Kenttäkokemus
UUDEN RYHMÄN JÄRJESTÄMINEN BURMAAN
”Rangoonin haaratoimisto Burmassa sai kirjeen, että Thing-an-aing’in kylässä, joka sijaitsee Henzadan kaupungista n. 14,5 km päässä olevissa viidakoissa, on ryhmä kiinnostuneita ihmisiä. Tämä joukko oli jättänyt katolisen kirkon kahdeksan tai kymmenen vuotta sitten ja tutkinut Seuran julkaisuja siitä lähtien. Näille hyvätahtoisille ihmisille lähetettiin heti Vuosikirja (engl.) sekä kalenteri ja ilmoitettiin, että Seuralla on haaratoimisto Rangoonissa. Kiinnostuneet ilmoittivat kohta haaratoimistoon sydämellisen ilonsa siitä, että saisivat ensi kerran ’ruokaa aikanaan’ kahdeksaan vuoteen, ja äsken he lähettivät Rangoonissa pidettyyn konventtiin kolmen hengen lähetystön, joka osallistui iloiten Herran palvelukseen. Nämä ystävät toivoivat haaratoimistonpalvelijan lähtevän heidän kyläänsä heidän palatessaan ja kaipasivat lisätietoja sen suhteen, miten he voisivat jatkaa Herran palvelusta. Viikko konventin jälkeen kaksi näistä ystävistä palasi kyläänsä ottaen mukaansa haaratoimistonpalvelijan ja erään toisen Gileadin käyneen.
”Matkustaminen on Burmassa hiukan erilaista kuin Amerikassa. Burmassa vallitsevien sekavien olosuhteitten takia on mahdotonta matkustaa kuuttatoista kilometriä kauemmas Rangoonista junalla. Burman linja-autot eivät ole muuta kuin linja-autoiksi muutettuja tavara-autoja. Niissä on pitkät istuimet molemmin puolin lavaa, ja ihmiset istuvat näillä penkeillä sekä kaikkialla lattiallakin. Näihin autoihin tuodaan matkatavara ja rahtitavara, elävät kananpoikaset ja kaikkinainen kama. Näyttää siltä kuin jokainen puhuisi yhtaikaa, ja niin tämäkin auto lähti Rangoonista paljon huudon ja puheen ja hälinän säestämänä. Vähän matkan päässä Rangoonista se pysähtyi liittyäkseen saattueeseen joidenkin tavara-autojen kuljettaessa kaikenlaisia tuotteita ja toisten matkustajia. Ystävät siirtyivät Letpadanissa, n. 128 km Rangoonista, linja-autosta junaan. Tässä junassa ei ollut lainkaan istuimia, joten he istuivat vaununlavalla säärien roikkuessa reunan yli. He saapuivat puolitoista tuntia myöhemmin rautatien päähän Irrawadi-joen luo, minkä ylitse heidät vietiin lautalla ja sieltä jälleen linja-autolla Henzadan kaupunkiin.
”Kuljetusneuvot kävivät vieläkin oudommiksi, kun kahdeksan kilometrin matka Henzadasta tehtiin tri-shawilla (polkupyörällä, jossa on sivuvaunu). Tämän jälkeen nämä ystävät kohtasivat kaksi muuta todistajaa härkävankkureissa. Niissä olevat todistajat olivat kirjoittaneet monta kirjettä haaratoimistoon, mutta nämä kaksi Gileadin suorittanutta olivat ensimmäiset Jehovan todistajat, jotka nämä viidakon ystävät olivat tavanneet kahdeksaan vuoteen. Sitten veljet kiipesivät lepäävän Buddhan kuvan varjossa olki-istuimilleen härkävankkureihin lopettaakseen matkansa viimeisen vaiheen riisipeltojen halki. Pellot on jaettu sarkoihin noin joka yhdeksän metrin päässä olevilla 25 sentin korkuisilla multavalleilla, jotta vettä voitaisiin säilöä sadeaikana. Tällainen valli on siis joka yhdeksän metrin päässä, ja härkävankkurit pompahtavat ilmaan ja putoavat toisella puolella maahan jysähtäen. Puoli tuntia myöhemmin nämä matkustavat ystävät alkoivat kohdata hyvätahtoisia ihmisiä, joita oli pitkin tienvartta.
”Viimeinkin sanoi veli U Po Lay: ’Tämä on minun taloni, veljet, tervetuloa.’ Hänen kotinsa, jossa oli olkikatto, sijaitsi banaani- ja kookospähkinälehtojen takana, ja jotta taloon pääsisi, täytyi kiivetä noin yhdeksän metrin korkuiset bambutikapuut, koska talo on kohotettu maanpinnasta sadeajan takia. Lämmin kylpy, ravitseva ateria ja iloinen keskustelu ystävien kanssa ja sitten vetäytyminen yön lepoon. Gileadilaiset havaitsivat seuraavana aamuna, että heidän parranajonsa tarkkaaminen oli suuri nautinto noille eristetyssä asemassa oleville ystäville. Burman maalaisasukkaat nykivät tavallisesti poskipartansa pois kahdella rahalla. Melkein kaikki, mitä Gileadin käyneet tekivät, oli tuntematonta noille ystäville, joten heillä oli aina heitä seuraava yleisönsä.
”Koska oli sunnuntai, niin pidettiin Raamatun tutkistelu, jossa oli läsnä 15 henkeä, jotka kaikki olivat totuudessa, mutta joista ainoastaan kolme osasi englantia. Tutkistelua oli pidetty lukemalla raamatunpaikat burmalaisesta Raamatusta ja erään veljen puhuessa niistä laajalti. Nyt näille ystäville osoitettiin, miten Vartiotornin tutkistelua tulee johtaa, ja kun kukin pykälä oli tutkittu, se käännettiin burmankielelle ja luettiin sitten. He pitävät nyt tätä tutkistelua joka viikko. Vartiotornin tutkistelun jälkeen pidettiin palveluspuhe ja ilmoitettiin, että seuraavana päivänä voitaisiin halukkaat kastaa. Kokouksen jälkeen kaikki ilmaisivat haluavansa osallistua palvelukseen ja tulla kastetuiksi sekä ryhmäjärjestöksi. Se iltapäivä vietettiin niin ollen kahden kypsimmän veljen kanssa, joille näytettiin, miten on hoidettava kunkin palvelusraportteja ja raportoitava kenttäpalvelus haaratoimistoon sekä miten on tutkittava Tiedonantajaa Vartiotornin tutkistelun jälkeen.
”Päivän valjettua varhain seuraavana aamuna nähtiin riisipelloilla jono härkävankkureita, jotka olivat täynnä hyvätahtoisia ihmisiä. He olivat lopultakin löytäneet Jehovan järjestön. Ryhmä kokoontui joen partaalle, ja kun kastepuhe oli käännetty burmaksi, astui kaksitoista esiin haluten vertauskuvata vihkiytymisensä. Seuraava päivä vietettiin kenttäpalveluksessa kummankin Gileadin käyneen ottaessa kaksi muuta julistajaa mukaansa ja näyttäessä heille, miten työtä tulee suorittaa. Sitten seuraavana aamuna gileadilaiset lähtivät Ring-an-aingista klo 4.30 ja matkustivat 192 km takaisin Rangooniin saapuen perille 17.30. Hidas kulku johtui suureksi osaksi siitä, että linja-auton täytyi pysähtyä niin monta kertaa aseistettujen vartijain tutkittavaksi, jotka tahtoivat varmistautua siitä, ettei Rangooniin viety aseita.
”Tämä matka on totisesti osoittautunut vaivan arvoiseksi, koska haaratoimisto sai seuraavassa kuussa raportin tuolta uudelta ryhmältä, ja siinä raportoi kaksitoista julistajaa. Haaratoimistonpalvelijalle on tosi ilo palata sinne toukokuussa piirikonventtiin ja osallistua jälleen kenttäpalvelukseen Ting-an-aingin ystävien kanssa.”