin 700 miestä teloitettiin torilla aamusta yöhön asti. Nuo juutalaiset olivat tosin tyytymättömiä, mutta uskonnollinen vaikutin ilmenee siitä, että heille olisi annettu täysi armahdus, jos he olisivat luopuneet juutalaisuudestaan islamin hyväksi. Yksikään heistä ei ottanut vastaan tätä tarjousta, vaikka heidän kieltäytymisensä ei merkinnyt heille ainoastaan kuolemaa, vaan myöskin heidän vaimojensa ja pienokaistensa myymistä orjuuteen.
Muhammed järjesti sotaretken Mekkaa vastaan, mikä antautui heti. Muhammedin kuoleman jälkeen levitettiin islamia miekalla Eurooppaan, ja Kaarle Martelin, Pipinin pojan ja Kaarle Suuren isoisän, armeijat pysähdyttivät sen Ranskassa v. 732. Islamin armeijoitten kärsimä viimeinen merkittävä häviö tapahtui Wienin porttien edessä v. 1863. Wien on pitkän matkan päässä Mekasta! Turkkilaisten tuhoamat monet armeenialaiset kahdennellakymmenennellä vuosisadalla todistavat edelleen, että islam ei rajoittanut sodankäyntiään puolustussotiin. On totisesti mielikuvituksellista ajatella, että islam uskoo ainoastaan puolustussotaan, kun otamme huomioon nämä historialliset tiedot.
Yrittäessään puolustaa islamin djihadeja muslimikirjoittajat viittaavat israelilaisten Jehovan käskystä käymiin sotiin. Mutta Israelin sotia ei voida kuitenkaan sanan missään merkityksessä sanoa djihadeiksi. He kävivät niitä sotiaan Jehovan käskystä, mikä näkyy siitä, että voitto johtui kerran toisensa jälkeen Jumalan yliluonnollisesta asiaan puuttumisesta. (Joos. 10:11; Tuom. 5:20; 1. Sam. 17:47; 2. Aikak. 20:15) Eikä heidän sotiaan käyty siitä syystä, että Israelin valtakunta olisi voitu laajentaa maailmanvallaksi. Jehova oli luvannut vuosisatoja aikaisemmin tämän maan Aabrahamin jälkeläisille, ja hänellä oli kaikkeuden Yksinvaltiaana Hallitsijana oikeus antaa maa kenelle hän halusi. (1. Moos. 12:7) Siksi luemme, että Daavid laajensi Israelin rajat Jumalan sille määräämiin rajoihin asti, eikä Daavid enempää kuin Salomokaan aloittanut mitään sotaa niiden ylittämiseksi.
Jehova Jumala teki lisäksi selväksi israelilaisille, että he toimivat hänen tuomiontoimeenpanijoinaan ja että heidän piti hävittää pois nuo kansat niiden jumalattomuuden takia, että tätä ei tehty siksi, että he olisivat olleet niin vanhurskaita, ja että jos he itsekin tulisivat jumalattomiksi, niin Jehovan kosto kohdistettaisiin heihinkin. Vaikka he olivat Jehovan tuomiontoimeenpanijoita, niin Jehova sovelsi heihin samoja lakeja, samoin kuin nykyiset maat odottavat poliisin tottelevan lakia. Jehova pyyhkäisi jumalattoman maailman pois vedenpaisumuksella Nooan aikana; hän pyyhkäisi pois sellaiset jumalattomat kaupungit kuin Sodoman ja Gomorran taivaasta tulevalla tulella; hän surmasi Egyptin esikoiset vitsauksella, ja hän voi käyttää Israelin kansaa tuhoamaan vihollisensa tavallisella sodalla, jos hän niin halusi. Jumala suvaitsee jumalattomia, kunnes tulee hänen määräaikansa hävittää ne. – 5. Moos. 9:4–6; Room. 9:22.
Jehovan toimenpiteet kansansa vihollisia vastaan olivat sitäpaitsi silloin ennustuksia hänen tulevista tuomioistaan. Siksihän hänen ’suuren päivän taisteluaan’ sanotaan Harmagedoniksi. (Tuom. 5:19; Ps. 83:1–19; Ilm. 16:14, 16) Kun Kristus Jeesus tuli, niin hän lopetti jyrkästi kaiken lihallisten aseitten käytön Jumalan palvelijoilta sanoen selvästi: ”Kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.” (Matt. 26:52) Hänen seuraajansa käyvät hengellistä sotaa ja käyttävät hengen miekkaa, Jumalan Sanaa, eikä lihallisia aseita. (2. Kor. 10:3, 4; Ef. 6:12–17) He odottavat kärsivällisesti, että Jehova toimeenpanee koston. – Sef. 3:8; Room. 12:19.
Vaikka edelläsanottu saattaa loukata joitakuita, niin huomattakoon, että me emme voi odottaa pääsevämme totuuteen, jos annamme tunteittemme eikä järkemme hallita vakaumuksiamme. Jumalan Sana sanoo: ”Tulkaa nyt ja pohtikaamme yhdessä.” (Jes. 1:18, KJ) Se merkitsee vertailemista, esitettyjen tosiasioitten ja väitösten tyyntä ja puolueetonta punnitsemista ja sitten halukkuutta maksamaan hinta, sillä totuus maksaa jotakin. Siksi meitä neuvotaankin: ”Osta totuutta, älä myy.” – Sananl. 23:23.