ITSEHILLINTÄ

Itsensä, tekojensa, puheensa ja ajatustensa kurissa pitämistä, valvomista ja hillitsemistä (1Mo 43:31; Est 5:10; Ps 119:101; San 10:19; Jer 14:10; Ap 24:25). Heprean ja kreikan kielen sanat, joihin liittyy itsehillintä, merkitsevät kirjaimellisesti sitä, että jollakulla on voimaa tai valtaa itseensä nähden. Itsehillintä on ’Jumalan hengen hedelmä’ (Ga 5:22, 23), ja Jehova on osoittanut sitä kaikkina aikoina, vaikka hänellä onkin rajattomasti voimaa. Sen sijaan että hän olisi ryhtynyt heti toimiin väärintekijöitä vastaan, hän on antanut ajan kulua, niin että heillä olisi tilaisuus kääntyä pahoilta teiltään ja päästä siten hänen suosioonsa (Jer 18:7–10; 2Pi 3:9).

Jos kuitenkin voitiin selvästi havaita, että ne, joille oli annettu aikaa katua, eivät ottaneet vastaan Jehovan armoa, hänellä ei ollut enää mitään syytä pidättyä panemasta tuomiotaan täytäntöön. Esimerkkinä tästä ovat Jerusalemin autioittajat. He eivät ymmärtäneet, että Jehova antoi heidän saada Israelin valtaansa, jotta hän olisi kurittanut israelilaisia näiden uskottomuuden vuoksi, ja siksi he kohtelivat israelilaisia armottomasti ja veivät kurituksen pitemmälle kuin Jumalan tuomio olisi vaatinut (vrt. Jes 47:6, 7; Sak 1:15). Jehova oli tiennyt tämän edeltä, ja hän oli ilmoittanut profeetta Jesajan välityksellä, että tulisi aika, jolloin hän ei enää pidättyisi rankaisemasta noita autioittajia: ”Olen pysytellyt kauan hiljaa. Olen ollut vaiti. Olen harjoittanut itsehillintää. Synnyttävän naisen tavoin minä tulen voihkimaan, huohottamaan ja puuskumaan samanaikaisesti. Minä autioitan vuoret ja kukkulat sekä kuivatan kaiken niiden kasvillisuuden.” (Jes 42:14, 15.)

Kristus Jeesuskin harjoitti itsehillintää. Apostoli Pietari kiinnitti palvelijoiden huomion siihen, että heidän tuli olla alamaisia omistajilleen, ja kirjoitti: ”Tähän vaellukseenhan teidät kutsuttiin, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan. – – Kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” (1Pi 2:21–23.)

”Viimeisinä päivinä” niille, jotka eivät harjoittaisi tosi kristillisyyttä, piti olla tunnusomaista mm. itsehillinnän puute (2Ti 3:1–7). Koska kristittyjen tulee kuitenkin olla Jumalan ja hänen Poikansa jäljittelijöitä (1Ko 11:1; Ef 5:1), heidän pitää yrittää kehittää itsehillintää kaikessa (1Ko 9:25). Apostoli Pietari sanoi: ”Lisätkää uskoonne hyvettä, hyveeseenne tietoa, tietoonne itsehillintää, itsehillintäänne kestävyyttä, kestävyyteenne jumalista antaumusta, jumaliseen antaumukseenne veljellistä kiintymystä, veljelliseen kiintymykseenne rakkautta. Sillä jos näitä on teissä uhkumalla, niin ne estävät teitä olemasta enempää toimettomia kuin hedelmättömiäkään Herramme Jeesuksen Kristuksen täsmällisen tuntemuksen suhteen.” (2Pi 1:5–8.)

Itsehillinnän ominaisuuden tulisi olla erityisen ilmeinen niiden keskuudessa, jotka palvelevat valvojina kristillisissä seurakunnissa (Tit 1:8). Jotta valvojat voisivat käsitellä tehokkaasti seurakunnassa esiin tulevia ongelmia, heidän täytyy säilyttää itsehillintänsä sekä sanoissa että teoissa. Apostoli Paavali neuvoi Timoteusta: ”Edelleen, suhtaudu torjuvasti tyhmiin ja tietämättömyyttä osoittaviin kiistelyihin, koska tiedät, että ne aiheuttavat taisteluja. Mutta Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan, pätevä opettamaan, itsensä hillitsevä pahaa kärsiessään, sellainen, joka opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia.” (2Ti 2:23–25.)

Vaikka joku olisi palvellut uskollisesti vuosikausia, itsehillinnän pettäminen jossakin edellä kuvaillun kaltaisessa tilanteessa voi pilata hänen maineensa ja syöstä hänet moniin vaikeuksiin. Tätä havainnollistaa se, mitä tapahtui kuningas Daavidille. Daavid oli pitänyt uskollisesti kiinni tosi palvonnasta ja hän rakasti Jumalan lain vanhurskaita periaatteita (vrt. Ps 101), mutta hän teki aviorikoksen Batseban kanssa, mikä johti siihen, että hän sijoitutti Batseban aviomiehen Uurian taistelussa sellaiseen asemaan, jossa tämä lähes varmasti kaatuisi. Tämän vuoksi Daavid joutui vuosikausia kestämään ankaria vaikeuksia perhepiirissään. (2Sa 12:8–12.) Hänen tapauksensa osoittaa myös, että on viisasta välttää tilanteita, jotka voivat johtaa itsehillinnän menettämiseen. Daavid olisi voinut lähteä pois palatsinsa katolta, mutta sen sijaan hän jäi ilmeisesti katselemaan Batsebaa, kun tämä oli peseytymässä, ja niin hän alkoi tuntea intohimoa Batsebaa kohtaan. (2Sa 11:2–4.)

Ei olisi myöskään hyvä, että sellainen ihminen, jolla ei ole itsehillintää, pysyisi naimattomana, kun hän voisi mennä kunnialliseen avioliittoon ja siten varjeltua harjoittamasta haureutta. Apostoli Paavali kirjoitti tästä: ”Jos heillä ei ole itsehillintää, niin menkööt naimisiin, sillä parempi on mennä naimisiin kuin olla intohimon tulessa.” (1Ko 7:9, 32–38.)