He suosittelevat itseään Jumalan palvelijoina
Australian tropiikissa
APOSTOLI Paavali, ensimmäisen vuosisadan kristitty tienraivaaja-lähetystyöntekijä, sanoi käsitellessään tehtäväänsä Jumalan lähettiläänä Kristuksen Jeesuksen sijasta: ”Me suosittelemme itseämme kaikin tavoin Jumalan palvelijoina, kestämällä paljon, ahdistuksissa, hädissä, vaikeuksissa” jne. (2. Kor. 6:4, Um) Jehovan todistajat suosittelevat itseään tällä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla Jumalan lähettiläinä eli palvelijoina samalla tavalla, mikä ilmenee seuraavasta Jehova Jumalan kokoajan palvelijoina toimivan pariskunnan kokemuksesta.
”Meidän palveluskenttänämme oli eräs Queenslandin kuumassa vyöhykkeessä Australiassa oleva pikkukaupunki. Me veimme mukanamme teltan siltä varalta, ettemme löytäisi asuntoa, ja kun olimme tutkineet tarkoin kaikki mahdollisuudet – me huomasimme, että siellä ei vallinnut ainoastaan tilapäinen asuntopula, vaan myös suuri ennakkoluulo Jehovan todistajia kohtaan – niin tyydyimme asumaan jatkuvasti teltassamme. Kaikki kävi niin hyvin kuin voi odottaakin tuossa teltassamme noin yhdeksän kuukautta eli helmikuuhun saakka, jolloin keskitalven sadekausi saavutti huippukohtansa. Ja kun tropiikissa sataa, niin vettä tulee kaatamalla. On kysymys vain minuuteista, ennenkuin joka ainoa halkeama maassa, jokainen katuoja, viemäri ja kouru on tulvillaan ja kaupungista tulee yksi ainoa vesilammikko.
”Kun kuuma aurinko oli paahtanut telttaamme monta kuukautta, niin se ei voinut yksinkertaisesti kestää sitä, joten ei mennyt pitkääkään aikaa, ennenkuin vettä alkoi virrata kaikkialle, ja meidän oli pakko muuttaa erääseen vanhaan peltivajaan, kun kaikki tavaramme olivat kastuneet. Koska sateet jatkuivat, niin joet alkoivat kohota ja radiossa annettiin tulvavaroituksia.
”Oltuamme ’kodissamme’ kaksi päivää me päätimme, että jos aiomme saavuttaa 140 tunnin tavoitteemme tuossa kuussa kokoajan palvelijoina, niin meidän pitäisi lähteä liikkeelle. Me lähdimme, kuljimme lähes kilometrin ja tulimme sitten noin 30 cm:n syvyiseen veteen, minkä läpi kahlasimme melkein viisi kilometriä, ennenkuin saavuimme kaupunkiin, missä suoritimme saarnaamistyötämme. Palatessamme huomasimme veden kohonneen 15 cm korkeammalle. Tehdessämme näin useita päiviä keksimme ajatuksen kulkea pitkin rautatietä, mutta koska vesi kohosi yhä, niin se merkitsi, että meidän piti kävellä lähes kilometri melkein metrin syvyisessä vedessä, ennenkuin pääsimme rautatielle, ja puskea sitten vettä pitkin jälleen tuon viiden kilometrin pituisen taipaleen perästä sitä tietä päästäksemme alueellemme. Matkan teko kumpaankin suuntaan vei kaksi tuntia.
”Käveleminen rautatielinjaa pitkin ei ollut kovin vaikeaa muutamina ensimmäisinä päivinä, mutta kun vesi kohosi jatkuvasti peittäen tulvallaan seudun kilometrien säteellä, niin kuivaa etsivät matelijat keksivät saman keinon, minkä mekin, ja tulivat myöskin rautatielle. Niitä tuli sinne sadoittain – ruskeita ja mustia käärmeitä, kalkkarokäärmeitä ja kyykäärmeitä; punavatsaisia ja keltavatsaisia; jotkut olivat ainoastaan 15 cm:n pituisia, toiset lähes 2 metriä pitkiä; muutamat niin ohuita kuin mato, toiset paksuja kuin käsivarsi. Ne luikertelivat veden läpi, kunnes saivat päänsä yli raiteen. Koska se oli sileä, niin ne eivät kyenneet vetämään limaista ruumistaan sen yli.
”Me kuljimme kaksi viikkoa tuon lähes kilometrin matkan halki vesien päästäksemme rautatielle, sitten melkein viisi kilometriä sitä pitkin tappaen käärmeitä mennessämme ja sen jälkeen miltei metrin korkuisessa vedessä taas likipitäen kilometrin tullaksemme alueellemme. Niiden kahden viikon lopussa oli tiemme varrella niin paljon kuolleita käärmeitä, että oli vaikea erottaa kuolleita elävistä, joten meidän piti olla hyvin varovaisia. Juuri ennenkuin tulvavedet alenivat, loppui naapuriltamme ruoka-aineet, ja hänen täytyi mennä kaupunkiin. Hän oli korjannut veneensä ja huusi yli vetten kysyen, emmekö haluaisi tulla mukaan. Olimme enemmän kuin iloisia ottaessamme vastaan hänen tarjouksensa, koska aloimme nyt olla jo melko väsyneitä.
”Soudimme sinä päivänä yli pellonaitojen, kaduilla ja ihmisten takapihoilla, noin 6,5 km kaupunkiin, ja veden haju nousi taivaaseen asti. Kun soudimme puitten alla, niin näimme niiden latvat täynnä käärmeitä, jotka riippuivat oksista ja näyttivät katselevan uhkaavasti meitä. Väristys kävi lävitsemme, ja me toivoimme niiden pysyvän siellä.
”Elämä leirissämme jätti myöskin paljon toivomisen varaa noina päivinä. Vesi pakkasi koko ajan ympärillemme, kunnes meidän ja veden välissä ei ollut enää kuivaa maata muuta kuin muutamia neliömetrejä. Seurauksena oli, että me saimme sielläkin taistella kaikkien kuviteltavissa olevien matelijoitten, kaikenlaisten käärmeitten, sammakoitten, rottien, hiirien jne. kanssa. Meidän täytyi kietoa yöllä moskiittoverkkomme tiukasti vuoteittemme ympärille, sillä muuten nuo matelijat olisivat tulleet vaatteisiimme. Ja maa oli mustana moskiitoista! Ne olivat toisinaan melkein sietämättömiä käyttämistämme ruiskutuksista huolimatta.
”Joka pilvessä on hopeareunansa, sanotaan, ja niin oli nytkin. Eräänä päivänä sanoi joku niistä ihmisistä, joiden luona tutkimme Raamattua: ’Tarkoitatteko, että te olette kestäneet kaikkea tuota voidaksenne vain kertoa ihmisille niinkuin meillekin Jumalan valtakunnasta? Meillä on tässä yhdeksän huoneen talo. Te voitte saada yhden huoneen ja kuistin ja voitte järjestää sen aivan itseänne varten.’ Me muutimme sinne heti. Nukuimme silloin ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen talon katon alla. Miten arvostimmekaan sitä! Seurauksena sinne muuttamisestamme oli, että ennenkuin kuukauttakaan oli kulunut, niin tuo nuoripari lähti kanssamme palvelukseen, saarnaamaan hyvää uutista talosta taloon.
”Meidän täytyi ohittaa seitsemättä kilometriä pitkällä kaupunkimatkallamme taloryhmä, minkä asukkaat olivat ilmaisseet äärimmäistä ennakkoluuloa työtämme kohtaan, kun kävimme heidän luonaan ensimmäistä kertaa. Mutta kun he olivat nähneet meidän kulkevan joka päivä kaupunkiin tulvasta huolimatta, niin se aikaansai heissä muutoksen, ja kun he sen jälkeen näkivät meidän menevän ohitse, niin he osoittivat sellaista ystävällisyyttä, että meille avautui monta tilaisuutta antaa heille todistusta Valtakunnasta. Meidän työssämme pysyminen palkittiin runsaasti, sillä me saimme aloittaa monta kiinnostavaa Raamatun kotitutkistelua tuon Queenslandin troopillisen kaupungin asukkaitten kodeissa, ihmisten, jotka osoittautuivat hyvätahtoisiksi ja Oikean Paimenen, Kristuksen Jeesuksen, ’muihin lampaisiin’ kuuluviksi. – Joh. 10:16.”