Labyrintit ja sokkelot – mikä niissä kiehtoo?

Herätkää!-lehden Britannian-kirjeenvaihtajalta

Labyrintteja on kahdenlaisia. Toisessa tyypissä polku kiertyy vähitellen keskusta kohti. Toisessa voi olla umpikujia, ja oikea reitti, jos sen löytää, johtaa yleensä labyrintin läpi toisaalla olevaan uloskäyntiin.

Labyrintit ja sokkelot voivat sisään menijöistä tuntua pelottavilta, hämmentäviltä tai turhauttavilta, mutta muinaisiin labyrintteihin liittyy läheisesti myös taikauskoisia kansanuskomuksia. Miksi sitten kristikunnan kirkkojen rakentajat käyttivät labyrinttikuvioita rakennuksissaan? Vastaus on hyvin mielenkiintoinen.

MIKÄ oli muinaisten egyptiläisten suurin saavutus rakennustaiteen alalla? Joidenkin kirjailijoiden mielestä eivät pyramidit, kuten yleensä ajatellaan, vaan ennemminkin heidän mahtava labyrinttinsa. Se rakennettiin Moerisjärven, nykyisen Qarunjärven, lähelle Niilin länsipuolelle 80 kilometriä nykyisestä Kairosta etelään.

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoitti 400-luvulla eaa.: ”Kävin siellä [labyrintissa] ja totesin, etteivät sanat riitä sitä kuvailemaan: jos kreikkalaisten kaikki muurit ja muut suuret työt voitaisiin koota yhteen, ne eivät vetäisi vertoja tälle labyrintille sen enempää työmäärässä kuin kustannuksissakaan.” Hän jatkoi: ”Labyrintti vie voiton pyramideista.” Neljäsataa vuotta myöhemmin kreikkalainen historioitsija Strabon ylisti labyrinttia ”pyramidien veroiseksi työksi”, vaikka se oli siihen aikaan jo pahoin rapistunut.

Alueella kävi vuonna 1871 historiantutkija F. Barham Zincke, ja labyrintin tarkan sijainnin sai selville viimein vuonna 1888 arkeologi Flinders Petrie. Siitä oli tuolloin jäljellä enää palasia siellä täällä, ja nykyään sitä tuskin mainitaan opaskirjoissa. Se on kuitenkin kerran ollut kuuluisa. Millainen se oli, ja miksi se rakennettiin?

Sokkelo ja sen tarkoitus

Labyrintti rakennettiin hyvin varhaisessa vaiheessa Egyptin historiaa, kenties jo ennen kuin heprealaiset asuivat tuossa maassa (1. Mooseksen kirja 46:1–27). Siinä oli tiettävästi 3000 huonetta kahdessa toisiaan vastaavassa kerroksessa, joista toinen oli maan alla. Se kattoi noin 70000 neliömetrin alan.

Niin monimutkainen ja hämmentävä oli labyrintin käytävien, pihojen, huoneiden ja pylväikköjen vaikeaselkoinen järjestelmä, että niitä tuntematon ei olisi mitenkään voinut löytää sinne sisään – tai sieltä ulos – ilman opasta. Suuri osa tiloista oli pilkkopimeänä, ja kertoman mukaan joistakin ovista lähti aukaistaessa kammottava ääni, kuin ukkosenjyrähdys. Kun Egypti menetti asemansa maailmanvaltana, labyrintin vaikuttavat punaisesta graniitista tehdyt pylväät, valtavat kivilaatat ja sileiksi hiotut kalkkikivet ryöstettiin ja käytettiin muihin tarkoituksiin.

Labyrintin kerrotaan palvelleen keskuksena, josta käsin Egyptin kuninkaat hoitivat maan asioita, mutta pohjimmiltaan se oli uskonnollinen rakennus. Se oli temppelikompleksi, jossa esitettiin uhreja kaikille Egyptin jumaluuksille. Ketkään ulkopuoliset eivät päässeet näkemään labyrintin alemman kerroksen huoneita, joissa oli hautoja niin kuninkaille kuin pyhille krokotiileillekin.

Labyrintin myyttinen merkitys tulee selvimmin esiin niiden uskonnollisten rituaalien yhteydessä, jotka ympäröivät Osiris-jumalaa – Egyptin muinaista kuningasta, kuten egyptiläiset aikoinaan uskoivat. Osiris oli kuolleiden jumala eli manalan jumala.

Mytologia ja kuolemattomuus

Osiriksen kuolema näyteltiin uudelleen egyptiläisten jokavuotisessa mysteerinäytelmässä. Pyhä Apis-härkä iskettiin seremoniallisesti Osiriksen sijasta kuoliaaksi suuren itkun ja vaikerruksen keskellä. Itku muuttui iloksi, kun menoja johtava pappi ilmoitti kansalle iloisen uutisen Osiriksen ylösnousemuksesta. Näihin mysteerisiin tapahtumiin kiteytyi egyptiläisten toivo elämästä. He uskoivat, että kaikki ihmiset, ei vain kuningas, pääsivät kuolemassa Osiriksen yhteyteen.

Professori S. H. Hooken toimittamassa kirjassa The Labyrinth sanotaan: ”Egyptin varhainen Osiris-myytti perustuu siihen oletukseen, että oli olemassa voimia, jotka uhkasivat jumalkuninkaan elämää sekä maan päällä että tuonpuoleisessa.” Labyrintin ja sen eksyttävien käytävien uskottiin suojelevan jumalkuningasta tämän vihollisilta – jopa kuolemalta – tässä ja seuraavassa elämässä.

Ajan mittaan usko ihmisen kuolemattomuuteen sai lujan jalansijan muinaisessa Egyptissä ja kautta muinaisen maailman. Seuraavina vuosisatoina muotoutui ihmissielun kuolemattomuutta koskeva opetus, jonka omaksuivat pian paitsi kuninkaat myös koko ihmiskunta.

Kreetan labyrintti

Knossoksen labyrintti Kreetassa rakennettiin ilmeisesti joitakin vuosia Egyptin labyrintin jälkeen. Sitä ei ole vielä täysin paikannettu, mutta muistiinmerkintöjen mukaan se oli samanmallinen kuin Egyptin labyrintti, joskin paljon pienempi.a Sana ”labyrintti” saattaa olla sukua kreikan sanalle laʹbrys ’kaksoiskirves’, joka edustaa pyhän härän kahta sarvea. Tämä härkä esiintyi minolaisessa (kreetalaisessa) palvonnassa, johon mytologia oli jättänyt syvät jälkensä.

Kreetan labyrintti oli mytologiassa kuuluisa siellä asuvasta Minotauroksesta, tarunomaisesta miehestä jolla oli härän pää. Kerrotaan, että tämän olennon synnytti Kreetan kuninkaan Minoksen puoliso Pasifaë, mistä tuli sen nimi Minotauros, ’Minoksen härkä’. Tarun mukaan Ateena hävisi erään sodan Kreetalle ja ateenalaiset pakotettiin lähettämään joka yhdeksäs vuosi 14 nuorta – seitsemän poikaa ja seitsemän tyttöä – uhreiksi Minotaurokselle. Nuoret heitettiin labyrinttiin, missä he eksyivät ja heidän uskottiin joutuvan sitten hirviön suihin.

Aikanaan Theseus-nuorukainen tarttui kuitenkin haasteeseen ja astui labyrinttiin tappaakseen tuon myyttisen hirviön. Tarinan mukaan Theseus kohtasi sen ja surmasi sen miekalla. Päästäkseen ulos hän palasi omia jälkiään takaisin seuraamalla kultaista lankaa, jota hän oli purkanut kerältä labyrintin sisäänkäynnistä lähtien. Hän oli saanut tuon langan kuningas Minoksen tyttäreltä Ariadnelta.

Michael Ayrton, joka on rakentanut mallin Kreetan labyrintista sen mukaan, millainen sen uskotaan olleen, selitti: ”Jokaisen ihmisen elämä on labyrintti, jonka keskuksessa on hänen kuolemansa, ja saattaa jopa olla mahdollista että kuoleman jälkeen hän kulkee viimeisen labyrintin läpi, ennen kuin kaikki on hänen kohdaltaan lopussa.” Tässä mielessä Theseuksen tarunomainen pelastuminen labyrintista kuvasi hänen jälleensyntymistään, hänen pelastumistaan kuolemalta. Ihmisen kuolemattomuutta koskeva opetus on jälleen ilmeinen.

Kreikka ja Rooma

Kreetan klassinen labyrintti esiintyy Knossoksesta löydetyissä kolikoissa. Pian tämän kuvion omaksuivat kreikkalaiset ja roomalaiset. Plinius mainitsee Samoksen ja Lemnoksen saarissa Välimerellä sijainneet labyrintit, joista jälkimmäinen oli kuulu 150 pylvään kauneudestaan. Hän viittaa myös taidokkaaseen etruskilaiseen hautaan, josta Varro oli kirjoittanut aiemmin ja johon luultavasti kuului maanalainen labyrintti.

Pompejissa, jonka Vesuviuksen purkaus tuhosi vuonna 79, oli ainakin kaksi koristelabyrinttia. Toinen niistä, labyrinttitalo, on kuuluisa harvinaislaatuisesta mosaiikkikiveyksestään, jossa kuvataan Theseuksen ja Minotauroksen välistä kamppailua. Marcel Brion kirjoittaa, että se on ”vertauskuva ihmiselämästä ja niistä vaikeista taipaleista, joita sielun täytyy kulkea tässä ja seuraavassa maailmassa saavuttaakseen kuolemattomuuden siunatun tilan”.

Antiikin Rooman aikaan lapset leikkivät niityille ja kaduille tehdyillä sokkelokuvioilla. Nykyään on joka puolella Eurooppaa lukuisia jäännöksiä labyrinttikuvioisista lattiamosaiikeista, joita on löydetty esiin kaivetuista roomalaisista huviloista ja muista siviilirakennuksista. Labyrinttiin liittyvät mytologiset ajatukset levisivät kuitenkin pian vielä laajemmalle.

Moniin maihin

Halebidin temppelissä Mysoressa Intiassa on friisi, jonka yhdessä jaksossa on labyrinttikuvio. Tämä noin 1200-luvulta peräisin oleva koriste esittää kohtausta Mahabharatasta.

Kiinalaiset uskoivat, että pahat henget osasivat lentää vain viivasuoraan, joten he rakensivat sisäänkäynnit yksinkertaisiksi sokkeloiksi pitääkseen pahat henget poissa kodeistaan ja kaupungeistaan.

Itämeren rannikkoseuduilla on yli 600 kivilabyrinttia.b Suuren osan niistä ovat tiettävästi tehneet paikalliset kalastajat, jotka taikauskoisina kävelivät niiden läpi varmistaakseen itselleen hyvän kalasaaliin ja turvallisen kotiinpaluun.

Pienessä St. Agnesin saaressa Cornwallin lounaisrannikolla Englannissa on sokkelo, jonka muuan majakanvartija korjasi vuonna 1726 samalla paikalla olleen varhaisemman kuvion pohjalta.

Monien mielestä on erityisen kiinnostavaa se, että labyrinttikuvio on otettu kristikunnan kirkkoihin. Tarkastellaanpa paria esimerkkiä.

Kristikunnan labyrintit ja sokkelot

Niistä monista huomattavista labyrinttikuvioista, joita kristikunnan uskonnollisissa rakennuksissa on, yksi pienimmistä on varmasti 1400-luvulta peräisin oleva puuhun kaiverrettu pyöreä ornamentti Bristolissa Englannissa sijaitsevan St. Mary Redcliffen kirkon katossa. Se on maalattu kullalla ja mustalla, ja sen halkaisija on vain 20 senttimetriä. Tunnetuin labyrintti on Chartresin katedraalissa Ranskassa. Se on sommiteltu sinisestä ja valkoisesta kivestä vuonna 1235, ja sen läpimitta on 12 metriä.

Suuria lattialabyrintteja tehtiin muihinkin keskiajan ranskalaisiin ja italialaisiin katedraaleihin ja kirkkoihin esimerkiksi Amiensissa, Bayeux’ssa, Orléansissa, Ravennassa ja Toulousessa. Reimsin katedraalissa ollut labyrintti tuhoutui kaksisataa vuotta sitten. Mirepoix’n katedraalin labyrinttikuvion keskustassa näkyy Minotauros.

Eräässä kirjassa sanotaan sokkelokuvion sisällyttämisestä huomattaviin uskonnollisiin rakennuksiin: ”Kristillinen kirkko omaksui pakanallisen labyrinttiaiheen keskiajalla ja sovelsi sen omaan käyttöönsä liittämällä kuvioon kristinuskon symboliikkaa.” Kristikunnan kirkkojen labyrintit edustivatkin ilmeisesti kristityn elämää, mikä vastasi niiden käyttöä muinaisen Egyptin mytologiassa.

Kirkkojen labyrinteilla kuvattiin myös ristiretkeilijöiden matkoja Jerusalemiin. Keskukseen pääseminen oli vertauskuva Jerusalemiin tulosta ja pelastuksen saamisesta. Joillekin palvojille labyrintti merkitsi katumuspolkua, jonka he joko kulkivat polvillaan saadakseen syntinsä anteeksi tai kävelivät rituaalisesti Pyhään maahan tehtävän pyhiinvaellusmatkan sijasta.

Nurmilabyrintit

Maaperään koverrettuja niin sanottuja nurmilabyrintteja tehtiin 1100- ja 1200-luvulla, varsinkin Englannissa. Myöhemmin monet niistä epäilemättä tarjosivat ajanvietettä, mutta koska ne muistuttivat kirkkorakennusten labyrintteja, jotkut liittivät niihin uskonnollistakin merkitystä. Maailman suurin nurmilabyrintti sijaitsee Saffron Waldenissa Essexin kreivikunnassa, ja sen arvellaan olevan yli 800 vuotta vanha. Sen erikoispiirre ovat neljä suurta koholla olevaa uloketta, jotka muistuttavat vallinsarvia. Polkuja siinä on noin puolitoista kilometriä.

W. H. Matthews liittää yhteen labyrinttien historiallisen ja myyttisen puolen sanoessaan, että uskonnollisia labyrintteja ”voidaan pitää vertauskuvina tämän maallisen elämän kiusausten labyrintista, ja sen läpi voi selviytyä turvallisesti ainoastaan Ariadnen langan avulla, joka kuvaa Jumalan armoa” (Mazes and Labyrinths—Their History and Development).

Onko sinusta yllättävää, että pakanallista alkuperää olevat labyrintit ja sokkelot kuuluvat kiinteästi kristikuntaan? Voiko tosi kristillisyyttä sovittaa yhteen pakanallisen taikauskon kanssa?

Sopiiko yhteen kristillisen uskon kanssa?

Niin kiinnostava kuin labyrinttien historia onkin, niihin liittyvät uskomukset eivät sovi yhteen kristillisen uskon kanssa. Raamattu ei missään kohtaa opeta, että ihmissielu olisi erillinen osa ruumiissa ja että se jatkaisi elämää ihmisen kuoltua. Päinvastoin se opettaa, että ihmissielu on kuolevainen. Siinä sanotaan: ”Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan.” (Hesekiel 18:4.)

Jumalan sana, Raamattu, on voimallinen ”hengen miekka”. Kristityt käyttävät taiten tätä asetta voittaakseen todellisen, yli-inhimillisen ja näkymättömän henkiolennon ja hänen demoninsa, eivät jotakin tarujen Minotaurosta. (Efesolaisille 6:12, 17.) Tuloksena on murtumaton usko ja varma pelastuksen toivo. Ne kantavat heidät nykyisen asiainjärjestelmän lopun läpi vanhurskaaseen uuteen maailmaan – mitä usko mytologiaan ei koskaan pysty tekemään (2. Pietarin kirje 3:13).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 22]

Labyrintteja huvin vuoksi

Kuusisataa vuotta sitten kehiteltiin uudenlainen sokkelo. Sillä ei ollut uskonnollista merkitystä, vaan se suunniteltiin koristeeksi. Yksinkertaiset puutarhalabyrintit yleistyivät pian joka puolella Englantia. Ajan myötä niistä tehtiin monimutkaisempia, ja niiden polut reunustettiin puksipuilla, jotka voitiin leikata tarkkaan muotoon.

Viime vuosina on eri puolille maailmaa ilmestynyt paljon moderneja, monimutkaisia labyrintteja. Niin lapset kuin aikuisetkin rakastavat niitä, ja niissä voi olla todella hauskaa!

[Tekstiruutu/Kuva s. 24]

Labyrintit kristikunnan käytössä

Lontoon Westminster Abbey on äskettäin pannut esille tämän hiljattain kirjotun alttarivaatteen. Huomaa sen keskellä oleva labyrinttikuvio, jonka molemmin puolin ovat kirjaimet A (Alfa, ’ALKU’) ja ”Ω” (Omega, ’LOPPU’). Kuvion keskellä lukee ”I AM” (’minä olen’); sanat edustavat Jehovaa, sitä suurta Persoonaa, johon 2. Mooseksen kirjan 3:14:ssä oleva ”Minä olen” viittaa (Kuningas Jaakon käännös, vuoden 1938 kirkkoraamattu). Tässä on mielenkiintoinen nykyajan esimerkki labyrintin ja uskonnon läheisestä suhteesta.

[Lähdemerkintä]

Kuva: David Johnson

[Kuvat s. 21]

Knossoksesta Kreetasta löydettyjä kolikoita 300- ja 400-luvulta eaa. Huomaa labyrinttikuvio ja härän pää, joka edustaa Minotaurosta

[Lähdemerkintä]

Copyright British Museum

[Kuva s. 23]

Maailman suurin nurmilabyrintti Saffron Waldenissa Englannissa

[Lähdemerkintä]

Saffron Walden Tourist Office