Nuhteeton vaellus viimeisinä päivinä

MAAILMA ei lopu joka päivä! Nooan ajan vedenpaisumuksen jälkeen ei ole koko ihmiskunnan asioita vallitseva ”maailma” eli asiainjärjestelmä hävinnyt kokonaan. Mutta nyt me tiedämme Jeesuksen ilmoittaman suuren merkin jokaisen yksityiskohdan täyttymisestä, että me olemme nykyistä maailmanjärjestelmää uhkaavan lopun edessä. (Matteus 24; Markus 13; Luukas 21) Me tiedämme myös elävämme mitä edullisinta aikaa. Maailmassa on eräs jonkinlaista sukkeluutta ilmaiseva vanha sanontatapa: ”Sinä et pääse koskaan tästä maailmasta hengissä.” Tämän ei tarvitse olla kuitenkaan nyt enää totta. Jumalan kansan, hänen palvelijoittensa, hänen ylimmyytensä todistajien, mieli on kääntynyt nyt kohti sitä uutta ja vanhurskasta asiainjärjestelmää, mikä häämöttää tämän siirtymäkauden takana. Heidän mielensä on muuttunut. He ovat nyt Jehova Jumalan seurakunnassa ja antavat sentähden kiitollisen ylistyksen mahtavalle Hyväntekijälleen. He rakastavat elämää ja haluavat kuulua myöskin sarastavassa uudessa maailmassa Jehovan suureen hengissäsäilyneeseen seurakuntaan. He karttavat viisaasti kuolevan vanhan maailman menettelytapaa, maailman, joka vaeltaa vähimmän vastustuksen tietä, ajaa itsetyydytyksen vaunuissa ja päätyy äkilliseen kuolemaan lopullisessa Harmagedonin taistelussa. He syventyvät Jumalan käskyihin ja sen tutkimiseen, miten he voisivat pysyä tahrattomalla tiellä.

Jumalan käskyt? Mitkä ne ovat? ”Kuka tietää?” hymyilee kriitikko. ”Kuka välittää!” ilkkuu pilkkaaja. Mutta Jumala käskee ja ohjaa kansaansa nykyään niinkuin aina. Kaikkien pitäisi älytä nyt se erityinen vakavuus, mikä liittyy kokonaisen maailman esillä olevaan tuomintaan, mutta vain mieleltään uudistuneet käsittävät sen. Vain he näkevät, että ”se aika, mikä on kulunut, riittää jo siihen, että te olette täyttäneet kansojen tahdon, kun te vaelsitte irstaan käytöksen teoissa, himoissa, liiallisessa viinin juonnissa, mässäilyissä, juomakilpailuissa ja epäjumalanpalveluksissa, jota laki ei estä. Koska te ette juokse enää heidän kanssaan tähän suuntaan samaan alhaiseen irstailun likalätäkköön, niin he ovat hämmästyneitä ja puhuvat teistä jatkuvasti herjaavasti. Mutta nämä ihmiset tekevät tilin sille, joka on valmis tuomitsemaan sekä elävät että kuolleet.” (1. Piet. 4:3–5, Um) On säälittävää ajatella niitä, jotka pilkkaavat jatkuvasti tahallaan Jumalan vanhurskaita vaatimuksia juovuttavan viinimaljan tai mässäilyaterian tylsyttäminä. He ovat sen sananlaskujen laiskurin kaltaisia, joka on liian laiska nostaakseen kättään jälleen suuhunsa. – Sananl. 26:15.

Se on tosiaan säälittävää. Mutta meidän täytyy huolehtia niistä, jotka osoittavat katuvansa vanhaa menettelyään ja jotka menevät sitten niin pitkälle, että antavat elämänsä Jehovalle ja hänen palvelukseensa. Ja kun me näemme Jumalan suuren näkyvän seurakunnan kasvavan lukumäärältään, niin sen täytyy saada meidät näkemään, että yksityiset jäsenet kasvavat myös alituisesti hengellisessä voimassa ja kypsyydessä. Meidän täytyy osoittaa tällaista kiinnostusta jokaista nyt mukaan tulevaa lammasmaista ihmistä kohtaan, koska Jumalakin tekee niin.

”UUDEN KÄSKYN” NOUDATTAMINEN

Miten hellästi ja läheisesti Jehova tarkkaa kansaansa, se ilmenee siitä, että hän viittaa siihen ”silmäteränään”. (Sak. 2:8) Daniel kuvailee hänen sille määräämää kunniasijaa: ”Taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” (Dan. 12:3) Näin hehkuva kuvaus ei johdu suinkaan siitä, mitä he ovat itsessään, vaan siitä, mitä Jehovan ansaitsematon hyvyys on antanut heille heidän uskollisuutensa vuoksi. Mitä se on? Jotakin paljon voimakkaampaa kuin ne atomiaseet, joihin tämä maailma on aivan äsken tutustunut; jotakin, mitä ei voida verratakaan arvossa suurempiinkaan aineellisen rikkauden varastoihin, mitkä on koskaan koottu tämän maan pinnalla. Se on totuuden sana, minkä Jehova uskoo todistajilleen ja minkä avulla hän tekee heistä sanomansa viejiä. Apostoli Paavali ei aliarvioinut tämän tehtävän tärkeyttä, vaan kehoitti nuorta Timoteusta, erästä Jumalan ensimmäisellä vuosisadalla elänyttä sanansaattajaa näin: ”Harkitse näitä asioita, uppoa niihin, jotta edistymisesi olisi ilmeinen kaikille ihmisille. Kiinnitä alituista huomiota itseesi ja opetukseesi. Pysy näissä asioissa, sillä näin tekemällä sinä pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuuntelevat sinua.” – 1. Tim. 4:15, 16. Um.

Niitä, jotka astuvat Jumalan suureen seurakuntaan, ei ole nyt kutsuttu mihinkään hyödyttömään työhön eikä turhaan palkintoon. He työskentelevät elämän, ”todellisen elämän”, saamiseksi. (1. Tim. 6:19) Oletko sinä yksi jo tähän seurakuntaan kootuista ja autatko sinä toisia elämän tielle? Eikö sinuun vaikuta silloin se, miten vakavaa on seurakunnan säilyttäminen Jumalan ylistykseksi toimivana, hänen vaatimuksensa täyttävänä yhteisönä, sopivana paikkana, mihin Herra Jeesus voi ohjata ”lampaitaan”? Eikö tämän tekeminen ole näin ollen kunkin vastuulla, sellaista, mihin jokaisen kristityn täytyy ”kiinnittää alituista huomiota”?

Kyllä se on. Mutta meihin ei vaikuta enää, niinkuin Messiasta edeltäneisiin juutalaisiin, kirjoitettujen lakien ja säädösten ja määräysten kokoelma. Jeesus jätti sen sijaan jälkeensä omaan epäitsekkääseen antaumukseensa perustuvan toimivaltaisen uuden hengen: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” Huomaa, mitä tämä osoittaa: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34, 35) Tätä käskyä ei voida täyttää veltosti ottamalla monen nykyisen maailmanihmisen välinpitämätön asenne. Se ei saa olla perusteetonta, tyhjää mieltymystä eikä hullaantumista, jollaista kristikunnan papit usein osoittavat yrittäessään tyhmästi rakastaa kaikkea näkyvissä olevaa, tätä jumalatonta maailmaakin, ja sulkea sen hellästi piiriinsä selittäessään uudistavansa sen. Miten pitkälle he ovat päässeet? Eikä kukaan uskalla harjoittaa myöskään ulkokultaisuutta rakkaudessaan, sillä Jumala ja Kristus voivat nähdä, mitä me emme näe, henkilön sydämen vaikuttimet. Kristityillä on Jumalan järjestönsä kautta antama määräys täyttää Jumalan vaatimukset perusteellisesti ja laiminlyömättä. Paavali sanoi: ”Minä kehoitan sinua, että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka.” (1. Tim. 6:13, 14) Onko meillä, joilla on etu elää nykyään, varaa herpaantua nyt, kun tämä ilmestyminen on nähtävissä? Totisesti ei! Tuomio merkitsee poltinraudalla tämän vanhan maailman kooten todisteita, mitkä oikeuttavat sen pikaisen hävityksen. Me toivomme elämän jatkuvan; varmistakaamme siis se, että nykyinen elämämme on arvollinen säilymään uuteen maailmaan.

TUNNUSMERKKI

Kristityn kasvu on kyseessä, niin meidän kuin kristittyjen tovereittemmekin. Maailmallisessa uskonnollisessa kristikunnassa teeskennellään korusanoin kristillistä rakkautta ja hyviä töitä. Mutta viha, pahanilkisyys, joutava juoruaminen, herjaus, petos, varkaus ja murha rumentavat auttamattomasti tätä silausta. Jumala tuomitsee tällaisen: ”Näitä kuutta [Jehova] vihaa, ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.” – Sananl. 6:16–19.

Olisi tyhmää sivuuttaa nämä pahat tavat kädenheilautuksella ja sanoen itsevarmasti: ’Minä en syyllisty koskaan sellaiseen!’ Meillä on vaara tulla syyllisiksi joka kerta, kun avaamme suumme vihan vimmassa. Niin helppoa on tuntea myötätuntoa toisia kohtaan, kuvitella olevamme itse täysin oikeassa ja veljemme, jonka kanssa riitelemme, olevan aivan väärässä, vedota toisiin myötätunnon saamiseksi, ehkä kaunistaa hiukan kertomusta jatkaessamme sen puhumista ja aloittaa vähitellen juttu, mikä leviää ilkeäksi juorujen kehäksi. Eikä meidän tarvitse varastaa naapurimme härkää ollaksemme syypäitä varkauteen tai tappaa häntä lihallisin asein syyllistyäksemme murhaan. ”Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä.” (Sananl. 18:21) ”Kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.” (Jaak. 3:7, 8) Hyvän nimen riistäminen on myös varastamista. Hyvän maineen hävittäminen toisten silmissä on samoin ”tappamista”.

Varo, että tällaiset teot eivät voittaisi sinua ja etteivät ilosi Valtakunnan palveluksessa häviäisi, koska nuo kaksi, paha ja hyvä, eivät voi olla sinussa yhtaikaa. Jaakob kysyy: ”Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” Ja hän vastaa: ”Jos teillä on katkeraa kateutta ja riitaisuutta sydämessänne, niin älkää kerskailko ja valehdelko totuutta vastaan. Tämä ei ole sitä viisautta, mikä tulee ylhäältä, vaan maallista, eläimellistä, demoonista. Sillä missä kateus ja riitaisuus vallitsevat, siellä on epäjärjestys ja kaikenlainen paha. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ennen kaikkea puhdas, sitten rauhaisa, järkevä, valmis tottelemaan, täynnä armoa ja hyviä hedelmiä, ei tee puolueellisia erotuksia, ei ole ulkokultainen. Lisäksi kylvetään vanhurskauden hedelmä rauhaisissa olosuhteissa niille, jotka ovat rauhantekijöitä.” – Jaak. 3:11; 3:14–18, Um.

Meidän harmimme saattaa leimahtaa valitukseen tai kapinaan Jumalan järjestöä kohtaan, joka on kerran tuonut meille totuuden ja hoivannut ja kasvattanut meitä, ja alkaa siten, että me havaitsemme vikaa paikallisseurakunnan yhdessä tai useammassa ”palvelijassa”, orjatoverissamme, joka on määrätty auttamaan meitä Jumalan ylistämisessä. Juudas varoittaa Kainin, Koorahin, Bileamin, Juudaan ja toisten sellaisten kohtalosta, jotka lankesivat ja tulivat ”harhaileviksi tähdiksi, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu”. Silloin on pimennyt kaikki se loisto, mikä oli seurannut heidän totuudenkertomistaan ja tehnyt heistä aikaisemmin taivaitten säteilevien tähtien kaltaisia. – Juud. 13.

Kun otamme huomioon vihan ja häijyyden peloittavat seuraukset, niin eikö meille olisi viisaampaa osoittaa suurempaa kärsivällisyyttä ja tehdä enemmän myönnytyksiä jo mahdollisen vaikeuden alussa? ”Rakkaus”, kuten tiedät, ”on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.” Ei ole siis ihme, että Jeesus mainitsi tämän ominaisuuden opetuslastensa tunnusmerkiksi. Muistathan sen? – 1. Kor. 13:4–7.

LAUMAN KAITSIJAT

Kaikki eivät muista tätä aina. Tämän tähden tulee meidän, jotka olemme vahvempia ja kypsempiä uskossa, tarttua iloiten korjaamaan laiminlyöntimme. Siinä on tärkeä syy, minkä vuoksi kristillisessä seurakunnassa täytyy olla palvelijoita, kaitsijoita. Kaitsijan vaatimukset ovat niin ankarat, jotta oltaisiin varmoja hänen täydestä kypsyydestään. (1. Tim. 3:1–13) Palvelijan tehtävä ei ole mikään koristeeksi sopiva kunnia-arvonimi, jollaisia yliopistot antavat maailman huomattaville henkilöille. Seurakunnan työn täytyy olla heidän työtään. He ovat hengellisiä paimenia, joten lauman kristillistä toimintaa koskevien ongelmien täytyy olla heidän ongelmiaan. Lauman ruokkimisen täytyy olla heidän syvimmän huolensa aiheena. Huolensa? Onko tämä sana kyllin voimakas? Katsohan, miten Paavalin apostoliuden taakka vaikutti häneen: ”Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin, en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.” – 2. Kor. 2:4.

Voimmeko me kuvitella, että ne urheat miehet olisivat olleet toimettomia ja velttoja, jotka ovat työskennelleet huomattavasti Jumalan päätösten hyväksi Raamatun historian aikana? Voimmeko me kuvitella Nooan sanoneen huonekunnalleen: ’Ilmoittakaa minulle, kun arkki on valmis, jotta voisin liittyä joukkoonne’? Sanoiko Mooses israelilaisille Egyptissä: ’Minä tapaan teidät sitten Punaisella merellä – menkää sinne miten parhaiten voitte’? Sanoiko Joosua: ’Käykää sanomassa minulle, kun Jerikon muurit kukistuvat’? Tai ajatteletko Jeesuksen koskaan sanoneen: ’Pelastakaa itsenne niinkuin parhaiten kykenette; muodostakaa oma uskontonne, voittehan te tehdä sen yhtä hyvin kuin lahkolaiset juutalaiset kirjanoppineet ja fariseuksetkin’?

Ajattele, miten monta kertaa israelilaiset nurisivat Moosesta vastaan autiomaavaelluksen aikana. Mutta hän sivuutti kerran toisensa jälkeen tämän perusteettoman vikojen etsimisen ja riitelyn ja johti kansaa jatkuvasti Jehovan ohjauksen mukaan. Kun hän salli eräässä tilaisuudessa tämän toistuvan napinan himmentää paremman harkintakykynsä toimittaessaan vettä kalliosta Meribassa, niin hän kiivastui seurakunnalle, ja hänen vihansa pani hänet korottamaan itseään Jumalan asemesta israelilaisten silmissä. – 4. Moos. 20:10–13.

Kun me seisomme nyt aivan uuden maailman kynnyksellä ja katselemme luvattuun maahan, niin eivätkö kaikkien ihmisten vaikeudet näytä aivan liian merkityksettömiltä, jotta me sallisimme niiden tulla himmentämään Jehovan nimeä ja iankaikkista elämäämme koskevia suuria kysymyksiä? Emmekö me halua kypsyyttä, mikä saavuttaa huippunsa täysin kasvaneitten tosi palvojien iankaikkisessa elämässä ja Jumalan ylistämisessä? Miksi emme siis puhdistautuisi kaikesta, mikä ehkäisisi joko oman tai veljemme kasvun kohti tuota toivottua päämäärää?

”Maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.” Jehovan ansaitsematon hyvyys meitä kaikkia kohtaan on ollut runsas ja virkistävä kuin uusi sade. Älä tee omakohtaisesti tyhjäksi kristillisten hyvien töittesi vaikutusta hävittämällä kaikkea tätä. Vaeltakaamme sen sijaan sopusoinnussa Jumalan järjestön kanssa kohti kasvua, rauhaa ja menestystä ja ottakaamme vastaan ”siunaus Jumalalta”. – Hepr. 6:7, 8.